Otteita kovaäänisen introvertin elämästä

Mä kuulin joskus kauan sitten hyvin nuorena, kuten ehkä monet teistä, että introvertit ovat vetäytyneitä ja ekstrovertit pitävät esiintymisestä. Niinpä päättelin, asiaan sen enempää tutustumatta, että olen ekstrovertti. Kun ensi kerran kuulin määritelmän ambivertti, koin sen antaneen enemmän viisautta tähän mustavalkoiseen kahtiajakoon. Ambivertti-vaiheen kautta törmäsin tämän tyyppiseen asiallisen tekstiin, jonka ansiosta löysin itseltäni salassa olleen introverttiyteni. Lopulta eräs ystäväni linkkasi mulle useamman artikkelin uudella näkövinkkelillä, kuten tämän Jenn Grannemanin 10 signs you’re on outgoing introvert ja sain jonkinlaisen päätöslauselman tähän aihioon.

Vaikka ymmärrys introverttiydestä on lisääntynyt huimasti laajemmankin yleisön kuin vain itseni kesken, yllättävän paljon mun mielestä edelleen kirjoitetaan vain näiden kahden tyypin ääripäistä. Luin ennen tämän postauksen kirjoittamista useammankin suomenkielisen artikkelin aiheesta ja valehtelematta jokaisessa introverttejä kuvailtiin sanoilla hiljainen, vetäytyvä ja sisäänpäin kääntynyt, kun taas ekstrovertteja luonnehdittiin muun muassa esiintymistaitoisiksi, seurallisiksi ja avoimiksi tiimipelaajiksi, jotka ovat kiinnostuneita ihmisistä. Ambiverttejä kehuttiin sekä helpoimmiksi että tylsimmiksi – toisaalta niiksi, jotka saavat parhaat palat molemmista maailmoista ja toisaalta niiksi, jotka mukautuvat vain miellyttääkseen.

Tiedämme varmaan jokainen jo ihan arkikokemuksesta, etteivät nämä luonnehdinnat kuvaile suurinta osaa kenestäkään. Teksteissä keskityttiin vain ääripäihin, vaikka valtaosa ihmisistä sijoittuu janalla vähän keskemmälle, eikä pysty samaistumaan näihin määritelmiin kuin vain osittain.

26512950_10159756504330203_448696185_o

Introverttinä mä lataudun yksin, vaikka on elämässäni myös joitakin ihmisiä, jotka eivät kuluta sosiaalista patteriani juuri ollenkaan. Uudet ihmiset ja tilanteet ovat suurina annoksina mulle stressaavia. Mun on aina tiedettävä edes jotkut speksit ennen kuin menen sekaan mulle vieraaseen porukkaan: ketä ja kuinka monta ihmistä siellä on, onko siellä yhtään tuttua, mitä siellä tapahtuu ja koska lähdetään pois. Järjestän itse juhlia älyttömän mielelläni, koska silloin pystyn tietämään etukäteen, kenen kanssa iltani vietän. Rakastan juhlia, yllättäviä sosiaalisia kokoontumisia vieraiden kesken en niinkään.

En tiedä onko yllättävää, mutta mua ei ole vielä kertaakaan ahdistanut amerikkalainen small talk. Tähän mennessä olen vain tykännyt siitä, että ihmisiä katsotaan silmiin, vastaantulijoita tervehditään ja useimmiten myös vaihdetaan pari sanaa. Harvempien kanssa välit ovat jääneet pelkästään tähän kohteliaisuuksien vaihtamisen tasolle ja paikallisten ystäviemme kanssa pääsimme heti kiinni myös oikeaan asiaan. Siinä missä suomalaiset puhuvat säästä, täällä yleensä kommentoidaan jotain riemukasta, mutta käytännössä samantasoisia käytösrituaaleja ovat molemmat.

Mä olen yrittänyt aina parhaani mennä kohti epämukavuutta. En ole halunnut antaa introversioni liikaa määrätä sitä, milloin ja kenen kanssa lähden jonnekin. Joskus ei vaan pysty, mutta yleensä olen mennyt, tuulta päin, ja harvemmin jälkeenpäin katunut. Pääsen yli alun ahdistuksesta nopeasti, jos uudet tuttavuudet osoittautuvat sellaisiksi, joiden kanssa on helppo olla. Itse yritän tehdä parhaani siinä, että tutustun ihmisiin, enkä anna itselleni lupaa vetäytyä seurassa.

26195022_10159756502040203_1099825364_o

Kun tässä tulin tätä tarkemmin ajatelleeksi, luulen, että kaikki lähimmät ystäväni ovat jonkin sortin introverttejä. Hiljaisia, vetäytyneitä tai sisäänpäin kääntyneitä heistä ei ole yksikään ja monet myös esiintyvät työkseen. Tai ihan muuten vaan.

Eilen yksi meidän kavereista totesi, että työskentely täällä kampuksella on aivan ekstrovertin taivas. On se kyllä ollut sitä monilta osin tällaiselle semi-introvertillekin; pääseehään sieltä myös pois.

 

Aloha, sanoo suomalainenkin

Mä olen aina halunnut ajatella, että olen sillä lailla helposti siirreltävissä, etten koskaan jäisi pitkiksi ajoiksi paikoilleni. Nuorena mulle hirvittävin kuvatus elämästä oli sellainen oravanpyörä, jonka keskiössä rullasivat niin omistusasunto, auto, vakityö kuin lapsetkin. Ja mitäs sitä nyt sitten myöhemmin muutakaan kuin melkein juuri näitä tässä, eikä tämä elämä ole ollut alkuunkaan hirvittävää, päinvastoin. Vakityötä ei tosin ole ollut koskaan, luokanopettajanakin olen tehnyt melkein 10 vuotta pelkkiä määräaikaisuuksia Helsingissä, mutta en usko tämän helpottaneen lähtöpäätöstä yhtään sen enempää. Minä kun tuppaan sitoutumaan ihmisiin, en rakenteisiin.

Vaikka ulospäin elämä on saattanut näyttää kulkeneen tiettyjä, tuttuja (jämähtäneitä) polkujaan jo vuodet, on pinnan alla kuplinut jo pidempään. Me tiedettiin aina, että joskus vielä repäistään ja lähdetään, mutta loppujen lopuksi päätös lähteä juuri nyt yllätti vähän meidätkin. Tai tavallaan yllätti, toisaalta kun muutto on ihan maailman luonnollisin jatkumo sille, mitä tässä elämässä on tehty tähänkin saakka.

On valmistuttu ja tehty töitä, rakennutettu talo ja istutettu tuijapuskia. Kestetty kaksi uhmaikää ja opiskeltu psykologian kentältä vähän lisää. Laulettu paljon, siinä ollaan hyviä. Eletty sellaista tavallista, joskin kuitenkin aivan jollain lailla erityistä elämää, kunnes tultiin siihen pisteeseen, että nyt joko mennään tai sitten me vaan tullaan puhumaan siitä aina.

IMG_4896

Juhannuksen jälkeen lennämme pelkällä menolipulla Konalle, Havaijille. Perillä odottaa vuokrakolmio, jota ei olla nähty (jännä) ja mulle opehomma pienessä koulussa englannin kielellä. Mies lennättää perille leipänsä lähteen eli musastudion ja katselee sitten paikan päällä, mitä kaikkea siellä tulee tekemään. Esikoinen aloittaa koulun yhden englanninkielisen lauseen varastollaan ja Kuopus päiväkodin osaamatta sitäkään vähää. Olemme kohteessa niin kauan kuin meistä tuntuu oikealta ja viisumit sun muut käytännön asiat antavat luvan.

Elämä on todella ottamassa uuden suunnan tänä kesänä.

Täydellistä aikaa lähteä ei olekaan ja kuitenkin tämä tuntuu juuri nyt oikealta. Kaikkia jännittää sopivasti, sillä lailla mukavasti. Olemme valmiit, oi te upeat tulivuorten rakentamat saaret.