Viimeinen viikonloppu Konalla

Vietämme viimeistä viikonloppua Konalla niin hääpäivän kuin pakkaamisen keskellä. En edelleenkään pidä muuttamisesta. Vaikka tämä kerta tavaramäärän kannalta helpoin muutto varmasti onkin, on tässä yksi hivenen epämiellyttävä ylläri tullut vastaan: kuivuneet, pienet papanat makuuhuoneen kaapin lattialla.

Tietenkin googletin, että mikähän eläin meillä on täällä jossain vaiheessa asustellut. Vastaukseksi voin kertoa, etten tiedä. Se on ollut todennäköisesti joko torakka tai hiiri. Elämää paratiisissa! Ihan pikkusen puistattaa.

Gekoksi luulin alkuun, mutta niillä on kuulemma selvästi joku pieni kirkkaanvalkoinen osanen siinä papanassa. Tämähän teitä kiinnosti. Minua kyllä kiinnosti sikäli, että tutkimukseni valossa olisi ihan kiva tietää, kuinka huolissaan leviävistä taudeista pitää nyt olla.

No, ei tässä nyt ole aikaa sellaiseen kuitenkaan. Kotimatka alkaa kuuden päivän päästä ja ennen sitä on vielä muutakin tekemistä.

IMG_8546

Hääpäivän kunniaksi voisin tavallaan sanoa nyt jotain romanttista tähän, mutta en sano, koska emme kumpikaan ole mitenkään erityisen romanttisia. Ruusunterälehtikylvyt ja kuutamokävelyt eivät taida olla meidän juttu ollenkaan. Mutta me jaamme keskenämme kyllä sipsit, karkit, salaisuudet ja juhlaillalliset silloin tällöin, nauramme paljon ja samoille jutuille ja uskomme yhtä lujasti samoihin asioihin. Kuten nyt vaikka avioliittoon. Kyllä meillä useimmiten on tosi kivaa yhdessä, mutta ei se yksin ole meitä kuuttatoista vuotta aviossa pitänyt.

Tulivuori se ei meinaa rauhoittua millään. Olen saanut huolestuneita viestejä ystäviltäni. Vaikka tilanne on raju tulivuoren juurella asuville, on meiltä linnuntietä n. 80 km pääkallopaikalle. Kokonaiskuvaa on tietenkin mahdotonta sieltä kaukaa hahmottaa (blogiani luetaan yli 60 maasta; sieltä kaukaa tarkoittaa siis ihan mitä tahansa näistä kohteista. Havaijilla ollaan kaukana kaikista). Tämä kuva kertoo aika hyvin tilanteen laajuuden:

IMG_8773
Hawaii News Now

Tulivuori purkautuu nyt voimalla kolmatta viikkoa ja sen aiheuttamaa tuhoa siinä lähialueilla ei kukaan voi vähätellä. Meillä ei kuitenkaan ole täällä hätiä. Ilmanlaatukin on pysynyt meillä hyvänä, vaikka purkauksen lähellä myrkyllistä onkin olla. Ei mennä nyt sinne.

Mutta kohta mennään Suomeen. En voi käsittää miten nopeasti aika kulkee.

Hei me muutetaan, taas

Tasan kahden viikon päästä päättyy meidän (toivottavasti) laskuissaan ensimmäinen vuosi Havaijilla. Tulkoon näitä vielä monia tämän jälkeenkin. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti, kuten sen on tapana, enkä voi uskoa, että taas ollaan muuttohommissa.

Vuosi sitten suunnilleen näihin aikoihin meno oli kyllä huomattavasti nykyistä karseampaa. Lattialla odotti kymmenen muuttolaatikkoa ja neljä matkalaukkua – ja niihin oli määrä pakata koko tämän perheen tuleva omaisuus. Se oli aika kamala homma ja kesti kaikkineen muistaakseni vähän yli kaksi kuukautta. Jos missasit nämä blogini valoisat, ensimmäiset hetket, lue ihmeessä viime vuoden kesäkuu alusta loppuun.

Säästimme muutamia laatikoita täällä varastossa ja nyt niistä on kaivettu osa esiin. Pieni omaisuutemme pakataan taas laatikoihin ja jätetään tällä kertaa tänne kaverin autotalliin odottamaan uutta osoitettamme. Sitä ei tokikaan vielä ole.

Tällä kertaa ei tämä sorttaaminen itketä. Vaatteita on yhtä vähän kuin tänne tullessa, kirjoja on enemmän. Leluja on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonna, kaiken maailman rantakamaa taas enemmän. En vuoden aikana käyttänyt kertaakaan tänne roudaamiani tuulitakkia tai pillifarkkuja, villapaitaakin vain kerran. Suomen kesässä farkut saattavat jossain vaiheessa tulla käyttöönkin, täällä olen käyttänyt liki päivittäin pelkkiä farkkushorsteja. Oikeasti, melkein vuoden putkeen. Vähän voisi miettiä jotain vaihtelua tähän jossain vaiheessa, kunhan kerkiää.

On tässä viime viikot ollut vähän pää täynnä taas kaikkea, mutta vielä ihan terveen kirjoissa mennään kuitenkin. En ole kymmeneen päivään ehtinyt kirjoittaa tännekään mitään, kun on kaikki iltapäivät ja illat mennyt enemmän ja vähemmän jonkun askareen parissa. Tai Netflixin, vastapainona. Mitenkään tarkoituksella en ole blogia hyljännyt.

 

Screen Shot 2018-05-18 at 20.31.44.png
abc News

 

Tulivuorikuulumisia mainitakseni: täällä meillä päin vaivaa edelleen melko älytön ja entisestään lisääntynyt vogin määrä, muuten täällä rullaa arki ihan normaalisti. Maa on vavissut vain muutaman kerran meillä saakka viikon sisään. Kilauea purkautui voimakkaasti uudestaan torstaiaamuna ja syöksi syövereistään yli yhdeksän kilometrin korkuisen tuhkapilven taivaan tuuliin. Evakuoitujen, maahalkeamien ja tuhoutuneiden kotien määrä on jatkanut kasvuaan. Saa nähdä, koska tämä on vihdoin ohi; tutkijat varoittelevat, että vielä olisi luvassa lisää.

Tässä kaiken keskellä en ole tainnut vielä kertaakaan edes tulla ajatelleeksi, että tämän pakkaamisen loppupäässä alkaa meillä kaikilla kovasti odotetun Suomen reissun lisäksi ihan oikea kesäloma. Pitkä sellainen. Kotimaassa jännätään sitten taas viisumiasioita, ja asutaan iloisesti muiden nurkissa.

Asioita, joita oppii tulivuoren lähellä asuessa

Big Island koostuu viidestä tulivuoresta, joista kolme on aktiivisia. Kilauea, joka nyt purkautuu, on maailman aktiivisin tulivuori ja valuttanut laavaa jo vuodesta -83 saakka. Samalla se on päästänyt ilmakehään jatkuvasti vulkaanista kaasua, jonka paikalliset ovat nimenneet vogiksi.

Vog (joka tulee sanoista volcanic, smog ja fog) on täällä yhtä aikaa niin todellisten ongelmien kuin sisäpiirivitsien aihe. Ihan sama mitä tapahtuu, it must be the vog. Samaan aikaan tämä terveyshaittoja aiheuttava kaasu on tullut tutuksi muillakin tasoilla.

Piilarit likaantuvat viikossa. Niihin tulee sellainen ihmeellinen kerros jotain ylimääräistä, joka hieman haittaa näkökenttää. Päivän aikana piilareiden käyttöaika on mulla noin kuusi tuntia, korkeintaan kahdeksan. Työpäivän jälkeen pitää laittaa siis lasit päähän tai piilarit silmiin vain illaksi.

Päänsäryt ovat jatkuva riesa. Mulla on aina ollut taipumusta joko migreeneihin tai tensiopäänsärkyihin, mutta täällä alkanut liki viikottainen särkytahti on jo jotain aivan uutta. Kaikki mun päänsäryt eivät aivan varmasti johdu vogista, mutta osansa sillä varmasti on. Puoliso, joka on allerginen pölylle ja helposti nuhanenäistä sorttia, alkaa pian olla koukussa nenäsumutteisiin. Mies on vaihtelevalla tasolla tukossa melkein koko ajan ja kulkee pahimpina päivinä silmät kaasuista kutisten.

Nyt, kun tulivuori purkaantuu, ollaan astuttu aivan uudelle levelille näissä vog-asioissa. Lapset yskivät ja köhivät, puoliso sen kuin tukkoontuu ja mulla on nyt neljättä päivää putkeen pää kipeä. Osa oppilaista on silminnähden väsyneitä ja huonovointisia. Koko meidän kodin takana nouseva Hualalain vuori on sakean, tumman pilven takana piilossa. Eilen maisema kotimme takana näytti siltä kuin joku olisi värittänyt sen lyijykynällä.

 

Screen Shot 2018-05-08 at 16.17.29
CBS

 

Kilauean lähellä rikkisaasteet ovat nyt hengenvaarallisissa lukemissa, eikä sinne ole edes maskit naamalla menemistä. Tuuli vie onneksi suurimman osan myrkyistä merelle, mutta osa puhaltaa jopa Oahulle saakka koko saariryhmän riesaksi. Erityisen herkkiä myrkyille ovat vanhukset, lapset ja pitkäaikaissairaat.

Kilauean lähellä tilanne on lohduton. Laavaa on 36 000 neliömetrin alueella ja sitä puskee läpi myös 12 halkeamasta, joista osa on keskellä asutusta. Yhtään kuolemantapausta ei onneksi ole, mutta kymmeniä taloja on päässyt jo tuhoutumaan. Osalla näistä perheistä ei ole vakuutuksia, sillä niitä ei aktiivisen tulivuoren lähelle paljoa jaella. Kun kaikki menee, kaikki menee, eikä rahallista tukea saa mistään uudelleenrakennusta varten. Saaren ihmiset ovat kyllä hartiavoimin osallistuneet rahan ja tavaroiden lahjoittamiseen. Kaikki haluavat auttaa – se on tässä nyt pienintä, mitä kukaan voi tehdä.

Saari on kriisissä, vaikka täällä meidän puolellamme elämä on jatkunut aivan normaalisti – jos näitä vog-vaivoja ei lasketa mukaan.