Uuden elämän ensimmäinen päivä

Meni vähän dramaattiseksi tuo otsikointi, mutta menköön, taiteen nimissä. On maanantai ja lapset lähtivät ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon kouluun. Molempia jännitti, kaikki tuntui vähän oudolta, parkkiksella nieltiin kyyneleitä ja sitten vaan sisulla kohti luokkaa. Ulkona oli aamulla lämpöä kokonaista seitsemän astetta ja pitäisi talvikoulupuvut ostaa. Vähän haastavaa ja hidasta aikana, jolloin univormukauppa on virallisesti kiinni. Saimme kuitenkin puolen tunnin ajan putiikkiin torstaille ja sitä odotellessa lapset lähetetään kouluun omissa fleeceissään.

Kun tulimme koululta takaisin kotiin, ekana ajattelin, että onpa täällä hiljaista. Sitten mietin ajan kulua. Kuuden viikon pituus tällaisena erikoisaikana on jotenkin vaikea hahmottaa. Aikana, jolloin ei tapahdu juuri mitään eikä muistoja kerry monipuolisesti, aika tuntuu jälkeenpäin katseltuna lyhyeltä, vaikka olikin sitä elettäessä pitkäveteistä. Normaalisti kuudessa viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä ja silloin aika menee nopeammin, mutta tuntuu lopulta pidemmältä, koska muistoja ja tapahtumia on repussa vaikka millä mitalla. Aika, tuo omituinen käsite. Oli aika, jolloin jaksoimme tätä kaikkea hyvin. Oli pyöräretkiä, kävelylenkkejä ja lautapelejä. Sitten tuli aika, jolloin kukaan ei jaksanut enää mitään, etenkään minä ja Kuopus. Lapset kyllä tsemppasivat kotikoulutehtäviensä kanssa aivan hienosti, vaikka oli se nyt rehellisyyden nimissä aivan järkyttävän puisevaa puuhaa. Näitä kun olin ajatellut hetken, väsähdin kaikkiin kotimme ääniin. Pyysin puolisoa laittamaan musiikin pois päältä ja olisin mieluusti toivonut hänen olevan ihan vaikka hengittämättä hetken, niin paljon täyttä hiljaisuutta kaipasin. Tähän en kuitenkaan mennyt, vaan kiipesin yksin yläkertaan, laitoin vastamelukuulokkeet korville ja korviin soimaan ocean wave sounds ylityöllistettyä hermostoani rauhoittamaan. Saa mieskin hengittää ihan rauhassa, siellä alakerrassa. Olen katsomattakin aivan varma, että on nukahtanut sohvalle.

Viimeiset kaksi viikkoa oli mulle hyvinkin raskaita. En ole nukkunut hyvin, leposyke on ollut korkealla, olen ollut rauhaton ja levoton. Kaikki tiedämme syyn tähän ja näin voimme yhdessä vain todeta, että ihmistä ei vaan ole tehty eristykseen. Harvassa ovat ne, joilla tämä ei tunnu missään. Meidän muiden ei kai auta kuin sinnitellä, samalla kun voimme ihan rohkeasti olla tilanteesta juuri sitä mieltä kuin olemme.

Sellaistakin tässä olen ehtinyt miettiä, että meillä ei ollut mitään kovaa tilausta enemmälle perheajalle. Me oltiin jo ennen tätä oikeinkin läheisiä ja paljon yhdessä. Emme ole saaneet mitään ahaa-elämyksiä, että pitäisi olla vähempi kiirettä ja enempi aikaa keskenään, koska sellaista on ollut elämä meillä jo kohta kolmisen vuotta. Ja sellaisena jatkuukin, löyhin aikatauluin ja rennolla otteella juoksemisen sijaan, mutta nyt tätä yhdessäoloa on ollut jo niin paljon, että balanssista ei ole tietoakaan.

Aloitin tämän työpäivän siivoamalla läppärini. Poistin jokaikisen kuvatodisteen tehdyistä koulutehtävistä, heitin roskiin kaikki kaaviot, laskut ja piirustukset. Ne on nyt ehkä toivottavasti lähetetty opettajalle ja tulevat joskus näkymään arvosanoissa. Aamulla muistin, että kolme viikkoa eteenpäin lykkäämäni indonesian tehtävät jäivät nyt sitten molemmilta kokonaan tekemättä. Oh well. Toivottavasti opettaja ei nosta asiaa esiin koko luokan edessä, kuten täällä joskus toimitaan. Muistin, että piti lähettää myös yksi tehtävä eräälle nuorelle, jota tapaan aina tiistaisin. Onhan tässä vielä vähän aikaa. Järjestelin koulutusmateriaaleja kansioihin ja kuuntelin CBT-luentoja, ihan rauhassa kerrankin. Tällä viikolla aloittelen yhtä uutta projektia ja yhtäkkiä siihen onkin taas aikaa ja tilaa.

Eilen sain äitienpäivälahjaksi ihanan parkatakin. Luulin aiemmin, että Perth kuuluu subtrooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, mutta kävipä tuossa ilmi, että kyllä se välimerellinen ilmasto täällä onkin. Ja nyt jo alkaa olla taas sisälläkin kylmä. Osa teistä ehkä muistaakin järkytykseni viime vuodelta, kun tärisimme täällä yöt päivät ilman kunnollisia vaatteita – niitä kun ei oikein lopputalvesta enää kaupoista edes löytynyt. No nyt on toisin. Toin Suomesta lapsille kunnon välikausitakit, jotka ovat olleet nyt jo, seitsemäntoista asteen kylmyydessä, ulkona päällä. Täällä kun tuulee talvisin jostain etelänavalta, niin ei vaan pysty, vaatetta on oltava päällä jos ei halua jotain bonuskeuhkokuumetta lopputalveksi. On meillä myös kevytuntsikat kaikilla, joita on jo toki pidetty, kun lämpö on laskenut lähemmäs viittätoista astetta tai jopa sen alle. Villasukat on jaloissa sisällä ja yöt nukumme valtavien fleecepeittojen suojissa. Kannoin kotomaasta myös kunnon vettäpitävät karvalenkkarit ulkoleikkijöille, joten we’ve come prepared. Toisin kuin viime vuonna.

Tällaisin sekavin ajatuksin Perthistä tällä kertaa! Toivottavasti voitte (olosuhteisiin nähden tai muutenkin) hyvin.

 

Ajatuksia pienen elämän takaa

Otin vähän vahingossa ja varsinkin hetken mielijohteesta kahden viikon totaalitauon sosiaalisesta mediasta. Omien, erittäin subjektiivisten tutkimustulosteni perusteella en ole vieläkään ihan valmis palautumaan täysimääräiseksi käyttäjäksi, mutta pieniä muutoksia takaisin nykymaailmaan varmaan tässä teen. Olen nimittäin saanut somettomuudesta samantapaiset kiksit kuin eräs ystäväni, joka lopetti kahvinjuonnin. Hänellä selvisi pää ja rauhoittui kroppa ja muutamassa päivässä laski ahdistus. Minä en tiedä kahvinjuonnin lopetuksen vaikutuksista paljoakaan, koska olen koukussa aamukahviini ja lopetukseni ovat aina jääneet lyhyiksi, mutta somen jätin, ainakin siis nyt hetkeksi jätin, ihan sekunnin päätöksellä maanantai-iltana viime viikolla, enkä ole ollut rauhallisempi aikoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole miettinyt tarvetta sometauolle ehkä koskaan, joten minkään pohdinnan tulos tämä ei ollut. Olen rajannut käyttäytymistäni kyllä, kuten varmaan monet muutkin ja laittanut itselleni rajoja, milloin puhelinta ei vilkuilla ja aina ajatellut, etten ole koukussa someen. En tiedä, olinko, mutta tauko on joka tapauksessa tehnyt päälle nyt ainoastaan hyvää. Jotenkin tämän oman kokemukseni kautta on nyt tosi helppo vahvistaa ne tutkimustulokset, jotka ovat näyttäneet, että somen luoma illuusio siitä, että on kontaktissa satojen ja tuhansien ihmisten kanssa oikeasti lisää lopulta yksinäisyyden ja surun tunteita. Tämä oli yllättävä havainto, koska olen kyllä kokenut somen tuoneen mun elämään iloa ja kivoja, aitoja kontakteja. Silti olen nyt ollut tasaisempi ilman. Ja mua tietysti tällaisena ihmismielen parissa työskentelevänä ja sitä ikiopiskelevana aina kiinnostaa tietyt olemiseen kuuluvat lainalaisuudet (varsinkin ne, joita me ihmiset teemme tottumuksesta ja opittuna, mutta itseltämme salaa) ja sieltä eniten nimenomaan oman ajatusmaailmani liikkeet ja sen muutokset. Enkä ole voinut olla miettimättä, että miten monelle mun nuorelle mun kannattaisi ehdottaa taukoa somesta yhdeksi välineeksi masennuksen ja riittämättömyyden tunteiden kanssa kamppailua vastaan.

Olen todellakin ollut ihan hämmentävän tyytyväinen tähän omaan, pieneen elämääni täällä maailman yhdessä eristäytyneimmässä nurkassa viime aikoina, vaikka olen pyörinyt lähinnä vain kolmen muun ihmisen kanssa. Virtuaaliset yhteydenpidotkin ovat pysyneet kohtuullisina, kun olen soitellut videopuheluita ja lähetellyt viestejä vain muutamien lähimpien ystävieni kanssa ja laittanut kuvia ja videoita touhuistamme vain isovanhemmille, jotka ovat kyselleet stoorieni perään. (Äitini on kommentoinut nyt yli kahden vuoden ajan niistä jokaikiseen.) Elämämme on liikkunut kodistamme niihin suuntiin, mihin pyörälenkkimaastot oveltamme sattuvat lähtemään. Yhden kerran mä jotain pientä polkua pitkin itsekseni pyörräillessä ihmettelin, miten tämä osa Australiaa muistuttaa mua välillä niin paljon Suomesta. Pöheikössä tuoksui kuin kotimaassa maalla kesäisin ja lämpö oli lempeää kuin parhaimmillaan heinäkuussa. Ja yhtäkkiä mulla oli sellainen samanlainen tyytyväinen olo kuin joskus lapsena mökillä, kun viikkokausien maallaolon aikana en enää tiennyt, mikä päivä oli ja mitä ystäväni missäkin tekevät, eikä kukaan tiennyt, mitä minä tein. Ja se oli normaalia, eihän silloin kellekään tullut edes mieleen, että asioita pitäisi jotenkin jonnekin ja julkisesti jakaa ja sain kiinni siitä, miksi se on oikeastaan ihan tosi ihanaa. Että on vaan ja elää vain niille, joiden kanssa milloinkin fyysisesti on. Mieleni kulki siinä lehtipuiden katveessa ajellessa mansikoiden ja mökkilammen kautta kanelikorppuihin ja vohvelikekseihin ja siihen pysähtyneisyyteen, jota olen tällaisena vanhana sieluna näköjään elämääni enemmän kaivannut. Elämä on nyt tosi pientä, juuri mitään ei tapahdu koskaan ja kaikki päivät jurnuttavat samankaltaista rataa eteenpäin kodin ja lenkkipolun välillä, mutta olen ollut tässä omassani nyt ihan yllättävän tyytyväinen. Aivan kamalan hyvin on kriisin keskellä asiat silloin, kun pääsee edelleen ulos ja luontoon, vaikka mitään muuta ei elämässä nyt oikein tapahdukaan.

8854E15B-D934-4AA6-892D-D24DA0E66E51

Lapset ovat nyt jaksojenvälisellä lomalla ja meillä on ollut ihan kamalan kivaa tämän aikaa. Tokihan sisarukset edelleen riitelevät ja ottavat yhteen asiasta ja asiasta, että ovat sillä tavalla ihan normaaleja ihmisenalkuja, mutta tästäkin huolimatta sanoisin, että pääpiirteissään voimme kaikki nyt oikein hyvin. Näyttää siltä, että täällä maailman nurkassa päästään kyllä ihan järkyttävän helpolla, mitä koronakriisiin tulee. Tautitapaukset ovat jo nyt kääntyneet jyrkkään laskuun ja uusia positiivisia testituloksia tulee täällä Länsi-Australiassa nyt kolmen ja yhdeksän välillä päivittäin. Yhteensä niitä on ollut 544. Perthin kaupungin rajat ovat kiinni, osavaltioiden rajat ovat kiinni, Australian rajat ovat kiinni ja rajoitustoimet ovat auttaneet täällä nopeasti. Koulut aukeavat täällä lännessä taas loman jälkeen keskiviikkona 29.4., mutta koululaiset saa halutessaan pitää kotona vielä tämän jälkeenkin jonkun aikaa. Australiassa alkaa tämän loman jälkeen kouluvuoden neljästä jaksosta toinen. Heinäkuussa on seuraava parin viikon loma.

Tämän loman aikana me olemme käyneet nelistään iltapäivisin pyöräilemässä joka päivä. 7-vuotiaskin on jaksanut sotkea parhaimmillaan 13 kilometrin lenkin, vaikka ei me kovaa mennä ja eväitä syödään aina ja jäätelöäkin usein. Tavoite ei ole matkan pituudessa vaan sen laadussa ja etenkin maisemien kauneuden näkemisessä. Perth on ihan älyttömän upea kaupunki ja lisää kauniita kulmia tuntuu löytyvän melkein joka päivä. Olen pitänyt puhelimeni repussa ja kaikki kokemukset itselläni ja ollut vain olemassa, ja huomaamattani tehnyt sen paremmin kuin pitkään aikaan. Töiden tekeminen lasten lomaillessa on onnistunut helpommin kuin silloin, kun olivat kotikoulussa. Kaikki mun counseling-nuoret olen siirtänyt iltapäivistä iltoihin, jolloin voin sulkeutua puolison studiolle rauhassa töihin. Alakoululaiset osaavat myös onneksi jo viihdyttää itseään ja toisiaan pitkiäkin aikoja ilman keskeytyksiä ja ovat tehneet itselleen leikkikentän kotimme edessä olevasta, ankeasta kujasta, josta luulin, ettei kyllä taivu yhtään mihinkään.

Tänään sataa. Syksy on alkanut ja säät vaihtelevat ja keikkuvat, kuten suomalaiset ovat tottuneet sen syksyisin tekevän. Välillä paistaa ja on ihan kuumakin, mutta koko ajan useammin alkaa jo viluttaa. Olemme menossa pikkuhiljaa talvea kohti. Täällä päin maailmaa kaikki kunnossa.

Pelejä kotikoulupäiviin

Tämä teksti ponnistaa sellaiselta toiselta väsähtäneeltä kotikouluvanhemmalta toiselle-alustalta. Vaikka täällä Australiassa koulut eivät ole vielä kiinni, yritimme me jotenkin selvitä elokuisen tänne muuttomme lisäksi pienen pakon edessä töistä ja kahdesta kotona koulua käyvästä alakoululaisesta melkein jouluun saakka. Jos nyt siis jotain haluan sydämeni pohjasta sanoa teille kaikille, jotka yritätte jotenkin jongleerata töiden ja kotikoulun välillä, niin se olisi kärsivällisyyttä, voimia ja I feel you. Meidän kotikouluvaihe kesti lopulta noin neljä ja puoli kuukautta ja se oli monin tavoin haastavaa aikaa se.

Tein eilen täältä omasta kuumekaranteenistani käsin lyhykäisen Instagram-stoorin muutamasta matikkapelistä, joista toivoin olevan apua nyt kaikille teille, jotka olette kotona ja lasten pitäisi oppia asioita. Sain stoorin jälkeen niin monta ilahduttavaa viestiä, että tulin ajatelleeksi, josko blogin lukijoista löytyisi myös teitä, jotka painitte nyt samojen asioiden kanssa kuin minä vain vähän aikaa sitten, eli miten täyttää ns. koulupäivät järkevällä tekemisellä. Joskus ne pakolliset kirjat tulevat tehdyiksi ihan älyttömän nopeasti (toki ei aina, varsinkaan silloin, jos käyttää tehokasta työaikaansa tehottomasti pöydän alla itkemiseen) eikä loppupäivän soisi kuitenkaan olevan vaan sohvalla lojumista tai telkkarin tuijottelua. Meitä, kuten tosi monia teitäkin, auttoi lukujärjestyksen teko viikkoihin. Haasteeksi tuli täällä sitten se, että 45 minuutin mittaisella ”matikantunnilla” (sitä ne kyllä usein oli, kaikessa rehellisyydessä) kirjan tehtävät tuli toisinaan tehtyä 10 minuutissa eikä minkäänlaista motivaatiota mihinkään ylimääräiseen enää armon oppilailla riittänyt. Lasteni kotikoulun motto tuntui olevan vähemmän on vähemmän.

872CC033-A05B-406D-A77E-F0F1F9041439
Tässä lapsillani on käynnissä tutustuminen paikalliseen kulttuuriin: miltä maistuu hattara Fremantlessa?

Ja nyt saavumme vihdoin siihen vinkkivitoseen, jonka haluan teille jakaa ja josta todella toivon olevan teillekin apua: matikkakorttipelit. Jos et jaksa lukea näitä ohjeita, katso stoorini otsikolla Korttisota, sieltä löytyy monet näistä allaolevista peleistä nopeasti selitettyinä. Meidän reippaat koululaiset eivät ihan vaan äidin ehdotuksesta intaantuneet näitä pelaamaan, joten lisäsimme jossain vaiheessa pelit päivän lukujärjestykseen. Ja kun korttipeliaika löytyi lukkarista, niitä myös pelattiin. Lopulta näitä jaksettiin pelata paljonkin ja oppimista tapahtui vähän varkain – kuten suomalaisen opettajan (mikä siis ekalta koulutukseltani olenkin – omien opettaminen on vaan aivan täysin eri asia kuin luokallisten toisten lapsia) opetustyyliin kuuluu yleensä noin muutenkin.

Kaikkia pelejä pelataan pareittain ja niihin tarvitaan paria kohden aina yksi pakka pelikortteja, joista on poistettu kuvakortit. Lisää haastetta saadaan niin, että pakasta poistetaan ässät (ykköset) ja kertolaskusodassa kympit. Jokaisessa pelissä pakka aluksi sekoitetaan ja jaetaan molemmille pelaajille puoliksi. Korttisota soveltuu helpoimmillaan eskarilaisille ja ekalle ja vaikeimmillaan kutosille ja miksei yläkouluunkin. Yhteisestä sopimuksesta apuna saa käyttää kynää ja paperia tai kaikki pitää laskea päässä.

Jokaista kierrosta (eli erilaista sotaa) pelataan niin kauan, kunnes molempien käsipakat on pelattu pöydälle.

C40C97A7-7735-45AD-A31A-806C1356FD20


Perussota
: Molemmat pelaajat nostavat pöydälle päällimmäisen kortin omasta pakastaan. Suurempi luku voittaa.

Yhteenlaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia omasta pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja laskevat lukunsa yhteen. Suurempi summa voittaa.

Haastavampi yhteenlaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kolme korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja laskevat omat lukunsa yhteen. Suurempi summa voittaa.

Kaksinumeroisten lukujen yhteenlaskusota: Molemmat pelaajat nostavat neljä korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja muodostavat korteista kaksi mahdollisimman suurta kaksinumeroista lukua.  Luvut lasketaan yhteen. Suurempi summa voittaa.

Vähennyslaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja vähentävät pienemmän luvun suuremmasta. Suurempi erotus voittaa.

Kertolaskusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja kertovat luvut keskenään. Suurempi tulo voittaa.

Murtolukusota: Molemmat pelaajat nostavat kaksi korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja muodostavat korteistaan murtoluvun. Suurempi murtoluku voittaa.

Kaksinumeroinen kertoja-sota: Molemmat pelaajat nostavat kolme korttia pakastaan yhtä aikaa pöydälle ja muodostavat korteistaan mahdollisimman suuren kaksinumeroisen kertojan. Suurempi tulo voittaa.

Sanotaan tähän väliin ihan for the record: en ole keksinyt näitä pelejä itse. Joskus nämä löysin jostain ja olen sen jälkeen peluuttanut oppilaillani ja omillani. Vielä ei ole tullut valituksia, sen verran kivoja on pelit.

Seuraavan pelin vähän niin kuin keksinkin itse tai siis ennemminkin sovelsin monille tutusta Kolmentoista pyramidi-pelistä. Voitte aivan hyvin kutsua tätä peliä jatkossa Anun pyramidiksi, jos niin haluatte.

F8527F09-410C-414A-A021-C2A4A1990B2C

Oikeasti nimesin pelin Kymppiparipyramidiksi, koska sitä tässä tehdään: etsitään kymppipareja. Etenkin eka- ja tokaluokilla tämä taito tulee tarpeeseen, mutta on mun kolmasluokkalainenkin tykännyt tätä pelata. Peliä pelataan yksin, aivan kuten alkuperäistä peliä. Ainoana erona Kolmentoista pyramidiin on se, että pakasta poistetaan kuvakortit ja korteista etsitään pareja, joiden summa on 10. Pelin tavoite on saada poistettua kaikki pyramidin kortit kärkeen saakka. Jos avoinna olevista korteista ei löydy sopivia pareja, nostetaan käsipakasta aina yksi kortti niin kauan, kunnes sopiva kortti löytyy. Peli päättyy, kun käsipakka on käyty kerran läpi tai pelaaja saa avattua kaikki pyramidin kortit.

Toivottavasti näistä olisi teille apua ja iloa! Ajatukseni ovat kanssanne.