Kolmivuotias blogi, kolme vuotta ulkomailla

Tasan kolme vuotta sitten aloitin tämän blogin kirjoittamalla, kuinka olimme pakkaamassa omakotitaloamme Helsingissä pakettiin ja muuttamassa Havaijille. Nyt kun istun tässä perthiläisen, pienen rivitaloasuntomme olohuoneessa yöpuvussa, on jotenkin vaikea uskoa kaikkea, mitä me ollaan näiden viime vuosien aikana tehty ja nähty. Alkuun mä kriisailin joitain asioita Suomesta, sitä en enää jaksa tehdä. Nyt vertailen uutta kotipaikkaa edelliseen ja osaisin heti nimetä asioita, joista tykkäsin Konalla enemmän kuin täällä. Ja sama toisinpäin.

Mun identiteetti on varmasti muuttunut tässä vuosien varrella jotenkin, en vaan ihan tiedä, miten. Me ei ikinä lähdetty sillä ajatuksella, että palattaisiin vielä Suomeen takaisin ja nyt se näyttää vielä entistä kaukaisemmalta. Vaikka eihän elämästä oikeasti koskaan tiedä.

Näin kolmen vuoden jälkeen sitä hullua lähtöaikaa katseltuna mä mietin, että onneksi ei oltu varovaisia. Onneksi otettiin riski. Varovaisuus pilaa pahimmillaan kaiken mielenkiinnon ja jännityksen elämästä ja jättää koko ajan toivomaan muutosta, jota ei kuitenkaan itse tee. Mä odotin pitkään ennen meidän lähtöä, että elämä vaan ottaisi jonkun toisen käänteen, ettei nyt vaan ihan samanlaisena jatkuisi ja nähdäpä maailmaa, mutta kaikkihan muuttui vasta, kun itse aloin niitä muuttaa. Se onkin jännä, miten siinä omassa passiiviisuudessaan ei saa mitään muutosta aikaan, vaikka niin joskus kuvitteleekin.

Viime viikolla muisteltiin myös sitä, että ennen meidän muuttoa puoliso teki aivan ympäripyöreää päivää ja oli kiinni viesteissä ja puheluissa ja sähköposteissa vielä iltakuudelta kotiin tultuaan. Nyt työpäivä alkaa kahdeksalta, kun lapset lähtevät kyydillä kouluun ja loppuu neljältä, puoli tuntia sen jälkeen, kun tulevat koulusta kotiin. Ja sitten ollaan joko yhdessä tai lapset kavereidensa kanssa tai me mennään kaikki jonnekin tai mitä tahansa mukavaa. Lapsilla on soittotunnit kerran viikossa koulupäivien aikana, että nekään eivät vie illoista tilaa. Puolison kiekkotreenit alkaa taas ensi viikolla ja mä haluaisin myös jonkun harrastuksen taas. Nyt en vaan osaa vielä päättää, että minkä. Aiemmin se on ollut vain joko tanssituntia tai laulamista, mutta nyt voisin olla avoin vaikka mummojen kuvataidekerholle.

Elämänrytmi olisi pitänyt osata tietenkin muuttaa jo kotimaassa, ei sitä varten olisi tarvinnut mihinkään lähteä. Mutta tässä rytäkässä se tapahtui jotenkin omalla painollaan, saarikulttuurin tuoma rauha tarttui aivan itsestään. En aiemmin edes ollut huomannut, miten paljon kotimaassa arvostetaan tehokkuutta ja tekemistä ja rauhoittumisen taito tarkoittaa usein, ettei nyt vaikka heti laita pyykkejä, vaan istuu hetken syyllistymättä sohvalla. On ollut ihanaa elää viimeiset kolme vuotta ollen vähemmän tehokas ja enemmän vaan paikalla. Otan mielellään itseeni vaikutteita muista kulttuureista, niitä hyviä puolia jos valita voi.

Moni asia on kolmessa vuodessa muuttunut. Minä varmaan eniten. Mulla on krooninen ikävä Konan ystäviä, vaikka muuten täällä onkin hyvä. Kiitos jokaiselle lukijalle viimeisestä kolmesta vuodesta, on ollut kiva teille kirjoittaa ja moneen tätä kautta tutustua!

Muuttostressin oireita Perthistä

Mä olen tällä viikolla taas höpötellyt stooreihin siitä, miten väsyneitä me kaikki ollaan. Lapset selvisivät ekasta kouluviikosta itkemällä, ikävöimällä ja tämän kaiken unohtamalla, koska koulussa oli niin kivaa, palatakseen taas siihen, etteivät halua mennä kouluun. Mä olen saanut monta viestiä eri puolilta maailmaa, myös Suomesta, miten erilaiset muutokset ovat väsyttäneet vähän itse kutakin. Vertaistuki on aina tärkeä osa ihmisenä olemista. Mutta ei sitä tarvitse ulkomaille (tai takaisin) muuttaa kokeakseen muutoksista aiheutuvaa stressiä. Vanhemmaksi tulo, läheisen menettäminen, työpaikan vaihtaminen, uusi parisuhde – vaihtelua ja niiden tuomia valoja ja varjoja on elämä täynnänsä. Mä en lähtökohtaisesti rakasta muutoksia ollenkaan, mitä ei kyllä uskoisi tästä viimeaikaisesta vauhdista. Tosiasia kuitenkin on se, että muutokset ottavat mulla voimille ja näköjään tällä toisella kierroksella paljon vielä ekaa ulkomaanmuuttoa enemmän.

BEC411F8-D606-4F8A-BCBF-26E950F0C4D3

Muistan Konan ekasta syksystä sen, että nukahtelin iltaisin ysiltä ja menetin sujuvan englannin kielen taitoni sopivasti iltapäivien palavereiden aikaan. Olin ehkä tavallista enemmän pihalla ja muutamia kuukausia vähän allapäin, mutta sen tiedän, että näin raskaasti en ottanut sopeutumista Havaijille. Perthiin tulo on sekoittanut sieluni kyllä ihan kunnolla, eikä se johdu siitä, että Länsi-Australiassa ja sen suloisessa pääkaupungissa olisi yhtään mitään vikaa. Tässä on vaan ollut tosi paljon muutoksia viime aikoina muutenkin ja kaikkien näiden keskellä minä, jatkuvassa sisäisessä ristiriidassa elävä toisaalta mukavuudenhaluinen muutosvastarintainen paikallaanpysyjä ja toisaalta kaikkien maailmojen ovet avoinna näkevä kulkija, olen sitten alkanut vähitellen kerätä itselleni oireistoa, jota ei ihan viikossa voiteta.

Onneksi muuten harvemmin tällaisiin kirjoituksiin kukaan enää kommentoi, että itsepähän lähdit. Että olisiko kannattanut mieluummin jäädä kotiin, jos on noin vaikeeta. Kaikki tiedämme, että yleensä haluamiensa asioiden eteen pitää tehdä töitä ja kokea myös epämukavuutta. Että joku siinä omassa logiikassa kuitenkin sanoo, että tämä kannattaa ja on kaiken kurjan arvoista, tunnelin päässä on valoa ja sitä kohti tässä nyt vähän pimeässä tarvotaan. Sellaista on elämä.

A6C97677-9ACD-43A4-AA40-4EBD41B42E64
Australia Day viime sunnuntaina.

Mä kysyin puolisolta eilen, että onko hän huomannut mun nykyään änkyttävän. Olethan sä änkytellyt jo pidemmän aikaa, totesi mies lempeästi. Mulle käy nykyään jatkuvasti niin, että unohdan ilmaisut ja sanat sekä suomeksi että englanniksi. Aivoni pysähtyvät täydelliseen tyhjyyteen, koska en enää yhtäkkiä tiedä, millä sanalla ilmaista jotakin täysin päivänselvää asiaa, mutta suu yrittää edelleen sanoa jotain. Olen myös jo joskus nuorempana diagnosoinut itse itselleni lievän lukihäiriön ja tämän näkyvän lähinnä vain silloin, kun olen väsynyt. No, nythän on ollut jo muutaman kuukauden niin, että rivit ja kirjaimet hyppivät joka kerta, kun luen lapsille iltasatua. Omat tekstini joudun tarkistamaan useampaan kertaan, koska niihin lipsahtaa virheitä enemmän kuin yleensä.

Tavarat ovat alkaneet hävitä myös keskimääräistä useammin. Mulla on aina ollut paha tapa laittaa asioita ”talteen” (olen selvästi perinyt tämän sekoilun äidiltäni ja tyttäreni kulkee samoja latuja, laatugeneejä siis jo kolmessa polvessa!) tai pudottaa niitä käsistäni täysin huomaamattani paikkoihin, joista en keksi niitä myöhemmin edes etsiä. Olen tottunut siihen, että joka päivä jossain vaiheessa huhuilen joko puhelimeni tai silmälasieni perään, myös kahvikuppini katoaa usein asuntomme uumeniin kesken aamutoimien. Nyt tämä piirteeni on saanut jo aivan mahdottomat mittasuhteet, enkä enää aina edes kesken etsinnän muista, mitä olen etsimässä. Olen niin sanotusti korkeasti häiriintyvä ja saatan matkalla yläkertaan täysin unohtaa, miksi olen sinne matkalla. Tällainen olen ollut aina, nyt vaan kuljen vaihteella viisi. Nykyään nimittäin ihmettelen siellä yläkerrassa, miten sinne ylipäätään päädyin.

Ja kyllä, kiitos kysymästä, mulla todellakin on sellainen olo, että mulla on nykyään joku etenevä muistisairaus. Uskallan silti ihan näin nykyisen elämäntilanteen valossa arvioida, että vielä ei ole aihetta lääkärikeikalle. Olen antanut itselleni aikaa toipua ensin kesäkuuhun ja sitten jouluun, tarkoittaen, että näinä aikoina tsekkaan, että olotilat ovat varmasti menneet paremmiksi ja pää pelittää taas kirkkaammin.

E6D6337F-D2B2-4CB0-AE88-88DC08125374

Tärkeää tässä onkin nyt yrittää huolehtia omasta ja lasten terveydestä: riittävästä unesta, liikkumisesta, hyvästä ravinnosta ja kivasta tekemisestä. Väsyneenä tekisi mieli mussuttaa vaan suklaata ja patonkia, mutta pakotan itseni valmistelemaan koko porukalle smoothieita ja salaatteja, jotta saamme oikeanlaista ravintoa uuvahtaneelle sakille. Käymme uimassa ja pyöräilemässä, pelailemme pelejä, pidämme lauantaisin herkkupäivän ja kutsumme kavereita kylään. JA! Me ostimme kuulkaa pienen akvaarion! Puoliso bongasi sen Facebook Marketplacelta ja tosi edulliseen kauppaan kuuluivat niin tankki kuin sen kaikki tarvikkeet ja kolme pientä platya. Ostimme sinne eilen vielä kaksi lisää, joista toisesta tuli välittömästi lempparini. Ottaisimme koiran, jos voisimme, mutta nämä pienet, uudet lemmikkimme tuovat kyllä nyt ihan älyttömästi iloa meille kaikille ja nostattavat juuri sopivasti kaikkien mielialaa. On liikuttavaa seurata, miten meistä jokainen vuorollaan kaloille lepertelee. Se iso mieskin.

Tällaista voi siis, ystävät hyvät, olla muuttaminen ja siihen liittyvä voimakas stressi. Jotkut kärsivät pitkittyneestä masennuksesta ja ahdistuneisuudesta, me kaikki yleensä jonkinasteisesta alun yksinäisyydestä ja siitä, ettei oikein kuulu minnekään eikä kellekään, kun toiset taas selviävät vähemmällä ja ovat vaan onnellisia uudesta elämäntilanteesta. Oireiluun vaikuttaa tosi moni asia ja sama ihminen voi kokea eri elämäntilanteissa muutot aivan eri tavoin kuin joskus aiemmin. Toiset muutot ovat ajoitukseltaan ja kohteiltaan helpompia kuin toiset. Toivon kuitenkin, ettei kenkään nyt kuitenkaan ole minusta huolissaan, koska siihen ei ole syytä. Kaikesta tästä sekopäisyydestä huolimatta olen täysin toimintakykyinen (no, ainakin suurin piirtein) ja ihan iloista ja järkevää seuraa lähipiirilleni.

Kuten stooreissakin olen pari kertaa maininnnut: olen vain väsynyt, kyllä tämä tästä.

Elämäni villein vuosi – luetuimmat postaukset vuonna 2019

Sillä laillahan tämä vuosi ei ole ollut villi, mutta muuten kyllä täynnä tunnetta ja tapahtumia laidasta laitaan. Paljon hienoja duunijuttuja ja yksi iso muutto. Kuukausi Filippiineillä ja nyt kuutisen viikkoa Suomessa. Havaijia ja Australiaa. Te lukijat olette kulkeneet ja eläneet uskollisesti näissä käänteissä mukana – kiitos. Olette myös lukeneet eniten mulle itselleni tärkeimpiä tekstejä, joten kiitos siitäkin. Tässä tämän vuoden viisi luetuinta!

896149A3-F6FE-4CA7-9F42-7406C3D26E6F

Sijalla 5: Kaverisuhteiden anatomiaa

”Aika monet ystävyyssuhteet ovat meillä jämähtäneetkin sellaiselle tasolle, että on kivaa ja helppoa olla yhdessä sillon kun ollaan, mutta kauheasti vaivaa kukaan ei jaksa suhteiden eteen nähdä. Ja mä en vaan ole sellainen. Mä en jaksa pidemmän päälle sellaista oh my gosh I love you so much let’s have coffee soon-jollotusta, joka ei monien kohdalla tarkoita lopulta yhtään mitään.

Huhtikuussa mua mietitytti kaverisuhteet, kun tajusin, etten ollutkaan osannut lukea amerikkalaista kulttuuria täysin oikein. Suomalainen voi lähteä pohjoisesta, mutta pohjoinen ei suomalaisesta. Tämän postauksen prosessin takana oli myös jo se salaisuus, että tiesimme olevamme lähdössä Konalta.

71332513_244613633081285_2004820575482019840_n

Sijalla 4: Näin sitä hullu(nrohkea)t muuttaa

Hyvät ystäväni, kun tämä viikko alkoi, meillä oli edelleen auto, ei viisumeita, ei jatkolentoja Filippiineiltä eteenpäin, ei muuttofirmaa eikä rahaa muuttoon.

Muutto Konalta Manilan kautta Perthiin oli kyllä yksi oma näytteensä siitä, miten omituisia me ollaan. Selvisin kuitenkin ilman yhtään harmaata hiusta. Kyllä kaikki järjestyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sijalla 3: Etuoikeutettu luopumaan

Mä tiedän, että olen puhunut meidän tänne tulon kohdalla paljon unelmista ja siitä, miten meidän unelmat on alkaneet toteutua täällä. Mä olen silti vähemmän puhunut siitä, että oikeasti todella harva vaihtaisi paikkoja meidän kanssa – harva unelmoi tällaisesta.

Työn kautta kipu ja köyhyyskin ovat olleet kasvoilla melkein päivittäin ja mä jäin roikkumaan jonnekin valkoisen etuoikeutetun naisen mielen välitilaan. Tiedän edelleen koko ajan, että voisin koska vaan kääntyä takaisin ja palata asumaan kotimaahan, ja nauttia kaikista meille kuuluvista eduista. Aika harvalla on koko maailman mittakaavassa tällaista mahdollisuutta.

76263808_553195991922951_2540986936751816704_n

Sijalla 2: Ensimmäinen Australiasta

Muuten noin puolen tunnin ajomatka kentältä tänne oli kuin oltaisiin Suomeen tultu: kuin yhtä isoa Vantaata olivat meidän raadin silmiin maisemat siinä ajellessa, ihan kuin joku loputon Askisto olisi ikkunoista vallan auennut.

Ihanaa, että teitä kiinnosti meidän ekat fiilikset Perthistä – ja nehän eivät lopulta ihan kovin lähelle totuutta edes osuneet, mutta ei sen väliä. Perth osoittautui syksyn mittaan vähän monipuolisemmaksi kuin alkuun väsypäissäni ajattelin.

6602374D-E24F-49C3-AA34-5FB882DF5756

Sijalla 1: Hyvästit Konalle

Ja, hyvät ystävät, me emme muuta takaisin Suomeen. Me muutamme täältä Perthiin, Australiaan. Teemme toisen kansainvälisen muuton kahden vuoden sisään, emmekä käy tässä välissä kotimaassa edes käväisemässä. Lähdemme Konalta ensi kuussa Filippiineille ja Perthiin saavumme näillä näkymin heinäkuun lopussa.

Ylivoimaiseen voittoon ylsi yllättävä ilmoituksemme lähteä Konalta. Kyllä muutto meitäkin vähän yllätti, mutta todellisuudessa sitä myös taustoissa pohdittiin ja mietittiin paljon enemmän kuin ehkä arvaattekaan. Askelmerkit olivat lopulta tosi selkeät ja edelleen olemme sitä mieltä, että kyllä kannatti.

Nyt yritän tässä joulun päivinä paketoida tätä elämäni tapahtumarikkainta vuotta. Uudelle vuosikymmenelle lähden oikeasti aika täynnä intoa siitä, että meidän elämä on just näin kreisiä ja vähän vähemmän tasaista, aivan älytöntäkin välillä. Olenpahan elänyt.

Hyvää Joulua kaikille!