39

Rakastan syntymäpäiviä, omiani ja muiden. Mulla alkoi eilen viimeinen vuosi kolmekymppisenä ja se tuntuu just sopivalta. Ikä on tuonut kaikenlaista mukanaan, eikä vähiten lisää rauhallisuutta ja seesteisyyttä päiviin. Puolustuskannalle meno on myös vähentynyt viime aikoina huomattavasti ja toisinaan osaan jopa oikeasti muiden palautetta kuunnella, enkä vaan tyngästi ajatella, että nyt eivät vaan muut tajua mitään. Naurua on edelleen paljon ja se jos mikä on elämässä tärkeää.

Vuosi sitten juhlin synttäreitä Konalla hyvien ystävieni kanssa tietämättä, että muuttaisimme sieltä alle neljän kuukauden sisään pois. Nyt voin katsoa taaksepäin tätä ihan älytöntä 38:tta elinvuottani ja todeta, että hullua oli, mutta nyt on hyvä. Olen täällä nyt aika onnellinen. Olen tavannut ihmisiä, joita ilman en enää haluaisi olla ja kävellyt katuja, joita olen ihastellut ääneen. Toissapäivän iltana vaeltelimme kahdestaan ympäri kaupunkia ja valitsimme sen ruokapaikan, joka sattui näyttämään kivalta. Pienen eksymisen jälkeen kävelimme vielä keskustan churro-paikkaan jälkkäreille, jonka jälkeen talsimme pimeässä loppukesän illassa kotiin. Nyt on ihanaa asua näin lähellä kaupungin keskustaa ja kaikkea sen monenkirjavaa tarjontaa. Yksi mun lapsuudenystäväni Suomesta oli soittamalla tilannut mulle synttärikakun tänne yhteen läheiseen leipomoon, minkä vähän kyynelet silmäkulmissa kimmeltäen kotiin hain. Haluan oppia olemaan ystäviäni kohtaan yhtä huomaavainen.

Mä olen alkanut saamaan energioitani takaisin. Elokuun jälkeen laitoin jouluun saakka kaiken vähänkään ylimääräisen telakalle ja yritin selviytyä kotikouluvaiheesta ja muuttostressistä. Nykyään olen enemmän taas oma nörtti itseni, kun olen poiminut opiskelut uudestaan kyytiin ja oikeasti nauttinut luennoista. Viikko sitten sain Professional Counselling Diploman käsiin ja nyt työstän Cognitive Behavioural Therapy Practitioner sertifikaattia arkipäivisin. Mä haluaisin jossain vaiheessa voida rekisteröityä täällä Ausseissa päteväksi counselloriksi ja yritän nyt saada tarpeeksi teoriatunteja kasaan sitä varten. Opeksi tuskin palaan enää, kun saan nämä loput hommat tästä pakettiin.

Ihan kohta taas hujahtaa yksi vuosi ja olen neljäkymmentä. Keski-ikäinen. Aika ihanaa.

Kaverit auttavat asettumaan

Luulin, että edellisestä kirjoituksestani olisi kulunut joku viisi päivää. Näköjään yli kymmenen tässä mennyt, ihan huomaamatta. Mä tunnen itseni kiireiseksi, vaikka en ole. Työpäivät hengittelee ihan hyvällä rytmillä ja koululaisten tultua kotiin joskus puolen neljän hujakoilla me usein olla möllötellään vaan. Joskus pyöräillään joenvarteen skeittailemaan tai nähdään kavereita, lasten kertaviikkoiset harrastukset hoituvat kouluaikana. Tästäkin huolimatta olen viikonlopun tultua sitä mieltä, että täytyy saada levätä.

8FBC325E-40DD-4B50-BC41-CB98212DE3E8Olemme olleet reilun kuukauden nyt takaisin Perthissä ja kotiutuneet uudelleen ihan ihmeen nopeasti. Tällä viikolla vietimme yhden tosi mukavan illan erään uunituoreen tanskalais-amerikkalaisen kaveriperheen kotona lohta syöden. Siellä täyttyi jotenkin sellainen olemisen yksi tärkeimpiä mittareita eli rentous: me ei juuri ollenkaan tunnettu toisiamme ennen illanviettoa, lapset vaan tuntevat toisensa koulusta ja minä ja tämä amerikkalaisäiti olemme muutaman kerran koululla rupatelleet. Heti oli kuitenkin ihan kamalan helppoa ja hauskaa olla yhdessä ja juttu luisti ilman yritystä tai haastattelunomaista tutustumista. Ilta oli ihana ja seuraavan kerran lupasin kokata heille jotain hyvää meillä. Täytyy pysyä tutuissa ja siinä, minkä osaa, joten ajattelin lapsille makaronilaatikkoa ja aikuisille avokadopastaa.

Muitakin kavereita meillä on jo, joten ei tässä yksinäiseksi ole itseään ehtinyt tuntea. Saimme myös yllättäen yksien jokavuotisten täällä tapahtuvien Suomi-juhlien jälkeen ystäviksi erään ihanan suomalais-australialaisen perheen ja viimeksi eilen istuimme heidän takapihallaan sohvilla katoksen alla ja viiniköynnösten ympäröiminä juustoja syöden. Muuttamisen yksi parhaita puolia on juuri ihmiset: uusien tapaaminen ja heihin tutustuminen. Kaikki erilaiset taustat ja kielet ja tarinat. Olen tullut nyt siihen pisteeseen, että olisi vaikea kuvitella elämää ilman moniakin ihmisiä, joihin olemme täällä jo nyt ehtineet tutustua ja ilman tätä muuttoa emme olisi koskaan edes kohdanneet.

3C75D1CC-42F6-405C-AE0F-891F13EB0C7FLapset ovat käyneet koulua nyt kuukauden ja Kuopus on saanut kutsun jo kolmille kaverisynttäreille. Kaksi kutsua on tullut koko luokalle ja olen sitten istua rupatellut nyt yhdet uimahallijuhlat ja yhdet sisäleikkipuistojuoksut läpi muiden vanhempien kanssa. Ihan jees sekin.

Vaikka Perth on ihana ja kaunis kaupunki, tekee ihmiset tietysti lopulta paikan. Mä olen enteilevästi alkanut löytää omaa paikkaani taas maailmassa ja myös hahmottamaan tilaani tapaamieni ihmisten elämissä. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että täällä on asunut vuosia ihmisiä, joista on tosi kiva, että me satuimme nyt tänne muuttamaan. Että kaikista epäilyistäni huolimatta näillä vakiintuneillakin Perthin asujilla oli vielä tilaa meille. Kaverit auttavat ankkuroitumaan uuteen paikkaan.

Tässä on ollut lisääntyvissä määrin sellaisia tunnelmia, että täällä on nyt tosi kotoisaa olla. Vielä syyskuussa vertailin mielessäni koko ajan kaikkea Konaan, Perthin maisemia, ihmisiä, kulttuuria, katuja ja omia olotiloja. Sitten aloin hiljalleen näihin tottua ja nyt jo pikkuhiljaa monesta tykätä. Pidän tästä suunnasta.

Katkeransuloiset lähtemiset ja saapumiset

Lento lähti Suomesta viisi päivää sitten ja jo nyt me elellään aivan toisessa todellisuudessa, erilaisten tuoksujen, äänien ja makujen maailmassa. Lähtö kirpaisi taas hetken, juuri siinä turvatarkastuksen ja maasta nousun välillä. Siihen väliin mahtuu aina kyyneliä, vaikka ovatkin olleet vähenemään päin, jos ekaan kertaan vertaa. Viisas 7-vuotiaani puristi kättäni ja totesi räkää ryystäen, että on tosi kiva taas mennä, vaikka onkin vaikea lähteä. On paljon tunteita. Kukapa sitä olisi osannut paremmin tilannetta taas tiivistääkään.
F1B33EF2-4B2D-4074-8870-6D0D22393CEF

Mutta nyt me ollaan Kaakkois-Aasiassa (josta kirjoitan tarkemmin ensi kerralla) ja mun sielu on palannut takaisin johonkin tilaan, mikä tuntuu omalta. Mä rakastan tätä hulinaa, palmuja, kreisejä taksireissuja ja tätä ruokaa. Ja kuulkaa, me ollaan täällä meidän Konan parhaiden ystävien kanssa! Lähtö Konalta oli siksikin vaikea, ettei tiedetty, ketä me enää ikinä nähdään ja jos, niin missä ja milloin. Ja nyt tässä meidän kotimatkalla me stopattiin tänne kahdeksi viikoksi ja ollaan saatu taas viettää aikaa yhdessä. Lapset on olleet aivan huumassa ja solahtaneet taas johonkin omaan maailmaansa hetkeksi – kunnes kohta jälleen erotaan, eikä tiedetä, koska nähdään seuraavaksi. Suomesta lähteminen on siksi aina helpompaa, että me tiedetään lomiemme sinne useimmiten suuntautuvan. Muusta ei sitten vielä tiedetäkään, paitsi että haluaisimme tavata toisiamme edes kerran vuodessa. Ihan missä vaan, kunhan tavataan.

Lähteminen on aina vähän vaikeaa, mutta saapumisessa on taas joku ihana taika. Seikkailunnälkä ei ole näköjään asettumassa mihinkään ja olen tullut sinuiksi sen kanssa, että meidän elämä on nyt vähän out of the norm. Parempi olla vertailematta muihin, niin menee ihan hyvin.
1CC0BA2D-7FEC-4CA9-ADBE-CB4DA4B89E2C

Viimeiset kaksi päivää ollaan vietetty Kuopuksen kanssa huoneella vatsavaivoja potien. Nyt on voimat vähän heikkona mullakin, vaikka ei tässä mulla muuta kuin etten ole saanut aamun jälkeen oikein syötyä mitään. Kohta taas uuteen nousuun. Telkkarista ollaan katseltu Leijonakuningasta ja Animal Planetia ja yritetty yhdessä toipua. Ensi viikolla palataan kotiin. Kyllä muuten onkin ollut jo vähän ikävä.