Viikko, jona hän paremmin asettui

On sunnuntai ja kaksi viikkoa kestänyt maskipakko päättyi keskiyöllä. Istuskelen sohvalla läppärin kanssa, lapset kuuntelevat äänikirjaa, tekisi mieli keittää kahvit. Viikko oli viileä, mutta tämä viikonloppu on ollut taas kesäisen kuuma. Partsin ovi on auki ja sisään tuulahtelee lähinnä lämmintä ilmaa. Kävin aamulla ystävänpäivän kunniaksi kahvilla yhden uuden kaverini kanssa ja nyt iltapäivällä lasillisella Perthin toisen Anun kanssa. Molempiin ihaniin paikkoihin kävelin tästä meiltä aika nopeasti ja ihmettelin tämän kaupungin kauneutta. Jälkimmäisessä puhuin ääneni painuksiin musan ja korvan vieressä seisoneen tuulettimen yli. Ainakin oli rouvilla asiaa. Voin hyvin.

Perth, Pixabay.

Sain keskiviikkona harjoittelupaikan eräästä kuntoutuskeskuksesta. Yksityiskohdat selviävät mennessä, mutta alan käydä siellä kerran viikossa suorittamassa opintoihini liittyviä ohjattuja asiakastunteja. Odotan jännityksellä. Olen ollut vaikuttunut Perthin tursuilevasta tarjonnasta, mitä mielenterveyspalveluihin tulee. Yksityisiä tekijöitä on paljon ja julkisia palveluita niitäkin reippaasti. Kaiken kaikkiaan mulle on tullut täällä olo, että omista pyritään pitämään huolta, mutta asian monet puolet selviävät varmaan ajan kanssa, kun alan tehdä kentällä enemmän töitä.

Olen taas uudestaan, kuten viimekin vuonna jossain vaiheessa, ajautunut ihan luonnollisesti ja vähän vahingossa pois somesta. Blogia ja niiden lukemista en jätä, mutta muuten en ole missään kanavissa viettänyt viikkoihin enää yhtään aikaa. Tähän ei liity mitään sen kummempaa päätöstä eikä varsinkaan ainoatakaan aatteellista ajatusta siitä, että pitäisi jotenkin omaa someajankäyttöä rajoittaa, vaan ainoastaan sellainen kuiva huomio, että some saa mut levottomaksi. Olen sitten uudelleen alkanut vältellä kaikkia feedejä ihan vaan tämän takia ja mitä enemmän olen ollut pois, sitä parempi fiilis mulla on taas ollut. Niinpä olen nyt jälleen ihan tyytyväinen siihen, että tiedän ihmisistä tasan sen, minkä he itse mulle kertovat ja multakin saa muut kuulumiset kysymällä.

Ja nyt, kun kysyitte, niin kiitos oikein hyvää kuuluu. Mitään suurta muutosta täällä ei ole tapahtunut missään muualla kuin mun pään sisällä, mutta joku sopeutumisprosessin osa on loksahtanut paremmalle paikalle tässä viime viikkojen aikana kuin itsestään. Eiköhän loputkin asiat, kuten ystävyyssuhteet, tässä vielä ajan kanssa johonkin suuntaan loksahda myöskin. Nyt on kuitenkin sillä tavalla rauhallinen ja luottavainen olo, että hyvä tästä vielä tulee. Olen tuntenut oloni pitkästä aikaa minuksi. Olen ollut oma, iloinen itseni ja jotenkin sellainen tasapainoinen ja kevyt fiilis on löytynyt ilman pusertamista ekaa kertaa sitten Perthiin muuton. Onhan tässä jo puolitoista vuotta sätkittykin. Tämän pitkänpuoleisen tuskastelun jälkeen tämänhetkinen olotila on kuin kävelisin puoliksi ilmassa, enkä edes ihan tarkkaan tiedä, miksi.

Viimeksi eilen sanoin kyllä yhdelle hyvälle Suomi-ystävälleni puhelimessa, että me ei kyllä enää ikinä muuteta minnekään, jos asia minusta on kiinni. Tunnen monia, jotka ovat muuttaneet moneen kertaan ja paljon haastavampiin oloihin kuin me, mutta mun luonteelle tämä ei vaan pidemmän päälle yksinkertaisesti sovi. Mun on vaikea kestää sitä alun yksinäisyyttä ja jatkuvaa epävarmuutta ja edellisen ikävää ja hitaasti lämpiävänä kaikki ottaa mulla muutenkin aina keskimääräistä enemmän aikaa. Täällä on onneksi hyvä ihmisen olla, että sikäli paikoilleen jääminen tuntuu ihan sopivalta vaihtoehdolta. Onneksi näin ajattelee koko meidän nelikko, että siinäkin mielessä ollaan varmaan ihan hyvässä kurssissa nyt. Aika näyttää kuin meitin käy.

Täytän muutaman viikon päästä 40 ja sitä jos jotakin on jotenkin vaikea uskoa. Saksalainen ystäväni järjestää mulle synttärijuhlat, mitä ei muistaakseni ole tapahtunut sitten teinivuosien. Mä olen yleensä aina suomalaiseen tapaan järkännyt omat synttärini, mutta nyt en tiedä tulevasta illasta mitään muuta kuin paikan ja vieraslistan. Jännittää just sopivasti ja odotan hyviä kekkereitä ja hauskaa olemista niiden ihmisten kanssa, jotka täällä elämässäni nyt ovat. Tiedän, että tulen illan aikana kaipaamaan monia, mutta heihin pitää ottaa yhteys sitten toisella tapaa. Puolison nelikymppisillä oli livebändi, mulle tulee disco. Mekko on valittuna ja tanssikengät valmiina.

Täällä kaikki kunnossa.

Eka kouluvuosi Australiassa

Tämä ajan kulumisen taivastelu on osa mun jokavuotista kommunikointiani, mutta on se kyllä taas vaikea uskoa, että sekä vuosi 2020 että ensimmäinen kokonainen kouluvuosi täällä ovat tulossa nyt yhdessä päätökseensä. Aika on lopulta mennyt nopeasti, vaikka se välillä mateli. Me selvisimme vähällä, vain kuuden viikon mittaisella kotikoulujaksolla maalis-huhtikuussa ja heti perään pidennetyllä kolmen viikon syyslomalla.

Eka uusi asia, joka tuli koulun suhteen vastaan tammikuussa, oli ostaa lapsille koulupuvut. Konalla univormuksi riitti pelkkä koulun logolla koristeltu t-paita, kun lastemme nykyisessä koulussa asuun kuuluvat tietynlaiset hatut, reput, kengät, sukat, shortsit, housuhame, pitkät housut, takit, paidat ja lisäksi vielä urheiluasu liikkatunneille sekä talvi- että kesäpituuksissa. Kaiken kaikkiaan jotkut Australian koulupuvuista haiskahtavat vähän vanhanaikaisille, mitä nyt olen lapsia katukuvassa vuoden aikana stalkannut. Jokainen koulu saa asunsa itse kyllä määrittää ja vaihtelua on siinä mielessä, että toisissa pakollisena asuna on vain kauluksellinen koulun pusero. Asuilla oli viikon aikana myös tietty rytminsä: maanantaisin mentiin peruspuvuissa, tiistaisin liikkavaatteissa eli talvella sinisissä tuulipuvun housuissa ja tummansinisessä urheilupaidassa, kesäkaudella urheilushorteissa, keskiviikkoisin ja torstaisin taas peruspuvussa ja perjantaisin urheilushorteissa ja house shirtissä. Viikon aikana erilaisia paitoja oli siis meidän koulussa käytössä kolme. House shirt on lasten oman ryhmän eli talon logolla varustettu paita, jossa ollaan myös aina kaikki urheilukisat. Kaikki koululaiset on jaettu neljään eri taloon, joissa kilpailevat palkinnoista vuoden aikana ja touhuilevat kaikenlaista yhdessä aina perjantaisin. Talot ovat siitä hyvä idea, että niissä on lapsia jokaiselta luokka-asteelta ja sisarukset ovat aina samassa talossa keskenään. Niinpä kaikki koululaiset tutustuvat muihinkin kuin oman luokkatasonsa lapsiin ja samalla myös kaikkien näiden sisaruksiin.

Lapset inhosivat näitä koulupukuja vielä ekana koulupäivänä, jolloin tuo yläkuvakin otettiin, mutta eivät ole sen jälkeen sanoneet asiasta yhtään mitään. Kun muutama sata lasta istuu samassa veneessä, ei koko pukua tule enää varmaan niin ajatelleeksikaan. Kaikkeen tottuu. Molemmat ovat kyllä kasvaneet paitoihinsa tässä vuoden aikana ja tarvitsevat joitakin uusia tulevalle vuodelle.

Kouluvuosi alkoi tänä vuonna tammikuun viimeisellä viikolla ja kesälomalle jäädään nyt alkavan viikon perjantaina. Lukuvuosi on jaettu neljään kymmenen viikon mittaiseen jaksoon ja jokaisen jakson välissä on kahden viikon loma. Tässä lukuvuosien välillä oleva, pian alkava kesäloma on seitsemän viikon mittainen. Mä olen tykännyt ihan älyttömästi tästä rytmistä. Lapset eivät ole väsyneet koulunkäyntiin kuin ihan vasta tyyliin toissaviikolla, kun ovat saaneet ottaa vapaata tasaiseen tahtiin. Opettajille tällaiset lomat ovat myös jaksamisen kannalta enemmän kuin hyvät, eikä sen kesäloman tarvitse olla sitten niin pitkä, kun lomalle ei lähdetä täysin vuodesta uupuneena.

Koulupäivät olivat aina, joka päivä, kaikilla koululaisilla saman mittaiset, 8:40-15:10. Päivät ovat siis heti alkuun pitkät, mutta niin se vaan Kuopuskin näytti jaksavan päivät ihan yllättävän hyvin. Iltapäivän tunnit olivat usein enemmän leikkiä, tutkimuksia, projekteja ja touhua, kun aamuisin tehtiin tiukemmin akateemisia aineita. Luokat olivat usein auki erilaisten töiden ihailulle ja jaksoin ihmetellä koululla erilaisten materiaalien ja värien paljoutta ja määrää. Molemmat kävivät kerran viikossa kouluaikana myös soittotunneilla, mikä vapautti sen ajan arki-illasta.

Koulukirjat eivät vuoden aikana kulkeneet koulusta kotiin kertaakaan eikä meille lähetetty kotiin lukujärjestyksiä. Jaksojen sisällä painotukset vaihtuivat opetuksessa jonkun verran niin, että joskus opiskeltiin enemmän vaikka tiedettä ja joskus biologiaa. Kaikki matskut, vihkot, penaalit ja systeemit pysyivät kuitenkin aina koulussa. Läksyjä ei siis tullut kaikista opiskeltavista aineista, vaan tokaluokkalaisella Kuopuksella oli läksynä ainoastaan englantia ja nelosluokkalaisella englantia ja matikkaa. Kuopuksella oli vuoden ajan käytössä läksyvihko, johon viikon aikana merkitsi lukemansa kirjat, yhden päivässä, ja johon kirjoitti sanoja ja lauseita. Esikoinen sai aina viikon alussa läksymonisteet, yleensä kolme sivua viikolle. Läksyt sai tehdä viikon aikana omaan tahtiin ja palauttaa ne piti viimeistään seuraavan viikon maanantaina. Läksyissä oli erilaisia kirjoitustehtäviä sekä matikan laskuja ja ongelmanratkaisua.

Lasten opettajat olivat vuoden aikana ihan hämmästyttävän hyvin kärryillä lasten osaamisesta. Oppimista mitattiin selkeästi Suomen tapaa enemmän erilaisilla pistareilla ja testeillä. Esikoinen inhosi quizejä, joita mahtui monta jokaiseen viikkoon. Mä en itsekään kannata kilpailemista kouluaineissa ollenkaan, joten ymmärrän paremmin kuin hyvin, etteivät kaiken maailman nopeustestit innosta. Se vähä, mitä tunteja tai niiden loppuja sivusta seurasin, meno oli usein opettajajohtoista: opettaja opetti, oppilaat kuuntelivat, opettaja kysyi, lapset vastasivat. Kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista eikä minkäänlaista sekoilua siedetty ollenkaan. En tiedä, millaisessa marssijärjestyksessä projekteja tehtiin, mutta tunneilla vallitsi kyllä kuri ja järjestys.

Koulueväiden ja – lounaiden pakkaaminen ei mun mitään suosikkipuuhaa ole edelleenkään, mutta sellaista se nyt vaan täällä on. Vuoden aikana jossain vaiheessa molemmat alkoivatkin yllättäen pyytää kouluun myös lämmintä ruokaa, joten eväsrasioiden pakkaaminen muuttui vähän. Pakkasin kylmälaatikoihin aina omenaa, kurkkua ja porkkanaa, paahtoleivän ja keksin. Nämä syötiin kympin välkällä aamusta. Lounas, joka oli 12:30, olikin sitten lämmin eli pakkasin termareihin jotain ihan super perus arkiruokaa kalapuikoista erilaisiin pastakastikkeisiin.

Vuoden aikana lapset saivat ihania koulukavereita, joista on näin vanhempanakin helppo tykätä. Todistukset tässä kouluvuoden lopulla olivat molemmilla tosi hyvät. Sen lisäksi, että molemmissa kerrotiin molempien tehneen vuoden aikana significant progress and fantastic growth, vielä tärkeämpänä pidän sitä, että Esikoisen todistuksessa luki, että ”He has made the difficult adjustment to a new school and country with a great attitude and determination” ja Kuopuksella ”A friendly nature and genuine desire to build strong relationships is seeing her developing caring, respectful friendships with her peers.”

Kaiken kaikkiaan siis hieno vuosi ja mahtava palaute. Voitte varmasti uskoa, että on aika helpottunut olo.

Joulukuun eka ja kesä edessä

Ensi viikon perjantaina alkaa lasten seitsemän viikon kesäloma. Eilen oli mittaushistorian (tyyliin 124 vuoteen) kylmin kesäaamu täällä Perthissä. Vähän reilu 6 astetta. Se on kyllä vähän ja oli muuten tosi kylmä näin joulukuuksi. Jostain sairaan Etelämantereelta tuulee taas, luulen. Mitään en sen tarkemmin alueemme säästä kylläkään tiedä.

Kesästä huolimatta on ollut ihan ihmeellisen jouluinen olo. Kaksi vuotta tropiikin joulussa tuntui jotenkin kummalta, oli kuuma ja hilpeitä joululauluja. Ei sopinut Varpunen jouluaamuna maisemaan, sitäkin kokeiltiin. Nyt olen taipunut, enkä yritä enää tavoitella arvokasta melankoliaa, joka ei lämpöön vaan yksinkertaisesti istu. Joulutunnelmaa toki on, mutta se on erilaista. On festareita, tanssikisoja lapsille, kotieläintalleja, pomppulinnoja, kameliajeluita. Ensi viikolla mennään paikalliseen Lux Helsinkiin eli Perthin Christmas Lights Trailiin. Kävellään ihan hulluna ja ihaillaan valotaidetta. Odotetaan, että lapset eivät kitise matkalla ja kaikkia komennetaan nauttimaan juhlasta.

Kaunis Perth.

Niin se vaan meni ensimmäinen kouluvuosikin niin että hujahti. Jotenkin olemme tulleet siihen kohtaan elämässä, että lapsemme aloittavat helmikuussa viidennen ja kolmannen luokan. Miten se on mahdollista, kysytte? En minäkään tiedä, mutta niin vaan se nelivuotiaana Konalle lähtenyt tytönpötkylä on kasvanut täällä maailmalla tuollaiseksi isoksi yksilöksi täynnä tunnetta ja draaman kaarta. Esikoinen on alkanut venyä pituutta ja etenkin jalkapöytää.

Meillä alkaa kesäloma lasten kanssa samaan aikaan. Joulun vietämme ystäväperheen ja parin muun tyypin kanssa mökillä osavaltion eteläosassa jossakin. On todennäköisesti kuuma ja se on ihan jees. Emme yritä siirtää suomalaista joulua tänne, vaan sotkemme lähtijöiden mukaan engantilaisia, saksalaisia ja australialaisia jouluperinteitä yhdeksi sopivaksi sekamelskaksi. Rakastan joulua, mutta ei sen tarvitse enää aina samanlainen olla ollakseen just sopivan joulu. Mitään muita lomasuunnitelmia meillä ei vielä ole. Ajattelin kovasti tuossa aiemmin, että pitäisi lähteä jonnekin pohjoisenkin suuntaan tutkimusmatkalle, mutta nämä välimatkat on täällä kyllä ihan älyttömät. Jos lähdettäisiin ajelemaan Broomeen, yhteen ihanan näköiseen pikkupaikkaan Länsi-Australian pohjoisosassa, saisimme ajella yhteensä noin 4500 kilometriä sinne ja takaisin. Että voipi olla että jäädään jonnekin vähän lähemmäs eikä yritetä ottaa haltuun ihan koko osavaltiota.

Hän ei ole kuollut, hän nukkuu.

Aloitan ensi viikolla tanssitunnit. Siis täällä ja uudestaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta uuden lajin suojissa. Ajattelin nimittäin, että kokemus siitä, etten osaakaan enää mitään tai ainakaan yhtään niin hyvin kuin ennen olisi aivan minimaalinen lajissa, jota en ole koskaan kokeillutkaan. Menen siis Bollywood-tunnille. Pois alta!

Laitoimme jo kuusen ja valot. Valot saavat jäädäkin, tuolla ne parvekkeella tulevat tuomaan meille valoaan vielä ensi vuodenkin puolella ja siitä yli. Kuusi on todella säälittävä pikku reppana. Yritän olla haukkumatta sitä lasten kuullen, etteivät he saa ideoita päähänsä, mutta ei se kyllä hieno ole. Edellinen oli, mutta siitä ei löytynyt enää varastosta jalkaa eikä kärkeä. En ymmärrä, miten tämä on mahdollista.

Odotan lomaa ja joulua. Vanhempani eivät nyt päässeetkään kylään, kuten arvaatte, vaikka näin vielä viime vuonna tähän aikaan suunniteltiin. Nyt ei auta suunnitella, mitään. Viime vuonna tähän aikaan sanoin myös, että vuosi 2020 tulee olemaan meille normaali sopeutumisen vuosi Ausseihin, kun ne ekat kuukaudet täällä meni kotikoulua pitäen ja omaa paikkaa hakien. No sehän menikin hienosti sitten. Jaksan uskoa, että 2021 tulee olemaan edeltäjäänsä parempi.

Tällaista tänne, toivottavasti voitte kukin hyvin.