Viikko, jona hän paremmin asettui

On sunnuntai ja kaksi viikkoa kestänyt maskipakko päättyi keskiyöllä. Istuskelen sohvalla läppärin kanssa, lapset kuuntelevat äänikirjaa, tekisi mieli keittää kahvit. Viikko oli viileä, mutta tämä viikonloppu on ollut taas kesäisen kuuma. Partsin ovi on auki ja sisään tuulahtelee lähinnä lämmintä ilmaa. Kävin aamulla ystävänpäivän kunniaksi kahvilla yhden uuden kaverini kanssa ja nyt iltapäivällä lasillisella Perthin toisen Anun kanssa. Molempiin ihaniin paikkoihin kävelin tästä meiltä aika nopeasti ja ihmettelin tämän kaupungin kauneutta. Jälkimmäisessä puhuin ääneni painuksiin musan ja korvan vieressä seisoneen tuulettimen yli. Ainakin oli rouvilla asiaa. Voin hyvin.

Perth, Pixabay.

Sain keskiviikkona harjoittelupaikan eräästä kuntoutuskeskuksesta. Yksityiskohdat selviävät mennessä, mutta alan käydä siellä kerran viikossa suorittamassa opintoihini liittyviä ohjattuja asiakastunteja. Odotan jännityksellä. Olen ollut vaikuttunut Perthin tursuilevasta tarjonnasta, mitä mielenterveyspalveluihin tulee. Yksityisiä tekijöitä on paljon ja julkisia palveluita niitäkin reippaasti. Kaiken kaikkiaan mulle on tullut täällä olo, että omista pyritään pitämään huolta, mutta asian monet puolet selviävät varmaan ajan kanssa, kun alan tehdä kentällä enemmän töitä.

Olen taas uudestaan, kuten viimekin vuonna jossain vaiheessa, ajautunut ihan luonnollisesti ja vähän vahingossa pois somesta. Blogia ja niiden lukemista en jätä, mutta muuten en ole missään kanavissa viettänyt viikkoihin enää yhtään aikaa. Tähän ei liity mitään sen kummempaa päätöstä eikä varsinkaan ainoatakaan aatteellista ajatusta siitä, että pitäisi jotenkin omaa someajankäyttöä rajoittaa, vaan ainoastaan sellainen kuiva huomio, että some saa mut levottomaksi. Olen sitten uudelleen alkanut vältellä kaikkia feedejä ihan vaan tämän takia ja mitä enemmän olen ollut pois, sitä parempi fiilis mulla on taas ollut. Niinpä olen nyt jälleen ihan tyytyväinen siihen, että tiedän ihmisistä tasan sen, minkä he itse mulle kertovat ja multakin saa muut kuulumiset kysymällä.

Ja nyt, kun kysyitte, niin kiitos oikein hyvää kuuluu. Mitään suurta muutosta täällä ei ole tapahtunut missään muualla kuin mun pään sisällä, mutta joku sopeutumisprosessin osa on loksahtanut paremmalle paikalle tässä viime viikkojen aikana kuin itsestään. Eiköhän loputkin asiat, kuten ystävyyssuhteet, tässä vielä ajan kanssa johonkin suuntaan loksahda myöskin. Nyt on kuitenkin sillä tavalla rauhallinen ja luottavainen olo, että hyvä tästä vielä tulee. Olen tuntenut oloni pitkästä aikaa minuksi. Olen ollut oma, iloinen itseni ja jotenkin sellainen tasapainoinen ja kevyt fiilis on löytynyt ilman pusertamista ekaa kertaa sitten Perthiin muuton. Onhan tässä jo puolitoista vuotta sätkittykin. Tämän pitkänpuoleisen tuskastelun jälkeen tämänhetkinen olotila on kuin kävelisin puoliksi ilmassa, enkä edes ihan tarkkaan tiedä, miksi.

Viimeksi eilen sanoin kyllä yhdelle hyvälle Suomi-ystävälleni puhelimessa, että me ei kyllä enää ikinä muuteta minnekään, jos asia minusta on kiinni. Tunnen monia, jotka ovat muuttaneet moneen kertaan ja paljon haastavampiin oloihin kuin me, mutta mun luonteelle tämä ei vaan pidemmän päälle yksinkertaisesti sovi. Mun on vaikea kestää sitä alun yksinäisyyttä ja jatkuvaa epävarmuutta ja edellisen ikävää ja hitaasti lämpiävänä kaikki ottaa mulla muutenkin aina keskimääräistä enemmän aikaa. Täällä on onneksi hyvä ihmisen olla, että sikäli paikoilleen jääminen tuntuu ihan sopivalta vaihtoehdolta. Onneksi näin ajattelee koko meidän nelikko, että siinäkin mielessä ollaan varmaan ihan hyvässä kurssissa nyt. Aika näyttää kuin meitin käy.

Täytän muutaman viikon päästä 40 ja sitä jos jotakin on jotenkin vaikea uskoa. Saksalainen ystäväni järjestää mulle synttärijuhlat, mitä ei muistaakseni ole tapahtunut sitten teinivuosien. Mä olen yleensä aina suomalaiseen tapaan järkännyt omat synttärini, mutta nyt en tiedä tulevasta illasta mitään muuta kuin paikan ja vieraslistan. Jännittää just sopivasti ja odotan hyviä kekkereitä ja hauskaa olemista niiden ihmisten kanssa, jotka täällä elämässäni nyt ovat. Tiedän, että tulen illan aikana kaipaamaan monia, mutta heihin pitää ottaa yhteys sitten toisella tapaa. Puolison nelikymppisillä oli livebändi, mulle tulee disco. Mekko on valittuna ja tanssikengät valmiina.

Täällä kaikki kunnossa.

Vähän ulkopuolinen

Mä en ole osannut kirjoittaa pariin viikkoon taas mitään, kun olen tässä tämän alkuvuoden lähinnä kasaillut ajatuksiani viimeisestä 1,5 vuodesta. Tulimme Perthiin elokuussa 2019 ja näin tammikuussa 2021 voin jo katsoa tätä ajanjaksoa vähän taaksekinpäin. Ihan alkuun heti tänne muuton jälkeen en halunnut pelkästään ulista blogissa (tein toki sitäkin), koska semmoista ei aina jaksa kirjoittaa eikä aivan varmasti lukea, joten keksin muuta sanottavaa. Paljon on hyvää tässä ollutkin koko ajan ja näihin menneisiin kuukausiin on kuulunut hirveästi myös hienoja hetkiä. Nyt kuitenkin, kun aikaa on tässä muutosta kulunut, sanottakoon ilmoitusluontoisesti, etten vieläkään oikein koe kuuluvani minnekään. En jo vakiintuneisiin ystäväpiireihin, en tähän naapurustoon, enkä ihan täysin työpaikallekaan. Kaikkialla olen vieläkin vähän ulkopuolinen.

Tästä on ollut hankala kirjoittaa myös tämän pandemian keskellä, kun ympäri maailman melkein kaikkia nyt koetellaan. Ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella tästäkin, koska aihe on mulle edelleen ajankohtainen, eivätkä kaikki muut asiat tietenkään lakkaa olemasta, vaikka maailma kriisitilassa onkin. Maastamuuttajien kokema irtonaisuus on todella tuttua todella monelle ja mulle tämä ulkopuolisuuden tunne on ollut jatkuvana pohjavireenä alusta saakka. Ja nyt alan olla siihen jo aika kypsä.

Tiedän, että meidän Konan aika ei ollut sikäli ihan normaalia, koska satuimme löytämään ystäväpiirimme siellä heti ja solahdimme siihen kuin olisimme aina porukkaan kuuluneet. Vaikka tajusin jo siellä, etteivät asiat muuttaessa yleensä näin mene, oli se silti ennen Australiaa ainoa kokemukseni ulkomaille muutosta ja kohteessa ystävien löytämisestä. Me vaan satuimme olemaan täysin samalla aaltopituudella ja luontevasti ja välittömästi sitten jaettiinkin kaikki: hyvät ja huonot jutut, hyvät ja huonot vitsit sekä toistemme lapset ja ruokahuolto ja hoitovuorot. Sekin vaikutti kuvioon, että tekemistä oli saarella vähän ja paikkoja rajoitetusti, joten siellä vaan oltiin yhdessä. No, ei täällä. Mä tunnen edelleen oloni aika ajoin yksinäiseksi. Ihmiset tuppaavat täällä kaupungissa olemaan kiireisempiä, joten tapaamisia sovitaan silloin sun tällöin ja vielä pienestä valikoimasta ei aina halutessaan saa seuraa. Ja mä olen täällä viimeistään tajunnut, kuinka ihmisihminen olenkaan. Mä rutistun aivan olemattomaksi pelkistä rutiineista ja raameista, jos ne eivät palvele ihmissuhteita. Teen työni ihmislähtöisesti, rakennan elämäni ihmislähtöisesti ja vietän kaiken aikani ihmislähtöisesti myös silloin, kun olen yksin. Kannan nimittäin tärkeitä ihmisiä mukanani koko ajan, ajattelen paljon ystäviäni ja perhettäni ja puhuisin itseni (ja muut) varmaan uuvuksiin, jos nyt voisin istua kahville parhaimpien kavereideni kanssa.

Olen siis ottanut tämän ulkopuolisuuteni täällä todella huonosti vastaan. Mua ei ole yhtään rakennettu tällaiseen, enkä mä osaa oikein olla, kun mulla ei ole vielä ystäväpiiriä, jonka kanssa olla.

Mä siis todella tykkään tästä kaupungista ja kaikista sen ihanista maisemista, kulmista, kaduista ja rannoista. Mutta vähän ohueksi jää kokemus välillä, kun tätä kaikkea ei voi jakaa ystäväpiirin kanssa. Onneksi on oma perhe tietenkin, mutta tiedän, että muut tällaiset kaltaiseni ryhmäsielut voivat ehkä ymmärtää, mistä puhun.

Konalla en myöskään tajunnut, kuinka paljon turvan tunnetta tuo sekin, että tuntee paikat. Sellainen, että mä Helsingissä tiesin, minkä ravintolan salaatista tykkään, mistä saa hyvää kahvia tai edullisempaa punaviiniglögiä, missä on paras soittolista ja missä ruokakaupassa on varmuudella harmaata Oatlya ja millä bussilla pääsee keskustaan ja kavereille. Tunsin jokaisen lähiön ja tiesin, mikä on minkäkin vieressä ja missä on se ankea kirjasto ja missä se hyvä uimahalli. Oli työpaikan lähiö, kodin lähiö, harrastusten lähiö ja kaikkien monien ystävien lähiöt. Havaijilla tällä millään ei ollut mitään merkitystä, koska oli vain yksi pääkatu, meri ja tropiikki. Oli seikkailun aika ja ”kaikki” oli ihanaa. Nyt sitten olen taas puolitoista vuotta yrittänyt rämpiä pitkin Perthin katuja edelleen toisinaan yllättyen siitä, miten kotimme sijoittuu suhteessa keskustaan, jokeen, työpaikkaan ja lasten kouluun. Mulla on niin järjettömän huono suuntavaisto, että kun tulen tuttuun paikkaan eri suunnasta, näyttää kaikki taas ihan uudelta ja ihmettelen ääneen, etten tiennyt tämän jo entuudestaan tuntemani kohteen olevan viereisessä korttelissa kotoamme. Naurattaisi, jos ei itkettäisi. Tämä voisi olla seikkailu, jos haluaisi tämän olevan seikkailu, mutta kun minä en jaksaisi enää seikkailla. Olen nykyään lähinnä ärtynyt, etten vieläkään muista, millä bussilla mennään minnekin tai etten osaa edelleenkään ajaa ilman karttarouvaa minnekään enkä vieläkään muista lähimpien lähiöiden nimiä. Hyvää tässä on se, että jokaisena viikonloppuna voidaan käydä jossain uudessa paikassa ja yleensä käydäänkin, koska semmoisia me ollaan ja uusi on aina kuitenkin lopulta kivaa. Huonona mainittakoon se, että tunnen olevani täällä vieläkin kuin turisti pitkällä lomalla eikä siitä fiiliksestä oikein huou kotoutuminen.

Kotoutuminen se onkin pitkä prosessi ja kerrostuu ajallaan. Olen tässä toki jo jotakin, ehkä paljonkin, tuttua ehtinyt itselleni rakentamaan, mutta yhtä aikaa huomaan turhan usein, miten en vieläkään tunne tätä kaupunkia kunnolla. Olen vähän ulkopuolinen kaikesta vielä varmaan aika pitkään. Kuka tietää, kuinka kauan. Kerron sitten.

Kaikkeen tottuu, paitsi näihin

Me ollaan pian 1,5 vuotta ihmetelty tätä Perthin menoa ja tällä hetkellä jotkut aiemmin täysin vieraat asiat tuntuvat jo aivan normaaleilta – mutta eivät ihan kaikki. Tässäpä siis tulevan joulun kunniaksi mun Kaikkeen tottuun, paitsi näihin-listani asioista, joista osasta on tullut osa uutta normaalia ja osan kanssa vielä vähän totutellaan.

Kaikkeen tottuu

How are you going?

En muista koskaan ennen tänne muuttoa kuulleeni, että kuulumisia voi kysellä going-verbillä. Amerikassa kysymys kuuluu How are you doing? ja sillä sitä on meidän perhe mennyt tänne saakka. Paitsi nykyään, kun näköjään jo itsekin kyselen muiden menemisistä olemisen sijaan ihan luonnollisesti.

Ilmaisut heaps ja keen

Tänne muuttaessa ajattelin, etten ikinä tottuisi ilmaisemaan itseäni sanoilla heaps (paljon) ja keen (innokas), mutta eipä pitänyt tämäkään luulo paikkansa. Että I love you heaps vaan kaikki ystävälliset lukijani.

Morning ja Afternoon tea

Konalla välipala kulki kursailematta sanalla snack – täällä taas on aamupäivisin morning tea (teetä ei kuitenkaan välttämättä tarjoilla) ja iltapäivisin, arvasitte oikein, afternoon tea. Kouluissa iltapäivän terveellinen välipala kulkee nimellä Sip & Crunch. Kaikkia näitä nimityksiä käytän itsekin jo ihan tottuneesti.

Yleiset vessat ja vesipisteet

Tähän on ollut vähän liiankin helppo tottua täällä, yleisiä vessoja ja vesipisteitä on nimittäin kaikkialla. Konalla jouduimme kantamaan rannoille aina tonkallisia vettä, kun täällä taas pullot voi täyttää ihan missä vaan ja vessaankin pääsee. Yleensä ne ovat kaikki ihan siistejäkin vielä.

Tuplapeitto

Vielä reilu vuosi sitten vannoin, etten koskaan tule nukkumaan kenkään kanssa tuplapeiton alla, vaan että oma se on aina oltava. Mutta kun täällä on talvisin sisälläkin tosi kylmä ja tuplapeitto on lämpimämpi kuin oma ja ja ja..

Kylmä koti talvisin

Nyt männätalvella huomasin jo tykkääväni hyisestä sisäilmasta. Kerrokset, tossut, villasukat sun muut vermeet toivat jotenkin lämpöä sydänalaan. Nukuin myös älyttömän hyvin talven raikkaassa ilmassa, vallan kuin Suomen lokakuussa teltassa ikään. Siellä tuplapeiton alla.

..paitsi näihin

Kahvilat

En ole vieläkään täysin ottanut haltuun täkäläistä kahvilakulttuuria. Aussit uskovat, että täällä juodaan maailman parasta kahvia ja että kahvin tulee olla niin vahvaa, että siitä lähtee heikoimmilta taju. En aina muista googlaamatta vieläkään, mikä on esimerkiksi Long Mac ja mitä tarkoittaa Topped Up eli olen vielä pysynyt muutamissa varmoissa valinnoissa, mitä kahviin tulee. Useimmat kahvilat menevät myös usein aikaisin iltapäivästä kiinni, tyyliin kolmelta. Kuka ei muka halua kahvia koskaan neljän jälkeen? Tai teetä ja pullaa?

80-luvun aukioloajat

Suurimmat osat kaupoista menevät nekin kiinni aina tosi aikaisin ja ovat sunnuntaisin suljettuina. Kuin 80-luvulla ikään.

Perthiläiset liikenteessä

Siviilissä luultavasti ihan mukavan rennot yksilöt tuntuvat muuttuvan täällä ratissa kunnon raivopäiksi. Tilaa ei anneta eikä armoa, tööttiä ja sormimerkkejä käytetään ja puskureiden väliin jätetään tuskin nyrkin mentävää koloa. Ystäväni sanoin: you shouldn’t be a butt sniffer.

Kärpäset

Kärpäset ovat täällä aivan oma lajinsa. Niitä on kesäisin paljon ja ne tähtäävät aina suoraan silmiin, korviin tai suuhun. Veikkaan, että ovat kuumuudesta niin nestehukkaisia, että hyökkäävät siksi suoraan lähteelle.

Toilet vs. Bathroom

Yhdysvalloissa vessoista käytetään ilmaisuja bathroom tai restroom. Totuin bathroomin käyttöön niin, että täällä käytettävä toilet tuntuu edelleen mun korvaan tosi oudolta. Mulle se kuulostaa aina siltä, että ihmiset hakevat vessatilojen sijaan pelkkää vessanpönttöä.

Chips, boot, jumper

Ranskikset tilataan täällä Chips to take-away, ei Fries to go. En meinaa edelleenkään saada sanottua chips silloin, kun tarkoitan ranskanperunoita. Chipsit kun ovat mulle sipsejä. Mun kaverit täällä sanovat chippies, kun tarjoilevat sipsejä (sipsuja?), yksi tosin sanoo uskollisesti crisps. Mutta se onkin englantilainen. Auton takakontti on boot eikä trunk ja huppari on jumper eikä sweater. Täällä siis puhutaan eri kieltä kuin mitä mä olen oppinut puhumaan ja paikallisten aksentti on toisinaan myös niin laiskanpyöreää, että ymmärrä siitä pahimmillaan vain noin kolmasosan.

Palaan näihin listoihin uudestaan ensi vuonna! Ehkä sitten aika on jo tehnyt tehtävänsä ja olen päässyt sisään näihinkin kummallisuuksiin. Lämpimään jouluun olen muuten tottunut jo niissä määrin, ettei se päässyt edes ylimmälle listalle. Että ei muuta kuin G’day Mate ja Happy Holidays!