Yöretki rannalla – onko parempaa?

Puoliso on lasten kanssa telttailemassa rannalla. Me naisetkin olimme retkellä mukana suurimman osan eilistä ja olisin kyllä kovasti mielelläni jäänyt sinne myös yöksi, mutta neljä isää lapsineen halusi tehdä tällä kertaa miesten reissun.

Tuntuu ihan hullulta, että juuri meidän lapset ovat paraikaa vasta nyt ensimmäistä kertaa elämässään telttailemassa, me kun molemmat melkein asuimme teltoissa kaikki lapsuutemme kesät. Eilinen oli silti kokemuksena mullekin jotain niin uskomatonta, että sitä saattaa olla vaikea laittaa kotimaassa myöhemmin paremmaksi.

Screen Shot 2017-10-28 at 07.53.39

Ajelimme heti iltapäivällä töiden jälkeen Pine Treesille, jossa ollaan usein käyty uimassa. Pystytimme teltat lämminhenkiseen rinkiin puiden suojiin. Meidän upouuden, ”pystytä 60 sekunnissa” -teltan kanssa touhusimme hyvän vartin, siinä missä kaverit vetivät vain parista narusta omiaan ja saivat ne yöpymiskuntoon 30 sekunnissa, kuten heidän paketit lupasivat. Mitä lie taikuutta. Meidän teltta oli kyllä isoin ja keltaisin, ja sehän on tietysti tärkeää.

Grillissä paistui lihat, vieressä komeilivat salaatit ja dipit ja jälkkäriksi joimme kertakäyttömukeista oluet. Meri kohisi niin, että ääntä piti vähän korottaa. Aallot olivat villillä päällä, mutta lapset pääsivät kuitenkin uimaan laavakivien suojissa. Joku löysi kuolleen meduusan ja kantoi sen rantaan.

Screen Shot 2017-10-28 at 07.54.31

En muista, kuinka monta kertaa kuulin eilen, että miten me kaikki voidaan nykyään elää tällaista elämää. Ja että miten meidän lapset luovat nyt omia lapsuusmuistojaan maailman kaikista paikoista juuri Konalla. Aurinko alkoi laskea kuuden jälkeen ja nostelimme palelevat lapset telttoihin hetkeksi lämmittelemään. Kuopus halusi hengailla loppuillan yökkärissä ja paljain varpain. Esikoisen oli pakko hengailla paljain varpain, sillä oli unohtanut kenkänsä kotiin.

Ystävämme ovat muuttaneet jokainen vähän eri aikoihin Konalle Kanadasta, Californiasta ja Texasista. Yksi on muuttanut lapsena Amerikkaan Koreasta, yhden äiti on saapunut maahan aikoinaan Filippiineiltä ja hänen isoäitinsä on suomalainen (minkä vuoksi heidän tyttärensä nimi on Laila, isoäidin mukaan), erään vanhemmat ovat kiinalaisia ja toisen juuret ovat Irlannissa. Ja sitten olemme jokossa me auringon vaalentamat suomalaiset blondit, joilla toisen sukulinja ulottuu Saksaan ja toisen Karjalaan. Ja kaikki me olemme jollain erikoisella tasolla aivan samanlaisia. Yhdessä oleminen on ollut alusta saakka niin helppoa, että voisi luulla, että olemme tunteneet toisemme jo pitkään.

Screen Shot 2017-10-28 at 07.56.54

Screen Shot 2017-10-28 at 07.53.06

Olen ihan käsittämättömän kiitollinen.

Tavallinen päivä Havaijilla

7:00 Esikoinen ilmoittaa maailmalle, että kello on seitsemän.

8:15 Kuopus ilmoittaa äidilleen, että hänellä on kova nälkä. Nousen vastahakoisesti keittämään kahvia. Heti makkarin kynnyksellä vastaan tulee naapurin poika, jolle lapset ovat avanneet jossain vaiheessa aamua oven. Poika häkeltyy läsnäolostani ja lähtee kotiin. Ojennan lapsille puolikkaat banaanit sohvalle, jolla ovat katsomassa elokuvaa. Ovat sen aivan itsenäisesti päälle seiskalta laittaneet.

9:00 Mies nousee ja kertoo, että automme vakuutukset eivät ole voimassa. Hän lupaa hoitaa asian nopeasti ennen kuin lähdetään liikkeelle. Hän alkaa puhua puhelimessa ja säätää koneella jotain ihan vimmatusti. Muksut tulevat aamupalalle. Omenaa, leipää ja kaakaota ainakin.

fV72GX9SQue0tA2HjMpv2g_thumb_4379

9:30 Mies on puhelimessa. Lapset leikkivät vauvaa ja äitiä ja minä laitan tiskit.

10:00 Mies on puhelimessa. Lapset kinastelevat jostain (olemattomasta) tärkeästä. Minä viestittelen Suomeen ystävieni kanssa ja vastustan kiusausta puuttua riitaan.

10:30 Mies on puhelimessa. Muksut haluavat ravitsevat hilloleivät ja juoksevat ulos metsästämään gekkoliskoja. He löytävät myrkkyheinäsirkkoja ja villigekkoja, joilla on punainen heltta leuan alla ja kokoa kolme kertaa enemmän kuin tavallisilla gekoilla. Minut kutsutaan ulos katsomaan näitä luonnonihmeitä, mutta ovat ehtineet karata penteleet.

11:00 Meillä on vakuutus. Asia hoitui havaijilaisittain näppärän nopeasti. Läträämme vahvaa kerrointa ihoon ja lähdemme kampukselle ilmaiselle lounaalle. Näemme (vielä ainoaa) ystäväperhettämme ja perheen poika haluaa leikkiä lounaan jälkeen Esikoisen kanssa. Esikoinen saavuttaa hyvin nopeasti hetken ”En jaksa enää” ja häviää skuutillaan jonnekin uuden ystävänsä kanssa.

xOMIqFmcRdiU1sCf4UypJw_thumb_437e

12:00 Lapset leikkivät ruokalan vieressä olevan kaasutankin alla. Heillä on siellä maja.

13:00 On aika Kuopuksen päiväkotihaastattelun, joka ei muuten koskaan silloin tapahtunut Skypen kautta, turhaan mietin koko asiaa. Mitäs sitä hötkyilemään, preschoolhan alkaa vasta ensi viikon tiistaina. Lempeä päiväkodinjohtajarouva ottaa katsekontaktia tyttöön, näyttää mallia tehtäviin ja odottaa, että tyttö tekee perässä. Tulkkaamme vain, jos rouva käyttää sanoja. Rouva toteaa lapsen osaavan ikätasonsa mukaiset tehtävät, joissa pitää osata järjestää palikoita koon mukaan, selittää niiden eroavaisuuksia ja samanlaisuuksia, ja hyppiä yhdellä jalalla. Saamme listan, mitä hankkia preschooliin ja ohjeen mennä tuberkuloositestiin.

14:00 Kävelemme kotiin. On paahtavan kuuma, mutta Kuopus toteaa, että jaksaa ihan hyvin kävellä. Kunnes ei sitten jaksakaan. Kotona syömme hedelmiä ja jädeä ja pakkaamme eväät ja uimakamat kassiin. Ihmettelen joka kerta, miten saamme tähän kulumaan niin paljon aikaa.

15:00 Kuuntelemme autossa Eric Claptonia. Esikoinen kysyy, miksi mies laulaa kuukkelista ja molemmat takapenkkiläiset räjähtävät nauramaan. Kuukkeli on kikkeli! lisää Kuopus riemuissaan, saatuaan tämän opetuksellisen faktan tietoonsa Angry Birds-elokuvasta. Lapset laulavat mukana. Cocaine ei siis enää ole cocaine, vaan kuukkeli eli kikkeli. Tiedätte sitten ensi kerralla karaokessa.

20170730_212342

15:30 Olemme Kua Bayssa. Kuopus on oppinut tässä kesän aikana vähän uimaan ja juoksee mereen aivan liian vahvalla 4-vuotiaan itsetunnolla samalla, kun vielä läträämme selkiimme vahvaa kerrointa. Mies noukkii lapsen vedestä ja komentaa odottamaan aikuisia hiekalla. Lapsi tottelee vihaisen näköisenä. Esikoinen hyppii jo aalloissa, mutta malttaa mielensä ja pitää muun ajan jalat tukevasti merenpohjassa.

16:00 Lapset seisovat kumpikin vuorollaan laudan päällä ja harjoittelevat tasapainoa pienissä aalloissa. Nauru raikaa pitkin merta ja ystävälliset korealaisturistit, jotka ovat piiloutuneet sunblockin, pitkähihaisten paitojen, aurinkolasien ja hattujen alle, hymyilevät lapsille hyväksyvästi.

16:30 Muksut istuvat rannalla pyyhkeiden päällä ja syövät poppareita. Me kellumme aalloissa laudasta kiinni pitäen ja totean, etten halua ikinä muuttaa Konalta pois. Lämpimän meriveden, pienen aallokon ja minun välille on alkanut muotoutua sellainen rakkaussuhde, jota ilman tuntuu melkein mahdottomalta enää elää. Rakkaus on toki tässä suhteessa yksipuolista, mutta tilanteen luonteen huomioiden se ei niin haittaa.

17:30 Ostamme lähteissä rannan kioskista huokeat kuuden dollarin jäätelö”annokset” eli vaniljajäätelöä ja kastiketta muovimukeissa. Lapset syövät mukeistaan raapaisut pinnoilta, joten päädymme miehen kanssa mättämään napoihimme melkein puoli litraa jäätelöä per naama. Istumme parkkipaikalla lämpimällä asfaltilla ja keskustelemme siitä, huomaisimmeko nyt saapuvan tsunamin ajoissa, toimisivatkohan hälytyslaitteet, pakenisimmeko aaltoa jalan vai autolla ja jättäisimmekö tavarat jälkeemme vai yrittäisimmekö ottaa kaiken mukaan. Aihe, joka ei ollut aivan ensi kerran keskusteluissa täällä.

niD9GRy3Smy28+0q8LVKVw_thumb_437d

18:00 Ajamme kaupan kautta kotiin. Tarjoan takapenkille vettä ja eväitä. Toiveestani kuuntelemme pitkästä aikaa Justin Bieberin Believe-levyn akustista versiota. Esikoinen kysyy, miksi mies laulaa pojista ja tytöistä. Kas, hän ymmärtää nämäkin sanat nykyään. Selitän, että tämä poika haluaisi tyttöystävän. Kuopus kihertää, että ne menevät naimisiin. Esikoinen kertoo, että hän tykkää Nellistä ja Ellasta, Ella hänestä, Nelli Laurista ja Lauri Siiristä ja Siiri Iivarista ja Iivari Siiristä. Epäilen tosin, että tilanteet ovat saattaneet muuttua sitten eskarin. Kuopus jatkaa, että hänellä ja Suomen kodin naapuruston tytöillä oli suunnitelmissa leikkiä poikien kanssa pusujahtia. Hän pyytää minua katsomaan, kuinka sitä leikitään. Käännyn kohti takapenkkiä, jossa turvavöissään istuva Kuopus alkaa ensin huitoa käsillään kuin juostessaan, minkä jälkeen hän pusuttelee ilmaa. Tavallaan olisin pystynyt päätellä tämän jo leikin nimestä.

18:30 Olemme Targetissa. Valitsen sellaiset bikinyläosat, jotka pysyvät myös aallokoissa päällä. Tähän mennessä aika monella rannalla sekä turistit että paikalliset ovat nähneet tästä suomalaisesta paljon enemmän kuin tilasivatkaan. Etsimme Kuopukselle patjaa, jolla hänen on määrä levätä preschoolissa. Emme tiedä yhtään, minkälainen patjan pitäisi olla, joten päädymme ostamaan sen, jonka paketin päällä lukee The Original Rest Mat. Originaalin täytyy olla hyvä. Hetken ihmettelemme lounasboksiosastolla, että minkälaisia elementtejä niissä pitäisi sisällään olla. Lapset saavat valita ulkonäön. Kuopus valitsee Supernaisen ja Esikoinen Star Warsin. Päätän, etten ollenkaan lähde siihen ajatuskehään, miksi preschoolissa ei ole sänkyjä omasta takaa ja kaikille tarjolla lämmintä ruokaa.

19:30 Havaijilaisittain nopean kauppareissun päätteeksi olemme ulkona. Täydellinen, sysimusta pimeys on laskeutunut saaren ylle ja ihana, lämmin tuuli kutittelee ihoa. Hengitän syvään. Parkkipaikan ovat vallanneet b-boyt, jotka näyttävät parastaan vuoroissa. Esikoinen luulee, että musiikki tulee meidän kajareista ja huutaa laittamaan kovemmalle.

20:00 Tajuan, että lapset ovat syöneet surkeasti tänään. Iltapalaksi laitetaan paistettua kananmunaa, porkkanaa, parsakaalia, kurkkua, leipää ja muroja. Annokset katoavat vauhdilla mahoihin. Kuopuksella tosin on kaiken maailman hoidettavien asioiden keskellä haasteita keskittyä syömiseen, kuten tavallista.

20:30 On minun nukutusvuoroni. Luen iltasaduksi sekä Aladdinin että Tuhkimon. Sen jälkeen jään makaamaan lastenhuoneen lattialle jalat kohti kattoa. Jotain laskimovaivaa ehkä näin keski-iän kynnyksellä, kun hieman turvottaa jalkoja aina iltaisin katsokaas. Selaan Pinterestistä ideoita lasten koululounaiksi. Mietin, kuinka sairaasti niihin uppoaa aikaa ja vaivaa, vaikka niitä valmistaakin kaksi aikuista. Sekin käy mielessä, että jos en olisi niin nipo, pakkaisin molemmille mukaan vain täytetyt voileivät, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Hetken ottaa päähän, ettei täällä tajuta laittaa lapsille ruokaa kouluissa.

21:00 Puoli asuntoa nukkuu. Se on taas yksi aika tavallinen kesäpäivä meidän viimeiseltä lomaviikolta Havaijilla likipitäen pulkassa.

Ja yhtäkkiä meillä oli niin mukavaa

Tämä viikonloppu voidaan merkitä meidän perheessä käänteentekeväksi, sillä saimme kavereita yhden viisihenkisen perheen verran.

Kävimme porukalla eilen rannalla ja illalla vielä söimme meillä tortilloja ja suuren suosion saaneita suomalaisia lettuja. Lapset pelasivat tulkin (yours truly) avustuksella Afrikan tähteä ja skeittailivat keskenään vähän turhankin pitkälle. Vietimme siis välittomästi perjantaisen kohtaamisemme jälkeen koko lauantain yhdessä. Se oli molemminpuoleista ystävärakkautta ensi silmäyksellä.

20170730_212306

Tänä viikonloppuna on muutenkin ollut ensimmäisiä aidon kotoutumisen merkkejä ilmassa. Perjantai-iltana kuvasin pienen klipin auringonlaskun aikaan ja taivaan violettia maalausta tuijotellessani mietin, etten koskaan halua lähteä täältä. Miten voisin, kun nyt olen saanut täällä jo hetken asua? Olen aivan ruined for the ordinary, kuten sanonta kuuluu, ja meren kohinasta on tullut rakkaampi kuin koskaan. Tänään fiilis on ollut ihmeellisen rauhallinen. Palaset ovat alkaneet loksua paikoilleen niin että kolina käy.

Tulkoon vastaan mitä tulee, täällä on nyt hyvä.