Ensimmäinen Australiasta

Olemme virallisesti muuttaneet Perthiin. Istun toista aamua meidän kylmässä (totta se on, täällä päin maailmaa asunnot osaavat olla tosi viileitä näin talvisin) olohuoneessa säkkituolissa tossut jalassa siirreltävän vanhan patterin vieressä. Toisella puolellani on vielä avaamaton pienen säilytysjärjestelmän laatikko, joka toimii pöytänä kahvikupilleni. Vähän pahaa pikanescafea, kun muuta ei olla vielä saatu ostettua. Ihka uusi pressopannu meillä kyllä on, koska eilen kuulimme, että this is the way Australians do it, kun etsimme kaupasta kahvinkeitintä. Sieltä ei nimittäin löytynyt ainoatakaan ja toiseen emme jaksaneet mennä. Kunnon kahvia ei kuitenkaan muistettu samalla hankkia.

Mun pitää jossain vaiheessa vielä palata teksteissäni Manilaan, jos vain ehdin. En saanut sieltä kirjoitettua loppukuusta enää mitään, koska meillä ei ollut wi-fiä kahteen viikkoon, eikä muuten aina myöskään juoksevaa vettä tai toimivia vatsoja. Viimeisellä viikolla en juuri muuta syönyt kuin riisiä ja mysliä, ja vähän kuihtuneina sitä sitten matkattiin tänne uuteen kotiin. Saimme Manilan kentällä (päivää ennen kun meidän piti astua maahan, kuinkas muuten) tietää, että kahden ja puolen vuoden Aussi-viisumimme olivat menneet läpi.

3184E8DE-FCBA-41A5-B222-19609DCAC6E6.jpeg
Manila

Emme voineet uskoa silmiämme, kun astuimme keskiviikkona uuden kotimme pienestä portista sisään. Blogini lukijat tietävätkin meidän Konan aikamme upeista kodeista; ensimmäinen oli se kaunis keltuainen ja toinen koristeellisen korealainen. Tästä kodista emme tienneet yhtikäs mitään ennen meidän tänne saapumista, järjestö vain ilmoitti hoitavansa asian ja antoi vuokran hinnan (joka on muuten melkein puolet siitä, mitä Konalla piti asunnoista maksaa) meille etukäteen. Retkihengessä, mietimme, ja että kyllähän me taas selviäisimme melkein missä vaan.

Tällä kertaa ei kuulkaa tarvitse selvitä. Tämä koti on aivan uskomattoman suloinen. Pienenä yllärinä, iloisena, tuli myös se, että täällä ei ollut mitään muuta kuin sängyt meidän tänne toissapäivänä sisään muuttaessa. Ei edes jääkaappia, mikä kuskimme mukaan on aika tyypillistä täällä päin maailmaa. Aika villiä on kyllä aloittaa aivan alusta tässä vaiheessa elämää, kun me omistamme tasan muutaman keittiöpyyhkeen, juustohöylän ja leikkuulaudan ja nekin ovat vielä jossain kellumassa Konan ja Perthin välillä, eivätkä saavu tänne ainakaan seuraavaan kuukauteen. Saimme ensimmäisenä iltana lainaan peitot, tyynyt ja lakanat, ja uunituoreelta työkaveriltamme ilmaiseksi pienen jääkaapin. Puoliso lähti heti saavuttuamme kauppaan ostamaan jotain tärkeimpiä ja palasi kotiin vedenkeittimen, leivänpaahtimen, vitamiinien ja iltapalatarpeiden kanssa. Muutossamme jeesannut kampuksen työntekijä kantoi meille kotiin tajuttoman hyvän illallisen, jonka söimme juhlallisesti yhtä matkalaukkuamme ruokapöytänä käyttäen. Eilen aamulla saimme lainaan sekä pari apuria että kampuksen auton, jolla lähdimme ensimmäisille ostoksille. Budjettimme on pieni kuin mikä, mutta kaikki pitäisi tänne saada nyt nollasta rakennettua: sohva, ruokapöytä, tuolit, matot, vaatekaapit, kupit, kipot, pannut, kattilat, laatikot leluille ja niin edelleen. Taloudellisesti saamme rutistaa nyt jonkun aikaa sen minkä pystymme, mutta ainakin saamme ensimmäisen kerran kahteen vuoteen lähemmäksi meidän näköistä.

539D58B5-6566-41B4-9AD6-0A0E85E63A5B.jpeg

Itse kaupungista en osaa sanoa vielä mitään. Asumme East Perthissä, yhdessä kaupungin yli 300 lähiöstä. Internetin mukaan tämä on yksi mukavimpia Perthin lähiöitä asua – mä en ole nähnyt vielä tästäkään juuri muuta kuin meidän asunnon turvaympyrän sisään kuuluvat asiat, eli mitä nyt sattuu löytymään tästä ihan kotimme ympäriltä (kahvila, kirppari ja kampus). Muuten noin puolen tunnin ajomatka kentältä tänne oli kuin oltaisiin Suomeen tultu: kuin yhtä isoa Vantaata olivat meidän raadin silmiin maisemat siinä ajellessa, ihan kuin joku loputon Askisto olisi ikkunoista vallan auennut. Aivan valtavan kotoista oli se. Tarkemman arvion Perthistä voin antaa sitten ajan kanssa, kun vaikka tulee keskustaan päästyä.

Sopeutumisasioihin palaan varmaan jo ensi jaksossa. Monin tavoin olemme palanneet taas lähtöruutuun. Emme tunne täältä ketään, lapsilla ei ole kavereita, en hahmota kaupunkia yhtään. Suru ja tämä melkoinen väsymys otetaan prosessiin kuuluvana.

Uusi koti, sama meininki

Olemme asettuneet uuteen, korealaishenkisesti kalustettuun kotiimme ihan mukavasti. Eräs perheenjäsenistämme on tosin ollut kiukkuinen kuin ampiainen viimeisen kuukauden, mutta yritetään nähdä positiivista oman turhautumisen takaa: ainakaan enää ei tule raivareita, kuten viime kesänä. Sopeutuminen on tällä kierroksella ollut siis asteen verran helpompaa.

Tunnen täältä paljon perheitä, jotka ovat asuneet useammassa maassa viime aikoina tai ainakin viettävät osan vuotta aina jossain muualla päin maailmaa. Kuulemani mukaan näissä perheissä sopeutuminen on aina ihmeen helppoa ja lapset kulkevat vain tyytyväisinä perässä. Mietin, että mun pitäisi varmaan kirjoittaa joku kirja siitä, millaista sopeutuminen voi olla, jos sieltä temperamentista löytyy sellaisia piirteitä kuin hitaasti lämpiäminen tai korkea intensiivisyys. Eivät kaikkien reissaavien tai ulkomaille muuttaneiden perheiden lapset ole siihen mitenkään erityisesti ’luotuja’, vaikka tällaista narratiivia halutaankin joissain piireissä ylläpitää.

Oli miten oli, kyllä me kaikki ollaan oltu Konalla taas ihan iloisia ja tästä meidän kodista ollaan tykätty ja samalla välillä mietitty, miten kiva olisi taas joku päivä asua ihan omassa kodissa. Voisi olla vaikka ihan omat huonekalutkin taas, ajatella. Mutta on tämä nykyinen kuitenkin edeltäjäänsä valoisampi ja avarampi ja sitä myötä kivempi.

Asumme nykyään kolmen makuuhuoneen asunnossa tutun taloyhtiön H-talossa, joka oli jo viime vuonna mun mielestä sijaintinsa puolesta koko kahdeksan talon sarjan paras. Meidän talo on sarjansa viimeinen, metsän reunassa, ja tästä on esteetön näkymä merelle. Koska Kona on rakentunut Hualalai-vuoren rinteille, näkee melkein kaikkialta meren, mutta ei välttämättä aivan näin upeasti, kuten meiltä. Näkymä ulos onkin tämän asunnon paras ominaisuus.

Kalusteet ovat tummia ja koristeellisia. Korealaisia, kuten vuokranantajamme. Olohuoneen nahkasohva on tropiikkiin aivan käsittämätön valinta, mutta sentään sänky on hyvä. Napakalla patjalla saa kunnon unet ilman selkäkipuja ja makuuhuoneessa oleva ilmastointi pyörii kaiket yöt. Yhdysvaltain kalleimman sähkön takia pidämme päivisin päällä vain tuulettimia ja hikoilemme menemään.

41946268_413445172514229_1155134873053167616_n

41822511_1957305200992374_4808801691346403328_n

41948694_248854932488620_8473823380968046592_n

41876409_288551508406129_6152021518822932480_n

Muuten asunnon tyyli ja värimaailma on tuttu jo viime vuodesta. Olen kyllä ihan iloinen siitä, että tässä kodissa keittiö ei ole välittömästi ulko-oven vieressä, kuten täällä yleensä kodeissa tavataan rakentaa. Meidän ulko-ovelta aukeaa käytävän kautta näkymä merelle ja lastenhuoneet on käytävän molemmin puolin. Amerikkalaiseen tyyliin meidän makkarin kyljessä on sekä vaatehuone että iso, oma kylppäri. Olohuone ja ruokailutila ovat samaa tilaa tässä keittiön vierellä ja suurelle parvekkeelle pääsee kolmesta ovesta.

Esikoinen on lanseerannut iltarutiineihimme tähtienkatseluhetken. Täällä aurinko laskee tähän vuodenaikaan seitsemältä ja syvä pimeys laskeutuu nopeasti tämän jälkeen. Iltapuuhien lomassa menemme siis iltapalan jälkeen puolen kahdeksan korvilla aina parvekkeen kiikkustuoliin sylikkäin tuijottelemaan ulos. Kuuntelemme sirkkojen siritystä ja ihastelemme suureellisesti mustan taivaan täyttäneitä tähtiä. Näkymä on todellakin uskomaton. Tätä ennenhän olemme jo suureen ääneen ihailleet jokailtaisia auringonlaskuja. Naapurimme ovat niin onnekkaita.

41991913_1938021903170529_4899985711056289792_n
Love Boat.

Kuopuksen huoneessa ei ole kattotuuletinta. Asia on niin absurdi, ettei edes mennä nyt siihen. Niinpä lapset nukkuvat Esikoisen huoneessa, jossa on lähtökohtaisesti myös tosi huono ilmanvaihto. Katossa pyörii öisin yksi tuuletin ja lattialla kaksi sinne kannettua propellia ja silti huone on lämmin. Muuten asunnossa vaihtuu ilma hyvin ja koti on huomattavasti viileämpi kuin ilma ulkona. Onneksi.

Yksi kodin silmiinpistävä ominaisuus on sen kaikki ohjelappuset. Omistaja on kiinnittänyt jokaikiseen komeronoveen lapun, jossa pyytää avaamaan ja sulkemaan sen rauhallisesti. Hyvä se tietysti on, että muistuttaa, muutenhan voisimme alkaa paiskoa ovia aivan holtittomasti.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Tällaista täällä meillä nyt taas vuoden verran on. Kylään saa tulla, koska vaan! Konan kahvi on maailman parhaimpia!

Tällainen oli Hurricane Lane Konalla

Hurricane Lane, korkeimman mahdollisen kategorian omaava hirmuhurrikaani, riehui Havaijin saarten eteläpuolella Tyynellämerellä vielä keskiviikkona ja uhmakkaasti marssi kohti saariryhmää 10 kilometrin tuntivauhdillaan. Tällä hetkellä hurrikaanin kiukku on laantunut trooppisen myrskyn tasolle ja edennyt meidän eteläisimmän saaremme ohi kohti Oahua.

Screen Shot 2018-08-25 at 7.16.56

Kun keskiviikkoaamuna saavuimme Konan kansainväliselle lentokentälle, saimme parhaalta ystävältämme kyydin uuteen vuokrakotiimme ja lähdimme melkein saman tien Costcoon muonavarastoja täyttämään. Ihmiset kuljeksivat rauhallisina kaupan käytävillä. Hamstraaminen ja paniikki loistivat poissaolollaan. Ihan viisaasti täyttyivät ostoskärryt vedellä, välipalapatukoilla ja tölkkiruualla siltä varalta, että kotiin pitäisi myrskyn sattuessa leiriytyä pidemmäksikin aikaa.

Seurasimme keskiviikon ajan eri sivustoilta tiuhaan myrskyn etenemistä. Ennusteiden mukaan se ei ollut tulossa enää saarten päälle, mutta kovia sateita ja tuulia kerrottiin varmuudella tulevan iltaan mennessä joka puolelle Big Islandia, myrskyn ensimmäistä kohdetta. Keskiviikko sujui väsyneen odotuksen vallitessa. Ei tapahtunut yhtään mitään.

40094932_1821041384676522_6250102873758105600_n

40133651_439364353134544_3746261657450446848_n

40082762_228012471200191_8034996002421211136_n

Torstaiaamuna auringon noustua (itsehän nousin jo kahdelta yöllä) katselin tumman puhuttelevaa merta ja pilvistä taivasta. Parin kilometrin päässä siintävä rantaviiva oli levoton; aallot löivät metrien korkuisia pärskeitä vasten laavakiviä. Meri näytti uhkaavalta ja olin varma, että kohta se myrsky sieltä iskisi. Vietimme päivän sisätiloissa katastrofia odotellen. Kaksi kertaa ripsotti vettä.

Samaan aikaan pienen saaremme toisella puolella tulvi. Sateet piiskasivat Hilon seutua rajusti ja saivat suuria alueita kaupungista täyttymään vedellä. Mä aloin toivoa meillekin jo vähän actionia. Ei mitään hengenvaarallista tokikaan, mutta edes vähän sellaista majesteetillista luonnonvoimain näytöstä. Kavereilta alkoi tulla erilaisia parodiavideoita Konaa kohdanneesta, järkyttävästä myrskystä.

Sisällä oli kuuma. Ilma seisoi kuin olisimme yhtäkkiä muuttaneet vakuumitaskuun. Eräs ystävämme lähti puolison kanssa hakemaan kaverin autotallista muuttolaatikoitamme ja sanoi lähteissä, että lauantaina varmasti sataa. Nyt kun vielä voisi ajatella, hän jatkoi, että vuoret suojelevat Konaa sateilta, mutta olisi mahdotonta, että tilanne jatkuisi näin. Hurrikaanivaroitus oli perjantain aikana laskettu trooppisen myrskyn varoitukseksi. Samana iltana kuuntelimme, kuinka myrsky pauhasi, humisi ja ulvoi kaukana merellä. Alkoi ukkostaa. Lapset olivat juuri sammuneet ja asetuin istumaan yksin olkkarin valtavien lasiovien taakse taivasta ihailemaan. Jaksoin katsella maisemaa sen aikaa, kun kolme koko horisontin täyttänyttä jättisalamaa iski merellä. Avasin vähän ovea ja kuuntelin hetken ihastellen sadetta, tuulen pauhua ja jyrinää. Sitten väsähdin kuin seinään ja menin nukkumaan, seitsemältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on lauantai ja pilvet ovat taas valkoiset. Pieni ocean breeze on palannut maailmaan ja trooppisen myrskyn varoitus on laskettu äkillisen tulvan, flash flood, varoitukseksi. Emme asu tulva-alueella, joten kotona ollessa edes sateesta ei ole meille vaaraa eikä välitöntä haittaa. Koko päivänä ei ole satanut pisaraakaan.

Hurricane Lane oli siis Konalta katseltuna aikamoisen tylsä. Saimme kuitenkin parin päivän sisätilavankeina purettua laatikoita ja laitettua kotia nopeammin kuntoon. Nyt taivaanrannasta pilkottaa jo sinistä. Voisi lähteä vaikka uimaan.