Takatukka ja sivulta kalju: ojaan mennyt kampaamokäynti

Me kaikki tiedetään, miten kamalan vaikeaa voi olla löytää hyvä kampaaja uudesta asuinkaupungista. Tämä oma maantieteellinen sijoittuminen ei auta tässä nyt myöskään, koska pohjoismainen hius on meillä joillakin lotossa voittaneille niin ohut ja vaikea leikata. Sitten tuossa päivänä eräänä minä, vanha kunnon tarjoushaukka, löysin Grouponista diilin, jonka kautta sain leikkauksen 60 euron sijaan 25 eurolla. Ja 25 euron leikkuu siitä sitten tulikin. Nyt mennään myös euron kuvilla, koska kaikki kuvitus on kopsattu mun Instagram stooreista.

Menin kampaamoon tämän linkin takana olevan kuvan kanssa, koska saman kielen (enkä nyt edes tarkoita englantia) puhuminen kampaajan kanssa on joskus vaikeaa. Olen aika monisanainen näin ihmisenä, mutta leukalinja tai korvan taakse voi aivan hyvin olla tulkinnanvaraista sekin. En odottanut ollenkaan, että tulos olisi aivan kuin alkuperäisellä mallilla, jolla hiusta on ehkä neljä kertaa enemmän kuin mulla, mutta jotain sitä edes etäisesti muistuttavaa toivoin kuitenkin. Aivan maaliin ei tällä kertaa päästy.

Kävin Helsingissä vuosia kampaajalla, joka oli aivan uskomaton. Hän ymmärsi, mitä hain ja osasi tehdä, mitä toivoin. Ja korjasi, jos joskus näin ei käynyt. Ja tällaista ammattitaitoahan me asiakkaat toivotaan silloin, kun annetaan hiuksemme toisten käsiin. Muuten leikattaisiin itse.

4F6C8B4A-7497-4D9A-B58A-B04C64437CC7
Terveisiä stooreista. Tässä hiukset jo malliin leikattu. Valitse kuvista oma suosikkisi! Omani on keskimmäinen ylärivissä.

Mulla vähän ehti ylikasvaa tämä kampaukseni nyt tässä muuttohässäkän keskellä. Pidin sellaista pientä, säälittävää ponnaria päässä ehkä kaksi kuukautta putkeen, kun tämä hiirenhäntä ei näytä pidempänä ja varsinkaan pidempänä auki yhtään miltään. Nyrkkisääntö kun kaikille meille ohuthiuksisille on yleensä se, että kuontalo näyttää paksummalta lyhyenä ja malliin leikattuna. Kun hiuksen pinta on lasinen ja materiaalia vähän, luotetaan optiseen harhaan ja luodaan kerroksia ja pöyheyttä hiuksia pätkäisemällä.

Siinä minä sitten istuin ja ihmettelin. Kampaaja oli oikein ihanan oloinen tyyppi, mutta ei ollut kertomansa mukaan tottunut leikkaamaan näin ohutta hiusta. Mukanani tuomaa kuvaa omalla tavallaan seuraten multa lähti sitten vasemmalta ohimolta kaikki hiukset pois, kun pituus muuten jäi vähän liian pitkäksi, ja niin minä sitten takatukka lepattaen, tuulen tuivertaessa päänahkaa, kävelin kotiin.

D0AA2532-774E-4719-8FFF-0B01FD3947A2
Voittaja jälleen keskellä, ylärivissä.

Parasta tässä tukkagatessa oli kuitenkin se, että aloin jostain itselleni tuntemattomasta syystä kertoa tätä kriisiä stooreissa ja palaute olikin yhtäkkiä runsas ja lämmin. Melkein kaikilla meillä on joku oma jäätävä hiuskokemus, kun joko ihan itse tehtynä tai kampaamosta poistuessa kampaus ei ole ollut ihan sitä, mitä haettiin. Kaikki me yhdessä sitten henkeä pidätellen seurasimme tämän jupakan lopputulemaa. Näin siis tietenkin itselleni kerroin. Tällainen keski-ikäistyvän äidin viikonlopun mittainen jännitysnäytelmä oli tämä.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Yksi kavereistani täällä Perthissä on ammatiltaan kampaaja ja vaikka hän ei just nyt paljoakaan näitä töitä tee, korjasi ystävällisesti kampaukseni kuntoon kotonaan eilen illalla. Palasin myös raitoihin, minä kun en ole yli vuoteen hiuksiani värjännyt. Halusin nimittäin tässä tietää, mikä on nykyään oikea hiusteni väri ja sehän on kaikille meille yllätykseksi sellainen maantienruskea. Täällä päin maailmaa kylläkin kuulemma blondi, mutta minusta – ja oikeasti – vaaleanruskea. Nyt raitoja laitettiin tähän oman värin päälle ihan muutama vaan ja kyllä kuulkaa kivasti kirkasti kauhtunutta ilmettäni.

2DC06337-5777-4DBC-B6AF-9598E38E372A

Tässä alimpana tämän tukkasaagan huipentuma, valmis lopputulos. Lähti takafleda, peittyi kalju. Ja kuten näette, vasemmassa kuvassa ’blondi’ pohjavärini tuossa niskassa, päällä raitaa.

Otin tästä keissistä mukaani nyt muutamankin asia. Ensinnäkin, etukäteen kannattaa tehdä vähän tutkimustyötä, että mihin paikkaan mahdollisesti kannattaa mennä hiuksiaan leikkelemään. Pohjoismainen hius on maailman mittakaavassa todella erikoinen, ja vaatinee siihen tottuneen tekijän. Toisekseen, ihmiset internetissä ovat viime päivinä piristäneet suuresti tätä vielä paikkaansa etsivää sieluani ja ymmärtäneet erinomaisesti tätä kummallista huumorintajuani. Aina on ihanaa löytää yhtä omituisia ihmisiä maailmasta, vaikka löytyisivätkin sitten stooreja tehdessä.

Kohti parempia kampauksia!

Se aika, kun Pertin kanssa on vähän vaikeeta

Me kaikki täällä Konalla-blogin piirissä hyvin tiedetään, että tunnelma on yleensä aika positiivinen, mutta nyt ajattelin vähän marista. Sä voit kuule ottaa siinä nyt hyvän asennon ja hengähtää syvään, tässä saattaa nimittäin mennä hetki.

Muuttamisen tämä vaihe osaa olla nimittäin aivan kamala.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen niin väsynyt. Herään väsyneenä, mutta liian aikaisin, selviän päivät läpi hieman sumuisasti, illalla olen hyvin nopeasti pois pelistä. Tiedätkö, ketkä myös ovat tosi väsyneitä? Lapset! Ja arvasit oikein, kyllä ovat olleet sitten myös tasaisen vihaisia viime päivät ja kyllä, lähinnä minulle.

Mä tiedän, että on aivan liian aikaista kitistä sitä, ettei meillä ole vielä juurikaan kavereita saati ystäviä, mutta kitisen silti. Katsos kun minustahan jo tässä vaiheessa (kaksi viikkoa muutosta), pitäisi olla löytynyt se oma vastakappale täältä, joka on minua suorastaan odottanut, että koska saavun. Mutta kun ei. Ei ole kukaan odottanut.

Ja siis mitä on tämä kylmyys? Miten voi olla mahdollista, että mittari näyttää 16 astetta ja minä tärisen kerrosteni alla? Kosteus tunkeutuu ytimiin samalla kun tuulee jostain Etelämantereelta. Pahinta on, kun sisälläkin on joku 10 astetta päivin öin, paitsi niissä huoneissa, joihin Perthin talviaurinko paistaa sisään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivoni ylikuumenevat liikenteessä. En siis edelleenkään tiedä, mistä suunnasta autot täällä mutkien takaa tulevat, kun ajavat väärällä puolella tietä. Katua ylittäessä katson siis varulta aina kaikkiin suuntiin. Neljästi.

Ja siis mulla on myös sydänsuruja. Olen itkenyt syvältä ja huolella sitä, että jouduin eroamaan Konan ajan parhaasta ystävästäni. Jottei mene liian paatokselliseksi, jätän tämän surun kuvailun nyt tähän ja yritän ryhdistäytyä.

Toisaalta sitten kyllä olen välillä nauranutkin. Viimeksi tänä aamuna Antti Holman kuvaukselle, kuinka suomalainen matkustaa. Mikään ei ole hauskempaa kuin maaliin osuneet stereotypiat. Nauroin itselleni vedet silmiin niin vahvasti, että menneet päivät huomioon ottaen puoliso-parka luuli vaimonsa taas itkeneen.

9E1355B2-2069-4D11-9026-417FB495D038.jpeg
Terveisiä storyista. Täällä tulin ensi kerran lausuneeksi Perthin vahingossa Perttinä. Siitä se sitten lähti.

Kotona on myös autiota ja tyhjää. Oikeiden huonekalujen löytäminen lyömättömällä hinnalla on hidasta. Mutta täällä sitä ollaan. Meidän Pertin kodissa.

Ummikkolapsi unohtaa suomen kielen – osa I

Jotkut teistä saattavat muistaa, että aloin heinäkuussa 2017 seurailla ummikolastemme englannin oppimista ja jatkoin kyseistä sarjaa seitsemän postauksen verran. Olemme nyt juhlallisesti saapuneet siihen kyseenalaiseen vaiheeseen, jolloin voinkin alkaa pitää kirjaa lasteni suomen kielen taidon heilahtelusta – tämä siitäkin huolimatta, että puhumme kotona aina vain suomea ja luemme heille joka päivä. Luottavaisesti olemme nyt siis uuden juttusarjan osassa yksi; eiköhän näitä esimerkkejä riitä myöhemmäksikin. Erityisesti tällä alueella on loistanut tänne nelivuotiaana muuttanut Kuopus, jolla mielenkiintoisia ilmauksia riittää enemmänkin kuin tähän hätään muistin. (Tässä vaiheessa lapsi kysyisi, että kenellä on hätä? Ja minkälainen hätä? Miksi?)

0b1e2921-b318-4fca-8797-a073b96968a5

Kuten tuossa yllä vähän niin kuin mainitsin, lapsille tuntuvat olevan hyvin outoja useimmat sanonnat ja sananlaskut, joita tulen viljelleeksi siellä täällä vähän jopa vahingossa. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa ei tarkoita mitään lapselle, joka on nähnyt routaa viimeeksi melkein kaksi vuotta sitten, eikä silloinkaan millään tavoin tiedostaen. Enkä minä nyt todellakaan juuri tuota sananlaskua koskaan viljele, mutta esimerkki antanee kuitenkin käsityksen siitä, mitä haen takaa. Tällainen keksitty elävän elämän esimerkki. Vähän vaikeita ovat pienemmälle myös joidenkin sanojen taivutukset, kun ei korva niitä koko ajan täällä kuule.

Nyt jouluna, aatonaattona, seisoimme kuusivuotiaani kanssa hänen vaatekaapillaan mekkoja katselemassa. Totesin siinä ihan ohimennen, että huomenna laitetaan päälle sitten juhlavammat vaatteet. Lapsi tähän tyylilleen uskollisesti (eli dramaattisesti): ”Mitä?! Mikä on juhla-vamma?!”

Kun tämä samainen yksilö haluaa kertoa, että hän pitää huolta pehmoeläimistään, hän sanoo, että ottaa niistä huolta. Samaa englannista suoraan kääntämisen makua on myös siinä, kun hän kutsuu krokotiiliä krokotaaliksi ja patonkia paketiksi. Myös Esikoinen totesi juuri yhtenä iltana Unoa pelatessamme, että mun olisi pitänyt nähdä tuon tulevan.

a30247b3-980c-401e-b210-ee5896b511e8

Muutama viikko sitten kuuntelin näiden kahden nykyään melkein kaksikielisen lapsen keskustelua:

– Tähän tulee sellanen…

– Hyppyri.

– Ei se oo varmaan hyppyri.

– Kyllä mä luulen että se on hyppyri.

Kyseessä oli uimahyppylauta. Close enough.