Suuria harppauksia pienille ihmisille

Meillä on mennyt ihmeen helposti kaikki tässä puolison poissaolon aikana. Yhteisö täällä on näyttänyt voimansa: ihmiset ovat pyytäneet lapsiamme hoitoon, kutsuneet luokseen uimaan ja kävipä yksi ystäväni kaupassakin puolestani.

Myös lapset ovat olleet suurimman osan aikaa iloisia kuin mitkä. Riitoja on ollut vain vähän ja tuntuu, että jollain tasolla varmaan hiffaavat, että nyt on parempi puhaltaa yhteen hiileen. Skype-puheluiden lopussa kyllä Kuopuksella tulee aina itku, ja päiviä isän paluuseen lasketaan malttamattomasti.

20171001_202140

Kampuksellamme tapahtuu kolmen kuukauden välein peruskurssin oppilaiden vaihto. Neljä kertaa vuodessa iso osa porukkaa vaihtuu, kun uudet opiskelijat tulevat sisään ja muut lähtevät maailmalle. Pari viikkoa täällä oli juuri aika hiljaista, kun kampuksella pyöri vain me pitkään täällä työskentelevät opettajat ja muu henkilökunta sekä useamman vuoden opiskelijat. Kolmen kuukauden välein pidetään aina myös juhlat uusille opiskelijoille, Aloha Welcome Night.

Tervetuliaisilta oli nyt edeltävänä perjantaina. Ja se oli upea ilta. Eniten ehkä siksi, että tajusin, minkä matkan olemme täällä kolmessa kuukaudessa jo kulkeneetkaan.

Kävin lasten kanssa ensimmäisessä Welcome Nightissa sillä viikolla heinäkuussa, kun olimme juuri muutamaa päivää aikaisemmin saapuneet tänne. Puoliso oli kuumeessa kotona ja minä vein toiveikkaana lapset iltaan, jossa oli luvassa hulaa ja tulitaiteilijoita.

Ja lapset inhosivat joka hetkeä.

Oli kuuma ja väsytti. Ihmisiä oli yleisössä melkein tuhatpäin ja me seisoimme sivustalla, jotta lapset saivat liikuskella vapaasti. Molemmat narisivat ja kitisivät ja vaativat päästä kotiin. Minä katselin ihmismassaa ja mietin, miten ikinä pystyn ottamaan tällaista määrää porukkaa haltuun ja miten ihmeessä tästä määrästä ihmisiä voi löytää itselleen ystäviä. Lähdimme kotiin kesken illan kukin eri tavoin turhautuneina.

20171001_200603

Viime perjantai jää kalenteriini ensimmäisenä iltana täällä, kun meidän molemmat muksut leikkivät täysin vapautuneesti kavereidensa kanssa ilman, että tarvitsivat minua tulkikseen tai muuten vaan henkiseksi tueksi. Juttelin ja halasin illan aikana ainakin viittä omaa ystävääni. Nautin ohjelmasta ja lapset seurasivat itsekin b-boyden, hularyhmien ja tulitanssijoiden esityksiä henkeään pidätellen. Kunnes taas juoksivat viereiseen leikkipuistoon kiipeilemään, minulle sanaakaan sanomatta. Ei ehtinyt, oli niin kivaa!

Eikä väkijoukko tuntunut enää yhtään sen kummemmalta. Mulla on nyt se ihana pieni, oma porukkani, eikä tässä nyt sen enempiä kukaan tarvitse.

 

Itkuiset jäähyväiset 11 päiväksi

Puoliso lähti työreissulle Suomeen. Etenkin Kuopukselle tuleva ero, vaikkakin lyhyt, on ollut kovin vaikea. Tyttö on itkeskellyt viimeiset kaksi iltaa sitä, kuinka tulee isiä ikävä. On kaivautunut syliin ja surrut, piirtänyt kuvia ja halaillut enemmän. Opetellut kertomaan ikävästään englanniksi. Molemmat muksut piirsivät isälleen kortit, joissa oli ehkä sata sydäntä ja pojan kortissa hän ja isä toisiaan kädestä kiinni pitämässä. Suomeen lähti myös tuliaisia: Esikoisen kortissa isovanhemmille luki ”Ikävä mumia ja myäs ukia, minä rakastan teitä”.

20170927_170231

Tänä aamuna, kun lähdin töihin, yllätin itseni halaamasta miestä kyyneleet silmissä. Käsi sydämellä, kyseessä ei siinä kohtaa ollut sellainen itku, että nyt en kyllä kestä tätä eroa, enkä osaa elää tätä aikaa ilman sinua. Aivan hyvin osaan, vaikka yhdessä paljon kivempaa onkin. Mutta yhtäkkiä siinä matkalaukkuja katsoessa mieleen tulvahtivatkin ne fiilikset, joita koin Suomesta lähteissä ja joiden kokemisesta on vielä aivan liian vähän aikaa – ei niitä mielellään tässä heti uudestaan tuntisi. Ja yllättäen myös päivän mittaan alkoi tulla sellainen fiilis, että miten ihmeessä mä selviän täällä ilman perheemme monin tavoin merkittävää toista aikuista.

Ehkä kehittymässä olevien vielä huterien turvaverkkojen vähyys jännittää. Tai ehkä miehen lähteminen tässä vaiheessa alleviivasi sitä asiaa, jota en täällä muuten aktiivisesti ajattele: kuinka kaukana me nykyään ollaankaan, jos kotimaasta päin katsotaan. Tai sitten tässä tuli vaan jo itsellekin ihan tajuton ikävä.

IMG_20170923_213500_895

Toki lasten kanssa keskenään oleminen vielä suhteellisen uudessa maassa on ihan eri asia kuin se olisi ollut Helsingissä, jossa kaikki oli tuttua. Lapset mm. totesivat eilen, että eihän äiti edes osaa ajaa täällä. Ja totta tosiaan, olemme olleet täällä lähes koko ajan yhdessä ja aivan automaattiasetuksella mies on aina ajanut. Kas näin meillä! Lupasin kyllä esitellä ajotaitojani tulevina päivinä, ihan vaan vaikka todistaakseni, että kyllä se mutsikin osaa.

No, äidin voimain todistelut saavat jäädä myöhemmille päiville, sillä tänään on luvassa elokuvaa, pastaa ja tomaattikastiketta, koti-iltaa, muroja ja aikaisin nukkumaan. Melkoiset ohjelmanumerot luvassa Havaijilla siis.

Näin valmistaudumme katastrofiin Havaijilla

Pohjois-Koreasta kuuluu taas.

Screen Shot 2017-09-22 at 21.05.20
CNN

Näin paikallisista uutisista ohjeita suojautumiseen hyökkäystä vastaan, minkä nähdään olevan ’unlikely but not impossible’.

Jos nyt kävisi niin, että hälytykset alkaisivat täällä soida, meidän pitäisi toimia kutakuinkin näin: jos olisimme kotona, kaikki ovet ja ikkunat pitäisi välittömästi sulkea ja sen jälkeen mennä mahdollisimman kauaksi ikkunoista. Linnoittautuisimme siis vessaan, sillä se on kotimme ainoa ikkunaton huone. Kotona pitäisi olla muonavarastoja kahdeksi viikoksi ja vettä pitäisi laskea ammeeseen suodattamista ja myöhempää juomista odottamaan. Jos olisimme ulkona tai autossa, meillä olisi n. 12-15 minuuttia aikaa löytää suojaa jostakin sisältä, mistä nyt sitten vaan siihen hätään.

20170910_214349

Tämä uhka ei ole ollut täällä minkäänlainen puheenaihe. Itse en ole pelännyt kertaakaan.

Jos nyt kävisi niin, että satuimme valitsemaan mahdollisimman huonon ajan asua Havaijilla, niin se olisi sitten niin. Voimme tehdä voitavamme ja olla vastuullisia siihen saakka, mikä riittää, mutta maailman hulluutta emme voi kontrolloida. Emme myöskään aio lähteä täältä minnekään.

Siihen saakka kunnes pillit ujeltavat, jatkamme ihan tavallista hyvää elämäämme täällä saarella, emmekä anna pelolle tilaa.

Muonavarastot voisimme kuitenkin varulta hankkia. Just in case.