Se vanhempi, joka ei selvinnyt etäopetuksesta

Mulla on sellainen olo, että olen elänyt tätä kuluvaa viikkoa nyt neljä kuukautta. On aivan liioittelua, että tulen ensimmäisen etäopetusviikon jälkeen tänne suremaan, miten nyt ei kyllä mennyt oikein putkeen, mutta kerron silti. Viime syksyn kotiopetusjakson jälkeen oltiin ihan koko porukka sitä mieltä, että meille ei vaan sovi tällainen ja että kotikoulua pidetään enää ikinä koskaan vain, jos on ihan pakko. No nyt on ihan pakko ja ihan hyvällä asenteella me kaikki puskettiinkin maanantaihin. Se liito ei kovin kauaa kestänyt.

D80ACF53-1BC5-4679-95F5-2DCBE245366E
Toivoo 7v.

Sana etäopetus ei kuvannut meidän koulun opettajien lähestymistä etäopetukseen, koska kumpikaan opettajista ei opettanut viikon aikana mitään. Kaikki moninaiset tehtävät olivat Officen uumenissa erilaisissa kansioissa. Oli YouTube-videoita, tehtävämonisteita, ohjeita ja sivunumeroita. Kuopuksen tokaluokan opettaja oli tehnyt viikosta odotuksiltaan tosi asiallisen. Päivien aikana piti vain lukea, kirjoittaa ja laskea matikkaa. Ohjeet olivat selkeät, jos nyt joku vanhempi ei osaisi vaikka tokaluokan matikan asioita, ja kaikki hommat oli tehty muutamassa tunnissa. Tähän emme vielä lahonneet kukaan. Nelosluokkalaisella, joka on siis 9-vuotias ja olisi Suomessa kolmannella, odotukset olivat niin järjettömät, ettemme selvinneet edes ekasta päivästä niin, että lapsi olisi saanut kaiken tehtyä.

Neljän koulupäivän aikana Esikoisen olisi pitänyt saada kirjoitettua kaksi erilaista tietotekstiä (muista väliotsikot ja kappalejako!) eri aiheista niin, että olisi ensin katsonut pohjalle YouTube-videot (esimerkiksi elefantista ja sen elämänkaaresta) ja sitten kirjoittanut satasanaiset tiivistelmänsä niiden pohjalta sekä yhden tarinan, jossa käyttäisi apunaan opettajalta saatua adjektiivilistaa, yhden non-fictionin ihan muuten vaan yhteiseksi iloksi ja lopuksi vielä yhden kymmenen kohdan projektin, jossa kuvin ja (omin) sanoin esittelisi jotain kaupunkia Länsi-Australiasta matkaoppaan tyyliin. Esitelmässä tulisi esimerkiksi mainita, minkälainen historia alueella on, onko siellä asunut alkuperäiskansaa, mitä siellä nykyään voi tehdä ja syödä, miten sinne pääsee Perthistä ja miksi kaikkien pitäisi sinne matkustaa. Muista innostava otsikko! Älä plagioi! Tee esityksesi PowerPointilla tai askartele juliste! Ja tässä oli vasta nelipäiväisen kouluviikon kirjoitustehtävät. Tämän lisäksi oli kahta eri matikantehtävää jokaiselle päivälle: päässälaskut ja tehtävämonisteet. Sitten olisi vielä pitänyt kirjoittaa sivun verran erilaisia ruokaan ja syömiseen liittyviä lauseita indonesiaksi, tehdä liikuntatehtäviä ulkona, harrastaa musiikkia ja kuvataidetta ja muistathan ottaa kaikesta kuvat ja lähettää ne opettajille nähtäviksi ja tarkistettaviksi!

65D4AC0C-5501-483B-BA85-86D66F1FA445
Iltapalalla auton takakontissa Trigg Beachilla. Sovussa.

Ahdistuimme määrästä kollektiivisesti. Tunnolliselle lapselle ei alkuun paljon auttanut selittää, että ei tässä ole mitään järkeä ja että me nyt vaan lähetetään nämä tehtävät myöhässä. Opettaja kun on lapsen mielestä aina oikeassa, ei poloisten vanhempien auttanut sanoa, että tässä on nyt vaan yksinkertaisesti liikaa tehtäviä ja että ei kukaan täysijärkinen ja mukamas myös töitä kotoaan tekevä vanhempi pysty ohjaaman lasta tällaisen urakan läpi. Luokan whatsapp-keskustelu lauloi tärähtäneiden vanhempien viestejä ja täyttyi mustahuumorisista meemeistä ja viinilasien kuvista. Osan viesteistä välittyi ihan aito ahdinko, kun joku sai viikon aikana koulu-urakan päälle vielä potkut töistä ja toisen läheinen joutui sairaalaan. Ja sitten, kuten kaikissa kansoissa ja kaikkina aikoina, eräällä ei ollut minkäänlaisia empatiatuntosarvia taas päässä ollenkaan ja hän vastasi kaikille yhteisesti, että vanhempien kannattaa nyt alkaa suunnitella tulevia kotikouluviikkoja paremmin ja asettaa lapsilleen odotuksia. Hän kertoi, kuinka heillä lapset rauhoittuvat tekemään töitä aamulla viidessä minuutissa ja työskentelevät täysin hiljaa ja itsenäisesti lounaaseen saakka. Tämä siksi, että he ovat opettaneet lapsensa kovaan työntekoon, eikä lapsilla ole myöskään lomia, koska silloinkin tehdään töitä. Heillä ei siis ole ollut mitään ongelmia koko viikon aikana.

Eihän omien onnistumisten kertominen toki väärin ole, mutta paljon sitä tärkeämpää olisi ymmärtää, kelle ja milloin puhuu. Omien asioiden jakamisen oikeuden edelle pitäisi aina mennä toisen ihmisen tilanteen ja tuskan ymmärtäminen ja siitä nouseva aito empatia. No nyt ei mennyt, kuten ei usein muulloinkaan maailmassa.

07850CA1-6F8C-44BE-8499-27D5E3BADDC2

Viikkoon mahtui siis monet itkut ja riidat meidän huushollissa. Jokainen päivä päättyi jonkinlaiseen kriisikokoukseen ja sylittelyyn, kun koululaiset olivat purkaneet omaa pahaa mieltään ja ikäväänsä toisiinsa. Anteeksi pyydettiin ahkerasti ja sovussa oltiin aina seuraavaan riitaan saakka. Kaipasimme jokainen ystäviämme niin Suomessa, Konalla kuin täällä, hullua kyllä. Nyt on ihan sama, missä ystävämme asuvat, kaikki ovat meistä yhtä kaukana, vaikka asuisivat naapurissa. Sovimme yhdessä, että kaikista tärkeintä on aina rakentaa perheen keskellä rauhaa, ja lopulta on ihan sama, saako koulutehtäviä tehtyä vai ei. Poikkeusolot vaativat poikkeusjärjestelyjä ja traumojen minimoimisen nimissä yritämme jatkossa paremmin olla toisillemme kivoja (etenkin veljet ja siskot toisilleen) ja tehdä koulutöitä vain, jos ne onnistuvat hyvässä hengessä ilman kriisejä.

Eräs nuori, jonka kanssa olen jatkanut counselingia Zoomissa, sai kuluvalla viikolla valtavan ahaa-elämyksen, kun ymmärsi, ettei tiedä tai tunnista ollenkaan, mitä läheisiltään ihmissuhteissa tarvitsee. Minä voin kertoa, mitä minä nyt tarvitsen ehkä eniten: vertaistukea. Terveisiä Perthistä.

Kaiken maailman lounaslaatikot

Kun ekan kerran jouduin reilu kaksi ja puoli vuotta sitten tilanteeseen, että piti alkaa eväs- ja lounaslaatikoita pakkailemaan, sanoin, että meillähän lapset syövät lämpimän ruuan lounaalla. Ja söivätkin, tähän saakka: Esikoinen ruokaili aina mun kanssa Konan kampuksen ruokalassa ja Kuopus söi autuaan tyytyväisenä kaiken, minkä hänelle pakkasin. No, se oli silloin. Nyt nimittäin en ole lämpimästä lounaasta enää ollenkaan niin tarkka, koska donitsien ja suolakalojen luvatuissa eväskolkissa on silmä alkanut tottua kevyempään lounasruokailuun.

6E8CA2FD-4986-4154-9A15-61A3D1CE2F5F

94183EAD-44DC-4AAB-829A-B653A78B67A2
Pakkasin vielä ensimmäisenä tämän vuoden koulupäivänä toiveikkaana lämmintäkin ruokaa mukaan, joka sitten tuli molemmilta koskemattomana takaisin kotiin. Ei voinut syödä, koska olisi ollu koko koulun ainoa, joilla oli ruokaa mukana. Ja koska minä luistan nykyään kaikista entisistä periaatteistani sen minkä ehdin, en edes aloittanut keskustelua aiheesta. Laitetaan sitten jotain muuta.

Niinpä lasten ruokailurytmi on nyt muodostunut sellaiseksi, että he syövät lämpimän ruuan (tai vähintään jotkut kananmunavoileivät) heti koulusta tultuaan iltapäivällä ja toisen ruuan puolen kuuden aikaan illalla. Kouluun pakkaan aamukympiksi evästä ja puoli yhdeksi lounasta molemmille yhteen omaan, kylmään lounasboksiin.

Lounaslaatikko sujautetaan pieneen kahvalliseen kylmälaukkuun, jonka taskuun menee pieni thermal ice-pussukka. Ostin tämän settinä, niin menee kerrankin kaikki osat sulavasti yhteen – toisin kuin ennen. Koulun jälkeen kylmäpussi pitää lounaslaatikon huuhtelun yhteydessä muistaa laittaa pakkaseen aamua varten, jolloin aina laatikot taas täytän. Tämä ruljanssi vie aamuista noin 20 minuuttia ja iltapäivistä muutaman. Vaikka Suomen päiväkoti- ja kouluruokailuun tottuneella minulla menikin aikaa saada aamut skulaamaan tämän ennen ylimääräiseltä tuntuvan ohjelman kanssa, ei se nykyään juuri miltään enää tunnu. Menee siinä sivussa.

B5793D7E-FDD2-45F6-A890-DD1AF02DAD95

Konalla ja täällä meidän nykyisessä Aussi-koulussa suurin osa lapsista syö kohtuullisen epäterveellisesti, jos ihan rehellisiä ollaan. Tai no, en ole käynyt nykyisessä koulussa lasten lounaita nuuhkimassa, uskon vain kuulopuheita, mutta kuulostaa samalta kuin mitä Konalla näin: sipsejä, sokerimehuja, donitseja tai koulun kanttiinista pizzaa, hodareita ja hampurilaisia. Mä en mitenkään osaa pakata mitään täydellisen terveellisiä annoksia itsekään, siis sellaisia, jotka ei sitten tulisi bumerangina laatikoissa takaisin, mutta en ole vielä luopunut siitä suomalaisesta ajatuksesta, että silloin kun syödään, niin syödään mahdollisimman hyvin ja vältetään turhia, tyhjiä välipaloja. Ei nämä meidänkään eväät mitään ruokapyramidin parhaimmistoa ole, mutta näillä mennään nyt.

Tällä hetkellä meidän koululaisille maistuu parhaiten setti, jossa on yksi juustovoileipä, omena, viinirypäleitä, myslipatukka ja kurkkua, porkkanaa ja/tai paprikaa paloiteltuna. Ystävämme leipoi meille viime viikolla myös 38 kappaletta suomalaisia korvapuusteja eli nyt menee myös yksi sellainen jälkkäriksi laatikkoon niin kauan kuin niitä riittää. Joskus keitettyä kananmunaa, riisikakkuja, toinen leipäpala, nachoja, mandariinia ja niin edelleen. Hyvin ovat tietääkseni tällä pärjänneet, varsinkin kun syövät ennen ja jälkeen koulun riittävästi.

Ajattelin, että voisi olla aika heittää taas kanssabloggaajille haastetta ja teen sen nyt näiden lounaslaatikoiden ympärille. Mitä te yleensä pakkaatte lapsillenne kouluun mukaan? Mitä koululaiset yleisesti ottaen asuinmaissanne syövät? Vinkkaa tekstistäsi mulle, niin liitän sen tämän postauksen loppuun!

 

Petran postaus: Turkkilainen ruokakulttuuri – Minne olet matkalla?

Muusan postaus USA:sta: Sanoja lounaasta ja vähän suomenkielestäkin

Heidin postaus: Kouluruokailu Italiassa

Uuden koulun aloitus Australiassa

Tiistaina lapsilla alkaa (vihdoin, jos saan lisätä) paikallisen kesäloman jälkeen uusi lukuvuosi uudessa koulussa täällä Perthissä. Elokuisen muuttomme jälkeen olimme muutaman kuukauden mukana kampuksen kotikouluryhmässä, mikä oli mulle aika karsea rutistus, mutta monin paikoin eräistä oikein kivaakin (tosin yleensä vain silloin, kun joku muu opetti mukuloitani). Marraskuussa lähdimme lomalle Suomeen ja Myanmariin töihin yhteensä kahdeksaksi viikoksi. Palasimme kotiin tämän viikon torstaina ja koulu alkaa huomenna. Vähän haipakkaa taas pitää.

Harvemmassa paikassa maailmassa kaikki kouluun liittyvä, kuten kirjat, tarvikkeet ja ruoka, ovat perheille täysin ilmaisia, enkä sitä ihan kamalasti jaksa enää ihmetellä. Kahden vuoden ajan Konalla pakkasimme joka aamu kahdet välipalat ja lounaat kouluun mukaan ja maksoimme kahdet eri lukukausimaksut ja koulupaidat kahteen eri paikkaan. Koululounaiden teosta tuli nopeasti osa aamurutiineja ja vaikka todellakin selviäisin ilmankin, ei se ihan kamalan kurjaakaan muistaakseni ollut. Jotenkin rasittavinta kaikessa oli ne surkeat purkit ja purnukat, joita olimme haalineet käyttöömme ilman parempaakaan tietoa. Kaksi vuotta jaksoin pestä näitä typeriä epäkäytännöllisiä astioita ja hävittää niiden kansia, mutta nyt panostimme tähän osastoon ja ostimme kunnon BentoBoxit molemmille. Vain koululounaita joka aamu vääntävä henkilö voi varmaan ymmärtää, kuinka onnelliseksi toimiva lounaslaatikko voi ihmisen tehdä. Kirjoittelen teille myöhemmin siitä, mitä me kouluun ruuaksi pakataan päivittäin.

82990220_809439296192284_3813097361530421248_n

Australiassa on kaikissa kouluissa käytössä jonkinlaiset koulupuvut. Toisissa kouluissa koulupuku tarkoittaa koulun logolla varustettua t-paitaa ja esimerkiksi mustia housuja tai hameita, jotka saavat olla omat. Meidän tulevassa koulussa kaikki puvun osat piti ostaa koulun omasta uniform shopista: hatut, reput, tietynlaiset kengät, hameet tai shortsit, pitkät housut, pitkähihainen paita, liikkashortsit ja -paita sekä ihan kuulkaa sävy sävyyn sukat. Puvustuksen tyyli ei puhutellut etenkään Esikoista yhtään, mutta minkäs tälle mahtaa. It is what it is ja kaikki muutkin saman koulun oppilaat istuvat samassa veneessä. Se auttaa aina.

Seuraava projekti olikin sitten haalia kynät, kumit, terottimet, koulukirjat, työvihkot, paperinenäliinat sun muut tarvikkeet koululaisten reppuihin. Saimme koululta valmiin listan ja naputtelimme tilauksen menemään verkkokaupassa. Toki sillä tavalla myöhässä, että lapset aloittavat uuden koulutaipaleensa ilman vihkojaan.

Tämän lisäksi maksamme tietysti myös lukukausimaksuja, koska viisumeillamme koulut eivät ole ilmaisia. Paikallisille, kansalaisille ja niille ulkomaalaisille, joilla on PR, julkiset koulut eivät maksa mitään. Saimme onneksi yhdestä tosi kivanoloisesta koulusta stipendit lapsille, mitkä kattavat yli puolet kuukausimaksuista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

D7A8B982-F6E8-4260-8969-DF7C453A7CC9
Kävimme ennen lomaamme tutustumassa tähän tulevaan kouluun ja ihastuimme siihen kyllä heti. Tilat olivat uudet ja siistit, luokkakoot alle 25 oppilaan ja luokkahuoneet suuret. Luokissa oli pulpetteja ryhmissä ja erilaisia mattotiloja ja nurkkauksia ympäriinsä, alkuopetuksen luokissa oli myös leikkikeittiöt ja -kioskit päivän taukoja varten. Koulussa annetaan halukkaille yksityisiä soittotunteja kerran viikossa sekä opetetaan useampia kieliä.

Tämä aivan loputon ilo, mikä mulla tästä koulusta on, saattaa johtua kyllä siitäkin, että mun osalta kotikouluäitiys päättyy virallisesti tähän. Mä en siis vaan ole yhtään mikään kotikouluvanhempi, puolisoni ehkä vielä vähemmän. Toisaalta hän oli kyllä rehellisyyden nimissä paljon mua kärsivällisempi opettaja, koska mä en vaan näköjään osaa omiani opettaa – eivätkä he halunneet multa oppia. On helpottavaa ja ihanaa voida antaa opettamisen vastuu sellaiselle taholle, jolle se musta kuuluukin ja joka sen haluaa, ja itse siirtyä taustalle tarvittaessa tukemaan läksyjen teossa ja ennen kaikkea olemaan vain vanhempi jälleen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Esikoinen ja Kuopus olisivat pohjoisella pallonpuoliskolla nyt ekalla ja kolmosella, mutta aloittavat ensi viikolla tokan ja neljännen luokan. Esikoisella ei varmasti tule olemaan mitään hätää, vaikka kolmonen jäi puolikkaaksi: common core, jota Esikoisen Konan koulu seurasi, on paljon tiukempi ja haastavampi opetussuunnitelma kuin Australian vastaava. Monet asiat, mitä täällä tehdään kolmosella, teki Esikoinen Havaijilla jo tokalla. Kuopus taas joutuu kirimään varmaan aluksi muita kiinni, mutta alkuopetuksessa se vielä onneksi onnistuu ihan mukavasti. Lukemista ja laskemista harjoitellaan täälläkin eniten alkuopetuksessa kuitenkin.

Koulun alku jännittää tällä hetkellä vähän kaikkia, mutta kauhunsekaisia tunteita välttääksemme lopetan Kuopuksen eilisiin sanoihin: minä saan aina kavereita kaikkialta. Yritetään luottaa tähän tosiasiaan tälläkin kertaa.