Jouluun mennään markkinoiden kautta

On lomamme kolmas kokonainen päivä ja olemme taas heränneet ennen neljää. On muuten aivan eri asia olla täällä lomalla nyt kuin viime kerralla, jolloin emme etukäteen tienneet lomamme pituutta. Odottelimme vain viisumiprosessin loppuun saakka ja lopulta päädyimme olemaan Suomessa kaksi ja puoli kuukautta. Tällä kertaa viisumit on, koti on, ja me olemme täällä käymässä kuuden viikon ajan. Nyt tuntuu kaikki oikealta, toisin kuin viimeksi.

Kulttuurishokkiakaan en enää odota, viime vuonna se oli se pahin. Nyt vaan lähinnä hullaannun joulusta ja eilen tajusin, miksi.

Joulu itsessään on toki nopea tapahtuma ja toisinaan mukavampi kuin toisinaan. Mutta se on se tämä aattoon vievä joulukuu tapahtumineen, mitä mä niin täällä pohjoisessa rakastan. On joulupolkua, myyjäisiä, kauneimpia joululauluja, jotain tontturiehaa ja askartelua ja kuumaa mehua pakkasessa. Tapahtumia on museoissa, kirjastoissa, elokuvateattereissa. Helsingin keskusta on täynnä jouluvaloja. Tämän takia minä siihen joulutunnelmaan aina täällä pääsen. Rakastan vaellella markkinoilla ja myyjäisissä ja joka kerta olen aivan valtavan vaikuttunut siitä, että maailmassa on ihmisiä, joilla on tällaisia kädentaitoja ja myös luonnetta taitojaan harjoittaa.

792CB162-508A-4E30-8770-F5FD0FB6A33E

Vaikka olihan sitä jouluista Konallakin. Siellä on esimerkiksi joka vuosi näihin aikoihin kylän pääkadulla joulukarnevaali, jota katsellaan kadun reunamilla istuen. Siitä sitten ohi kävelee tai autoillaan ajelee erinäistä porukkaa jouluisissa asuissaan. Mutta älkää ajatelko mielissänne mitään Aleksin joulukadun avajaisia, vaan ennemminkin entisen ala-asteenne rekvisiittavarastoa ja sieltä löytyneitä eriparisia aarteita. Joka vuosi myös joulupukki shortseissaan pyöräilee kadun läpi ja ukulele soi. Ja kuten aina Amerikassa, pääasia on sokerissa: jokainen kulkueen ryhmä heitteli kadun varrella pussukoineen odottaville lapsosille irttareita. Karkkia oli kaduilla enemmän kuin keskivertopenkkareissa.

Oli Konalla myös eräässä naapurustossa se setä, jolta on lähtenyt jouluvalojen kanssa vähän käsistä. Jo vuosien ajan hän on houkuttanut kotitalolleen ohikulkijoita valoshowlla, jollaista en vertaistaan ole koskaan nähnyt. Huhun mukaan hän on alkanut pyytää naapureiltaan rahaa tämän yhteisen kokemuksen ylläpitoon, koska ei pysty maksamaan joulun alla syntynyttä valtavaa sähkölaskua enää yksin. En tiedä, miten tarina päättyi.

8F99D99E-0683-454F-8F63-63A652498C37

Ja vaikka kaikki tämä oli aivan ihanaa, oikeasti, aion silti aivan häpeilemättä ottaa nyt kaiken irti siitä joulusta, jonka tunnen ja jonka haluan lapsillekin esitellä. En nimittäin yhtään tiedä, mitä he oikeasti Suomen joulusta tai talvesta tai pakkasriehoista muistavat, varsinkaan perheemme nuorimmainen. Ainakin ensimmäisen aamun kriisistä päätellen talvipukeutuminen otti Kuopuksella koville. Viimeeksi tuoreena nelivuotiaana kylmässä ollut ei meinannut väsypäissään millään suostua pukemaan toppavaatetta päälle, koska ne olivat niin pulleat. Kärsivällisen isänsä ulos kantamana vietiin sitten lapsi itkien ulkoilemaan. Siellä oli aika nopeasti huomannut, että täällä vaatetta tosiaan tarvitaankin vähän eri tavalla kuin nykyisessä tai edellisessä kotipaikassa. Siihen kuivuivat kyyneleet pienen matkaajan poskille ja leikki pääsi alkamaan.

Täällä päin palloa pidetään myös pikkujouluja, mikä ainakin meidän ystävien kesken maailmalla oli aivan vieras käsite. Kaupasta saa glögiä ja joulutorttuja. Ja kaikki tämä on musta aivan ihanaa. Olen aina selvinnyt tästä pimeän ajasta joulun odotuksella ja kaupungin moninaisia joulutapahtumia koluten – talvimasennus iski mulla aina heti tammikuun alusta, kun olisin halunnut tämän vuodenajan olevan jo ohi. Nyt olemme täällä vuoden parhaimman ajan, jos kesää ei lasketa ja minulta kysytään. Ja toki kysytään, omassa blogissa.

7FEC36FC-A014-4D9F-89D7-9F2D64E69E9B

On lomamme ensimmäinen viikko. Unirytmi on edelleen kallellaan ja väsyttää aivan tajuttomasti. Muuten kaikki hyvin.

Suomessa

Olemme taas selvinneet Suomeen. Meidän kaikista pitkistä matkoista tämä nousee ehdottomaan kärkeen: vaikka koneissa istuminen aina yhtä puuduttavaa onkin, Perthin ja Helsingin väli taittui kyllä helpommin kuin yksikään pitkä matka Konan ja Helsingin välillä. Lensimme Qatar Airwaysilla ensin vähän alle 12 tuntia Dohaan, josta kolmen tunnin layoverin jälkeen noin kuudessa tunnissa kotiin. Jo ennen lähtöä lapset tuumivat, että matka mummilaanhan on lyhyt. Kaikki riippuu niin näkökulmasta.

C9E312BB-9352-4CB8-974C-E5DE66B64D6C

Esikoinen nukahti Perthissä iltayhdeltätoista jo ennen kuin kone ehti ilmaan ja molemmat nukkuivat sikeästi vähän reilu viisi tuntia. Mä en taaskaan nukkunut juuri yhtään. En vaan osaa, vaikka kuinka taas yritin. Kuopuksen pää oli mun sylissä, jalat puutui, tuli turbulenssia, illallistarjoilu klo 00:30, niskaa ei saanut hyvään asentoon millään. Mutta ei se haittaa, olen tähänkin jo tottunut. Loppuaika kulutettiin tauotta koneiden elokuva- ja pelitarjontaa, koska koneissa ei ole ruutuaikaa. Lapset eivät taaskaan syöneet juuri mitään, mutta ei siitäkään jaksa enää stressiä ottaa. Kaiken kaikkiaan kaikki meni jotenkin mukavan siivosti tällä kertaa.

Mä jo kentällä lähteissä tunsin suurta ylpeyttä, kun kävelin mun reissuperheen perässä ja katselin kahta reppuselkäistä alakoululaista, jotka ovat jo tähän ikään nähneet enemmän kuin monet aikuiset. Jotka ymmärtävät kulttuureja, erilaisuutta ja eriarvoisuutta jo nyt aika syvällisellä tavalla ja puhuvat englantia kuin äidinkielenään. Miten rikasta tämä elämä on viime vuosina ollutkaan, siitä mä en meinannut millään päästä yli. Toivottavasti jatkuukin näin.

96006BC6-F435-480C-AB48-F95052168959

Helsinki-Vantaalla meitä oli vastassa perhettä ja muutama ystävä. Ilma oli ihan ihmeellistä hengittää. Nollan tuntumassa oleva lämpötila tuntui tosi kylmältä pidemmän tauon jälkeen, mutta mukavan raikastavalla tavalla. Ajelimme vanhempieni luokse heidän Keskuspuiston reunamilla sijaitsevaan kotiinsa Helsinkiin, jossa aina vierashuoneessa lomiemme ajan asumme. Äitini oli laittanut Esikoisen toivomaa lempiruokaa, sanotaan kuorossa: nakkikeittoa, sekä tarjolle erilaisia ruisleipiä, kauraleipiä ja karjalanpiirakoita. Oli monenkirjavaa leivänpäällistä, hedelmiä, kahvia ja suklaata. Tämä vieraanvaraisin ihminen, jonka tunnen, oli myös järjestellyt meille vierashuoneeseen varastossa odotelleet talvikengät ja -takit hyllyille, ostanut valmiiksi xylitolia odottamaan ja kaikille uudet yöpuvut ja hammasharjat tervetuliaislahjoiksi. Neljän jälkeen laskeutuneen pimeyden jälkeen ihastelin jouluvaloja parvekkeella ja olin kyllä taas tosi onnellinen, että päästiin täksi jouluksi Suomeen.

Karjalanpiirakoiden, graavilohen ja saunan jälkeen vatsat ja mielet oli niin täynnä Suomea, että painelin lasten kanssa vähän ennen kuutta nukkumaan. Puoliso sinnitteli kahdeksaan ja heräsi ihan yhtä aikaisin kuin mekin, neljältä. Ei toiminut tälläkään kertaa siipan yritys siirtää rytmiä kerralla.

F06E9186-1030-4A3C-81AE-4D2D8615660C

Meidän perhe on tällä hetkellä aika onnellinen monesta asiasta. Siitä, että koti on nyt Perthissä. Siitä, että mummila on Suomessa. Siitä, että elämässä on nyt nämä molemmat paikat ihmisineen, Helsinki ja Perth – Konaa unohtamatta.

Toivepostaus: jännärit ja odotukset Suomi-lomalle

Kyselin Instassa jokin aika sitten blogin lukijoiden toivepostausaiheita. Olen tässä pitkin syksyä tullut maininneeksi (en osaa vielä puhua marraskuussa keväästä, vaikka sehän täällä Australiassa oikeasti nyt onkin), että lähdemme Suomeen jouluksi ja eräs lukija kyseli, mitä fiiliksiä tuleva loma meissä saa aikaan. Edellisen kerran olimme synnyinmaassa kesä-heinäkuussa 2018 ja edellisestä joulusta pohjoisessa on ehtinyt kulua jo kolme vuotta. Mä olen odottanut reissua Suomeen enemmän ja vähemmän elokuusta saakka, kun muutettiin tänne Perthiin. Silloin, keskellä pahinta muuttoshokkia, matka kotiin tuntui hyvältä kohdalta vetää henkeä, nähdä ystäviä ja ottaa iisisti. Yhdeltä ystävältä olen jo ehtinyt saada palautetta, että romantisoin tulevaa matkaa aivan liikaa. Hän on varmasti oikeassa. Mutta kun minä vaan tykkään niin kamalasti joulusta ja silmissäni kiiluu jo glögimukit, torttuvuoret, joulumyyjäiset ja karusellit. Korvissa soi Varpunen jouluaamuna ja nenässä tuoksuvat paahdetut kastanjat. Ei kuulkaa ihan samaan, arvokkaan melankoliseen joulutunnelmaan pääse ukulelen ja Mele Kalikimakan soidessa, helteessä, palmujen huojuessa.

26104736_10159740643495203_317212426_o
Muistatteko vielä vuoden 2017 kauneimman joulun mansikkatonttuloiset?

26102107_10159740643595203_1561322073_o

Tämä on siis meidän toinen reissumme Suomeen kahden ja puolen vuoden sisään ja aiomme viettää kotimaassa noin kuusi viikkoa. Viimeksi matka kotilaan synnytti mussa suurehkon kulttuurishokin. Nyt olen etukäteen ajatellut ottaa rennommin, mutta mistäs sitä taas koskaan tietää.

Ihan oikeasti mun odotukset on ihan tosi korkealla. Pessimisti ei pety, kuten me kaikki tiedetään, joten minä saatan nyt tässä pedata tulevaa pettymystä itselleni. Ei haittaa, koska tälläkin uhalla mä odotan jo ihan hirveästi sitä, että pääsen ihastelemaan Helsingin jouluvaloja, pyörimään Tuomaan markkinoilla, tuijottelemaan piparkakkutaloja ja vaan aistimaan tunnelmaa. Odotan, että voin olla niiden ihmisten kanssa, jotka tuntevat mut vuosien takaa. Enkä kyllä voi väittää, ettenkö odottaisi myös sitä, että isovanhemmat haluavat olla lasten kanssa noin koko ajan. Tämähän tulee vapauttamaan meitä ihan ihmeellisen paljon, mikä on kieltämättä tervetullutta vaihtelua tavalliseen treffirytmiimme tai mihin tahansa itsenäiseen samoiluun. Ja siis nimenomaan itsenäiseen: sekä Konalla että täällä Perthissä on alueita, joissa ei kannata liikuskella yksin pimeällä. En ole siis kahteen ja puoleen vuoteen käynyt kylillä iltaisin ihan vaan omassa seurassani, joten sen aion toteuttaa tietysti myös. Siellä ihmeellisessä maailmassa, jossa ihmiset (myös lapset) voivat kulkea ilman jatkuvaa valvontaa. Sekin on vielä lisättävä, että ainakin tässä Pohjolan viikingissä on ohjelmoituna niin syvälle se, että jouluna on pimeää ja kylmää (ehkä myös lunta, jos hyvin käy), että joulu tropiikissa ei saanut aikaan samoja tunne-elämyksiä. Aion siis rypeä kaamoksessa aivan koko rahan edestä.

4553D6B8-79AA-4375-8009-7FBBB12E8A78

37EC3179-12C1-4A84-B449-D7CAF9C2DD74
Joulun 2018 onnistunein perhekuva.

Etukäteen mua välillä ressaa se, minkälaisia tunteita matka Suomenmaalle lapsissa nostaa. Alkulähteille menohan voi herättää lapsissa uinuvan ikävän, jota eivät täällä arjessaan samalla tavoin huomaa. Molemmat ovat nimittäin tämän syksyn aikana sanoneet, että haluaisivat jäädä Australiaan asumaan. Täysin ymmärrettävää, että muutot saisivat olla nyt niin kuin tässä, mutta aika ihanaa, että valitsisivat Helsingin yli Perthin. Saa nähdä, muuttuuko mieli loman aikana. Toivon, että ei, jotta loma olisi tasaisempi ja paluu kotiin mieluinen. Muuten en osaa jännittää mitään etukäteen, en edes yhteensä kahdeksaatoista (18) tuntia lentokoneissa. Ne nyt menee, miten menee. Loman aikataulut pidetään myös avoimina niin, että aikaa jää vaan latailuunkin. En pysty enää ollenkaan menemään aamusta iltaan, musta sellaisessa vauhkoilussa ei ole yhtään mitään järkeä, joten läheisimpiä ihmisiä nähdään sen verran, kun kuudessa viikossa on kohtuullista. Kaikkien kanssa haluaisin tietenkin ottaa jonkun viikon retriitin ja päivittää kaikki kuulumiset pankkiin kerralla, mutta nyt mennään taas sillä, mihin oikeasti pystytään. Ja uskon, että pystytään tekemään tämä ilman tunnontuskia, vaikka kaukana asutaankin ja seuraavaan näkemiseen tulee taas väkisin ainakin puolentoista vuoden tauko.

Koti on kyllä mielenkiintoinen käsite nykyään. Me lähdemme kotoa ja menemme kotiin. Vaikka meillä ei ole enää omaa kotia Helsingissä, vaan asumme mun vanhempien ja ystävien nurkissa tämänkin loman ajan, on Suomi edelleen meidän koti. Nykyään myös Perth. Ja kotiin me palaamme sitten tammikuussa, lomalta kotoa. Kerron kyllä matkan varrella, miten kaikki nämä mun toiveet täyttyy ja odotukset palkitaan.