Unelmani vuonna 2021

Katsoin vanhasta, nyt jo suljetusta blogistani joitakin sinne kirjaamiani unelmia alkuvuodesta 2015. Ne menivät lyhykäisyydessään näin: Mitä isompiin asioihin tulee, haluaisin myöhemmin toimia yrittäjänä ja kouluttajana ja kirjoittaa enemmän. Sen kirjan vaikka. Ja matkustaa taas paljon ja asua ulkomailla. Kehtaako sanoa, että haluaisin voida vaikuttaa laajalla alueella ja muuttaa maailmaa?

Joku taika siinä unelmien ääneen lausumisessa on, kun ulkomaille muutto, tuo kaikista suurimman ponnistelun vaatinut toive, on tapahtunut. Vuonna 2015 meillä ei vielä ollut mitään aikomusta eikä suuntaa minnekään, mutta muuttopäätös tehtiinkin sitten aika nopeasti kesäkuussa 2016, vuosi ennen lähtöä. Maailman muuttamiseen mä en enää suhtaudu kovinkaan suurella tunteella. Tajuan paremmin oman pienuuteni ja näen asian nykyään niin, että jos mä osaan kohdata ihmiset lämmöllä, olen tehnyt osani. Kill ’em with kindness saa toimia epävirallisena elämäni mottona tästäkin eteenpäin.

Yrittäjyyttä kohden kuljen edelleen. Välillä ei meinaa kärsivällisyys riittää, kun mulla on vielä niin paljon opiskeltavaa, mutta lausuttakoon ääneen, että tämän vuoden aikana haluan saada traumaterapiaopintoni pakettiin ja syventävät transaktioanalyysin opinnot vähintään puoleen väliin. Kun sanon tämän ääneen, lienee enemmän pakko tehdäkin jotain. Välillä jaksan, välillä en, toimin lähinnä aalloissa, en systemaattisesti. Työunelmani olisi työskennellä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin talossa, sellaisessa kauniissa, johon olisi osumia ottaneen hyvä tulla lepäämään. Olisin valmis perustamaan yrityksen, mutten pyörittämään sen papereita. Haluaisin vetää ryhmiä uupuneille ja vanhemmille ja alan ammattilaisille. Terapiaa sitä tarvitseville. Talossa saisi olla puutarha, vettä, erilaisia hoitoja, iso tiimi töissä. Olen tästä vielä tosi kaukana.

Näin 2021 mä huomaan, että mussa aina asunut seikkailijatar on väsynyt. Mä en jaksaisi mennä just nyt minnekään, en kaipaa matkustamista, enkä haluaisi koskaan ikinä milloinkaan enää muuttaa. Tiedämme kaikki, ettei tämä ole realistinen eikä ehkä edes pysyvä toive, enemmänkin sellainen, kun meidän Kuopus heittäytyy dramaattiseksi ja huutaa, ettei halua enää ikinä puhua kellekään mitään. Mä en tiedä, kuinka kauan mulla tämä ei enää ikinä-vaihe kestää, mutta nyt se on vahva. Mennään siis sillä. Yritän ehkä jotenkin kömpelösti kertoa, että haluaisin juurtua. Haluaisin juurtua myös vuodenkiertoon. Luonto täällä ei puhu mulle vielä mitään sellaista kieltä, jonka tunnistan, tuttua on lähinnä keväällä, jolloin kaikki tuntuu Suomen kesältä ja talvella, jolloin on kylmä ja sataa. Ehkä tästä neljänkympin helteissä tuskailusta tulee vielä osa mun sisäistä vuodenkiertoani, kuka tietää. Mutta mä haluaisin, ehkä ekaa kertaa elämässäni, jäädä pysyvästi paikoilleni. Täällä Perthissä mä olen joko vain muuttamisesta väsynyt ja siksi valmis lysähtämään tähän tai sitten olen oikeasti löytänyt kodin. En vielä tiedä, kummasta on kyse. Tiedän vain, että kantamukset ovat käyneet vuosien varrella raskaiksi, enkä jaksaisi niitä enää siirrellä.

Toiveissani olisi saada tänä vuonna myös syvempiä ystävyyssuhteita. Olen viime aikoina ollut surullinen siitä, että Konan ystäväni ovat osoittautuneet surkeiksi yhteydenpidossa ja olen hyvästellyt heitäkin mielessäni uudestaan ja eri tavalla. Tuntuu kuin olisimme olleet läheisiä vain siellä ja kun lähdön aika tuli, päättyi samalla myös kaikki keskustelu. Ei jokaisen kanssa, mutta suurimman osan. Konan ystävät ovat tällä hetkellä enemmänkin sellainen lämmin muisto yhdestä elämänvaiheesta, jonka elin. Ihmisistä, jotka kuuluvat sinne, mutta jotka eivät jääneet osaksi uutta arkea. Suomessa mulla on onneksi edelleen joitakin ystäviä, jotka pitävät aktiivisesti yhteyttä ja joille olen edelleen yhtä tärkeä kuin he ovat mulle ja ihan yhtä läheinen kuin lähteissä. Ja sitten mun on ollut tässä matkan varrella pakko hyväksyä myös se, että osa ei ole jaksanut pitää mua enää mukana, ei kertoa, kun on vaikeaa eikä kaivata mun tukea hetkissä, jolloin elämä kriisiytyy. Ymmärrän sen, olen niin kaukana, mutta kamalaa se on silti. Perthissä mulla on jo monia hyviä kavereita ja useampi potentiaalinen ystävä, mutta nämä suhteet ovat kehittyneet paljon hitaammin kuin vastaavat Konalla. Toisaalta katselen Konan ystävyyssuhteita nyt eri valossa nykyisen tilanteen tähden, joten kehittykööt vain hitaasti, kunhan jäävät. Mä kun olen niin sellainen sitoutuja, että musta saa kyllä ystävän koko elämäksi, jos toinen osapuoli sellaista kaipaa. Olen semmoinen luotettava, vanha koira, joka seuraa mukana ihan minne vaan, vaikka sitten virtuaalisesti, eikä jätä vaikka eteen tulisi maukkaitakin luita.

Haluaisin tälle vuodelle selkeyttä tulevaisuuden suhteen. Toivoisin vastauksia siihen, onko meillä realistisia mahdollisuuksia jäädä tänne pysyvästi vai ei. Tällä hetkellä tuntuu hankalalta olla maassa väliaikaisella viisumilla, vaikka siitä onkin jäljellä vielä melkein kaksi vuotta. Tilanne on aivan toinen kuin Havaijilla, mutta niin olen minäkin, muuttunut. Tämä vuosi siintää mun silmissä ihan kohtuullisen hyvänä, mutta lähinnä puolison lupaavien töiden takia, ei omieni. Mä olen edelleen siinä vaiheessa, että kynnän vaan ihan hiessä maata. Sen siitä saa, kun vaihtaa aikuisena alaa.

En tiedä, oliko tässä nyt taaskaan päätä tai häntää. Kyllä mä tässä jonnekin olen varmaan menossa, mutta hyvin hitaasti. Haluaisin ihan tosi kovasti Suomeen heinäkuuksi, mutta kukapa tästä mitään tietää. Emme lähde täältä minnekään ennen kuin tiedämme, että voimme varmuudella palata. Tuntuu, että poljen tyhjää, eikä auto yrityksistä huolimatta käynnisty. Tarkistetaan tilanne joulukuussa 2021, jolloin kuljetun matkan voi taas paremmin taaksepäin katsomalla nähdä.

Hyvää joulua Australiasta

Vanhempani eivät päässeet, kuten arvaatte tiedätte, tänne Perthiin viettämään meidän kanssa joulua tällä kertaa. Vuokrasimme siis kuuden aikuisen (jotka myös jäivät ilman perheitään) ja neljän lapsen voimin pari mökkiä Yallingup Forest Resortista, muutama tunti meiltä etelään.

Olen miettinyt sanaa joulufiilis ja sitä ajatusta, että tuntuuko vai ei tunnu joululta. Rakastan kyllä joitakin perinteitä, mutta eivät nekään joka vuosi aina samalta tunnu. Tänä jouluna ollaan oltu rannalla, syöty lohta ja vaahtokarkkeja, uitu uima-altaassa ja kuunneltu pusikon ääniä. Mökin alla makoili aatonaattona kaksi kengurua ja yöllä on niin mustaa, ettei eteensä näe. Ei tämä samalta ole tuntunut kuin pimeässä vuodenajassa porkkanalaatikon syöminen, mutta meillä on ollut kyllä tosi hauskaa porukalla ja sehän se on tärkeintä.

Siitä mä olen onnellinen, että Konan-ystäviemme surullisten hyvästelyjen jälkeen olemme saaneet ystäviksi tämän perheen. Kuiva englantilainen huumori on ihan mahtavaa ja saksalainen suoruus tuttua. Ihmisiä ei tietenkään voi korvata, eikä kukaan sellaista yritäkään, mutta on ihanaa, että nyt meillä on tärkeitä ihmisiä jo kolmessa maassa. Se on rikkaus, vaikka toisaalta tarkoittaakin sitä, ettemme voi enää ikinä asua missään, missä emme kaipaisi toisaalle – tai lähinnä ihmisiä toisaalta. Onneksi emme ole kovia ikävöimään noin niin kuin tyyppeinä. Lyhyet ikävän aallot kestää helpommin kuin koko ajan jäytävän kaipuun.

Hyvää joulua siis meiltä täältä ekasta Australian joulusta! Tästä vuodesta voisi sanoa paljon, mutta tällä kertaa jätän muistelot myöhemmälle. Sen kyllä sanon, että olet selvinnyt tänne asti, vuosi 2020 on melkein ohi! Olkoon tuleva vuosi edeltäjäänsä huomattavasti parempi. Kiitos, että olette kulkeneet tarinoissa mukana, monet sieltä ihan ensimmäisestä Helsingistä kirjoitetusta jutusta saakka, juuri ennen kuin muutimme Konalle. Tästä jatketaan.

Kaikkeen tottuu, paitsi näihin

Me ollaan pian 1,5 vuotta ihmetelty tätä Perthin menoa ja tällä hetkellä jotkut aiemmin täysin vieraat asiat tuntuvat jo aivan normaaleilta – mutta eivät ihan kaikki. Tässäpä siis tulevan joulun kunniaksi mun Kaikkeen tottuun, paitsi näihin-listani asioista, joista osasta on tullut osa uutta normaalia ja osan kanssa vielä vähän totutellaan.

Kaikkeen tottuu

How are you going?

En muista koskaan ennen tänne muuttoa kuulleeni, että kuulumisia voi kysellä going-verbillä. Amerikassa kysymys kuuluu How are you doing? ja sillä sitä on meidän perhe mennyt tänne saakka. Paitsi nykyään, kun näköjään jo itsekin kyselen muiden menemisistä olemisen sijaan ihan luonnollisesti.

Ilmaisut heaps ja keen

Tänne muuttaessa ajattelin, etten ikinä tottuisi ilmaisemaan itseäni sanoilla heaps (paljon) ja keen (innokas), mutta eipä pitänyt tämäkään luulo paikkansa. Että I love you heaps vaan kaikki ystävälliset lukijani.

Morning ja Afternoon tea

Konalla välipala kulki kursailematta sanalla snack – täällä taas on aamupäivisin morning tea (teetä ei kuitenkaan välttämättä tarjoilla) ja iltapäivisin, arvasitte oikein, afternoon tea. Kouluissa iltapäivän terveellinen välipala kulkee nimellä Sip & Crunch. Kaikkia näitä nimityksiä käytän itsekin jo ihan tottuneesti.

Yleiset vessat ja vesipisteet

Tähän on ollut vähän liiankin helppo tottua täällä, yleisiä vessoja ja vesipisteitä on nimittäin kaikkialla. Konalla jouduimme kantamaan rannoille aina tonkallisia vettä, kun täällä taas pullot voi täyttää ihan missä vaan ja vessaankin pääsee. Yleensä ne ovat kaikki ihan siistejäkin vielä.

Tuplapeitto

Vielä reilu vuosi sitten vannoin, etten koskaan tule nukkumaan kenkään kanssa tuplapeiton alla, vaan että oma se on aina oltava. Mutta kun täällä on talvisin sisälläkin tosi kylmä ja tuplapeitto on lämpimämpi kuin oma ja ja ja..

Kylmä koti talvisin

Nyt männätalvella huomasin jo tykkääväni hyisestä sisäilmasta. Kerrokset, tossut, villasukat sun muut vermeet toivat jotenkin lämpöä sydänalaan. Nukuin myös älyttömän hyvin talven raikkaassa ilmassa, vallan kuin Suomen lokakuussa teltassa ikään. Siellä tuplapeiton alla.

..paitsi näihin

Kahvilat

En ole vieläkään täysin ottanut haltuun täkäläistä kahvilakulttuuria. Aussit uskovat, että täällä juodaan maailman parasta kahvia ja että kahvin tulee olla niin vahvaa, että siitä lähtee heikoimmilta taju. En aina muista googlaamatta vieläkään, mikä on esimerkiksi Long Mac ja mitä tarkoittaa Topped Up eli olen vielä pysynyt muutamissa varmoissa valinnoissa, mitä kahviin tulee. Useimmat kahvilat menevät myös usein aikaisin iltapäivästä kiinni, tyyliin kolmelta. Kuka ei muka halua kahvia koskaan neljän jälkeen? Tai teetä ja pullaa?

80-luvun aukioloajat

Suurimmat osat kaupoista menevät nekin kiinni aina tosi aikaisin ja ovat sunnuntaisin suljettuina. Kuin 80-luvulla ikään.

Perthiläiset liikenteessä

Siviilissä luultavasti ihan mukavan rennot yksilöt tuntuvat muuttuvan täällä ratissa kunnon raivopäiksi. Tilaa ei anneta eikä armoa, tööttiä ja sormimerkkejä käytetään ja puskureiden väliin jätetään tuskin nyrkin mentävää koloa. Ystäväni sanoin: you shouldn’t be a butt sniffer.

Kärpäset

Kärpäset ovat täällä aivan oma lajinsa. Niitä on kesäisin paljon ja ne tähtäävät aina suoraan silmiin, korviin tai suuhun. Veikkaan, että ovat kuumuudesta niin nestehukkaisia, että hyökkäävät siksi suoraan lähteelle.

Toilet vs. Bathroom

Yhdysvalloissa vessoista käytetään ilmaisuja bathroom tai restroom. Totuin bathroomin käyttöön niin, että täällä käytettävä toilet tuntuu edelleen mun korvaan tosi oudolta. Mulle se kuulostaa aina siltä, että ihmiset hakevat vessatilojen sijaan pelkkää vessanpönttöä.

Chips, boot, jumper

Ranskikset tilataan täällä Chips to take-away, ei Fries to go. En meinaa edelleenkään saada sanottua chips silloin, kun tarkoitan ranskanperunoita. Chipsit kun ovat mulle sipsejä. Mun kaverit täällä sanovat chippies, kun tarjoilevat sipsejä (sipsuja?), yksi tosin sanoo uskollisesti crisps. Mutta se onkin englantilainen. Auton takakontti on boot eikä trunk ja huppari on jumper eikä sweater. Täällä siis puhutaan eri kieltä kuin mitä mä olen oppinut puhumaan ja paikallisten aksentti on toisinaan myös niin laiskanpyöreää, että ymmärrä siitä pahimmillaan vain noin kolmasosan.

Palaan näihin listoihin uudestaan ensi vuonna! Ehkä sitten aika on jo tehnyt tehtävänsä ja olen päässyt sisään näihinkin kummallisuuksiin. Lämpimään jouluun olen muuten tottunut jo niissä määrin, ettei se päässyt edes ylimmälle listalle. Että ei muuta kuin G’day Mate ja Happy Holidays!