Uusi koti, sama meininki

Olemme asettuneet uuteen, korealaishenkisesti kalustettuun kotiimme ihan mukavasti. Eräs perheenjäsenistämme on tosin ollut kiukkuinen kuin ampiainen viimeisen kuukauden, mutta yritetään nähdä positiivista oman turhautumisen takaa: ainakaan enää ei tule raivareita, kuten viime kesänä. Sopeutuminen on tällä kierroksella ollut siis asteen verran helpompaa.

Tunnen täältä paljon perheitä, jotka ovat asuneet useammassa maassa viime aikoina tai ainakin viettävät osan vuotta aina jossain muualla päin maailmaa. Kuulemani mukaan näissä perheissä sopeutuminen on aina ihmeen helppoa ja lapset kulkevat vain tyytyväisinä perässä. Mietin, että mun pitäisi varmaan kirjoittaa joku kirja siitä, millaista sopeutuminen voi olla, jos sieltä temperamentista löytyy sellaisia piirteitä kuin hitaasti lämpiäminen tai korkea intensiivisyys. Eivät kaikkien reissaavien tai ulkomaille muuttaneiden perheiden lapset ole siihen mitenkään erityisesti ’luotuja’, vaikka tällaista narratiivia halutaankin joissain piireissä ylläpitää.

Oli miten oli, kyllä me kaikki ollaan oltu Konalla taas ihan iloisia ja tästä meidän kodista ollaan tykätty ja samalla välillä mietitty, miten kiva olisi taas joku päivä asua ihan omassa kodissa. Voisi olla vaikka ihan omat huonekalutkin taas, ajatella. Mutta on tämä nykyinen kuitenkin edeltäjäänsä valoisampi ja avarampi ja sitä myötä kivempi.

Asumme nykyään kolmen makuuhuoneen asunnossa tutun taloyhtiön H-talossa, joka oli jo viime vuonna mun mielestä sijaintinsa puolesta koko kahdeksan talon sarjan paras. Meidän talo on sarjansa viimeinen, metsän reunassa, ja tästä on esteetön näkymä merelle. Koska Kona on rakentunut Hualalai-vuoren rinteille, näkee melkein kaikkialta meren, mutta ei välttämättä aivan näin upeasti, kuten meiltä. Näkymä ulos onkin tämän asunnon paras ominaisuus.

Kalusteet ovat tummia ja koristeellisia. Korealaisia, kuten vuokranantajamme. Olohuoneen nahkasohva on tropiikkiin aivan käsittämätön valinta, mutta sentään sänky on hyvä. Napakalla patjalla saa kunnon unet ilman selkäkipuja ja makuuhuoneessa oleva ilmastointi pyörii kaiket yöt. Yhdysvaltain kalleimman sähkön takia pidämme päivisin päällä vain tuulettimia ja hikoilemme menemään.

41946268_413445172514229_1155134873053167616_n

41822511_1957305200992374_4808801691346403328_n

41948694_248854932488620_8473823380968046592_n

41876409_288551508406129_6152021518822932480_n

Muuten asunnon tyyli ja värimaailma on tuttu jo viime vuodesta. Olen kyllä ihan iloinen siitä, että tässä kodissa keittiö ei ole välittömästi ulko-oven vieressä, kuten täällä yleensä kodeissa tavataan rakentaa. Meidän ulko-ovelta aukeaa käytävän kautta näkymä merelle ja lastenhuoneet on käytävän molemmin puolin. Amerikkalaiseen tyyliin meidän makkarin kyljessä on sekä vaatehuone että iso, oma kylppäri. Olohuone ja ruokailutila ovat samaa tilaa tässä keittiön vierellä ja suurelle parvekkeelle pääsee kolmesta ovesta.

Esikoinen on lanseerannut iltarutiineihimme tähtienkatseluhetken. Täällä aurinko laskee tähän vuodenaikaan seitsemältä ja syvä pimeys laskeutuu nopeasti tämän jälkeen. Iltapuuhien lomassa menemme siis iltapalan jälkeen puolen kahdeksan korvilla aina parvekkeen kiikkustuoliin sylikkäin tuijottelemaan ulos. Kuuntelemme sirkkojen siritystä ja ihastelemme suureellisesti mustan taivaan täyttäneitä tähtiä. Näkymä on todellakin uskomaton. Tätä ennenhän olemme jo suureen ääneen ihailleet jokailtaisia auringonlaskuja. Naapurimme ovat niin onnekkaita.

41991913_1938021903170529_4899985711056289792_n
Love Boat.

Kuopuksen huoneessa ei ole kattotuuletinta. Asia on niin absurdi, ettei edes mennä nyt siihen. Niinpä lapset nukkuvat Esikoisen huoneessa, jossa on lähtökohtaisesti myös tosi huono ilmanvaihto. Katossa pyörii öisin yksi tuuletin ja lattialla kaksi sinne kannettua propellia ja silti huone on lämmin. Muuten asunnossa vaihtuu ilma hyvin ja koti on huomattavasti viileämpi kuin ilma ulkona. Onneksi.

Yksi kodin silmiinpistävä ominaisuus on sen kaikki ohjelappuset. Omistaja on kiinnittänyt jokaikiseen komeronoveen lapun, jossa pyytää avaamaan ja sulkemaan sen rauhallisesti. Hyvä se tietysti on, että muistuttaa, muutenhan voisimme alkaa paiskoa ovia aivan holtittomasti.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Tällaista täällä meillä nyt taas vuoden verran on. Kylään saa tulla, koska vaan! Konan kahvi on maailman parhaimpia!

Koulukatsaus Konalta

Osa teistä muistanee viime kouluvuodelta, kuinka suurta ahdistusta täkäläinen koulumaailma mussa herätti. Kaukana tuntuivat olevan luovat vuoteni luokan reippaana paatin soutajana – yhtäkkiä mua alettiin kutsua sukunimellä, multa vaadittiin tuntisuunnitelmat etukäteen ja koulun johdon suunnalta saneltiin aika tarkat speksit, miten mun pitäisi työtäni tehdä. Ja koska minä en vaan ikinä koskaan sopeudu muutoksiin mitenkään nopeasti, menikin koko syksy jonkinlaisessa työahdistuksessa.

Kunnes se helpotti. Ja sopeuduin.

Milla kirjoitti koulumaailmasta Espanjassa ja luin pohjalle myös hänen linkkaamansa tekstin koulusta Yhdysvalloista. Heräsin itsekin taas uudestaan pohtimaan tätä arkemme yhtä keskeisintä asiaa.

Aloitan tästä: omaa kokemustani värittää tässäkin, kuten kaikessa muussakin, taustani, josta ponnistan. Valmistuin maisteriksi, kuten luokanopettajat Suomessa tapaavat tehdä (tämähän ei ole maailmalla ollenkaan tavallista), Helsingin yliopistosta kymmenen vuotta sitten. Olen työskennellyt lukion jälkeen joko kouluavustajana, resurssiopettajana tai luokanopettajana pääkaupunkiseudulla useammassa eri koulussa yhteensä muistaakseni kahdeksan vuotta. Kuulun edelleen yhteen suomalaisten opettajien Facebook-ryhmään, jossa on muutama kymmenentuhatta jäsentä ja jossa keskustellaan paljonkin koulun nykytilasta Suomessa. Täällä Konalla olin töissä edellisen kouluvuoden pienessä, yksityisessä, kansainvälisessä koulussa. Suomalaisesta koulumaailmasta voi puhua helpommin yhtenä, melko tasaisena käsitteenä, siinä missä yhdysvaltalaisesta ei voi. Kokemukseni ja tulevat vertailuni aiemmin kokemaani perustuvat siis vain tähän yhteen tiettyyn, pieneen kouluun täällä pienellä Tyynenmeren saarella, ei amerikkalaiseen koulujärjestelmään. Esikoinen on nyt tässä koulussa tokalla.

ImugeL1OTpaY9u3xIBYaKA_thumb_43ff

Koko viime syksyn olin jonkinlaisessa hämmennyksessä pulpetissa istuttamisen tähden. Töitä paiskittiin lujaa. Oppilaat vaikuttivat silti, yhdestä välitunnista ja ruokatunnista huolimatta, tosi iloisilta ja tyytyväisiltä kaikkeen koko ajan – liekö jotain teennäistä periamerikkalaista positiivisuutta sitten, sanotte, mutta jostain kumman syystä kärsiviä kasvoja tuli luokissa vastaan vähän. Esikoisen kanadalainen opettaja teki myös parhaansa siinä, että toi luokkiin joka tunneille tietyn määrän toimintaa ja pelejä. Vuoden aikana mulle alkoi myös tulla enemmän ja enemmän sellainen olo, että lapset kyllä yltävät korkeampiinkin (vertaan Suomeen) tavoitteisiin, jos sitä heiltä odotetaan; ei siis pelkästään numeerisiin tavoitteisiin, vaan kovempaan työntekoon, tavoitteiden asettamiseen, vaivannäköön ja ehdottomaan oman parhaansa tekemiseen, mikä joskus tarkoittaa myös ihan alusta uudelleen aloittamista.

Vaikka valitinkin kotona puolisolle ja ehkä myös täällä blogissa aika paljon sitä, että täällä koulussa teetetään vain kirjaa ja monisteita, niin ei sekään ihan totta ole. Sorruin liioitteluun. Vaikka Suomen touhukkuuteen verrattuna istumista oli ja on täällä huomattavasti enemmän, on täällä myös aktiviteetteja. On tietokonepelejä, palikoita, nappuloita, lautapelejä, kortteja ja kuvista, ja kaikkea näitä käytetään kuitenkin joissain määrin tunneilla joka päivä. Esikoisen mielestä koulussa on kivaa ja hän näkyy oppivan uutta koko ajan, mikä tietysti ratkaisee aika paljon.

Dji9JQ7CSPaDMZ5U0X+cdw_thumb_43f8

Opettajan ja oppilaan suhde on täällä lähtökohtaisesti hierarkkisempi kuin Suomessa. Etenkin vanhempi polvi täällä on kyllä ystävällinen suhteessaan oppilaisiin, mutta sellaisella etäisellä tavalla. Molemminpuoleinen kunnioitus on tärkeällä sijalla, mutta oppilaiden kanssa ei niin vain lähdetä läppää heittämään. Paitsi minä tietysti, salaa.

Kodin ja koulun välinen yhteistyö on täällä huomattavasti kiinteämpää kuin yhdessäkään Suomessa näkemässäni koulussa. Vanhemmat sitoutetaan osallistumaan koulun toimintaan yhteensä 40 tuntia vuodessa. Niinpä meidän koulussa on muutamia vanhempia opettamassa esimerkiksi liikuntaa ja musiikkia, kun osa vanhemmista järjestää koululla säännöllisesti hyvin karkkipainotteisia luokkajuhlia. Vanhemmat ottavat myös koulukuvat, leipovat opettajille, järjestävät kuukausittain oppilaiden synttärijuhlat, hoitavat varainkeruutapahtumat, auttavat luokissa lisäkäsinä ynnä muuta. Itse teen meidän perheen työtunnit olemalla sijaisena koulussa nämä ensimmäiset kouluviikot. Näiden tuntien lisäksi vanhemmat myös valvovat sekä aamun välitunnin, että pyöreän tunnin kestävän lounastauon, jolloin lapset ensin syövät eväitään noin vartin ja leikkivät puistossa lopun ajan. Olen ihan varma, että tämä vanhempien jatkuva näkyminen koululla vähentää myös kiusaamista: ei olekaan niin helppo olla muille ilkeä, jos oma äiti, kaverin isä tai naapurin setä on näkemässä. Ihmettelenkin jatkuvasti tämän koulun sisällä aistittavaa yhteishenkeä ja lasten tsemppaavaa ja oikeasti ihanaa asennetta muihin lapsiin ja aikuisiin. Koulu toimii todellakin yhteisvoimin, ihan konkreettisesti. Oppilaat eivät juurikaan testaa edes sijaisia, sillä ovat tottuneet vaihtuviin naamoihin. Harvemmin, jos koskaan, olen kuullut tunneilla minkäänlaista suunsoittoa ja nyt en edes liioittele.

Koulupäivä täällä on maanantaista torstaihin aina klo 8-14:45, myös eskarissa. Perjantaisin oppilaat pääsevät klo 12. Koko alakoulun lukkari kulkee samassa rytmissä joka päivä, jotta tarvittaessa oppilasryhmiä voidaan sekoittaa ja yhdistellä oppilaiden osaamistason mukaan. Aamupäivän ajan ennen klo 12-13 välille sijoittuvaa ruokatuntia opiskellaan akateemisia aineita, iltapäivät on sitten vaihdellen aina joko musiikkia, kuvista, liikkaa tai koreaa. Akateemiset aineet tarkoittavat neljää ainetta: matikkaa, uskontoa, englantia ja yhteiskuntaoppia. Enkussa lapset luokilta 1-3 yhdistetään ja tätä isompaa porukkaa opettaa aina kaksi opettajaa. Viime vuonna toinen näistä opettajista olin minä. Oppitunti on yhteensä 1,5 tuntia pitkä ja kattaa ihan hirveästi kaikkea. Tunneilla luetaan opettajan johdolla tasoryhmissä ja harjoitellaan hyvin tarkoin määriteltyjä luetun ymmärtämisen strategioita. Siellä opetellaan ryhmissä myös kielioppia, harjoitellaan luovaa kirjoittamista ja piirretään. Aihepiirit ovat laajat: viime vuoden aikana opiskeltiin mm. maanosia, viidakkoa, eläimiä, säätä ja kuuluisia säveltäjiä. Yhteiskuntaopissa, joka kuuluu tavallaan enkun sisältöihin, opiskeltiin esihistoriallisia kansoja ja tänä vuonna aiheena on kodittomuus.

56ASTSykQlqKqrbA5yKoAA_thumb_43fa

Täällä oppilaat saavat arvosanat vain akateemisista aineista ja se on ollut jotenkin kaikin puolin huojentavaa. Antaa lasten taiteilla ilman paineita onnistumisesta – itsekin karsastin opettajana ehkä eniten nimenomaan taideaineiden numeerista arviointia. Tykkään nykyään myös siitä, että lasten arviointi tehdään näkyvästi heidän omalla luokkatasollaan. Esimerkiksi Esikoinen arvioitiin enkussa viime vuonna tasolla Kindergarten eli esikoulu. Hänen ei siis edes odotettu saavuttavan paikallisen ekaluokan tasoa, koska ei puhunut yhtään englantia kouluun mennessään. Ja tällä tasolla hän sai hyvät arvosanat. Suomessakin painotetaan nimenomaan sitä, että lasta arvioidaan sillä tasolla, millä hän liikkuu, mutta mulle vanhempana tämä luokkatasoittain kulkeva arviointi on ollut helpompi hahmottaa. Esikoisen todistuksessa hänen arviointinsa enkussa oli siis tasoa K, muissa aineissa se oli grade one. Tokaluokan alussa hän siis edelleen työskentelee tällä lähtötasolla, mutta opettajansa uskoo lapsen suorittavan sekä ykkösen että ainakin tokaluokan alkupuolen tason viimeistään tokan loppuun mennessä. Lapset siis voivat näin ottaa kiinni luokkatasoja yhden kouluvuoden aikana (ja osa paahtaa ylikin), mikä tuo joustoa opettamiseen ja arviointiin. Jokainen luokkataso ja sen mukanaan tuomat standardit on kuitenkin periaatteessa saavutettava, jossain vaiheessa.

Vaikka tämä systeemi tuntui mulle alkuun vieraalta, arvostan sitä nyt paljon aiempaa enemmän. Joka luokkatasolle on asetettu tarkat akateemisten taitojen rajat, joiden odotetaan vuoden aikana täyttyvän. Jos standardit eivät täyty, lapsen arvosana joko hylätään tai se arvioidaan alemman luokka-asteen mukaan. Yhden aineen venkslaaminen ei vielä meinaa luokalle jääntiä, mutta jos saman joutuu tekemään kaikkien akateemisten aineiden alueella, lapsi joutuu todennäköisesti kertaamaan luokan.

Puolensa on siis monenlaisissa systeemeissä. Taitavia ja iloisia oppilaita saadaan saatettua maailmaan näinkin. Enää en ajattele, että Suomen koulu olisi mitenkään absoluuttisesti parempi kuin tämä, oikeastaan millään osa-alueella, vaan kaikenlaista mahtuu vaakakuppiin. Toki oman mausteensa tuo täällä myös läsnäoleva kulttuurien erilaisuus: maailma, jossa monesta maailman maasta tulevilla lapsilla ei ole kännyköitä eikä pelejä, ei merkitystä merkkivaatteilla eikä muuta kilpavarustelua. Tämä on ihan hyvä meille nyt näin.

Tropiikissa alkoi arki

Tällä kertaa emme ehtineet juurikaan lomailla Konalla, vaan hyppäsimme hurrikaaniviikonlopusta kylmiltään suoraan arkeen. Muutamat asiat ovat värittäneet tätä ensimmäistä arkiviikkoa ihan erityisesti:

1. Käveleminen helteessä

Tänä iltapäivänä olin kävellyt 10 000 askelta jo puoleen neljään mennessä. Kuopuksen päiväkoti on alamäkeen ja yksin mennessä noin kymmenen, ylämäkeen ja lasten kanssa tullessa noin kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Sairaan kuuma on, tietenkin. Kaikki arkitouhut ovat kuitenkin edelleen sen verran lähellä kotia, että hulluna suomalaisena valitsen itsestäänselvänä vaihtoehtona auton sijaan kävelemisen. Olemme niitä harvoja kummallisia yksilöitä, jotka täällä ihan kuulkaa jalkaisin paikkoihin tarpovat ja aivan vapaaehtoisestikin vielä.

2. Jet lag

Tänään on viikko Havaijia takana ja viime yönä nukuttiin ekan kerran aamukuuteen. Ekana yönä nousimme viisivuotiaan kanssa kahdelta. Söimme kännykän valossa aamupalaa puoli kolmelta pimeän keittiön lattialla toisillemme kuiskien. Oma viehätyksensä se on aikaerosekoilussakin, tavallaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Ihana tavallisuus

Kona tuntuu tutulta. Hyvällä tavalla tavalliselta, ja arki on alkanut ilman suurempia tunnekuohuja. Kerrankin.

4. Koulu alkoi

Puoliso lähti jo sunnuntaina, syntymäpäivänään, järjestön reissulle Kaakkois-Aasiaan, joten me aloitimme lasten koulupolun täällä maanantaiaamuna ihan keskenämme. Vanhasta tottumuksesta pyöräytin välipalaa ja lounasta mukaan molemmille siinä aamupuuhien yhteydessä. Jännä, että jopa kouluruokailumattomuuteen voi näin helposti tottua. Tai lähinnä siihen, että aamulla ennen kouluunlähtöä pilkkoo pilteille purkkeihin porkkanaa, kurkkua ja omenaa ja lämmittää pannulla makaronia ja täyttää vesipullot. Kuopusta itketti toisen päivän aamuna, kun ei kuulemma selviä elämästä ilman äitiä. Dramaattinen tyttäreni. En tiedä, mistä on piirteensä perinyt. Esikoinen sen sijaan, kaikille suurena yllätyksenä, solahti takaisin kouluun kuin ei olisi ikinä sieltä lähtenytkään.

5. Yhteisö

Kampuksella on yhtä leppoisaa kuin aina ennenkin. Huomasin uudestaan ensimmäisenä kouluaamuna, miten paljon mukavia ihmisiä täällä asuukaan ja miten kiva kaikkia oli kesän jälkeen taas nähdä. Useita halauksia, kuulumisia, kiitoksia edellisestä kouluvuodesta, tsemppejä tuleviin työkuvioihin. Sellaista amerikkalaista kohteliaisuutta, joka lämmittää sisuskaluja.

6. Työt

Lupauduin keväällä avustamaan koululla tunnin päivässä ensimmäiset kuusi viikkoa ennen muutaman opettajan saarelle saapumista. Olen ollut ihan yllättynyt, miten leppoisaa opettaminen tauon jälkeen taas olikaan. Tällä hetkellä selvittelen aikataulujani ja muita yksityiskohtia uusien työkuvioiden osalta. Kaikki vähän hakee vielä, kun uutta tehdään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

7. Koti

Saimme kotoisan kolmen makuuhuoneen vuokra-asunnon edellisen kotimme vierestä. Asunto on toisessa kerroksessa ja pysyy huomattavasti viileämpänä kuin edellinen. Tämä on ihana koti. Toki kalusteet nyt ovat taas mitä ovat, mutta tässä elämäntilanteessa ja vuoden viisumeilla valmiiksi kalustetussa kämpässä asuminen on ainoa järkevä ratkaisu. Täällä päin maailmaa kukaan harvemmin kalustaa kotinsa skandinaavisen hillitysti – asia, joka tullee kaikille suurena yllärinä.

8. Asioiden hoito

Ennen matkalle lähtöään puoliso hoiti kotiin taas netit ja systeemit pystyyn, kuten hänellä tapana on. Nettiyhteys maksaa täällä 62$ kuussa ja siihen kuului kaupantekijäisinä lankapuhelin. Siis lankapuhelin, kuten vuonna -88 tietysti kuuluukin. Mun kontolle jäi käydä hoitamassa meille sähkösopimus. Juuri kotipihalla toimistolle lähteissä (koska puhelimessa tai netissä asiaa ei tietenkään voi hoitaa) törmäsin sattumalta sähköyhtiön työntekijään, joka oli tulossa katkaisemaan asunnostamme sähköt edellisen asukkaan sopimuksen päätyttyä. Mainitsin, että olen juuri matkalla tekemään meille sopparia, johon hän, että onpa hyvä kun nähtiin, hän jättää sitten vaan sähköt päälle. Aloha! Toimistolla menin ensin tiskille, josta mut ohjattiin aulaan soittamaan asiakaspalveluun. Puhelimessa kerroin osoitteemme ja sain ohjeeksi odottaa aulassa. Siitä sitten joku tuli noutamaan passini ja otti siitä kopion. Toi passini takaisin ja sanoi että you’re all set. Ei nimiä alle mihinkään, ei oikeaa sopimusta, ei muita kysymyksiä. Aloha!

9. Auringonlaskut

Koska Kona on rakentunut Hualalai-vuoren juurelle, näkyy täältä melkein joka paikasta ja joka ikkunasta merelle. Meidän jokailtainen huvimme (sen jälkeen, kun iltakuuden nukahtamisista päästiin) on ollut taivaankannen vuolas ihainnointi. Olen vähän sitä mieltä, että luonnon ihmeellisyyteen ei voi koskaan tottua tai kyllästyä ja siksipä olenkin aivan erityisen fiiliksissä tästä kauneudesta. Sisäinen eräjormani on löytänyt Tyynellämerellä ihan uusia ulottuvuuksia.

Arki on alkanut täällä siis ihan mukavasti. Asiat toimivat hitaasti ja maksavat paljon. Ensimmäinen ruokalaskumme Costcon tiskillä melkein itketti ja sai kaiholla muistelemaan Lidlin hintatasoa. Kuitenkin mun sielu lepää täällä. Ainakin nyt, ainakin vielä. Toinen vuosi Konalla on alkanut huomattavasti pienemmillä kasvukivuilla kuin ensimmäinen.