Ei sillä ollut mitään ekassa paikassa!

Mulla painaa tää aivan tosi harvoin kirjoittaminen sen verran takaraivossa, että nykyään tekisi mieli jokainen postaus aloittaa kertomalla, miksen taaskaan ole ehtinyt kirjoittaa, mutta mennään eteenpäin. Syitä on, tahallista tarkoitusta jättää näin vähälle ei. Tulin kuitenkin tällä kertaa kirjoittamaan siitä, että lasten suomen kieli on tätänykyä sekoitus ihan sopivan erinomaista ja suoraan englannista käännettyä sekasoppakieltä. Mennään siihen kohta tarkemmin.

Ihan alkuun pitää jakaa tätä iloa, minkä tutut pyörälenkkipolut mulle jokin aika sitten toi. Eräs meidän korona-ajasta selviämiseen tiukasti liittynyt rutiini oli melkein päivittäiset pyörälenkit. Ei mitkään hikilenkit vaan ihan vanha kunnon maisemapyöräily, mikä on täällä aivan ihanan helppoa. Sitten samaa tahtia kun kyllästyttiin vain toistemme seuraan, kyllästyimme hetkeksi myös pyöräilyyn. Viime viikonloppuna ajeltiin taas pitkästä aikaa ohi pelikaanien, joenvarren ja tuttujen leikkipuistojen ja onnellisena reittiä katsellessa mietin, että täällähän me oltiin myös maaliskuussa. Ja helmikuussa. Ja viime vuonna. Sitten mentiin kahville ja aivan liian suurille suklaakakkupaloille meidän lempikahvilaan, joka meillä siis ilmeisesti nykyään jo myös on. Että näin se vaan on jännästi päässyt Perth tulemaan enemmän ja enemmän kodiksi näiden toistuneiden kerrosten kautta.

Nyt asiaan.

En osaa sanoa, kumpi kieli lapsilla on tällä hetkellä vahvempi, englanti vai suomi, mutta ainakin akateeminen kieli on molempien päissä selkeästi ja luonnollisesti englanti. Että äiti me tehtiin tänään maths ja siinä oli sellainen divided by lasku jonka tein nopeesti ennen kuin alko science. Muuten molemmat kääntävät päissään päivittäin englannista suoraan suomeksi asioita, jotka kuulostavat ensimmäisellä kotimaisella just siltä, että niitä käännetään päissä suoraan englannista suomeksi.

Kuopus esimerkiksi pyytää aina ottamaan huolta tavaroistaan ja Esikoinen taas, että pääsisi koulun jälkeen kaverin taloon. Molemmat käyttävät muista ihmisistä myös melkein aina sanaa hän. Siinähän ei suinkaan mitään virhettä ole, mutta suomalaisittain tuttu puhekielen se-pronomini on alkanut väistyä him ja her-ajattelun tieltä se verran voimakkaasti, että äiti arvaa, hänellä oli uudet kengät tänään jalassa. Asia selvä.

Puolisokin täytti muuten 40 ja pidettiin ihan mahtavat bileet. Olet oikeassa, asia ei liity tekstiin mitenkään.

Kuopuksella menee myös jatkuvasti päätteet iloisesti sekaisin, että aina ei muista, istutaanko nyt auton takapenkissä ja onko hän koulussa tokassa luokassa vai miten tää nyt oli. Kerran osoitti Legojen pieniä huonekaluja ja sanoi, että nää on näitä sisäkaluneita. Koska jos sanaa ei muista aivan varmasti, voi aivan hyvin keksiä myös kokonaan oman.

Kuopus sai flunssan toissaviikonloppuna ja mietin siinä lauantaiaamulla, että voidaankohan me koko perhe lähteä lenksalle vai jääkö tämä yks räkänokka kotiin. Esikoinen oli ihan sitä mieltä, että mennään, koska ei hän nyt niin kipeä ollut edes ekassa paikassa. Ekassa paikassa! Vaadin tätä lisättäväksi suomen kielen sanontoihin ihan välittömästi.

Kuopus kertoi juuri yksi ilta iloisesti isovanhemmilleen Skypen kautta, että mummi minä silitin eilen katukoiraa. Esikoinen pisti siskonsa saman tien sikäli ruotuun, että kehui tätä valehtelijaksi ja ilmoitti, ettei täällä edes ole mitään katukoiria. Asiaa hetken kaivettuani kävi ilmi, että Kuopus tarkoitti kertoa naapurissa olevan autokorjaamon omistajan koirasta, joka usein makoilee kotimme takana olevalla kadulla ja jota ovat monetkin siinä käyneet silittelemässä. Kadulla oleva koira, katukoira, poteitou potatou.

Muutenkin kuuluu ihan hyvää! Syyskuu ja ensimmäinen kevätkuukausi. Sellaista hulluutta se on elämä täällä etelässä.

PS. Olin monen hienon ulkosuomalaisen kanssa mukana Hop into my boots-blogin Ulkomailla asuvat suomalaiset-postauksessa. Käy lukemassa!

Opintoja ja unelmia

Rakkaat ihmiset, arvon blogini lukijat. Mä olen ollut ihan kamalan huono päivittämään tätä (tai yhtään mitään muutakaan) kanavaa, koska kirjoitan ja opiskelen nykyään kaikki päivät. ”Kaikki päivät” kuulostaa liioitellulta, ja onkin, koska tarkoitan sanoa, että joka päivä sen verran kuin ehdin ja pystyn. Ja kun ilta tulee ja olisi aikaa kirjoittaa blogia, mä olen jo aivan saanut kirjoittamisesta kylliksi. Vaikka en minä aio tätä blogia suinkaan mihinkään hyljätä.

Viime vuoden loppupuoli oli sikäli rajua aikaa, etten voinut kuvitellakaan opiskelevani mitään kaiken sen muutosta selviämisen päälle. Nyt mä olen jatkanut mun TA-opintoja täällä Perthissä ja jos tässä nyt hyvin käy (ja eiköhän käy), saan alle vuoden sisään valmiiksi Advanced Transactional Analysis Practitioner sertifikaatin, sellaisen välietapin matkalla transaktioanalyytikoksi, jos siis sinne olen edes matkalla. En tiedä vielä. Mutta on se kamalan pitkä ja vaikea nimi. Kerron vaan kaikille, että olen ATAP, eiköhän sillä alkuun päästä.

Mä olen lukenut, tutkinut ja oppinut. Opiskellut, miten tulkita ihmisen mieltä ja miten poimia sanoista ja niiden jonoista se, mistä oikeasti on kyse. Välillä en ole edennyt opinnoissa ihan vaan siksi, etten ole tajunnut yhtään mitään (kuten aluksi sitä, miltä näyttää tilanne, jossa asiakas on Vanhemman minätilassaan oman vanhempansa Lapsen minätilassa, nyt tajuan senkin) ja sitten on taas sujunut jouhevammin. Nyt olen ihan lempiaiheessani eli parisuhteiden hoidossa. Olen lukenut ja innostunut lukemastani niin, että olen ollut varma, että osaan tämän jälkeen hoitaa kaikkia ja niin loppuu maailmasta kaikki erot. Kunnes sitten olen taas palannut maan pinnalle.

Mutta olen mä saanut tässä taas uusia unelmiakin. Mä todella ihan kamalasti haluaisin pitää erilaisia workshopeja ja jotenkin uskoisin, että osaisinkin sen homman valmistuttuani ihan hyvin. Musta kaikkien pitäisi saada enemmän tietoa mielestä ja siitä, miten se toimii, jottei enempää sabotoisi, salaa itseltään, omaa elämäänsä. Kaikki me sitä tehdään, mutta vähempi parempi. Vielä mä tarvitsen lisää teoriaa puseroon ja kilsoja taakse harjoitusten kautta, mutta joskus sitten.

Mä joudun välillä ihan pysähtymään ja nipistämään itseäni, että oikeastiko mä olen elämässäni nyt siinä vaiheessa, että monet jo tosi kauan sitten ääneen puhumani haaveet ovat nyt realisoituneet. Ja että mä olen oikeasti nyt matkalla ammattilaiseksi tällä kentällä, joka mua on aina kiehtonut ja kiinnostanut. Mulla meinaa pää välillä räjähtää kaikista ideoista, mitä mulla on ja mähän en millään jaksaisi edes odottaa vaan mieluummin aloittaisin heti huomenna. Englanniksikaan vetäminen ei hirvitä enää juuri yhtään, eikä ihmisten eteen meno eikä mikään, vaikka sitäkin stressasin ihan kamalasti vielä toissasyksynä Konalla. Näköjään olen Kuopukselta ja pakon edessä oppinut jopa odottamaan hetkiä, jolloin pääsen ääneen. Enpä olisi ikinä itsestäni uskonut, mutta niin se kuulkaa Siperia opettaa. Tai lähinnä Amerikka tässä kohtaa.

Mä olen muutenkin oikein sellainen oman elämäni tuhkimotarina siinä mielessä, että ennen luulin olevani ujo niin kuin niin monet muutkin suomalaiset, kunnes muutin maailmalle ja opin, että olinkin vain sosiaalisesti kökkö ja rajoittunut. No se karisi aika nopeaan ja nykyään sujuu jopa small talk. Ehkä teen itsestäni jonkun elokuvan from rags to riches-hengessä tyyliin from Finland to the other side of the world tai jotain muuta yhtä mahtipontista, eli miten yksi pieni nainen löysi todellisen luonteensa joutuessaan ulkomailla prässiin ja sieltä ulos ja mitä sitten tapahtui. Kyllä olisi kiinnostava elokuva se.

No niin, näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Täällä kaikki ihan ookoo.

Kirje rakkaalle 39-vuotiaalleni

En voi uskoa, että taas on kulunut yksi vuosi edellisestä ja vietämme jälleen meidän hääpäivää. Vaikka olemme eläneet nyt jo monta viikkoa ilman normaalia arkea, olet ollut kaikesta huolimatta uskomattoman reipas ja kärsivällinen. Mutta sellainenhan sitä olet, reipas. Ja kärsivällinen.

Olet 39 vuodessa vuodessa oppinut hienosti tunnistamaan, sanoittamaan ja ilmaisemaan tunteitasi. Olet avoin ja rehellinen, etkä kaihda keskusteluja. Osaat taitavasti ottaa muut huomioon – olet aina kiva ja ystävällinen toisille! Sinulla on avarakatseinen suhtautuminen elämään ja armollinen asenne muita kohtaan. Olet vakuuttava, eikä sen oikeastaan väliä että missä aiheessa.

Sinä olet myös lahjakas monessa! Olet esimerkiksi ottanut balettitunteja vähän nuorempana ja pelannut myös jokseenkin tosissaan pöytätennistä joskus ja jonkun aikaa. Nykyään edustat Länsi-Australiaa sen kansallisessa rullakiekkotiimissä. Olet aina tehnyt ihan huviksesi asioita, joita harvalla tulisi edes mieleen kokeilla.

Ihailen taitoasi keventää mitä tahansa tunnelmaa huumorillasi. Olet nokkela ja kekseliäs ja ajatuksesi juoksee nopeasti. Saat jutuillasi muut herkästi nauramaan, minutkin ainakin melkein joka päivä.

Isänä olet ollut alusta saakka melkoinen luonnonlahjakkuus! Olet hienosti ottanut sen vastuun, joka sinulle nyt ihan jo roolienjaossa kuuluukin. Mitäpä meidän perheemme ilman sinua tekisikään, ei mitään.

Vaikka mitä muuta maailmassa tapahtuisi, onneksi on jotain, joka ei muutu koskaan. Hyvää kahdeksattatoista hääpäivää!