Hei me muutetaan, taas

Tasan kahden viikon päästä päättyy meidän (toivottavasti) laskuissaan ensimmäinen vuosi Havaijilla. Tulkoon näitä vielä monia tämän jälkeenkin. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti, kuten sen on tapana, enkä voi uskoa, että taas ollaan muuttohommissa.

Vuosi sitten suunnilleen näihin aikoihin meno oli kyllä huomattavasti nykyistä karseampaa. Lattialla odotti kymmenen muuttolaatikkoa ja neljä matkalaukkua – ja niihin oli määrä pakata koko tämän perheen tuleva omaisuus. Se oli aika kamala homma ja kesti kaikkineen muistaakseni vähän yli kaksi kuukautta. Jos missasit nämä blogini valoisat, ensimmäiset hetket, lue ihmeessä viime vuoden kesäkuu alusta loppuun.

Säästimme muutamia laatikoita täällä varastossa ja nyt niistä on kaivettu osa esiin. Pieni omaisuutemme pakataan taas laatikoihin ja jätetään tällä kertaa tänne kaverin autotalliin odottamaan uutta osoitettamme. Sitä ei tokikaan vielä ole.

Tällä kertaa ei tämä sorttaaminen itketä. Vaatteita on yhtä vähän kuin tänne tullessa, kirjoja on enemmän. Leluja on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonna, kaiken maailman rantakamaa taas enemmän. En vuoden aikana käyttänyt kertaakaan tänne roudaamiani tuulitakkia tai pillifarkkuja, villapaitaakin vain kerran. Suomen kesässä farkut saattavat jossain vaiheessa tulla käyttöönkin, täällä olen käyttänyt liki päivittäin pelkkiä farkkushorsteja. Oikeasti, melkein vuoden putkeen. Vähän voisi miettiä jotain vaihtelua tähän jossain vaiheessa, kunhan kerkiää.

On tässä viime viikot ollut vähän pää täynnä taas kaikkea, mutta vielä ihan terveen kirjoissa mennään kuitenkin. En ole kymmeneen päivään ehtinyt kirjoittaa tännekään mitään, kun on kaikki iltapäivät ja illat mennyt enemmän ja vähemmän jonkun askareen parissa. Tai Netflixin, vastapainona. Mitenkään tarkoituksella en ole blogia hyljännyt.

 

Screen Shot 2018-05-18 at 20.31.44.png
abc News

 

Tulivuorikuulumisia mainitakseni: täällä meillä päin vaivaa edelleen melko älytön ja entisestään lisääntynyt vogin määrä, muuten täällä rullaa arki ihan normaalisti. Maa on vavissut vain muutaman kerran meillä saakka viikon sisään. Kilauea purkautui voimakkaasti uudestaan torstaiaamuna ja syöksi syövereistään yli yhdeksän kilometrin korkuisen tuhkapilven taivaan tuuliin. Evakuoitujen, maahalkeamien ja tuhoutuneiden kotien määrä on jatkanut kasvuaan. Saa nähdä, koska tämä on vihdoin ohi; tutkijat varoittelevat, että vielä olisi luvassa lisää.

Tässä kaiken keskellä en ole tainnut vielä kertaakaan edes tulla ajatelleeksi, että tämän pakkaamisen loppupäässä alkaa meillä kaikilla kovasti odotetun Suomen reissun lisäksi ihan oikea kesäloma. Pitkä sellainen. Kotimaassa jännätään sitten taas viisumiasioita, ja asutaan iloisesti muiden nurkissa.

Honolulu – kallis ja epäekologinen lomakohde

Noin, siinä ne tulikin nätisti ne varmaan ainoat Honolulun huonot puolet heti kättelyssä selväksi. Voisi ehkä luulla, että tätä tekstiä kirjoittaa hieman kireä Havaijin vihaaja, mutta armaat lukijani tietänevät kyllä totuuden; minä rakastan Havaijia. Ja nyt myös Honolulua. Se saattaa tietysti tulla yllätyksenä, etten ole luonteeltani mikään kauhean kireä, olenhan opettajakin ja kaikkea, mutta aina on kiva oppia bloggaajasta jotain uutta.

Otsikosta huolimatta tämä ei myöskään ole mikään sen kummempi matkapostaus, kuten ei mulla koskaan.

Honolulu on muutamassa päivässä voittanut tämän perheen aikuisten sydämet aivan kympillä. Kaupunki on kaunis, luonteikas, siisti ja jotenkin aivan loistavan kokoinen. Keskustasta löytyy katutolkulla kauppoja, kahviloita, kävelykatuja, tapahtumia ja hyvää ruokaa. Lasten mielestä Hiltonin altaat on kivoja.

Tänään on vaan ollut pilvistä ja tuulista, eli meillä on ollut kylmä. Vähän noloa.

29250573_10160124364160203_28361642_o

Kestävän matkailun kannalta Honolulu on vaikea kohde. Hotelliketjut ovat jättimäisiä ja pitävät sisällään melkein yhden pienen kaupunginosan verran palveluita: marketteja, krääsää, kietaisumekkoja, jalokiviä, uimalaseja. Jokaikinen kahvila kaataa kahvinsa pahvimukeihin ja smoothiet kertakäyttökippoihin. Take away-annokset, välipalat, pilkotut hedelmät, leivät, kertishaarukat, kaikki on kääritty muoviin.

Hotellin altaille saa pyyhkeet tiskeiltä korttia vastaan ja ne pitää yhden käytön jälkeen palauttaa samalle tiskille pesua varten. Me sniikataan aina omat pyyhkeet mukaan, mutta kyllä ahdistaa: tuhansien ja tuhansien ihmisten pyyhkeet peseytyvät yhden käyttökerran jälkeen melkoisen voimakkaissa pesuaineissa.

Havaijin lomalaisten kannattaisi siis, toisin kuin me nyt, suosia paikallista Aribnb-tarjontaa ja tehdä itse omat ruokansa ja pestä omat pyykkinsä. Oahulla kulkee onneksi bussit kaikkialle, joten autoa ei tarvitse eikä kannata loman ajaksi edes vuokrata.

29513356_10160124428880203_1841668550_o

Tänään kävimme onnikalla Waikiki Aquariumissa ja pysähdyimme Waikikin itäreunamille lounaalle pieneen merenrantakahvilaan, jonka nimen jo unohdin. Olemme oppineet lukemaan paikallisia ruokalistoja, joten otimme meille neljälle vain kaksi annosta ruokaa: aamupalakananmunien listalta kolmelle jaettavaksi eggs&fish sekä yhdelle isommalle syöjälle eggs&ham. Jälkkäriksi koko perheelle kaksi pannukakkua. Kunnon pihit liikenteessä. No, molemmat lämpimät ruuat sisälsivät puolen lautasen kokoiset munakkaat, puoli lautasta paistettuja perunoita sekä toinen niistä vielä paistettua mahi-mahia. Pistin kalan puoliksi pojan kanssa, tytär söi munakkaan ja perunat pistelimme kolmeen osaan. Kaksi perunaa jäi vielä syömättäkin. Pannukakut olivat kahden pään kokoisia, joten otimme loput pannareista sekä astiallisen pilkottuja hedelmiä vielä välipalaksi hotellille. Kahden kahvin kanssa tämä lounas kustansi 39$.

Mahi-mahista tuli muuten mieleeni, että kerran viime syksynä näin yhden ravintolan seinällä infolaatan tästä kyseisestä kalasta. Sen alla luki isoin kirjaimin dolphin. Nielaisin järkytyksestä ja mietin, että delfiiniäkö tässä nyt on tullut sitten paremman tiedon puutteessa herkuteltua. Nopean googlaisun jälkeen opin, että kyseessä on delfiinin sijaan suurten trooppisten merialueiden ahvenkala dolfiini.

Iisisti on tämäkin reissu taas otettu. Jos ei nyt tällä kertaa päästä saaren toista reunaa edes katsomaan, niin ei haittaa. Syksyllä viimeistään olisi tarkoitus tulla uudestaan. Iltamenot ovat olleet hotellihuonepainotteisia, eli muroja ja banaania kokolattiamatolla ja aikaisia yöunia. Eilen illalla katsoimme Geostormin lasten mentyä nukkumaan. Ihan sairaan huono, ei kannata käyttää siihen aikaa sitten ollenkaan.

Honolulu on kyllä ihana kaupunki. Vaikka onkin ihan mahtavaa nähdä taas hälinää, ja ollaan me tässä jo leikitelty silläkin ajatuksella, että täällähän olisikin kiva asua, niin oikeasti olen aivan onnellinen meidän Kona-ajasta nyt. En nimittäin millään jaksaisi yrittää saada taas uudestaan ystäviä. Vaikka silmä ja sielu lepääkin mulla valtameren edessä ja palmupuiden suojissa, on se silti täälläkin totta, että ihmiset tekee paikan. Nyt on hyviä ihmisiä elämässä sekä Suomessa että Konalla ja se on tosi paljon se.

Kyyneliä rannalla vuodenvaihteessa

Kasasimme tämän pallonpuoliskon parhaat ystävämme eilen kokoon kera muutaman uuden kasvon, ja roudasimme kylmälaukkumme Konan vanhalle lentokentälle. Varasimme itsellemme yhden hiekkarannan monista grillikatoksista ja laitoimme kanat tulille. Korealaissyntyisen ystävämme äiti oli kokannut jokaiselle kulholliset kimchitä ja bibimbapia, joten minun loihtimani vihersalaatti ei siinä rinnalla paljoa kelleen uponnut.

26510481_10159769452995203_296895297_o

26510750_10159769453965203_1828632345_o

26513155_10159769450480203_1489091869_o

26511154_10159769426175203_125604452_o

Aikuisia suita ruokittavaksi oli 16 ja lapsia vastasyntyneestä seiskaluokkalaiseen taisi olla vaivaiset 20. Kertaakaan ei silti tullut sellaista perus kaaosfiilistä, mikä nyt hyvin usein iskee, kun noin monta ihmistä laitetaan kerralla samaan tilaan. Tilaa kun oli. Rannalle mahtuu liikettä ja ääntä, eikä yhtään riitaakaan pitänyt koko illan aikana selvittää. Tytöt olivat toki löytäneet jostain palmun alta vihreän tussin, jolla olivat yhteistuumin piirtäneet toisilleen luomiväriviivat silmiinsä ja kaikki alle kahdeksanvuotiaat löytyivät yhdessä välissä hiilloksen luota omia keppejään sytyttelemästä. Kuopus mätkähti jossain välissä maha edellä päin palmun vartta, kun olivat ottaneet vauhtia liaanilla (eli palmunlehdellä) vuorollaan ja laskelmat menivät lapsella näköjään vähän huti. Tyttö ei. Ihan suoraan keskellä puuta pamahti.

Rakettejakin meillä oli. Esikoinen vallan kavereidensa kanssa siinä pimeydessä riehaantui ja nämä viidakkolapset ottivat paitansa pois ja heiluttelivat niitä villisti ilmaan samalla, kun papatit paukkuivat. Rannan suunnalta katselimme koko Konan komeudelta raketteja, joita Hualalai-vuoren varrelta ammuskeltiin.

26513140_10159769451705203_595356815_o26539863_10159769449125203_1633016185_o

Ystävämme, jota pidän jo aivan perheenjäsenenä, otti auringon laskettua kitaransa esiin. Me muut kaivoimme laukuistamme hupparit ja pyyhkeet, istuimme liki toisiamme ja aloimme laulaa. Mä olen kova liikuttumaan, enkä taas voinut muuta. Meri aaltoili edessä, kuu kumotti taivaalla ja Konan valot loistivat vasemmalla. Miten hyvä fiilis täällä voi parhaimmillaan ollakaan, kaiken sen muun lisäksi.

Vuosi 2017 muutti kaiken. Ihan kaiken. Ja nyt, kun pahimmista sopeutumiskriiseistä on ehkä selvitty, tuntuu, että oma paikka täällä maailmankolkassa on muotoutunut aika sopivaksi. En osaisi ainakaan vielä hetkeen muuttaa pois tästä yhteisöstä, jossa elämme, enkä näiden ihmisten luota, joiden kanssa jaetaan niin paljon yhteistä, ettei siinä välillä tunnu olevan edes mitään järkeä. Koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää, mutta ainakin nyt sain aloittaa uuden vuoden täällä. Onneksi.

Viisivuotias Kuopus simahti kahdeksan korvilla pyyhkeen päälle muutaman ystävänsä viereen. Kun hän autolla heräsi (yhdeksän maissa, olinhan itsekin toki jo ennen yhtätoista unten mailla), laulut kaikuivat kuulemma edelleen tytön korvissa. Mikäs siinä, äidin ääneen on ihan hyvä nukahtaa.

26513884_10159769429330203_993552852_o

Hau’oli Makahiki Hou! Happy New Year! Hyvää Uutta Vuotta! Olkoon se parempi kuin edellinen.