Toivepostaus: Hawai’i vs. Australia

Välillä en meinaa uskoa itsekään, miten makoisissa paikoissa olemme viime vuosien aikana voineet asua. Mutta uskokaa tai älkää, ihminen tottuu kaikkeen, jopa Havaijilla asumiseen. Mua on vaivannut viime viikkoina ajatus, että mulla ei ole yhtään mitään kerrottavaa teille, joten kurottauduin avun puoleen: kysyin Instagramissa blogini lukijoilta, että mikä aihe täällä blogissa kiinnostaisi ja tajusin, miten vähän olen kirjoittanut ihan tavallisista asioista. Vastanneita kiinnosti mm. mun ja meidän työt, lasten koulukuviot, syöminen, meidän arkipäivien kulku, miten parisuhde jaksaa muuttojen keskellä ynnä muut mainiot aiheet. Kiitos niistä kaikille. Aloitan toiveella vertailla Havaijia ja Australiaa keskenään.

52011306_553921165127040_5007350594852093952_nOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sanoin tämän jo stooreissa, mutta siis minähän en muutaman kuukauden Perthin asumisen jälkeen ole toki mikään Australian asiantuntija. Nyt otan kyllä rohkeasti tämän roolin kuitenkin vastaan, koska onhan minulla jo mielipiteitä ja niitä saa myöhemmin muuttaa. Aloitetaan pikku faktatuokiolla.

Otsikon kirjoitusmuoto Hawai’i on Havaijin kieltä ja lausutaan kutakuinkin Hava-ii. Se, miksi saarirykelmän nimi on päätetty suomeksi kirjoittaa muodossa Havaiji, on minulle suuri mysteeri. Aussit lyhentävät kotimaansa usein muotoon Straya, mutta niin sinuiksi en ole vielä tämän kirjoituasun kanssa tullut, että käyttäisin sitä itse. Annetaan sille aikaa.

Tulossa siis kaksi vuotta Big Islandilla ja reilu kolme kuukautta Perthissä asuneen kokemusasiantuntijan ehdottoman puolueelliset näkemykset näistä kahdesta maailmankolkasta. Valmistautukaa täysin subjektiiviseen ja eittämättä epärealistiseen vertailuun näiden kahden unelmapaikan välillä! Toisaalla vedetään kotiin päin vain siksi, ettei ero sattuisi niin paljon ja toisaalla muistellaan menneitä aivan liian onnellisina. Olkaa hyvät!

 

1. Maisemat

Havaijin maisemat ovat aivan henkeäsalpaavan ihanat. Saarilla vaihtelevat säät ja näkymät nopeasti, ja suhteellisen pienilläkin alueilla voi odottaa näkevänsä ensin laavakiveä, sitten palmurantaa, jonka jälkeen pikkuhiljaa sademetsää. Vuoret näkyvät Big Islandilla kaikkialle. Auringonlaskut ovat komeita ja palmut korkeita. Kona itsessään ei aina ollut mikään varsinainen ilo silmälle, sellainen vähän vanha ja rähjäinen, toki tietysti ehdottoman romanttisella tavalla. Maisemat jäivät lähinnä siis luonnon harteille, siinä missä rakennettu ympäristö ei ollut mitään hirveän upeaa muualla kuin Hiltonissa.

Perth on päässyt yllättämään maisemillaan. Koska elämme jo arjen tasolla isommalla alueella kuin Konan kokoisella pienellä pläntillä, olemme näiden ensimmäisten kuukausien aikana nähneet jotain uutta joka viikonloppu. Nyt tulen kuulostamaan siltä, että liioittelen (mikä on hyvin mahdollista), mutta Perth on siisteimpiä ja parhaiten pidettyjä kaupunkeja, mitä olen nähnyt – tai sitten olen vaan Konan rosoisuuden ja Manilan likaisuuden jälkeen avoin ihan mille tahansa ihan tavallisen tason siisteydelle. Oli miten oli, kaupunki tarjoaa kauniita, rakennettuja maisemia paljon: suuria puistoja ja istutuksia, jokea ja merta, rantoja, puita ja kahviloita siisteissä riveissä. Tämän lisäksi heti kaupungin ulkopuolelta löytyy paljon luontoa sen monissa eri väreissä, eikä me olla vielä päästy näitä tarpeeksi ihastelemaankaan.

Saatte ilman muuta ajatella mun elävän nyt alkukankeuden jälkeen jossain vaaleanpunaisessa Perth-kuplassa, mutta annan silti nyt pisteen Ausseille. Luulen, että kaipasin vaan jo vaihtelua ja sitä ihmettelyä, mitä Perth on nyt vuorostaan tarjonnut mulle enemmän kuin odotin.

0-1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mauna Kean huipulla.
26179366_10159748490605203_334165523_o
Green Sand Beach.
a30247b3-980c-401e-b210-ee5896b511e8
Pololu Valley.
71401063_396956647593580_57651758331068416_n
Kings Park ja Perthin keskusta.

76263808_553195991922951_2540986936751816704_n

75521757_471769773691223_86349200794583040_n
Swan River.

2. Ihmiset

Tämä kategoria hämmentää mua itseäni jo lähtökohtaisesti, koska tässähän pitäisi oikeasti laittaa alakategoriatkin vetämään: ystävät, kaverit, työkaverit, kadunmiehet, turistit, maahanmuuttajat, yleinen meininki. No, ystävärintamalla Kona vetää edelleen helposti pidemmän korren. Siellä kaikki vaan meni aivan luvattoman hyvin ja nyt olen ollut aivan ymmällä, kun mun on pitänyt itse pyytää ihmisiä mun kanssa kahville. Että kukaan ei ole kaivannutkaan mua yhtään minnekään (ei aivan totta, mutta menköön taiteen nimissä). Toisaalta, kaverit ja sellaiset tutut ovat ihan yhtä kivoja molemmissa paikoissa, täällä huomattavasti hauskempia kuin Havaijilla. Sattumaa ehkä, älkää vetäkö sen suurempia johtopäätöksiä.

Turisteja ei täällä erota mitenkään ja maahanmuuttajia on paljon, joten meitäkään ei porukasta äidinkielen tähden bongaa ja se on ihanaa. Kansallisuuksia tulee ja menee ja kaduilla on kiva meno. Ihmiset ovat olleet yleistetysti aika hyväntuulisia ja leppoisia molemmissa osoitteissa.

Koska muuten on aika tasaista tämä kilpailu ihmisrintamalla, mutta parhaat ystävät ovat edelleen Konalla, menee piste sinne.

1-1

5a84e2c7-51a7-48a6-83df-e172ccd4ea2f
Vain jalat puuttuu.

3. Kaupunki

Konahan ei kyllä ollut mikään kaupunki ja juuri sen takia Perth vie nyt heittämällä voiton tässä osiossa. Mä en osannut odottaa, että Perth olisi musta näin ihana. Mua jaksaa hämmästyttää, miten siistiä ja puhdasta kaikkialla on. Ja valikoimaa Konan muutamaan puljuun verrattuna riittää. Leikkipuistot ovat ihan mielettömiä ja niitä on vaikka millä mitalla, siinä missä Konalla puistoja oli kolme. Kaikissa puistoissa täällä on vesipiste, vessat ja grillit yleiseen ja yhteiseen käyttöön. Musta se on jotenkin ihan käsittämätöntä. Perthissä on myös luonnonpuistoja joka kulmalla, joista kruunun jalokivenä maailman suurin kaupunkipuisto Kings Park.

Konalla ei voinut pyöräillä lasten kanssa minnekään, koska kahta keskustan pääkatua lukuunottamatta teiden varsilla ei ollut kävelyteitä. Havaijilla ei myöskään ole juurikaan julkista liikennettä, joten ajoimme autolla aina joka paikkaan. Perthissä kulkee leveät, kaksikaistaiset pyörätiet ympäri kaupunkia ja julkinen liikenne (juna ja bussi) on keskustan alueella asukkaille ilmainen. Tarvitsemme yleensä autoa vain viikonloppuisin, jolloin lähdemme seikkailemaan kauemmaksi kaupungin laitamille tai sen ulkopuolelle. Viikolla pyöräilemme lähinnä joen reunamilla sijaitseviin leikkipuistoihin tai nappaamme junan keskustaan.

Konan alue on kotoisalla tavalla rähjä ja muutamia resortteja lukuunottamatta ihastuttavan kasari. Lämmin ja helposti lähestyttävä. Perth on kaunis ja toimiva. Toki laajalle levinnyt, mutta keskustaltaan pieni. Konalla mietitytti vaihtoehtojen vähyys, täällä niitä on. Molemmissa paikoissa asuessa ollaan kyllä olemassaolon reunamilla siinä mielessä, että matkaa lähimpään naapuriin on aikalailla. Tämän selkeän kuvituksen mukaan Havaijin lähin maa-alue löytyy Alaskasta reilun 3600 kilometrin päästä Kauailta. Perth taas on maailman eristäytynein miljoonakaupunki, jonka lähin naapurikaupunki Adelaide sijaitsee 2695 kilometrin päässä – melkein sama matka kuin Helsingistä Barcelonaan. Perthissä pitää kuulemma ajatella asuvansa saarella, että siinä mielessä menee kyllä tässä kohtaa pisteet tasan.

Muista osioista kuitenkin piste Perthille, 1-2

70269935_543320789770975_5113978290461212672_n
Perthin keskusta.
76281126_2424534204468292_3168984938670194688_n
Volcano Playground

74450344_2453706261546820_5683249920346161152_n

4. Sää ja aurinko

Havaiji kuuluu trooppiseen ja Perth subtrooppiseen vyöhykkeeseen. Havaijilla on muutama tosi kuuma kesäkuukausi, muuten sää Konalla pysyy mukavan trooppisen lämpimänä vuoden jokaisena päivänä. Ilma on kostea, joten koko ajan on vähän hiki. Perthissä on neljä vuodenaikaa. Talvi (kesä-, heinä- ja elokuu) oli ekakertalaiselle aika kamala ja sisätilatkin olivat silloin kylmiä. Kevät (syys-, loka- ja marraskuu) on ollut ihana, aivan saman tuntuinen kuin Suomen kesä. Puut ovat saaneet lehtensä takaisin ja kukat ovat loistossaan. Säät keikkuvat kuten olen tottunut niiden tekevän, välillä paistaa ja sitten taas sataa ja tuulee, toisin kuin Havaijilla, jossa auringon ilmestyminen taivaalle oli jokapäiväinen, varma ilo.

Mä en ole kokenut vielä Perthin kesää, joka on kuulemma aivan älytön neljänkympin lämmöissään (joulu-, tammi- ja helmikuu). Sen jälkeen mennään taas kohti syksyä ja talvea. UV-tasot ovat täällä aivan tajuttomissa sfääreissä ja iho kärähtää välittömästi ilman vahvaa suojaa. Havaijilla pärjäsi iltapäivän pihatouhuissa ilman aurinkorasvaa, täällä naamat pitää rasvata heti aamulla.

Vaikka keikkuvissa säissä ja talven epätoivossa on jotain tuttua ja kotoista, menee piste silti ilman muuta tasaisemman lämmön ja lempeämmän auringon Havaijille, 2-2

20170722_211239

5. Rannat

Kuten stoorieni seuraajat tietävät, kävimme Konalla joka viikonloppu rannalla. Se vaan kuului kulttuuriin, siellä sitä aina kaikki vapaa-aika vietettiin porukalla ja olla möllöteltiin. Me nyt onneksi kaikki rakastammekin rannalla oloa, tosin varjoissa, emmekä ihoa auringossa värjäillen. Konan alueella on monia erilaisia rantoja, joista löysimme omat suosikkimme. 10-40 minuutin ajomatkan päässä oli rauhallisempaa ja vilkkaampaa, poukamaa ja avoimempaa, isoa ja pientä aaltoa. Ikinä ei tullut vastaan päivää, jolloin ei tehnyt mieli lähteä uimaan. Tyynenmeren vesi oli kesäisin kuin lämmintä maitoa, mutta virkisti silti. Talvisin vesi tuntui musta vähän liian viileältä uimiseen, mutta mä olenkin tällainen hienohelma, mitä uimaveden lämpötilaan tulee. Ei se vesi oikeasti kylmää ollut. Konan rannat olivat melkein kaikki kutakuinkin luonnontilaisia ja niissä oli laavakiviä ja luolia, missä leikkiä ja puita, missä kiipeillä. Merikilpikonnia tuli vastaan tämän tästä.

Mä en odottanut Perthin rannoilta paljoakaan, mutta olen ollut kieltämättä positiivisesti yllättynyt. Tämän kaupungin rantavahvuuksiin kuuluu jälleen asiakastyytyväisyyden ajatteleminen: jokaisen rannan tuntumassa on isot pukuhuoneet, vessat, vesipisteet ja tietysti, grillit. Usein rantojen lähellä on myös leikkipuistoja ja nurmea, ja hiekkaakin on vaikka millä mitalla. Maisemat ovat tosi kauniit täälläkin, mutta eivät musta kyllä ihan Konalle pärjää. Intian valtameren vesi on myös niin hyistä, ettei sinne ole kyllä kellään mitään asiaa. En yllättyisi, vaikka jostain Etelämantereelta ajatuisi jalkoihin vähän jääpalasia, kun meressä varpaitaan uittaa. Lapset ovat käyneet jo aalloissa pari kertaa, mutta mä menen sitten, jos vesi niissä neljänkympin helteissä vähän lämpenee.

Piste Konalle, 3-2

20170705_152251

20170911_132520

6. Yleinen asuttavuus

Konalla asuttiin kuin 80-luvun landella. Vaihtoehtoja oli vähän ja niitä ei haettu. Se oli aikansa ihanaa, mutta alkoi rehellisesti sanottuna matkan varrella kyllästyttää. Me aloimme kaivata vähän enemmän äksöniä ja muutakin tekemistä kuin pelkkää olemista elämään. Vaikka Havaijin maisemat ovat vertaansa vailla, jäi meillä tilaa muillekin toiveille kuin vain luonnon ihastelulle. Muutto on tähän tarpeeseen kyllä vastannut. Pienenä miljoonakaupunkina Perth on ihmeen rauhallinen ja koska kaupunki on levinnyt suurelle alueelle (Perthin päästä päähän on sama matka kuin Helsingistä Humppilaan), ei ihmisiä ole liiaksi juuri missään. Keskusta-alue on melko pieni ja suurimmaksi osaksi tämä kaupunki käsittääkin lähinnä puistoja ja omakotitaloja. Olemme kuitenkin Konan jälkeen olleet aivan huumassa, kun olemme voineet valita useamman kuin yhden uimahallin väliltä, useamman kuin kolmen leikkipuiston väliltä ja olemme myös voineet käydä ulkoilemassa puistoissa – tätä ei voinut tehdä Konalla ollenkaan. Kaikille meille löytyy harrastuksia ja valittavana on ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja mitä nyt tahansa normaali kaupunki voi palveluineen ihmiselle tuoda. Lapset ovat rakastaneet myös kaupungin skeittipuistoja, joita on tietääkseni ainakin seitsemän sekä trampoliinitalo Bouncea sekä muita sisäleikkitiloja, joita ei Konalta löydä lainkaan.

Meidän toiveilla piste menee Perthille, 3-3

C7751D02-46E7-4E7D-8C4D-EFA9EF4BED35

Niin se on kuulkaa puolensa joka maailmankolkalla. Julistan kuitenkin juhlallisesti nyt tasapelin Konan ja Perthin välillä. Ihan hyvin tämä tulos näitä omia fiiliksiä varmaan nyt kuvaa: molemmissa paikoissa on omat hyvät puolensa ja omat haasteensa, selkeät vahvuutensa ja tietyt rasittavuutensa. Ja vaikka pisteet menivätkin tasan, annan itse enemmän painoa tälle viimeiselle osiolle, joka meni Perthille. Olkoonkin Konalla paremmat rannat, Perthissä on nyt vain parempi asua. Pidemmän päälle me kaikki neljä pystytään meidät täällä näkemään nämä seuraavat vuodet ja uskon, että me viihdytään täällä nyt oikein mukavasti. Täydellistä paikkaa ei olekaan, mutta ei tämä Perth ole kyllä ollenkaan pöllömpi.

Sulkeutunut ympyrä ja viskiä

Vaikka mä tykkään kirjoittaa vähän kaikkea auki, välillä en kyllä mitenkään löydä sanoja sille, mitä yhden päivän aikana saatan ehtiä tuntemaan kuulostamatta aivan pimeeltä. Jos nimittäin joku asia maailmassa herättää tunteita suuntaan ja toiseen, on se muutos. Ja vaikka tämä meidän muutos oli toivottu ja päätös itse tehty ja hyvä, on tämän iltaiseen hetkeen tultu taas melkoisen kierroksen kautta. Jälleen.

Mulle taitaa tämä kolme kuukautta uudessa maassa olla jonkinlainen rajapyykki ja taitekohta näissä muutoissa (en kyllä haluaisi enää kolmatta kertaa testata, onko näin, joten päätellään näiden kahden perusteella), koska Konallakin juuri näihin aikoihin huomasin, että asiat olivatkin alkaneet rullata jotenkin luontevammin eteenpäin. Ja sen jälkeen pystyin jatkamaan etenemistä vähän enemmän sopuisasti itseni ja uusien ympyröiden kanssa.

E9EEB41D-A83A-4C53-811A-C54C587EDD6E

Meidän kontti saapui tänään. Se seilasi maailman meriä kolmen ja puolen kuukauden ajan, mikä jo itsessään on ihan hieno saavutus. Oikeasti se siis lähti myöhässä, pysähteli pitkiksi ajoiksi eri satamissa ja jatkoi verkkaisesti matkaansa kohti Perthiä. Aivan ei pitänyt arvioitu 6-8 viikon matka-aika paikkansa.

Rekan ajettua tänään puoliltapäivin meidän pihaan puoliso apureineen tyhjäsi nopeasti pienen omaisuutemme ovesta sisään ja lähti saman tien viemään osaa tavaroista varastolle. Lapset olivat ulkona kavereidensa kanssa ja mä seisoin parin laatikkopinon välissä yksinäni kyyneleitä nieleskellen. Se on jännä, mihin sitä sydän näköjään kiintyy silloin, kun kaikki taas ympäriltä vaihtuu. Availin laatikoita yksi kerrallaan ja nostelin tuttuja tavaroita esiin. Esimerkiksi raastinraudan, jonka otin lapsuudenkodista mukaani, kun muutin sieltä omaan kotiin melkein 20 vuotta sitten. En koskaan raasta mitään, mutta rakastan pitää sitä näkösällä keittiössä, aina. Kakkuvuoan, jonka ostin vuosia sitten, kun halusin oppia leipomaan aurinkokakkua. Tuoksukynttilän, jonka sain yhdeltä nuoreltani lahjaksi viime keväänä ja jota poltin Havaijilla paljon. Parhaalta Kona-ystävältäni saamani lahjapussin, jonka kyljessä luki Friends forever. Aloin itkeä. Kodissa tuoksui yhtäkkiä Konalle ja ympärillä oli laatikoittain tuttuja tavaroita. En osaa selittää, mitä kaikkea siinä tulvi kerralla päälle, mutta siinä sotkun keskellä seisoessani tiesin, että meidän Havaijin ajasta on nyt jotain tallessa täälläkin, sieltä lähdettiin ja tänne tultiin ja nyt se ovi on hyvällä tavalla ehkä suljettu ja tästäkin kodista tehdään vielä oikea koti. Löysin myös Konalta ostamani pienen taulun, jossa luki Life is better in Hawaii, enkä enää tiennyt, mitä sen kanssa tekisin.

E95C6ECF-55E3-4C7E-9F8E-3CB55FAAB9E8

Puoliso tuli kotiin ja alkoi purkaa laatikoita. Kantoi aika pikaisesti meidän oman televisiomme paikoilleen sen hassun ilmaiskappaleen tilalle ja asensi kaiuttimet kiinni. Istuin olkkarin lattialla ja tuijottelin tavaravuorta, kun mies laittoi Spotifyn soimaan. Kaiuttimista kaikui Tennessee Whiskey ja mietin, kuinka me Konalla kuunneltiin Chris Stapletonia just tosi usein aina silloin, kun pakattiin laatikoita. Tarkistin tämän sattuman yhdestä mun stooristakin: 18.6., päivälleen tasan neljä kuukautta sitten olin kuvannut klipin meidän edellisestä kodista, jossa oli ympäriinsä matkalaukkuja, laatikoita ja teippirullia ja kajareissa soi Stapleton.

Itkin taas ihan vähän, mutta salaa muilta. Kukapa olisi etukäteen uskonut, mitä kaikkea tähän neljään kuukauteen taas mahtuukaan. Mikä älytön ponnistus tämä taas on ollut ja miten paljon tässä on pitänyt jälleen mennä päin tuulta. Neljän kuukauden sisään olemme jättäneet lopullisilta tuntuneita hyvästejä, viettäneet kuukauden Manilassa ja yrittäneet asettua taas uuteen kotiin. Toisaalta olemme myös tavanneet ihania ihmisiä, joita emme koskaan olisi muuten tavanneet ja nähneet paikkoja, jotka ovat nostaneet upeudellaan niskakarvat pystyyn. Mutta nyt mä kuuntelin taas Tennessee Whiskeya ja suljin jonkun ympyrän mielessäni. Me nimittäin lähdettiin Konalta tietämättä taas yhtään, mihin me saavuttaisiin, mutta nyt saatiinkin purkaa nämä jo aika kauan sitten pakatut laatikot kauniissa kodissa, joka tuntuu jo nyt aika hyvin omalta. Tänään olin ihan tosi onnellinen, että olemme nyt nimenomaan täällä.

3A48DEBF-7F3D-4F58-9929-886C80537AB5

Esikoinen ihmetteli, miksi me heitetään kaikki pahvilaatikot tällä kertaa suoraan roskiin. Eikö niistä pitäisi joitain säästää, jos me kohta taas muutetaan? Kaikkien perheenjäsentemme suureksi helpotukseksi me ei tällä kertaa muutetakaan minnekään heti vuoden päästä, ei toiseen asuntoon tai toiseen maahan tai edes Suomeen, vaan voidaan olla tässä ja täällä ainakin nyt kaksi vuotta ihan rauhassa. Ja se on meidän nykyisessä tarinassa ihan juhlimisen arvoinen välivoitto se.

Moving Abroad Blues – kun muuttaminen väsyttää

Baby blues on monille käsitteenä ja kokemuksena tuttu, mutta tänään törmäsin ihan uuteen bluesiin: moving abroad sellaiseen. Moving abroad blues on tällainen hyvinkin matalalentoinen muuton jälkeinen vaihe, jolloin kaikki voi uudessa maassa toisaalta olla oikein hyvinkin, mutta pitkään jatkunut stressi vetää silti mielen matalaksi ja olon väsyneeksi.

69875093_931203197228514_7929532191409700864_n

Moving abroad means you are walking away from your support system.

Most of us take our support systems for granted. We can be so used to having family, friends and colleagues there for us, who understand us without having to ask questions, we don’t even realise how much support that gives us. Even with Skype and phone calls that trusted connection can feel weakened when you are overseas, so no wonder you feel a little bereft.

Suomessa meillä oli tiiviit turvaverkot, jotka aivan varmasti otettiin ainakin osittain itsestäänselvyytenä. Konalla niitä lähdettiin sitten taas hiljalleen rakentamaan, pieni palanen kerrallaan. Turvaverkko ei siellä ehtinyt kehittyä laajaksi, mutta saimme kuitenkin muutamia tosi läheisiä ystäviä, joista tuli meille kuin perhettä. Ja nyt olemme taas lähtöruudussa. Ja vaikka Skype laulaa sekä Suomeen että Konalle useinkin, ei se nyt aivan sama ole.

You are stuck on a big learning curve.

It can be exhausting both mentally and emotionally to deal first with all the things that need to be done before moving abroad, some of which you might never have had to deal with before (health checks, paperwork, life insurance, the list goes on). And when you’ve dealt with all that it’s only to show up in your new country and be met with a learning curve of a culture, food, climate, and weather.

Muistatteko, kun kerroin, miten viime tinkaan meillä meni aivan kaikki tänne lähteissä? Siinä vaiheessa pää pysyi vielä kasassa, koska oli pakko. Mustalla huumorilla painettiin läpi ja nyt, kun ollaan täällä, olenkin sitten aivan puhki. Siis oikeasti, me saatiin tämä uusi tarjous lähteä Ausseihin huhtikuussa, jolloin alettiin välittömästi järjestellä asioita (joita oli ihan tavaton määrä, kuten kansainvälisissä muutoissa aina) ja viimeiset silaukset saatiin loppuun kesäkuussa, juuri ennen, kun lähdettiin Konalta. Heinäkuussa tehtiin osan aikaa töitä Manilassa ja elokuun alussa pamautettiin tänne. Ja nyt, kun päällä on vihdoin aikaa ja tilaa alkaa selvitä kaikesta tästä, sen se todella tekee.

69977635_930183364003351_4189533532579692544_n

For new things to begin, some things have to end.

Endings tend to cause the mind to look backwards and create a romantic (often unrealistic) view of the past that we then compare to the worst things going on in the present or projected future. Even things we thought we hated like our jobs can suddenly take on a rosy hue that makes us panic about what is to come.

Se on kyllä jännä, miten mieli tällaisissa murroksissa toimii. Aika paljon olen kyllä saanut muistutella itseäni olematta uskomatta kaikkea, mitä se oma pää tuottaa. Yksi keino, joka auttaa selättämään tätä muuttamisesta aiheutuvaa painetta ja kaikkea tätä sekoilua, on kirjoittaa. Olen siis kirjoittanut paljon myös tänne. Koittakaa kestää, ei tämä ikuisuutta kestä.

70269935_543320789770975_5113978290461212672_n

Reach out for help.

When we start to feel down the easiest thing can seem to be to not talk to people or go out much but to hide ourselves away. Unfortunately withdrawing from socialising feeds a low mood and encourages it to blossom into full depression. And trying to deal with things by yourself is too much to ask of anyone who is stressed or feeling low. Try to reach out, even if it’s just talking to others on expat forums online. Look around to see if there are any social groups locally that might help, such as an expat community.

Noin. Tämän minä nyt sitten taas kerran tein. Aina ei ole kamalan kurja fiilis, mutta tänään on taas ollut. Ja nyt kun oli, tämä valivali auttoi taas vähän.

Lainaukset: harleytherapy.co.uk