Pitkän matkan jälkeen

Tiistaina aamukuudelta Helsinki-Vantaalla olin vielä sitä mieltä, että kyllähän meiltä tällä kertaa tämä matka jo varmaan ihan kivuttomasti sujuu, vanhoja tekijöitä kun ollaan. Mutta eihän se nyt toki aivan kivuttomasti sitten sujunutkaan. Yhteensä kolmisenkymmentäkuusi tuntia kestänyt taivallus meni kuitenkin lopulta ihan hyvin, hurrikaanivaroitus ja massiivinen univelka huomioon ottaen.

Kolmen tunnin Lontoon-lennon, neljän tunnin odotuksen ja yhdentoista vähäunisen Oaklandin lentotunnin jälkeen alkoi ihan mahdoton karsinajonotus kentällä. Ensin automaattiseen passintarkastukseen, josta uuteen karsinaan viisumijonoon. Viisumeiden tarkastuksesta johonkin randomiin yhden kysymyksen lisä-inspectioniin. Meinasi tulla niin kuin jotain ylimääräistä töyssyä matkalle, mutta ei sitten tullutkaan. Lapset selvisivät kaikesta aivan ihmeen vähällä kiukulla ja kohtuullisen sisukkaalla asenteella.

Oaklandissa nukuimme muutamia tunteja ennen aamun aikaista Konalle lähtevää lentoa. Äidiltäni oli joskus unen tunteina tullut viesti Havaijille torstaina mahdollisesti saapuvasta hirmuhurrikaanista. Hetken siinä tutkailimme asiaa tarkemmin ja funtsimme, että pitäisikö lähtöä siirtää vai mennäänkö jo kotiin, mutta päätimme kuitenkin pysyä aiotussa suunnitelmassa. Central Pacific Hurricane Centerin ennusteen mukaan Hurricane Lanen keskus tulisi ohittamaan ainakin meidän saaren muutamalla sadalla kilometrillä.

IMG_9129

Lensimme ekaa kertaa Alaska Airlinesilla viimeisen ja järjestyksessään kolmannen lentomme kohteeseen ja lentoyhtiö oli kyllä tosi kiva uusi tuttavuus. Siinä iloisesti tarjoiltua aamupalakahvia hörppiessäni mulla pääsi pilkahtamaan pintaan reissun ajan vähän piilossa ollut into kotiinpaluusta. Ei hitsiläinen. Me ihan oikeasti ollaan kohta perillä.

Kun olimme laskeutumassa Big Islandille, tuijottelin saaren rantaviivaa epäuskoisen onnellisuuden vallassa. Laitoin välillä silmät kiinni ja annoin vaan tunteellisen sydämeni myllertää. En osaa itsekään selittää, miten tästä pienestä pläntistä meren keskellä on vuoden aikana voinut tulla niin tärkeä paikka. Lapsetkin olivat sitä mieltä, että oli ihana tulla takaisin, molemmat! Lentokoneen ovesta ulos astuttuamme kasvoille iski se sama tuttu, kostea kuumuus, joka sai paidan liiskautumaan selkään. Kun vaihdoin kentän vessassa farkkushortsit, nykyisen arkiunivormuni, päälle, olo oli just sellainen kuin pitääkin.

IMG_9131.JPG

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa sujui myrskyyn valmistautuessa. Ennusteena on nyt meidän saarelle muutamaksi päiväksi kovia trooppisia sateita ja tuulia, joista ei ole vaaraa rakennuksille, mutta tarkoittaa täydellistä linnoittautumista sisätiloihin. Meidän vankka kivitalo on turvallinen rajussakin säässä ja asumme merkittyjen tulva-alueiden ulkopuolella. Valmistauduimme siis keräämällä kaappeihin säilykkeitä, vettä, hedelmiä, leipää ja kaikenlaista muuta pitkään säilyvää välipalaa. Keitin valmiiksi kananmunia ja tein ruokaa, joka syötäisiin sitten kylmänä, jos sähköt menisivät poikki. Laskimme ammeen täyteen pesu- ja vessanvetovettä ja täytimme pakastimen vesipulloilla. Tällä kikalla voisimme siirtää jäisiä pulloja jääkaappiin ruokien säilyvyyttä pidentämään, jos niikseen tulisi. Tuliterä taskulamppu pattereineen odottaa keittiön pöydällä ja parvekkeen kalusteet on kannettu sisään.

Univelkaiset lapset jaksoivat kumpikin päivän jotenkuten. Kuopus simahti kauppareissun kotimatkalla kolmelta autoon ja nukkui sikeästi yön klo 1:30 saakka. Esikoinen ehti nähdä yhtä parhaista kavereistaan iltapäivällä ja kun tuli kotiin, meni ruuan jälkeen katsomaan nukkuvaa siskoaan. Kun kävelin melkein heti perässä unitilannetta tarkistamaan, nukkui hän siellä siskonsa vieressä. Kaatui niin sanotusti saappaat jalassa.

Alkavasta myrskystä huolimatta olemme nyt kotona, enkä mä ole ihan tällaista tunnetta kokenut ehkä missään muualla. Järjellä sitä ei voi selittää, mutta juuri nyt mä kyllä niin kuulun tänne. Useammat eri naapurit kävivät jo kulttuuriin sopivalla tavalla moikkailemassa ovella, tarjoamassa laatikoiden kantoapua, kehumassa lapsia söpöiksi ja tuomassa meille juomapulloja, just in case we might need them.

IMG_9102.JPG

Ehdin eilen hetkeksi istahtaa parvekkeen kiikkustuoliin merta tuijottamaan. Kyllä tämä paikka tosiaan ihan todellinen on, vaikka välillä lomalla jo tulin miettineeksi, että oliko täällä oikeasti ihan niin kaunista kuin muistin.

On täällä, myrskyllä tai ilman.

Viimeinen viikonloppu Konalla

Vietämme viimeistä viikonloppua Konalla niin hääpäivän kuin pakkaamisen keskellä. En edelleenkään pidä muuttamisesta. Vaikka tämä kerta tavaramäärän kannalta helpoin muutto varmasti onkin, on tässä yksi hivenen epämiellyttävä ylläri tullut vastaan: kuivuneet, pienet papanat makuuhuoneen kaapin lattialla.

Tietenkin googletin, että mikähän eläin meillä on täällä jossain vaiheessa asustellut. Vastaukseksi voin kertoa, etten tiedä. Se on ollut todennäköisesti joko torakka tai hiiri. Elämää paratiisissa! Ihan pikkusen puistattaa.

Gekoksi luulin alkuun, mutta niillä on kuulemma selvästi joku pieni kirkkaanvalkoinen osanen siinä papanassa. Tämähän teitä kiinnosti. Minua kyllä kiinnosti sikäli, että tutkimukseni valossa olisi ihan kiva tietää, kuinka huolissaan leviävistä taudeista pitää nyt olla.

No, ei tässä nyt ole aikaa sellaiseen kuitenkaan. Kotimatka alkaa kuuden päivän päästä ja ennen sitä on vielä muutakin tekemistä.

IMG_8546

Hääpäivän kunniaksi voisin tavallaan sanoa nyt jotain romanttista tähän, mutta en sano, koska emme kumpikaan ole mitenkään erityisen romanttisia. Ruusunterälehtikylvyt ja kuutamokävelyt eivät taida olla meidän juttu ollenkaan. Mutta me jaamme keskenämme kyllä sipsit, karkit, salaisuudet ja juhlaillalliset silloin tällöin, nauramme paljon ja samoille jutuille ja uskomme yhtä lujasti samoihin asioihin. Kuten nyt vaikka avioliittoon. Kyllä meillä useimmiten on tosi kivaa yhdessä, mutta ei se yksin ole meitä kuuttatoista vuotta aviossa pitänyt.

Tulivuori se ei meinaa rauhoittua millään. Olen saanut huolestuneita viestejä ystäviltäni. Vaikka tilanne on raju tulivuoren juurella asuville, on meiltä linnuntietä n. 80 km pääkallopaikalle. Kokonaiskuvaa on tietenkin mahdotonta sieltä kaukaa hahmottaa (blogiani luetaan yli 60 maasta; sieltä kaukaa tarkoittaa siis ihan mitä tahansa näistä kohteista. Havaijilla ollaan kaukana kaikista). Tämä kuva kertoo aika hyvin tilanteen laajuuden:

IMG_8773
Hawaii News Now

Tulivuori purkautuu nyt voimalla kolmatta viikkoa ja sen aiheuttamaa tuhoa siinä lähialueilla ei kukaan voi vähätellä. Meillä ei kuitenkaan ole täällä hätiä. Ilmanlaatukin on pysynyt meillä hyvänä, vaikka purkauksen lähellä myrkyllistä onkin olla. Ei mennä nyt sinne.

Mutta kohta mennään Suomeen. En voi käsittää miten nopeasti aika kulkee.

Hei me muutetaan, taas

Tasan kahden viikon päästä päättyy meidän (toivottavasti) laskuissaan ensimmäinen vuosi Havaijilla. Tulkoon näitä vielä monia tämän jälkeenkin. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti, kuten sen on tapana, enkä voi uskoa, että taas ollaan muuttohommissa.

Vuosi sitten suunnilleen näihin aikoihin meno oli kyllä huomattavasti nykyistä karseampaa. Lattialla odotti kymmenen muuttolaatikkoa ja neljä matkalaukkua – ja niihin oli määrä pakata koko tämän perheen tuleva omaisuus. Se oli aika kamala homma ja kesti kaikkineen muistaakseni vähän yli kaksi kuukautta. Jos missasit nämä blogini valoisat, ensimmäiset hetket, lue ihmeessä viime vuoden kesäkuu alusta loppuun.

Säästimme muutamia laatikoita täällä varastossa ja nyt niistä on kaivettu osa esiin. Pieni omaisuutemme pakataan taas laatikoihin ja jätetään tällä kertaa tänne kaverin autotalliin odottamaan uutta osoitettamme. Sitä ei tokikaan vielä ole.

Tällä kertaa ei tämä sorttaaminen itketä. Vaatteita on yhtä vähän kuin tänne tullessa, kirjoja on enemmän. Leluja on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonna, kaiken maailman rantakamaa taas enemmän. En vuoden aikana käyttänyt kertaakaan tänne roudaamiani tuulitakkia tai pillifarkkuja, villapaitaakin vain kerran. Suomen kesässä farkut saattavat jossain vaiheessa tulla käyttöönkin, täällä olen käyttänyt liki päivittäin pelkkiä farkkushorsteja. Oikeasti, melkein vuoden putkeen. Vähän voisi miettiä jotain vaihtelua tähän jossain vaiheessa, kunhan kerkiää.

On tässä viime viikot ollut vähän pää täynnä taas kaikkea, mutta vielä ihan terveen kirjoissa mennään kuitenkin. En ole kymmeneen päivään ehtinyt kirjoittaa tännekään mitään, kun on kaikki iltapäivät ja illat mennyt enemmän ja vähemmän jonkun askareen parissa. Tai Netflixin, vastapainona. Mitenkään tarkoituksella en ole blogia hyljännyt.

 

Screen Shot 2018-05-18 at 20.31.44.png
abc News

 

Tulivuorikuulumisia mainitakseni: täällä meillä päin vaivaa edelleen melko älytön ja entisestään lisääntynyt vogin määrä, muuten täällä rullaa arki ihan normaalisti. Maa on vavissut vain muutaman kerran meillä saakka viikon sisään. Kilauea purkautui voimakkaasti uudestaan torstaiaamuna ja syöksi syövereistään yli yhdeksän kilometrin korkuisen tuhkapilven taivaan tuuliin. Evakuoitujen, maahalkeamien ja tuhoutuneiden kotien määrä on jatkanut kasvuaan. Saa nähdä, koska tämä on vihdoin ohi; tutkijat varoittelevat, että vielä olisi luvassa lisää.

Tässä kaiken keskellä en ole tainnut vielä kertaakaan edes tulla ajatelleeksi, että tämän pakkaamisen loppupäässä alkaa meillä kaikilla kovasti odotetun Suomen reissun lisäksi ihan oikea kesäloma. Pitkä sellainen. Kotimaassa jännätään sitten taas viisumiasioita, ja asutaan iloisesti muiden nurkissa.