Pelejä kotikoulupäiviin

Tämä teksti ponnistaa sellaiselta toiselta väsähtäneeltä kotikouluvanhemmalta toiselle-alustalta. Vaikka täällä Australiassa koulut eivät ole vielä kiinni, yritimme me jotenkin selvitä elokuisen tänne muuttomme lisäksi pienen pakon edessä töistä ja kahdesta kotona koulua käyvästä alakoululaisesta melkein jouluun saakka. Jos nyt siis jotain haluan sydämeni pohjasta sanoa teille kaikille, jotka yritätte jotenkin jongleerata töiden ja kotikoulun välillä, niin se olisi kärsivällisyyttä, voimia ja I feel you. Meidän kotikouluvaihe kesti lopulta noin neljä ja puoli kuukautta ja se oli monin tavoin haastavaa aikaa se.

Tein eilen täältä omasta kuumekaranteenistani käsin lyhykäisen Instagram-stoorin muutamasta matikkapelistä, joista toivoin olevan apua nyt kaikille teille, jotka olette kotona ja lasten pitäisi oppia asioita. Sain stoorin jälkeen niin monta ilahduttavaa viestiä, että tulin ajatelleeksi, josko blogin lukijoista löytyisi myös teitä, jotka painitte nyt samojen asioiden kanssa kuin minä vain vähän aikaa sitten, eli miten täyttää ns. koulupäivät järkevällä tekemisellä. Joskus ne pakolliset kirjat tulevat tehdyiksi ihan älyttömän nopeasti (toki ei aina, varsinkaan silloin, jos käyttää tehokasta työaikaansa tehottomasti pöydän alla itkemiseen) eikä loppupäivän soisi kuitenkaan olevan vaan sohvalla lojumista tai telkkarin tuijottelua. Meitä, kuten tosi monia teitäkin, auttoi lukujärjestyksen teko viikkoihin. Haasteeksi tuli täällä sitten se, että 45 minuutin mittaisella ”matikantunnilla” (sitä ne kyllä usein oli, kaikessa rehellisyydessä) kirjan tehtävät tuli toisinaan tehtyä 10 minuutissa eikä minkäänlaista motivaatiota mihinkään ylimääräiseen enää armon oppilailla riittänyt. Lasteni kotikoulun motto tuntui olevan vähemmän on vähemmän.

872CC033-A05B-406D-A77E-F0F1F9041439
Tässä lapsillani on käynnissä tutustuminen paikalliseen kulttuuriin: miltä maistuu hattara Fremantlessa?

Ja nyt saavumme vihdoin siihen vinkkivitoseen, jonka haluan teille jakaa ja josta todella toivon olevan teillekin apua: matikkakorttipelit. Jos et jaksa lukea näitä ohjeita, katso stoorini otsikolla Korttisota, sieltä löytyy monet näistä allaolevista peleistä nopeasti selitettyinä. Meidän reippaat koululaiset eivät ihan vaan äidin ehdotuksesta intaantuneet näitä pelaamaan, joten lisäsimme jossain vaiheessa pelit päivän lukujärjestykseen. Ja kun korttipeliaika löytyi lukkarista, niitä myös pelattiin. Lopulta näitä jaksettiin pelata paljonkin ja oppimista tapahtui vähän varkain – kuten suomalaisen opettajan (mikä siis ekalta koulutukseltani olenkin – omien opettaminen on vaan aivan täysin eri asia kuin luokallisten toisten lapsia) opetustyyliin kuuluu yleensä noin muutenkin.

Kaikkia pelejä pelataan pareittain ja niihin tarvitaan paria kohden aina yksi pakka pelikortteja, joista on poistettu kuvakortit. Lisää haastetta saadaan niin, että pakasta poistetaan ässät (ykköset) ja kertolaskusodassa kympit. Jokaisessa pelissä pakka aluksi sekoitetaan ja jaetaan molemmille pelaajille puoliksi. Korttisota soveltuu helpoimmillaan eskarilaisille ja ekalle ja vaikeimmillaan kutosille ja miksei yläkouluunkin. Yhteisestä sopimuksesta apuna saa käyttää kynää ja paperia tai kaikki pitää laskea päässä.

Jokaista kierrosta (eli erilaista sotaa) pelataan niin kauan, kunnes molempien käsipakat on pelattu pöydälle.

C40C97A7-7735-45AD-A31A-806C1356FD20


Perussota
: Molemmat pelaajat nostavat pöydälle päällimmäisen kortin omasta pakastaan. Suurempi luku voittaa.

Yhteenlaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia omasta pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja laskevat lukunsa yhteen. Suurempi summa voittaa.

Haastavampi yhteenlaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kolme korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja laskevat omat lukunsa yhteen. Suurempi summa voittaa.

Kaksinumeroisten lukujen yhteenlaskusota: Molemmat pelaajat nostavat neljä korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja muodostavat korteista kaksi mahdollisimman suurta kaksinumeroista lukua.  Luvut lasketaan yhteen. Suurempi summa voittaa.

Vähennyslaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja vähentävät pienemmän luvun suuremmasta. Suurempi erotus voittaa.

Kertolaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja kertovat luvut keskenään. Suurempi tulo voittaa.

Murtolukusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja muodostavat korteistaan murtoluvun. Suurempi murtoluku voittaa.

Kaksinumeroinen kertoja-sota: Molemmat pelaajat nostavat kolme korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja muodostavat korteistaan mahdollisimman suuren kaksinumeroisen kertojan. Suurempi tulo voittaa.

Sanotaan tähän väliin ihan for the record: en ole keksinyt näitä pelejä itse. Joskus nämä löysin jostain ja olen sen jälkeen peluuttanut oppilaillani ja omillani. Vielä ei ole tullut valituksia, sen verran kivoja on pelit.

Seuraavan pelin vähän niin kuin keksinkin itse tai siis ennemminkin sovelsin monille tutusta Kolmentoista pyramidi-pelistä. Voitte aivan hyvin kutsua tätä peliä jatkossa Anun pyramidiksi, jos niin haluatte.

F8527F09-410C-414A-A021-C2A4A1990B2C

Oikeasti nimesin pelin Kymppiparipyramidiksi, koska sitä tässä tehdään: etsitään kymppipareja. Etenkin eka- ja tokaluokilla tämä taito tulee tarpeeseen, mutta on mun kolmasluokkalainenkin tykännyt tätä pelata. Peliä pelataan yksin, aivan kuten alkuperäistä peliä. Ainoana erona Kolmentoista pyramidiin on se, että pakasta poistetaan kuvakortit ja korteista etsitään pareja, joiden summa on 10. Pelin tavoite on saada poistettua kaikki pyramidin kortit kärkeen saakka. Jos avoinna olevista korteista ei löydy sopivia pareja, nostetaan käsipakasta aina yksi kortti niin kauan, kunnes sopiva kortti löytyy. Peli päättyy, kun käsipakka on käyty kerran läpi tai pelaaja saa avattua kaikki pyramidin kortit.

Toivottavasti näistä olisi teille apua ja iloa! Ajatukseni ovat kanssanne.

39

Rakastan syntymäpäiviä, omiani ja muiden. Mulla alkoi eilen viimeinen vuosi kolmekymppisenä ja se tuntuu just sopivalta. Ikä on tuonut kaikenlaista mukanaan, eikä vähiten lisää rauhallisuutta ja seesteisyyttä päiviin. Puolustuskannalle meno on myös vähentynyt viime aikoina huomattavasti ja toisinaan osaan jopa oikeasti muiden palautetta kuunnella, enkä vaan tyngästi ajatella, että nyt eivät vaan muut tajua mitään. Naurua on edelleen paljon ja se jos mikä on elämässä tärkeää.

Vuosi sitten juhlin synttäreitä Konalla hyvien ystävieni kanssa tietämättä, että muuttaisimme sieltä alle neljän kuukauden sisään pois. Nyt voin katsoa taaksepäin tätä ihan älytöntä 38:tta elinvuottani ja todeta, että hullua oli, mutta nyt on hyvä. Olen täällä nyt aika onnellinen. Olen tavannut ihmisiä, joita ilman en enää haluaisi olla ja kävellyt katuja, joita olen ihastellut ääneen. Toissapäivän iltana vaeltelimme kahdestaan ympäri kaupunkia ja valitsimme sen ruokapaikan, joka sattui näyttämään kivalta. Pienen eksymisen jälkeen kävelimme vielä keskustan churro-paikkaan jälkkäreille, jonka jälkeen talsimme pimeässä loppukesän illassa kotiin. Nyt on ihanaa asua näin lähellä kaupungin keskustaa ja kaikkea sen monenkirjavaa tarjontaa. Yksi mun lapsuudenystäväni Suomesta oli soittamalla tilannut mulle synttärikakun tänne yhteen läheiseen leipomoon, minkä vähän kyynelet silmäkulmissa kimmeltäen kotiin hain. Haluan oppia olemaan ystäviäni kohtaan yhtä huomaavainen.

Mä olen alkanut saamaan energioitani takaisin. Elokuun jälkeen laitoin jouluun saakka kaiken vähänkään ylimääräisen telakalle ja yritin selviytyä kotikouluvaiheesta ja muuttostressistä. Nykyään olen enemmän taas oma nörtti itseni, kun olen poiminut opiskelut uudestaan kyytiin ja oikeasti nauttinut luennoista. Viikko sitten sain Professional Counselling Diploman käsiin ja nyt työstän Cognitive Behavioural Therapy Practitioner sertifikaattia arkipäivisin. Mä haluaisin jossain vaiheessa voida rekisteröityä täällä Ausseissa päteväksi counselloriksi ja yritän nyt saada tarpeeksi teoriatunteja kasaan sitä varten. Opeksi tuskin palaan enää, kun saan nämä loput hommat tästä pakettiin.

Ihan kohta taas hujahtaa yksi vuosi ja olen neljäkymmentä. Keski-ikäinen. Aika ihanaa.

Kaverit auttavat asettumaan

Luulin, että edellisestä kirjoituksestani olisi kulunut joku viisi päivää. Näköjään yli kymmenen tässä mennyt, ihan huomaamatta. Mä tunnen itseni kiireiseksi, vaikka en ole. Työpäivät hengittelee ihan hyvällä rytmillä ja koululaisten tultua kotiin joskus puolen neljän hujakoilla me usein olla möllötellään vaan. Joskus pyöräillään joenvarteen skeittailemaan tai nähdään kavereita, lasten kertaviikkoiset harrastukset hoituvat kouluaikana. Tästäkin huolimatta olen viikonlopun tultua sitä mieltä, että täytyy saada levätä.

8FBC325E-40DD-4B50-BC41-CB98212DE3E8Olemme olleet reilun kuukauden nyt takaisin Perthissä ja kotiutuneet uudelleen ihan ihmeen nopeasti. Tällä viikolla vietimme yhden tosi mukavan illan erään uunituoreen tanskalais-amerikkalaisen kaveriperheen kotona lohta syöden. Siellä täyttyi jotenkin sellainen olemisen yksi tärkeimpiä mittareita eli rentous: me ei juuri ollenkaan tunnettu toisiamme ennen illanviettoa, lapset vaan tuntevat toisensa koulusta ja minä ja tämä amerikkalaisäiti olemme muutaman kerran koululla rupatelleet. Heti oli kuitenkin ihan kamalan helppoa ja hauskaa olla yhdessä ja juttu luisti ilman yritystä tai haastattelunomaista tutustumista. Ilta oli ihana ja seuraavan kerran lupasin kokata heille jotain hyvää meillä. Täytyy pysyä tutuissa ja siinä, minkä osaa, joten ajattelin lapsille makaronilaatikkoa ja aikuisille avokadopastaa.

Muitakin kavereita meillä on jo, joten ei tässä yksinäiseksi ole itseään ehtinyt tuntea. Saimme myös yllättäen yksien jokavuotisten täällä tapahtuvien Suomi-juhlien jälkeen ystäviksi erään ihanan suomalais-australialaisen perheen ja viimeksi eilen istuimme heidän takapihallaan sohvilla katoksen alla ja viiniköynnösten ympäröiminä juustoja syöden. Muuttamisen yksi parhaita puolia on juuri ihmiset: uusien tapaaminen ja heihin tutustuminen. Kaikki erilaiset taustat ja kielet ja tarinat. Olen tullut nyt siihen pisteeseen, että olisi vaikea kuvitella elämää ilman moniakin ihmisiä, joihin olemme täällä jo nyt ehtineet tutustua ja ilman tätä muuttoa emme olisi koskaan edes kohdanneet.

3C75D1CC-42F6-405C-AE0F-891F13EB0C7FLapset ovat käyneet koulua nyt kuukauden ja Kuopus on saanut kutsun jo kolmille kaverisynttäreille. Kaksi kutsua on tullut koko luokalle ja olen sitten istua rupatellut nyt yhdet uimahallijuhlat ja yhdet sisäleikkipuistojuoksut läpi muiden vanhempien kanssa. Ihan jees sekin.

Vaikka Perth on ihana ja kaunis kaupunki, tekee ihmiset tietysti lopulta paikan. Mä olen enteilevästi alkanut löytää omaa paikkaani taas maailmassa ja myös hahmottamaan tilaani tapaamieni ihmisten elämissä. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että täällä on asunut vuosia ihmisiä, joista on tosi kiva, että me satuimme nyt tänne muuttamaan. Että kaikista epäilyistäni huolimatta näillä vakiintuneillakin Perthin asujilla oli vielä tilaa meille. Kaverit auttavat ankkuroitumaan uuteen paikkaan.

Tässä on ollut lisääntyvissä määrin sellaisia tunnelmia, että täällä on nyt tosi kotoisaa olla. Vielä syyskuussa vertailin mielessäni koko ajan kaikkea Konaan, Perthin maisemia, ihmisiä, kulttuuria, katuja ja omia olotiloja. Sitten aloin hiljalleen näihin tottua ja nyt jo pikkuhiljaa monesta tykätä. Pidän tästä suunnasta.