Jouluun mennään markkinoiden kautta

On lomamme kolmas kokonainen päivä ja olemme taas heränneet ennen neljää. On muuten aivan eri asia olla täällä lomalla nyt kuin viime kerralla, jolloin emme etukäteen tienneet lomamme pituutta. Odottelimme vain viisumiprosessin loppuun saakka ja lopulta päädyimme olemaan Suomessa kaksi ja puoli kuukautta. Tällä kertaa viisumit on, koti on, ja me olemme täällä käymässä kuuden viikon ajan. Nyt tuntuu kaikki oikealta, toisin kuin viimeksi.

Kulttuurishokkiakaan en enää odota, viime vuonna se oli se pahin. Nyt vaan lähinnä hullaannun joulusta ja eilen tajusin, miksi.

Joulu itsessään on toki nopea tapahtuma ja toisinaan mukavampi kuin toisinaan. Mutta se on se tämä aattoon vievä joulukuu tapahtumineen, mitä mä niin täällä pohjoisessa rakastan. On joulupolkua, myyjäisiä, kauneimpia joululauluja, jotain tontturiehaa ja askartelua ja kuumaa mehua pakkasessa. Tapahtumia on museoissa, kirjastoissa, elokuvateattereissa. Helsingin keskusta on täynnä jouluvaloja. Tämän takia minä siihen joulutunnelmaan aina täällä pääsen. Rakastan vaellella markkinoilla ja myyjäisissä ja joka kerta olen aivan valtavan vaikuttunut siitä, että maailmassa on ihmisiä, joilla on tällaisia kädentaitoja ja myös luonnetta taitojaan harjoittaa.

792CB162-508A-4E30-8770-F5FD0FB6A33E

Vaikka olihan sitä jouluista Konallakin. Siellä on esimerkiksi joka vuosi näihin aikoihin kylän pääkadulla joulukarnevaali, jota katsellaan kadun reunamilla istuen. Siitä sitten ohi kävelee tai autoillaan ajelee erinäistä porukkaa jouluisissa asuissaan. Mutta älkää ajatelko mielissänne mitään Aleksin joulukadun avajaisia, vaan ennemminkin entisen ala-asteenne rekvisiittavarastoa ja sieltä löytyneitä eriparisia aarteita. Joka vuosi myös joulupukki shortseissaan pyöräilee kadun läpi ja ukulele soi. Ja kuten aina Amerikassa, pääasia on sokerissa: jokainen kulkueen ryhmä heitteli kadun varrella pussukoineen odottaville lapsosille irttareita. Karkkia oli kaduilla enemmän kuin keskivertopenkkareissa.

Oli Konalla myös eräässä naapurustossa se setä, jolta on lähtenyt jouluvalojen kanssa vähän käsistä. Jo vuosien ajan hän on houkuttanut kotitalolleen ohikulkijoita valoshowlla, jollaista en vertaistaan ole koskaan nähnyt. Huhun mukaan hän on alkanut pyytää naapureiltaan rahaa tämän yhteisen kokemuksen ylläpitoon, koska ei pysty maksamaan joulun alla syntynyttä valtavaa sähkölaskua enää yksin. En tiedä, miten tarina päättyi.

8F99D99E-0683-454F-8F63-63A652498C37

Ja vaikka kaikki tämä oli aivan ihanaa, oikeasti, aion silti aivan häpeilemättä ottaa nyt kaiken irti siitä joulusta, jonka tunnen ja jonka haluan lapsillekin esitellä. En nimittäin yhtään tiedä, mitä he oikeasti Suomen joulusta tai talvesta tai pakkasriehoista muistavat, varsinkaan perheemme nuorimmainen. Ainakin ensimmäisen aamun kriisistä päätellen talvipukeutuminen otti Kuopuksella koville. Viimeeksi tuoreena nelivuotiaana kylmässä ollut ei meinannut väsypäissään millään suostua pukemaan toppavaatetta päälle, koska ne olivat niin pulleat. Kärsivällisen isänsä ulos kantamana vietiin sitten lapsi itkien ulkoilemaan. Siellä oli aika nopeasti huomannut, että täällä vaatetta tosiaan tarvitaankin vähän eri tavalla kuin nykyisessä tai edellisessä kotipaikassa. Siihen kuivuivat kyyneleet pienen matkaajan poskille ja leikki pääsi alkamaan.

Täällä päin palloa pidetään myös pikkujouluja, mikä ainakin meidän ystävien kesken maailmalla oli aivan vieras käsite. Kaupasta saa glögiä ja joulutorttuja. Ja kaikki tämä on musta aivan ihanaa. Olen aina selvinnyt tästä pimeän ajasta joulun odotuksella ja kaupungin moninaisia joulutapahtumia koluten – talvimasennus iski mulla aina heti tammikuun alusta, kun olisin halunnut tämän vuodenajan olevan jo ohi. Nyt olemme täällä vuoden parhaimman ajan, jos kesää ei lasketa ja minulta kysytään. Ja toki kysytään, omassa blogissa.

7FEC36FC-A014-4D9F-89D7-9F2D64E69E9B

On lomamme ensimmäinen viikko. Unirytmi on edelleen kallellaan ja väsyttää aivan tajuttomasti. Muuten kaikki hyvin.

Toivepostaus: jännärit ja odotukset Suomi-lomalle

Kyselin Instassa jokin aika sitten blogin lukijoiden toivepostausaiheita. Olen tässä pitkin syksyä tullut maininneeksi (en osaa vielä puhua marraskuussa keväästä, vaikka sehän täällä Australiassa oikeasti nyt onkin), että lähdemme Suomeen jouluksi ja eräs lukija kyseli, mitä fiiliksiä tuleva loma meissä saa aikaan. Edellisen kerran olimme synnyinmaassa kesä-heinäkuussa 2018 ja edellisestä joulusta pohjoisessa on ehtinyt kulua jo kolme vuotta. Mä olen odottanut reissua Suomeen enemmän ja vähemmän elokuusta saakka, kun muutettiin tänne Perthiin. Silloin, keskellä pahinta muuttoshokkia, matka kotiin tuntui hyvältä kohdalta vetää henkeä, nähdä ystäviä ja ottaa iisisti. Yhdeltä ystävältä olen jo ehtinyt saada palautetta, että romantisoin tulevaa matkaa aivan liikaa. Hän on varmasti oikeassa. Mutta kun minä vaan tykkään niin kamalasti joulusta ja silmissäni kiiluu jo glögimukit, torttuvuoret, joulumyyjäiset ja karusellit. Korvissa soi Varpunen jouluaamuna ja nenässä tuoksuvat paahdetut kastanjat. Ei kuulkaa ihan samaan, arvokkaan melankoliseen joulutunnelmaan pääse ukulelen ja Mele Kalikimakan soidessa, helteessä, palmujen huojuessa.

26104736_10159740643495203_317212426_o
Muistatteko vielä vuoden 2017 kauneimman joulun mansikkatonttuloiset?

26102107_10159740643595203_1561322073_o

Tämä on siis meidän toinen reissumme Suomeen kahden ja puolen vuoden sisään ja aiomme viettää kotimaassa noin kuusi viikkoa. Viimeksi matka kotilaan synnytti mussa suurehkon kulttuurishokin. Nyt olen etukäteen ajatellut ottaa rennommin, mutta mistäs sitä taas koskaan tietää.

Ihan oikeasti mun odotukset on ihan tosi korkealla. Pessimisti ei pety, kuten me kaikki tiedetään, joten minä saatan nyt tässä pedata tulevaa pettymystä itselleni. Ei haittaa, koska tälläkin uhalla mä odotan jo ihan hirveästi sitä, että pääsen ihastelemaan Helsingin jouluvaloja, pyörimään Tuomaan markkinoilla, tuijottelemaan piparkakkutaloja ja vaan aistimaan tunnelmaa. Odotan, että voin olla niiden ihmisten kanssa, jotka tuntevat mut vuosien takaa. Enkä kyllä voi väittää, ettenkö odottaisi myös sitä, että isovanhemmat haluavat olla lasten kanssa noin koko ajan. Tämähän tulee vapauttamaan meitä ihan ihmeellisen paljon, mikä on kieltämättä tervetullutta vaihtelua tavalliseen treffirytmiimme tai mihin tahansa itsenäiseen samoiluun. Ja siis nimenomaan itsenäiseen: sekä Konalla että täällä Perthissä on alueita, joissa ei kannata liikuskella yksin pimeällä. En ole siis kahteen ja puoleen vuoteen käynyt kylillä iltaisin ihan vaan omassa seurassani, joten sen aion toteuttaa tietysti myös. Siellä ihmeellisessä maailmassa, jossa ihmiset (myös lapset) voivat kulkea ilman jatkuvaa valvontaa. Sekin on vielä lisättävä, että ainakin tässä Pohjolan viikingissä on ohjelmoituna niin syvälle se, että jouluna on pimeää ja kylmää (ehkä myös lunta, jos hyvin käy), että joulu tropiikissa ei saanut aikaan samoja tunne-elämyksiä. Aion siis rypeä kaamoksessa aivan koko rahan edestä.

4553D6B8-79AA-4375-8009-7FBBB12E8A78

37EC3179-12C1-4A84-B449-D7CAF9C2DD74
Joulun 2018 onnistunein perhekuva.

Etukäteen mua välillä ressaa se, minkälaisia tunteita matka Suomenmaalle lapsissa nostaa. Alkulähteille menohan voi herättää lapsissa uinuvan ikävän, jota eivät täällä arjessaan samalla tavoin huomaa. Molemmat ovat nimittäin tämän syksyn aikana sanoneet, että haluaisivat jäädä Australiaan asumaan. Täysin ymmärrettävää, että muutot saisivat olla nyt niin kuin tässä, mutta aika ihanaa, että valitsisivat Helsingin yli Perthin. Saa nähdä, muuttuuko mieli loman aikana. Toivon, että ei, jotta loma olisi tasaisempi ja paluu kotiin mieluinen. Muuten en osaa jännittää mitään etukäteen, en edes yhteensä kahdeksaatoista (18) tuntia lentokoneissa. Ne nyt menee, miten menee. Loman aikataulut pidetään myös avoimina niin, että aikaa jää vaan latailuunkin. En pysty enää ollenkaan menemään aamusta iltaan, musta sellaisessa vauhkoilussa ei ole yhtään mitään järkeä, joten läheisimpiä ihmisiä nähdään sen verran, kun kuudessa viikossa on kohtuullista. Kaikkien kanssa haluaisin tietenkin ottaa jonkun viikon retriitin ja päivittää kaikki kuulumiset pankkiin kerralla, mutta nyt mennään taas sillä, mihin oikeasti pystytään. Ja uskon, että pystytään tekemään tämä ilman tunnontuskia, vaikka kaukana asutaankin ja seuraavaan näkemiseen tulee taas väkisin ainakin puolentoista vuoden tauko.

Koti on kyllä mielenkiintoinen käsite nykyään. Me lähdemme kotoa ja menemme kotiin. Vaikka meillä ei ole enää omaa kotia Helsingissä, vaan asumme mun vanhempien ja ystävien nurkissa tämänkin loman ajan, on Suomi edelleen meidän koti. Nykyään myös Perth. Ja kotiin me palaamme sitten tammikuussa, lomalta kotoa. Kerron kyllä matkan varrella, miten kaikki nämä mun toiveet täyttyy ja odotukset palkitaan.

Kitkainen kotikoulukausi

Tämän työlään sopeutumistunnelin päässä kajastaa valoa. Ensimmäisenä ehkä jouluvalot, suomalaiset, ja ensi kuussa alkava, kotomaassa vietettävä loma. Sen jälkeen, tammikuussa, lapset aloittavat muuttomme jälkeen vihdoin oikean koulun. Me olemme olleet mukana kampuksen kotikouluryhmässä nämä Australian elämämme ensimmäiset kaksi kuukautta ja tämä on vaatinut multa paljon enemmän kuin etukäteen arvelinkaan. Mä en tiedä, miten tämän nyt kauniisti laittaisi, mutta mua ei ole kyllä tehty pitämään minkäänlaista kotikoulua yhtään kenellekään. Jäimme tähän ryhmään täksi ajaksi eniten sen takia, että suurten muutosten tuulten jälleen puhaltaessa tämä oli rauhallinen ja helppo alku ja siirtymä lapsille, ja hehän on tykänneet tästä systeemistä tosi paljon. Ausseissa jo ekaluokkalaisen koulupäivät kestävät yli kolmeen, joten on ollut hyvä ottaa iisisti nyt alkuun. Aika puhki ovat molemmat olleet näinkin. Täällä kouluvuosi myös alkaa aina tammikuussa, joten tulevan koulun kanssa sovittiin aloituksesta seuraavan lukuvuoden alusta, eikä kesken vuotta.

049EA3AF-6F2A-4E80-9F2E-8E81215B0F86

Maailmalla kotikoulua käyviä lapsia on suhteellisesti paljon enemmän kuin Suomessa. Kotikoulun valitsivat Konallakin muutama hyvä ystäväni ja kaikilla heillä oli samankaltaisia ajatuksia kotikoulun eduista: kaikki puhuivat tällaisen koulunkäynnin joustavuudesta ja siitä, miten perhe voi helpommin matkustaa tai viettää pidennettyjä viikonloppuja yhdessä, kun koulu kulkee mukana. Jokainen perhe painotti myös läheisiä välejä lapsiinsa ja kaikille oman lapsen opettaminen näytti tuovan myös ihan aitoa iloa.

Minä olen kyllä yrittänyt, mutta en koe kuuluvani tähän sakkiin.

Vaikka mun lapset tuokin mulle aivan valtavasti iloa, heidän opettamisensa kuuluu meistä kyllä jollekin toiselle aikuiselle kuin meille vanhemmille. Kotikoulu ei ole myöskään tuntunut musta joustavalta, päinvastoin, mä koen olevani tosi sidottu nyt, kun en voi päivisin tehdä kokoaikaisesti töitä. Mun työ on itsessään joustavaa ja mielenkiintoista ja haastavaa ja siihen haluan myös panostaa. Ja sitten, kun lapset pääsevät koulusta, haluan olla heille äiti vaan, enkä miettiä, että osaavatko nyt varmasti jotkut kertotaulut ja riittääkö mun kapasiteetti kantamaan tämänkin kakun.

7DF480F8-AC63-452B-AC61-4FF07A9F1399.jpeg

Suomalaisittain ajateltuna kotikoulu on todella harvan valinta. Mä en kotimaassa tajunnutkaan, miten monet maailmalla valitsevat oman perheen kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi juuri kotikoulun. Ihanaahan se on, että on vapaus valita lapsiaan opettaa, jos sen omaksi jutukseen kokee. Mä en tiedä, onko Suomessa riittävästi perheitä tällaisiksi kotikouluryhmiksi, mutta ainakin täällä ja Konalla ne ovat ihan tosi tavallisia. Ryhmät toimivat varmasti ympäri maailman eri tavoin, mutta periaatteessa ryhmät mahdollistavat sen, että perheet voivat opettaa vuoroissa, joten kotikoulunkin valinnut saa välillä pausseja opettamisesta ja yhdessäolosta. Kukin voi opettaa myös sitä, mitä osaa tai haluaa ja lapsilla on myös luokkakavereita. Esikoisella niitä on tällä hetkellä viisi ja Kuopuksella seitsemän. Ei siis montaa, mutta kuitenkin. Meidän vastuu on ollut opettaa luokassa noin neljä tuntia viikossa. Maanantaisin on kotipäivä ja tiistaista perjantaihin päivät päättyvät jo klo 12:30.

Kotikoulun saa kyllä halutessaan toimimaan hienosti, eikä se sulje mahdollisuuksia lasten jatko-opintoihin, sosiaalisten taitojen oppimiseen tai mihinkään muuhunkaan. Ja suomalaisilla on vielä mahdollisuus valita vaikka Kulkurikoulun kaltaisia palveluita, jotka auttavat kaikkien lukuaineiden opettamisessa – en ole ystäviltäni kuullut mistään vastaavasta täällä tai Yhdysvalloissa. Mutta aikaa tämä joka tapauksessa vie ja vaatii myös paljon perheen vanhemmilta. Muun muassa sen, ettei ainakaan toinen tee kokopäiväisesti, jos ollenkaan, töitä tai että kotiin palkataan opettaja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä Australiassa kouluvuosi jakaantuu neljään jaksoon, joiden jokaisen välissä on pieni loma. Kahden viikon lomat sijoittuvat noin huhti-, heinä- ja lokakuille ja kesäloma, kuuden viikon mittainen, on joulukuun puolesta välistä tammikuun loppuun. Meillä on tällä hetkellä menossa kolmannen ja neljännen jakson väliin sijoittuva kahden viikon loma. Tällainen lomasysteemi tuntuu ainakin tässä vaiheessa ihan mahtavalta. Kesäloma on tähän asti alkanut aina jossain vaiheessa tuntua aivan liian pitkältä ja lukukauden alettua seuraavaa lomaa odotellessa on ehtinyt jo vähän väsyä. Nämä Aussi-lomat kuulostavat siltä, että auttavat varmasti hyvin katkaisemaan lukuvuotta, mutta kokemus sen sitten ensi vuonna lopulta paljastaa, onko näin. Tällä hetkellä tämä loma ei tunnu kuitenkaan ihan yhtä juhlavalta, kun olemme olleet tämän koulusysteemin takia yhdessä muutenkin ihan tosi paljon. Nyt vaan emme tee koulujuttuja yhdessä.

Tammikuun lopusta lukien meillä alkaa taas normaalimpi arki. Mä jatkan muutama viikko sitten aloittamiani kotikäyntejä vähävaraisissa perheissä ja ihmeellistä mutta totta, pääsen myös luennoimaan mielenterveydestä ja sen hoitamisesta muutamallekin Certificate IV kurssille. Vastuu meidän lasten opettamisesta palautuu muille ammattilaisille ja mulle jää vain tämä vanhemman rooli, josta oikeasti nautin. En malta odottaa.