Noin, siinä ne tulikin nätisti ne varmaan ainoat Honolulun huonot puolet heti kättelyssä selväksi. Voisi ehkä luulla, että tätä tekstiä kirjoittaa hieman kireä Havaijin vihaaja, mutta armaat lukijani tietänevät kyllä totuuden; minä rakastan Havaijia. Ja nyt myös Honolulua. Se saattaa tietysti tulla yllätyksenä, etten ole luonteeltani mikään kauhean kireä, olenhan opettajakin ja kaikkea, mutta aina on kiva oppia bloggaajasta jotain uutta.

Otsikosta huolimatta tämä ei myöskään ole mikään sen kummempi matkapostaus, kuten ei mulla koskaan.

Honolulu on muutamassa päivässä voittanut tämän perheen aikuisten sydämet aivan kympillä. Kaupunki on kaunis, luonteikas, siisti ja jotenkin aivan loistavan kokoinen. Keskustasta löytyy katutolkulla kauppoja, kahviloita, kävelykatuja, tapahtumia ja hyvää ruokaa. Lasten mielestä Hiltonin altaat on kivoja.

Tänään on vaan ollut pilvistä ja tuulista, eli meillä on ollut kylmä. Vähän noloa.

Kestävän matkailun kannalta Honolulu on vaikea kohde. Hotelliketjut ovat jättimäisiä ja pitävät sisällään melkein yhden pienen kaupunginosan verran palveluita: marketteja, krääsää, kietaisumekkoja, jalokiviä, uimalaseja. Jokaikinen kahvila kaataa kahvinsa pahvimukeihin ja smoothiet kertakäyttökippoihin. Take away-annokset, välipalat, pilkotut hedelmät, leivät, kertishaarukat, kaikki on kääritty muoviin.

Hotellin altaille saa pyyhkeet tiskeiltä korttia vastaan ja ne pitää yhden käytön jälkeen palauttaa samalle tiskille pesua varten. Me sniikataan aina omat pyyhkeet mukaan, mutta kyllä ahdistaa: tuhansien ja tuhansien ihmisten pyyhkeet peseytyvät yhden käyttökerran jälkeen melkoisen voimakkaissa pesuaineissa.

Havaijin lomalaisten kannattaisi siis, toisin kuin me nyt, suosia paikallista Aribnb-tarjontaa ja tehdä itse omat ruokansa ja pestä omat pyykkinsä. Oahulla kulkee onneksi bussit kaikkialle, joten autoa ei tarvitse eikä kannata loman ajaksi edes vuokrata.

Tänään kävimme onnikalla Waikiki Aquariumissa ja pysähdyimme Waikikin itäreunamille lounaalle pieneen merenrantakahvilaan, jonka nimen jo unohdin. Olemme oppineet lukemaan paikallisia ruokalistoja, joten otimme meille neljälle vain kaksi annosta ruokaa: aamupalakananmunien listalta kolmelle jaettavaksi eggs&fish sekä yhdelle isommalle syöjälle eggs&ham. Jälkkäriksi koko perheelle kaksi pannukakkua. Kunnon pihit liikenteessä. No, molemmat lämpimät ruuat sisälsivät puolen lautasen kokoiset munakkaat, puoli lautasta paistettuja perunoita sekä toinen niistä vielä paistettua mahi-mahia. Pistin kalan puoliksi pojan kanssa, tytär söi munakkaan ja perunat pistelimme kolmeen osaan. Kaksi perunaa jäi vielä syömättäkin. Pannukakut olivat kahden pään kokoisia, joten otimme loput pannareista sekä astiallisen pilkottuja hedelmiä vielä välipalaksi hotellille. Kahden kahvin kanssa tämä lounas kustansi 39$.

Mahi-mahista tuli muuten mieleeni, että kerran viime syksynä näin yhden ravintolan seinällä infolaatan tästä kyseisestä kalasta. Sen alla luki isoin kirjaimin dolphin. Nielaisin järkytyksestä ja mietin, että delfiiniäkö tässä nyt on tullut sitten paremman tiedon puutteessa herkuteltua. Nopean googlaisun jälkeen opin, että kyseessä on delfiinin sijaan suurten trooppisten merialueiden ahvenkala dolfiini.

Iisisti on tämäkin reissu taas otettu. Jos ei nyt tällä kertaa päästä saaren toista reunaa edes katsomaan, niin ei haittaa. Syksyllä viimeistään olisi tarkoitus tulla uudestaan. Iltamenot ovat olleet hotellihuonepainotteisia, eli muroja ja banaania kokolattiamatolla ja aikaisia yöunia. Eilen illalla katsoimme Geostormin lasten mentyä nukkumaan. Ihan sairaan huono, ei kannata käyttää siihen aikaa sitten ollenkaan.

Honolulu on kyllä ihana kaupunki. Vaikka onkin ihan mahtavaa nähdä taas hälinää, ja ollaan me tässä jo leikitelty silläkin ajatuksella, että täällähän olisikin kiva asua, niin oikeasti olen aivan onnellinen meidän Kona-ajasta nyt. En nimittäin millään jaksaisi yrittää saada taas uudestaan ystäviä. Vaikka silmä ja sielu lepääkin mulla valtameren edessä ja palmupuiden suojissa, on se silti täälläkin totta, että ihmiset tekee paikan. Nyt on hyviä ihmisiä elämässä sekä Suomessa että Konalla ja se on tosi paljon se.