Mä en oikein tiennyt, mitä odottaa, kun saavuimme Manilaan. Etukäteen kuvittelin kaupungin olevan jotain Bangladeshin ja Bangkokin välimaastoa, mutta aika huonosti osui odotukset tässä kohtaa maaliin. Manila on tosi omanlaisensa, kaikin puolin mielenkiintoinen kaupunki. Liikenne on kreisiä ja ihmisiä aivan tajuttomasti, mutta välillä unohdan, että olemme Aasiassa – mikä tietysi kertoo jotain mun omasta tiukasta Aasia-boksistani, jonne Manila ei meinaa mun päässäni mahtua millään.
Filippiinejä on asutettu tuhansia vuosia ja 1500-luvulla tänne pamahtivat ensimmäiset tutkimusmatkailijat Espanjasta. Kuten aikansa sikamaisiin tapoihin kuului, valloitti Espanja Filippiinit (ja myös nimesi sen uudestaan kuningas Filip II:n mukaan). Espanjan siirtomaavallan aika kesti 333 vuotta ja sen aikana Filippiineillä sallittiin maanomistus vain espanjalaisille tilallisille, kun paikallisväestö laitettiin pakkotyöhön. Filippiinit itsenäistyi erinäisten vaiheiden jälkeen vuonna 1946. Maa oli sotiensa jälkeen aivan raunioina ja on sen jälkeen käynyt läpi mm. Marcosin diktatuurin vaiheet sekä korruptoituneiden presidenttien hallintokaudet. Nykyinen presidentti pyrkii kyllä kitkemään korruptiota, mutta on käynyt sotaan huumekauppiaita vastaan sellaisilla otteilla, jotka on tuomittu maailmanlaajuisesti ihmisoikeusrikkomuksina. Vaikka Filippiinien talous kasvaa nyt nopeimmin koko Kaakkois-Aasiassa, elää maan väestöstä edelleen n. 16% köyhyydessä ja joka kymmenes lapsi ei käy koulua.
Manilassa on yllättänyt sekä sen kulttuuri että paikoin myös arkkitehtuuri. Täällä näkyy jännällä tavalla Espanjan siirtomaavallan ajan vaikutteet ja kaupungissa on myös tämän yleisrosoisuuden lisäksi paljon rikkaampia, kauniita alueita. Kaupunki on kokonaisuudessaan rakennettu järjettömän ahtaasti ja aivan rinta rinnan löytyy niin hökkelikyliä kuin arvokkaampia kerrostaloalueita. Palvelukulttuuri on ollut yleensä aina rennon ystävällistä, joskus kyllä päivästä tai paikasta riippuen vähän penseääkin. Ihmiset ovat olleet meille tosi mukavia sellaisella leppoisalla tavalla ja jättäneet meidät kaupungilla liikuskellessa rauhaan kuin emme Manilan harvoina valkoihoisina eroaisi massasta mitenkään. Se on ollut ihanaa. Filippiinien toinen virallisista kielistä on englanti eli täällä pärjää kaikkialla kielenkin puolesta helposti.
Me ladattiin puhelimiimme Kaakkois-Aasiassa suosiossa oleva Grab App, jonka kautta voi tilata mm. ruokaa kotiin ja taksin ovelle. Mä en ikimaailmassa ajaisi Manilassa itse, vaikka ei täällä liikenne oikeasti mistään pahimmasta päästä ole. Sitä vaan on ihan liikaa. Autoteillä suhaa sekaisin niin paljon sakkia erinäisin kulkuneuvoin ja kaikki jotenkin aivan liian rohkeasti, että minä jäisin kyllä jalkoihin heti kättelyssä. Taksit ovat edullisia ja muutamalla eurolla pääsee helposti (ja ”helposti”) paikasta toiseen. Aikaa pitää kyllä varata aina reippaasti ylimääräistä, koska jos liikenne seisoo, se todella seisoo. Me ollaan porukalla päästy tähän saakka ihan mukavasti eteenpäin, mutta ruuhka-aikana työpalaveriin kulkenut puoliso myöhästyi liikenteen takia tapaamisestaan noin tunnilla. Takseissa soivat ysäriballadit, turvavyöt löytyvät joskus, ilmastointikin toisinaan.
Täällä on nyt sadekausi, mikä on näkynyt meille muutamina sade- ja ukkoskuuroina ja helpohkon lämpiminä ilmoina. Paitsi yllä; meidän päiväkeikka upeaan 1590-luvulla rakennettuun Fort Santiagoon sattui jollekin ihme hetkelle otsikolla pätsi, ja meinasi tämäkin jo pari vuotta tropiikissa asunut jengi vallan väsähtää helteessä. Alimmassa kuvassa sporttaan paikallisten tavoin päivänvarjona toimivaa sateenvarjoa. When in Manila.
Kauppakeskukset ovat hienoja ja suuria ja niistä löytää meidän näkökulmasta katseltuna tosi edullisesti ihan mitä vaan. Me ollaan ostettu vähän vaatteita tulevaa Australian talvea silmällä pitäen sekä käyty pizzalla, leffoissa ja luistelemassa (Pizza Hut toimi hyvin, Toy Story 4 oli tosi hyvä ja luistimet sekä jää ihan hirmu huonot). Näemmä lämpimässä kasvaneiden lasten ainoat kosketuspinnat talvilajeihin tapahtuvat näillä meidän reissuillamme, kuten viime vuonna Oahulla. Ihan hyvä, että edes joskus. Yksi päivä vietettiin myös yhdessä monista Manilan teemapuistoista, aivan itkettävän ihanassa Dream Worksin DreamPlayssa. Siellä kuulkaa paisteltiin pipareita Shrekin kanssa, rakennettiin pienet veneet kisaa varten Madagascarin kavereiden ohjauksessa ja kiipeiltiin Kung Fu Pandan seurana. Kun kävimme Mall of Asiassa, mulla sydän hypähti vähän, koska kauppakeskus (yksi maailman suurimpia) sijaitsee meren rannalla. Horisonttiin tuijottamista ei vaan voita mikään. Sanon tämän, kun takanani seisoi yksi Manilan ylpeys huvipuistoineen, valtavine sisäleikkipaikkoineen sun muine viihdykkeineen. Hirveen kivoja oli nekin, mutta eipä vaan ole meren voittanutta.
Vielä ei ole juurikaan turisteja täällä näkynyt. Mä kyllä lämpimästi suosittelen Manilassa seikkailua kaikille, jotka vierailevat mielellään myös kehittyvissä maissa ja ovat valmiita luomaan lomansa itse. Tänne tullessa kannattaa ehdottomasti viettää aikaa myös Filippiinien paratiisisaarilla – paikalliset ovat kehuneet eniten Palawania. Meille tämä kaupungissa oleilu on ollut kahden vuoden saarella asumisen jälkeen tervetullutta vaihtelua. Siis täällä on ihan läkähdyksiin asti ihmisiä! Kauppoja! Ravintoloita! Leikkipaikkoja! Liukuportaat!
So far so good. Täällä me nyt onnellisna odottelemme viisumeitamme Ausseihin ja nautimme uusista kokemuksista. Työhommat alkavat ensi viikolla ja pitävät sisällään ainakin vierailun yhteen alueen monista lastenkodeista, jonne viemme muksujen kanssa heidän pieneksi jääviä vaatteitaan, muutama yhteistyö paikallisten yrittäjien kanssa, pari koulutuspäivää ja kaikkea muuta. Kyllä maailma vaan on ihmeellinen.
