Tarinoita tarinoiden takaa

Mä olen aikaisemminkin maininnut, en kauaakaan sitten viimeksi, etten ole mikään erityinen some-fani enkä -taituri. Jotenkin olen aina halunnut ajatella, etten anna elämästäni siloitellumpaa kuvaa kuin se onkaan, mutta ei se välttämättä ole ihan totta sittenkään.

Kuten seuraavasta ehkä huomaatte, eletään täälläkin palmujen huojumisesta ja Tyynenmeren läsnäolosta huolimatta aivan tavallista elämää. Paljon sellaista, mikä jää yleensä tarinoiksi tarinoiden taakse; usein myös ihan siitä syystä, ettei se ole mielestäni mitenkään erityisen mielenkiintoista tai kertomisen arvoista.

Tästä näin esimerkiksi, lauantaina postasin Instagramin storeihin sarjan ihania kuvia ja klippejä Mauka Meadowsin kahvifarmilta, johon eksyttiin ihan vahingossa, kun vaan ajelulle lähdettiin. Kyselin siellä samalla alituiseen, miten aivotärähdyksestä toipuva puolisoni jaksoi – aivan kuin iso mies ei osaisi itsestään huolta pitää. Esikoinen oli väsynyt ja kiukkuinen. Lähdimme kierroksen päätyttyä kotiin ja katsoimme elokuvan.

Maanantaina otin Esikoisesta storeihin kuvan, jossa hän makasi sohvalla peiton alla. Tätä ennen olin herännyt jossain vaiheessa yötä siihen, että poika oli kömpinyt viereeni ja kertonut, että vatsaan sattuu. Kello 4.30 havahduin siihen, että hän oksensi laidan yli lattialle. Adrenaliinieni voimissa nousin ylös ja aloin siivota. Puoliso piteli pojalle ämpäriä (ja varmaan hiuksiakin tätänykyä) ja silitteli pojan selkää, ja lapsi jatkoi jo aloittamaansa tointa noin seuraavan tunnin verran. Viideltä heräsi Kuopus, ihan vessaan vaan, mutta ei saanut enää unta, koska kuuli näistä jännittävistä tapahtumista huoneeseensa asti. Kuudelta olimme kaikki ylhäällä, pyykkikone pyörimässä ja minä setvin töihin sijaisasioita, jotka ovatkin täällä välillä haastavat järjestää.

Otin storeihin pienen videoklipin, jossa katsoimme olympialaisia. Esikoinen nukahti vähän tämän jälkeen kesken kaiken ja otti kahden tunnin nokoset sohvalla. Kuopus oli jäänyt aamulla myös kotiin, koska häntäkin sattui vatsaan. Taisi olla vain tyylikäs peliliike.

28035209_10159961586955203_1690163231_o

Yritin saada viideltä heränneen Kuopuksen nukkumaan päiväunia yhtä aikaa veljen kanssa. Nukahdin näppärästi itse, mutta tyttö oli noussut jossain vaiheessa leikkimään. Oli kyllä ihan kivasti hiljaa ja tyytyväinen itsekseen, mikä on hänelle harvinaista.

Kehuin jossain vaiheessa storeissani tekemääni raakasuklaata. Kaipasin nimittäin alkuiltapäivästä jotain piristävää syömistä, joten hain reseptin ihan tätä tarkoitusta varten Pinterestistä. Se oli oikeasti paras koskaan tekemäni suklaa. En tiedä, miten paljon päivän kurimuksella oli tekemistä makuelämyksen kanssa.

En jaksanut rajoittaa piirrettyjen katselua päivän aikana. Muutaman elokuvaa myöhemmin Kuopus lähti isänsä kanssa dinnerille kampukselle ja Esikoinen meinasi nukahtaa pystyyn. Katsoimme hetken aikaa dokumenttia maailman hurjimmista myrskyistä.

Tänään storeihin livahti muiden muassa kuva leijaa lennättävästä Esikoisesta. Käytiin vartin ulkoilulla pihalla. Kivasti lensi leija, ihan itse aanelosesta tehty. Oli tuulista ja ilma tuntui kylmältä shortseissa. Esikoinen kaipasi ulkoilun jälkeen lämmintä kylpyä. Melkoiset Havaijin eskimot.

Siispä täälläkin lämpimän auringon alla Tyynenmeren loiskuessa eletään ihan sitä samaa arkea kuin tähänkin asti, ainakin näiltä osin. Kun lapsiperhe liikkuu, liikkuu lapsiperhe. Tämä viisas lause tarkoitti nyt tässä kohtaa sitä, että lasten mukana tulevat myös kaikki pakettiin liittyvät oheistuotteet ja -sairaudet, vaikka missä olisi.

Kivempi silti on pyykkivuorten sijaan kuvailla sitä Tyyntämerta ja ihailla tämän paikan ilmeisiä hyviä puolia.

28080991_10159961599010203_55411826_o

Mutta nyt sitten tiedätte nämäkin hurjat tarinat tarinoiden takaa: meilläkin välillä oksennetaan, valvotaan ja kuljetaan aivan haamuina aamusta iltaan seuraavia yöunia odotellen. Siinä välissä tehdään suklaata ihan vain siksi, että jaksaisi pysyä hereillä.

 

Valaista aivotärähdyksen kautta arjenhallinnan probleemiin

Lapset katsovat piirrettyjä, minä juon aamukahvia ja mietin, että haluaisin osata kirjoittaa mitä kuuluu, mutta nyt juuri en jaksa ajatella sitä itsekään. Hyvää, kiitos. Mutta kun niin paljon enemmänkin kuin vain yksinkertaista hyvää.

Kerron nyt sitten vähän kaikenlaista sieltä täältä.

Kävimme torstaina paatilla katselemassa valaita Tyynellämerellä. Vaikka Suomen koulut hyviä ovatkin, luokkaretkissä Havaiji on tyrmännyt ne vielä ihan 6-0. Yhtään suurta hyppyä emme nähneet, mutta pyrstöjä kyllä ihan valtavasti. Kukaan ei tiedä, kuinka monta valasta näimme, mutta oma veikkaukseni oli että kolme, jotka uivat ympyrää veneemme ympärillä tunnin ajan. Lapset veikkasivat sataa, että jotain siihen väliin varmaan. Vaikka välimatkaa eläimiin pidettiinkin reilusti, oli kokemus silti ikimuistoinen. Vain muutama oksensi laidan yli mereen.

27989718_10159946198245203_1428927688_o

Puoliso sai rullakiekkotreeneissä keskiviikkona mailasta leukaan. Toki kaikki tietävät, ettei mailaa saisi niin korkealle nostaa edes lämätessä, mutta tällä kertaa kosahti niin kovaa, että isolta kypäräpäiseltä mieheltä lähti hetkeksi taju ja meni leuat sijoiltaan. Nyt parantelemme täällä lievää aivotärähdystä. Jotenkin aika kamalaa, vaikka ihan oikeasti ei kamalan vakavaa.

Koulussa on mukava rytmi päällä. Ainoa semisti ahdistava asia on, että erään muutakin kautta tuntemani perheen lapsi on myös oppilaani, ja olen tullut näkemään aivan uusia puolia tästä perheestä. Lapsi ei nimittäin koskaan tee läksyjään.

Ystävien lasten opettaminen voisi olla ihan kivaa, jos niillä lapsilla menisi koulussa hyvin, eikä mitään ongelmia tulisi vastaan. Tällä hetkellä en meinaa malttaa odottaa, että tämä keikka on kesäkuussa ohi. Nyt on vähän liian lähellä nämä kaksi elämän osa-aluetta, jotka haluan pitää aivan erillään toisistaan.

27947225_10159946198565203_503089087_o

En meinaa millään jaksaa tällä hetkellä treenata. Mulla oli hyvä rytmi päällä syksyllä, mutta nyt on kyllä tahmeaa. Harmillisesti tämän ikäisenä sen kyllä myös heti huomaa. Miten ennen olikin niin paljon helpompaa tämänkin seikan kanssa.

Emme ole viettäneet kolmeen viikkoon kunnon rantapäivää ja kyllä muuten tuntuu pitkältä tauolta. Täällä on ollut pilvistä ja sateista, joten olemme käyneet mm. kahviloissa, jäätelöllä, kahvifarmilla ja Honaunaussa. Omalla pihalla olemme lennätelleet koulutekoisia leijoja ja peuhanneet lumessa, mitä eräs naapurimme toi vuorelta avolavallisen verran.

Esikoinen yllätti viime viikolla, kun selitti kuulteni ystävälleen kutakuinkin näin: we have to call my dad because he is sick. We have to ask if you can come. We can’t play in my mom and dad’s bedroom. Sanottakoon kerran vielä, että lasten kyky omaksua uutta ihmetyttää kyllä joka kerta.

Nyt mietimme tässä, että pystyykö puoliso lepäilemään rannalla, vai pitääkö lepäillä ihan vaan kotona. Havaijilla paistaa tänään kyllä aurinko.

Harjoittelijan ohjaamisen loputon suo

Sain joulukuussa 20-vuotiaan harjoittelijan luokkaani. Hän on omalla tavallaan oikein ihana. Mutta siinä mielessä tilanne on ollut alusta saakka haastava, että hän on myös ensimmäinen mun luokassa työskennellyt harjoittelija, jolla ei ole alasta tuntiakaan opintoja takana, eikä ennen tänne tuloa päivääkään työkokemusta luokasta. Persoonana hän on oikeinkin vahva, sellainen mainion mustavalkoinen nuori, jolla on mielipide joka asiaan, vaikka ei ehkä asiaa joka mielipiteeseen.

En tässä kohtaa kerro, kenestä hän hieman muistuttaa, silloin kun tämä eräs oli vielä itse 20-vuotias. Mutta ymmärrätte ehkä, että vaikka todella välitän tästä tytöstä, ihan oikeasti, on jo alkuasetelma ollut hivenen vaikea. Eikä me olla hiertymiltä tässä vältyttykään.

Mä tiedän, etten millään muotoa ole mikään täydellinen ohjaaja, mutta tiedän myös, etten ole lainkaan sieltä pahimmastakaan päästä. Yleensä olen ihan positiivinen ja pyrin sellaiseen rakentavaan ohjaamiseen. Silti, viimeksi tänään kävimme keskustelun, jossa harjoittelijani kertoi, ettei suinkaan loukkaantunut palautteestani, mutta etten ehkä ymmärrä häntä oikein. Hänellä kun on sydän paikallaan.

27591827_10159898945975203_608917995_n

Yritin selittää, ettei kyse ollut nyt hänen sydämensä asennosta eikä siitä, ettenkö tietäisi, että hän haluaa tehdä parhaansa. Kyse oli tällä kertaa siitä, että jos istuu autistisen pojan vieressä ja pyytää lasta hetki hetkeltä selittämään, miksi hän tekee matematiikassa virheitä, lapsi hyvin todennäköisesti hämmentyy.

Selitin, kuinka erityislapsia ja lasten oppimisvaikeuksia kannattaa mun mielestä lähestyä. Kerroin, että tällekin kyseiselle pojalle asiat ovat niin konkreettisia, että siirtyminen murtolukuja harjoitellessa tutusta pyöreästä kuviosta (jota kutsumme ilman muuta pizzaksi) numerojanalle on suunnilleen sama asia kuin hyppäisi omasta äidinkielestä unkarin opiskeluun. Opettajan pitää auttaa lasta luomaan yhteys näiden kahden kuvan välille opettamalla asia kuin se tulisi lapselle täysin uutena asiana. Antaa murtolukukakut käsiin kosketeltaviksi ja laittaa lapsi samaan aikaan vaikka hyppimään lattialla numerojanan yli. Ja kehua jokaisesta onnistumisesta matkalla.

Mutta kun luulen ettet ymmärrä, että minä haluan parasta näille lapsille.

Niin, kyllä minä ymmärrän ja tiedän sen, mutta yritän nyt sanoa, että se jatkuva kyseleminen saattaa lapsesta tuntua ahdistavalta. Hän kun ei osaa vastata sinulle, miksi tekee niin kuin tekee. Hän kun ei vielä ymmärrä ollenkaan, mitä ylipäänsä tekee, mutta yrittää kuitenkin niin kovasti.

Olen väärinymmärretty, koska minä todella välitän näistä lapsista.

26781574_10159795592985203_643263104_o

Mä en siis nyt osaa ollenkaan. Mielestäni mä todella yritän aina puhua tilanteista yksi kerrallaan, vetämättä mitään persoonakysymyksiä joukkoon, ja mallintaa itse sitä, mitä opetan. Toki aina on mahdollista, että jonkun sokean pisteen siivittämänä kritisoin tätä ihmislasta mennen tullen, enkä vaan millään tajua sitä itse. Puolisoni suuressa armossaan sanoi mulle, että mun pitäisi nyt muistaa, että hän tosiaan on vielä aika nuori ja minä se aikuinen ja että mun pitäisi pyytää anteeksi, jos pahoitin hänen mielensä. Kamalan hankalalta nyt kyllä tuntuu, kun haluaisin pitää mieluummin kiinni siitä, etten tehnyt häntä kohtaan mitään väärää.

Voisitko ensi kerralla olla tarkempi siinä, mitä odotat minulta. Kommunikaatiotaidot ovat selvästi asia, mitä jokaisen pitää harjoitella koko elämänsä ajan, lol.

Lol, tosiaan.