Katkeransuloiset lähtemiset ja saapumiset

Lento lähti Suomesta viisi päivää sitten ja jo nyt me elellään aivan toisessa todellisuudessa, erilaisten tuoksujen, äänien ja makujen maailmassa. Lähtö kirpaisi taas hetken, juuri siinä turvatarkastuksen ja maasta nousun välillä. Siihen väliin mahtuu aina kyyneliä, vaikka ovatkin olleet vähenemään päin, jos ekaan kertaan vertaa. Viisas 7-vuotiaani puristi kättäni ja totesi räkää ryystäen, että on tosi kiva taas mennä, vaikka onkin vaikea lähteä. On paljon tunteita. Kukapa sitä olisi osannut paremmin tilannetta taas tiivistääkään.
F1B33EF2-4B2D-4074-8870-6D0D22393CEF

Mutta nyt me ollaan Kaakkois-Aasiassa (josta kirjoitan tarkemmin ensi kerralla) ja mun sielu on palannut takaisin johonkin tilaan, mikä tuntuu omalta. Mä rakastan tätä hulinaa, palmuja, kreisejä taksireissuja ja tätä ruokaa. Ja kuulkaa, me ollaan täällä meidän Konan parhaiden ystävien kanssa! Lähtö Konalta oli siksikin vaikea, ettei tiedetty, ketä me enää ikinä nähdään ja jos, niin missä ja milloin. Ja nyt tässä meidän kotimatkalla me stopattiin tänne kahdeksi viikoksi ja ollaan saatu taas viettää aikaa yhdessä. Lapset on olleet aivan huumassa ja solahtaneet taas johonkin omaan maailmaansa hetkeksi – kunnes kohta jälleen erotaan, eikä tiedetä, koska nähdään seuraavaksi. Suomesta lähteminen on siksi aina helpompaa, että me tiedetään lomiemme sinne useimmiten suuntautuvan. Muusta ei sitten vielä tiedetäkään, paitsi että haluaisimme tavata toisiamme edes kerran vuodessa. Ihan missä vaan, kunhan tavataan.

Lähteminen on aina vähän vaikeaa, mutta saapumisessa on taas joku ihana taika. Seikkailunnälkä ei ole näköjään asettumassa mihinkään ja olen tullut sinuiksi sen kanssa, että meidän elämä on nyt vähän out of the norm. Parempi olla vertailematta muihin, niin menee ihan hyvin.
1CC0BA2D-7FEC-4CA9-ADBE-CB4DA4B89E2C

Viimeiset kaksi päivää ollaan vietetty Kuopuksen kanssa huoneella vatsavaivoja potien. Nyt on voimat vähän heikkona mullakin, vaikka ei tässä mulla muuta kuin etten ole saanut aamun jälkeen oikein syötyä mitään. Kohta taas uuteen nousuun. Telkkarista ollaan katseltu Leijonakuningasta ja Animal Planetia ja yritetty yhdessä toipua. Ensi viikolla palataan kotiin. Kyllä muuten onkin ollut jo vähän ikävä.

Lähtöpäivä

Me mennään taas, lento lähtee illalla. Suuntaamme ensin Kaakkois-Aasiaan töihin ja kuun loppupuolella ennen koulujen alkua takaisin kotiin Perthiin. Kun kaksi ja puoli vuotta sitten muutettiin Konalle, oli läksiäiset ja paljon kyyneliä. Nyt ei ole, ei ainakaan juhlia, kyyneleitäkin maltillisesti. Luulen, että kaikki elämämme osapuolet ovat tottuneet ulkomailla asumiseemme ja lähtöihin ei enää liity suuria juhlallisuuksia. Lempeitä viestejä ja halauksia kyllä aina, kun mahdollista.

cyI+Z7vvSrmQXPvLtC%VPA_thumb_3a4

Loma Suomessa meni hyvin ja saimme kaikesta kyllin. Nyt tuntuu hyvältä ja oikealta ajalta lähteä. Vanhempieni kodin olohuone on räjähtänyt neljästä matkalaukusta, joita olemme viimeiset kaksi päivää täällä pakanneet. Jännittää sopivasti. Ei niin, että menisi yöunet, mutta kuitenkin sillä tavalla, että vähän lepattaa.

Nyt se on taas mentävä, maailma kutsuu!

Uudelle vuosikymmenelle!

Tämä kuluva vuosikymmen on ollut tuhansien (dramatiikalla on hyvä polkaista käyntiin tänäänkin) muutosten vuosikymmen. Isoin muutos oli heti alkuun se, että Esikoinen syntyi ja pari vuotta myöhemmin mukaan tuli Kuopus. Juuri ennen Kuopuksen syntymää anoppini kuoli syöpään, joka hänelle oli diagnosoitu viikkoa ennen puolisoni siskon hautajaisia. Ihan kamalia asioita tapahtui siis rinnan ihanien asioiden kanssa ja teki niistä vuosista aivan sekopäisiä.

D3468554-04E6-4781-92FB-1F793D0C8E9A.jpeg

6B9F0FB8-0FEA-49A7-89D1-2A7CFEE423A5.jpeg

Pääsimme kiinni Helsingin tonttiarvonnan kautta tulleeseen pieneen vuokratonttiin ja aloimme rakentaa sievää Kastellia kesällä 2014. Asuimme rakentamisen ajan ahtaissa neliöissä ja muutimme uuteen kotiimme helmikuussa 2015. En ollut onnessani siitä, että rakensimme kodin, johon nyt voisimme jäädä paikoillemme, vaan silmissäni kiilui heti mahdollisuus asua ulkomailla ja vuokrata taloa sen aikaa, kun olisimme pois. Lopulta päädyimme myymään talon ennen lähtöämme keväällä 2017, sillä alkoi vaikuttaa välittömästi siltä, ettemme ole ehkä palaamassa takaisin.

DAF2283B-3D3C-45C7-A30A-91FDC71C4E31

044E1FEA-04A3-4D92-831C-EBB04E72EF7D
Kuva: Jani Laukkanen

Lauloin vähän yli puolet tästä vuosikymmenestä (ja muutaman vuoden edellisestä) Higher Groundissa ja konsertoin jengin kanssa mm. Pori Jazzeilla, Helsingin Juhlaviikoilla, Viapori Jazzissa, SuomiLovessa sun muissa ohjelmissa, UMOn ja Timo Lassyn kanssa, Savoyssa, Aleksanterin teatterissa ja Kulttuuritalolla. Ja vaikka missä muualla. Alkuvuosina menin treeneihin aina itkemään, mutta onneksi kääntyi nauruksi jossain vaiheessa matkaa tämäkin taival.

Olin lasten kanssa kotona neljä vuotta ja jossain kohtaa kotiäitiyttä päätin vaihtaa alaa ja aloin opiskella kognitiivista lyhytpsykoterapiaa ja transaktioanalyysia. Opetin ammatillisesti haastavia luokkia ja väsähdin vähän kaikkeen keväällä 2016. Silloin sitten mutkan kautta tultiin siihen tulokseen, että haaveemme asua ulkomailla saattaisi vihdoin olla mahdollinen toteuttaa. Tulevasta muutosta Konalle tiedettiin jo elokuusta 2016 saakka, eli melkein vuoden päivät ennen varsinaista muuttoa.

0i+emlzBQ5+7XBSXgIb3KA_thumb_3a2

F%qcPge3RqyQCfUc3kXJhQ_thumb_42a3

Dokumentoin tätä vuosikymmentä nyt kolmanteen blogiini. Vähänpä tiesin näki päivänvalon muistaakseni vuoden 2013 alussa ja pysyi voimissaan yli kaksi vuotta. Ekan blogin ajoilta muistan erityisesti tajuttoman ihanat lukijat, monet kommentit (aina!) ja porukan, jonka kanssa tavattiin ekan kerran ehkä 2014. Perillä-blogia kirjoitin jonkun aikaa jossain vaiheessa ja tämän nykyisen aloitin juuri ennen meidän muuttoa kesäkuussa 2017. Bloggaaminen on tosi kivaa, vaikka aina välillä unohdan sen ja lopetan koko homman.

Tämä vuosikymmen on ollut ihan kreisi. En osaa suunnitella oikein mitään tälle tulevalle. Vieköön elämä, kyllä meitä saa kuljettaa. Nyt ainakin on jo vähän ikävä kotiin, eli 2020 saa alkaa ensin mökiltä Etelä-Karjalasta ja lähteä sitten jo kohtapuoliin ainakin jonkinlaiseen liitoon Australiassa. Kyllä seuraavan kympin soisin olevan vähän rauhallisempi, mutta tulkoon mitä tulee. Minä odotan.