Ummikkolapsi oppii englantia, osa VII: Voisitko puhua suomea välillä?

Aloin seurailla lasten englannin oppimista viime heinäkuussa, kun olimme juuri muuttaneet tänne ja sanoja ja/ tai fraaseja oli jälkikasvulla kasassa noin viisi. Edellisen kieliseurannan kirjoitin helmikuussa, jolloin itselleni tuli yllätyksenä ystäväni luona hoidossa olleiden lasten kielitaito. Silloin ounastelin, että lapsemme eivät vielä pitkään aikaan suostuisi puhumaan meidän vanhempien läsnäollessa muuta kuin suomea. Vähänpä tiesin, voisin todeta tähän kohtaan. Taas.

Kielitaito on molemmilla ottanut melkoisia loikkia eteenpäin sitten maaliskuun. Silloin lapset puhuivat ensimmäisen kerran meidän seurassa englantia asiaa sen kummemmin ajattelematta. Esikoinen taas alkoi lukea englantia koulussa kuulemma joskus ehkä pari kuukautta sitten ja tällä hetkellä lukee sellaisia I can read-ensikirjoja kohtuullisen sujuvasti. Sellaisia This is a dog. I don’t like dogs-tyyppisiä tarinoita ovat ne. Kesäksi saimme läksyksi lukea 10 minuuttia koulukieltä päivässä, jotta lapsi olisi sitten syksyllä vähän lähempänä paikallisen tokaluokan tasoa. Common core-mittareilla hän lukee nyt tasolla pre-primer eli eskari-ikäinen.

Esikoinen puhuu, lukee ja kirjoittaa nyt jotakuinkin kahdella kielellä. Viisivuotias Kuopus on kyllä tällä hetkellä ihan omassa luokassaan englannin puheen tuottamisessa. Lapsi kuulostaa koko ajan enemmän natiivilta ja haluaisi välillä puhua kotonakin vain englantia. Olemme kyllä kieltäneet tämän ilon ja selittäneet, että omasta kotimaisesta pidetään meidän perheessä kiinni. Sitä ei saa unohtaa.

Joo, ei saa unohtaa, totesi tähän lapsikin.

hPFUyFqOTLKiY84ENLxNfA_thumb_439a

Mutta noin esimerkkinä, silloin kun pienempi vähän innostuu: can I have some milk, please? I’m so hungry, can I eat now and clean my room later, mom? I really want to go outside and play with Lilly. We decided to play house, and then I want to cook for you, mommy. I have my own restaurant! What would you like to eat? We have anything you want!

And so on and so forth.

Eilen Kuopus halusi läksiäisiksi lahjoittaa lelujaan kolmelle lähimmälle ystävälleen, kääriä ne kauniisiin lahjapapereihin ja kirjoittaa kaikille kortit. Tai oikeammin hän saneli, minä kirjoitin. ’Kirjoita tähän Thank you for being a good friend.’ Kun tuli toisen kortin vuoro, tiedustelin, josko laitettaisiin samalla tekstillä. ’Ei, kirjoita siihen Thank you for all the nice things you have done for me. Ja mun opelle Thank you for being a good teacher, Mrs. Ruth. You are kind and nice, and I love you a lot.’

Tämä vielä viime kesänä täysin englannittomien lasten kieliseuranta päättyy nyt tähän, reilu kymmenen kuukauden jälkeen. Kuten silloin mua viisaammat mulle sanoivatkin, pakko se vaan on itsekin jälleen todeta:

lapset ovat ihmeellisiä.

Hei me muutetaan, taas

Tasan kahden viikon päästä päättyy meidän (toivottavasti) laskuissaan ensimmäinen vuosi Havaijilla. Tulkoon näitä vielä monia tämän jälkeenkin. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti, kuten sen on tapana, enkä voi uskoa, että taas ollaan muuttohommissa.

Vuosi sitten suunnilleen näihin aikoihin meno oli kyllä huomattavasti nykyistä karseampaa. Lattialla odotti kymmenen muuttolaatikkoa ja neljä matkalaukkua – ja niihin oli määrä pakata koko tämän perheen tuleva omaisuus. Se oli aika kamala homma ja kesti kaikkineen muistaakseni vähän yli kaksi kuukautta. Jos missasit nämä blogini valoisat, ensimmäiset hetket, lue ihmeessä viime vuoden kesäkuu alusta loppuun.

Säästimme muutamia laatikoita täällä varastossa ja nyt niistä on kaivettu osa esiin. Pieni omaisuutemme pakataan taas laatikoihin ja jätetään tällä kertaa tänne kaverin autotalliin odottamaan uutta osoitettamme. Sitä ei tokikaan vielä ole.

Tällä kertaa ei tämä sorttaaminen itketä. Vaatteita on yhtä vähän kuin tänne tullessa, kirjoja on enemmän. Leluja on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonna, kaiken maailman rantakamaa taas enemmän. En vuoden aikana käyttänyt kertaakaan tänne roudaamiani tuulitakkia tai pillifarkkuja, villapaitaakin vain kerran. Suomen kesässä farkut saattavat jossain vaiheessa tulla käyttöönkin, täällä olen käyttänyt liki päivittäin pelkkiä farkkushorsteja. Oikeasti, melkein vuoden putkeen. Vähän voisi miettiä jotain vaihtelua tähän jossain vaiheessa, kunhan kerkiää.

On tässä viime viikot ollut vähän pää täynnä taas kaikkea, mutta vielä ihan terveen kirjoissa mennään kuitenkin. En ole kymmeneen päivään ehtinyt kirjoittaa tännekään mitään, kun on kaikki iltapäivät ja illat mennyt enemmän ja vähemmän jonkun askareen parissa. Tai Netflixin, vastapainona. Mitenkään tarkoituksella en ole blogia hyljännyt.

 

Screen Shot 2018-05-18 at 20.31.44.png
abc News

 

Tulivuorikuulumisia mainitakseni: täällä meillä päin vaivaa edelleen melko älytön ja entisestään lisääntynyt vogin määrä, muuten täällä rullaa arki ihan normaalisti. Maa on vavissut vain muutaman kerran meillä saakka viikon sisään. Kilauea purkautui voimakkaasti uudestaan torstaiaamuna ja syöksi syövereistään yli yhdeksän kilometrin korkuisen tuhkapilven taivaan tuuliin. Evakuoitujen, maahalkeamien ja tuhoutuneiden kotien määrä on jatkanut kasvuaan. Saa nähdä, koska tämä on vihdoin ohi; tutkijat varoittelevat, että vielä olisi luvassa lisää.

Tässä kaiken keskellä en ole tainnut vielä kertaakaan edes tulla ajatelleeksi, että tämän pakkaamisen loppupäässä alkaa meillä kaikilla kovasti odotetun Suomen reissun lisäksi ihan oikea kesäloma. Pitkä sellainen. Kotimaassa jännätään sitten taas viisumiasioita, ja asutaan iloisesti muiden nurkissa.

Asioita, joita oppii tulivuoren lähellä asuessa

Big Island koostuu viidestä tulivuoresta, joista kolme on aktiivisia. Kilauea, joka nyt purkautuu, on maailman aktiivisin tulivuori ja valuttanut laavaa jo vuodesta -83 saakka. Samalla se on päästänyt ilmakehään jatkuvasti vulkaanista kaasua, jonka paikalliset ovat nimenneet vogiksi.

Vog (joka tulee sanoista volcanic, smog ja fog) on täällä yhtä aikaa niin todellisten ongelmien kuin sisäpiirivitsien aihe. Ihan sama mitä tapahtuu, it must be the vog. Samaan aikaan tämä terveyshaittoja aiheuttava kaasu on tullut tutuksi muillakin tasoilla.

Piilarit likaantuvat viikossa. Niihin tulee sellainen ihmeellinen kerros jotain ylimääräistä, joka hieman haittaa näkökenttää. Päivän aikana piilareiden käyttöaika on mulla noin kuusi tuntia, korkeintaan kahdeksan. Työpäivän jälkeen pitää laittaa siis lasit päähän tai piilarit silmiin vain illaksi.

Päänsäryt ovat jatkuva riesa. Mulla on aina ollut taipumusta joko migreeneihin tai tensiopäänsärkyihin, mutta täällä alkanut liki viikottainen särkytahti on jo jotain aivan uutta. Kaikki mun päänsäryt eivät aivan varmasti johdu vogista, mutta osansa sillä varmasti on. Puoliso, joka on allerginen pölylle ja helposti nuhanenäistä sorttia, alkaa pian olla koukussa nenäsumutteisiin. Mies on vaihtelevalla tasolla tukossa melkein koko ajan ja kulkee pahimpina päivinä silmät kaasuista kutisten.

Nyt, kun tulivuori purkaantuu, ollaan astuttu aivan uudelle levelille näissä vog-asioissa. Lapset yskivät ja köhivät, puoliso sen kuin tukkoontuu ja mulla on nyt neljättä päivää putkeen pää kipeä. Osa oppilaista on silminnähden väsyneitä ja huonovointisia. Koko meidän kodin takana nouseva Hualalain vuori on sakean, tumman pilven takana piilossa. Eilen maisema kotimme takana näytti siltä kuin joku olisi värittänyt sen lyijykynällä.

 

Screen Shot 2018-05-08 at 16.17.29
CBS

 

Kilauean lähellä rikkisaasteet ovat nyt hengenvaarallisissa lukemissa, eikä sinne ole edes maskit naamalla menemistä. Tuuli vie onneksi suurimman osan myrkyistä merelle, mutta osa puhaltaa jopa Oahulle saakka koko saariryhmän riesaksi. Erityisen herkkiä myrkyille ovat vanhukset, lapset ja pitkäaikaissairaat.

Kilauean lähellä tilanne on lohduton. Laavaa on 36 000 neliömetrin alueella ja sitä puskee läpi myös 12 halkeamasta, joista osa on keskellä asutusta. Yhtään kuolemantapausta ei onneksi ole, mutta kymmeniä taloja on päässyt jo tuhoutumaan. Osalla näistä perheistä ei ole vakuutuksia, sillä niitä ei aktiivisen tulivuoren lähelle paljoa jaella. Kun kaikki menee, kaikki menee, eikä rahallista tukea saa mistään uudelleenrakennusta varten. Saaren ihmiset ovat kyllä hartiavoimin osallistuneet rahan ja tavaroiden lahjoittamiseen. Kaikki haluavat auttaa – se on tässä nyt pienintä, mitä kukaan voi tehdä.

Saari on kriisissä, vaikka täällä meidän puolellamme elämä on jatkunut aivan normaalisti – jos näitä vog-vaivoja ei lasketa mukaan.