Suomalaisena opettajana Havaijilla – mitähän tästä tulee

Olen ollut töissä nyt kokonaista kolme päivää ja suurimman osaan aikaa jonkinlaisessa kulttuurishokissa. En vielä tiedä tulevasta todellisuudestani mitään ja on varmasti aivan liian aikaista sanoa mitään alkavasta lukuvuodesta, mutta sanon silti. Keskustelut muiden opettajien kanssa ja etenkin niiden erot suomalaiskollegoihin nähden ovat saaneet pyörät päässäni pyörimään ja montaa asiaa olen tässä jo ehtinyt pohdiskella. Sain myös maanantaiaamuna tietää, että mulle tuleekin oma luokka, 2-3rd yhdysluokka, mikä oli kyllä ihan kiva uutinen.

En ole aikoihin tuntenut oloani ammatillisesti näin epävarmaksi, mutta täkäläinen opetussuunnitelma ja vieraan kielen käyttö ovat kyllä onnistuneet saamaan mut jännittämään aikalailla. Olen kulkenut ympäriinsä puhelimen sanakirjan kanssa ja kertaillut mm. sellaisia termejä kuin successive, convey, stanza ja subtract. Kun näin pöydälläni ensimmäisen kerran Singapore math-kirjat, mietin, että miten sairaassa täällä voidaan opettaa tokaluokkalaiselle (joka on samanaikäinen kuin Suomen ekaluokkalainen) esimerkiksi laskua 248-169.

20170809_185047

Vähän tämän jälkeen luin koulumme kuulemma keskivertokolmasluokkalaisen nelisivuisen aineen ja mietin, että Suomessa samaan pystyisi ehkä joku vitonen. Taso tuntuu siis tässä vaiheessa korkealta ja jo monta kertaa olen ehtinyt kuulla, kuinka lasten tulee meet the standards.

Mietin myös, että vielä kielipuolipoikani tulee oppimaan täällä, että vokaali on vowel ja jakaa divide, mutta ei välttämättä koskaan tule kysyneeksi niiden suomalaisia vastineita. Toivon silti, että molempien muksujen suomen kielen taito ei jäisi tästä eteenpäin vain arkikielen tasolle, vaan että onnistuisimme pitämään kielen edelleen elävänä ja sanavaraston rikkaana – etenkin siis, jos päädymme olemaan täällä pidempään.

Ekaluokkalaisetkin vetävät täällä heti alusta saakka joka viikko klo 8.00-14.45 pitkät koulupäivät, kuten kaikki muutkin ikäluokat, mikä on suomalaisnäkökulmasta melkoisen jäätävää. Iltapäivinä on toki lähinnä liikuntaa ja musiikkia, mutta mielenkiintoisena yksityiskohtana myös korean kielen tunteja. Välintunteja on koko koulupäivän aikana yksi, vartin mittainen, ja puoliltapäivin on tunnin lounastauko, ja tämä on kuulemma paljon public schooleihin verrattuna.

Täällä koulutulokkaiden odotetaan periaatteessa osaavan jo elokuussa lukea. Onneksi Esikoinen oppikin joskus talvella vähän vahingossa itsekseen lukemaan, sen jälkeen kun oli ensin alkanut kirjoittamaan. Hän ei tosin ole juurikaan taitoa sittemmin harjoitellut ja lukeminen on edelleen melkein yhtä hidasta kuin se oli alkuun. Eipä se varmaan mitään haittaa, vastassa kun on uuden kielen opettelu, mitä hän ei lukiessaan ymmärtäisi kuitenkaan, vaikka kuinka paahtaisi menemään.

ukfz+UKJQoC44zx31jRnog_thumb_43c6

Olen rehellinen: ekan päivän iltana olin stressissä, että miten mä tulen taklaamaan yhdysluokan matikan, lukemisen ja kirjoittamisen, ja miten mun lapseni tulee tähän koulukulttuuriin sopeutumaan. Seuraavana yönä heräsin painajaiseen, jossa puoliso menetti yhtäkkiä autoa ajaessaan tajuntansa ja samaan aikaan Esikoinen tuli kertomaan, että näki unta, jossa minä kuolin. Sitten päädyinkin valvomaan ehkä tunnin.

Eilen luin lisää opetussuunnitelmaa ja huomasin, että matikassa me ei edes olla niin kaukana toisistamme ja tavoitteet ovat kotimaan kanssa sittenkin melko samat. Singaporestakin olin tehnyt liian nopeita johtopäätöksiä ja otan metodista sen hyvät osat ja jätän vaikeimmat laskut vaan pois. Kollegatkin ovat vakuutelleet, että pieniä leikitetään luokissa paljon.

Mutta hei, jotain hyvääkin: mä pystyn kävelemaan töihin, näen matkalla Tyynenmeren ja haistan viereisen kotieläinfarmin. Luokkahuoneeni nimi on Maui ja Esikoisen tuleva ope on kiva. Ja kotipihallamme kasvaa bataattia, papaijaa, rosmariinia, limeä ja basilikaa – tämänkin opin tänään.

Mrs. Anu koulumaailmasta kuittaa ja palaa taas myöhemmin asiaan.

 

Ja yhtäkkiä meillä oli niin mukavaa

Tämä viikonloppu voidaan merkitä meidän perheessä käänteentekeväksi, sillä saimme kavereita yhden viisihenkisen perheen verran.

Kävimme porukalla eilen rannalla ja illalla vielä söimme meillä tortilloja ja suuren suosion saaneita suomalaisia lettuja. Lapset pelasivat tulkin (yours truly) avustuksella Afrikan tähteä ja skeittailivat keskenään vähän turhankin pitkälle. Vietimme siis välittomästi perjantaisen kohtaamisemme jälkeen koko lauantain yhdessä. Se oli molemminpuoleista ystävärakkautta ensi silmäyksellä.

20170730_212306

Tänä viikonloppuna on muutenkin ollut ensimmäisiä aidon kotoutumisen merkkejä ilmassa. Perjantai-iltana kuvasin pienen klipin auringonlaskun aikaan ja taivaan violettia maalausta tuijotellessani mietin, etten koskaan halua lähteä täältä. Miten voisin, kun nyt olen saanut täällä jo hetken asua? Olen aivan ruined for the ordinary, kuten sanonta kuuluu, ja meren kohinasta on tullut rakkaampi kuin koskaan. Tänään fiilis on ollut ihmeellisen rauhallinen. Palaset ovat alkaneet loksua paikoilleen niin että kolina käy.

Tulkoon vastaan mitä tulee, täällä on nyt hyvä.

Kurkistus keltaiseen kotiin

Lähdimme reilu kolme viikkoa sitten kaksi vuotta aiemmin rakennetusta vaalealattiaisesta ja valkoseinäisestä omakotitalostamme Helsingistä ja laskeuduimme pieneen, keltaseinäiseen vuokrakotiimme Konalla. Nykyinen kotimme on valmiiksi kalustettu ja verhoja myöten vuokranantajan näköinen. Aiemman kotimme vaaleat, neutraalit ja harmaan eri sävyt ovat vaihtuneet jokaisen huoneen kattavaan keltaiseen, sekä lattian ja huonekalujen osalta tummaan ruskeaan. Täällä ei kodeissa niin välitetä valkoisesta.

Viihdymme täällä kuitenkin nyt aivan mainiosti. Vaikka sisustaminen on meille molemmille ihan mieleistä puuhaa, painaa vaakakupissa kuitenkin paljon enemmän ikkunasta avautuva maisema sekä muuton syvimmät syyt. Tämä koti on myös vuokraltaan edullinen muuten aivan överikalliilla saarella.

20170723_200927
Niin kutsutussa eteisessä ei takeille paljoa tilaa tarvita.

Ovet pidetään auki yötä myöten (toki nämä verkot lukitaan turvallisuuden lisäämiseksi). Kodissamme ei toimi ilmastointi, joten täällä eletään jatkuva, pieni tuulenvire iholla, kiitos tuulettimien ja ympärivuorokautisen läpivedon. Aikaisin aamulla vedän kyllä aina ovet hetkeksi kiinni, ettemme herätä koko naapurustoa. (Olen muuten täällä vasta tajunnut suomalaislasteni olevan melkoisen kovaäänisiä, tästä lisää joskus myöhemmin.)

Hiekkaa löytyy koko ajan kaikkialta. Se rouskuu mukavasti paljaiden varpaiden alla ja pääsee kaveriksi petiinkin, vaikka olisi juuri imuroinut. Kuopuksen pitkät kiharat sullovat sisäänsä viimeistään jonkinlaisen kätkön hiekkaa, vaikka muaalta oltaisiin jo saatu paikat siivottua.

20170723_201233

20170723_201004

Emme saaneet, ainakaan vielä, lupaa laittaa tänne reikiä seiniin, joten moninaiset Suomesta kannetut taulumme ovat nyt ripoteltuina pitkin kaiken maailman tasoja. Ystäväni tekemä How to thriller-pikaopas löytyy ylläolevasta kuvasta; siitä voi sitten kokkaillessa tarkistaa oikeat muuvssit, jos ovat päässeet elon edetessä unohtumaan. Keittiö on kivan kokoinen ja oikein toimiva, vaikka ei aivan unelmiemme tyyliä vastaakaan. Mutta eipä tänne lähdetty keittiö- tai kotiunelmia toteuttamaankaan.

20170723_200836

Keittiön tason takana on miehen pieni työnurkkaus, ruokapöytä ja olohuone. Herra Kahvi tuossa alavasemmalla on ollut kovassa käytössä, sillä paikallinen kahvi on aivan ihanaa (myös 10% Kona coffee blend sopii suuhun hyvin ja on edullisempaa). Oli mulla tuossa aiemmin tarkoitus vähentää kofeiinin kulutusta, mutta vaikeaksi on kieltämättä täällä mennyt. Kaiuttimen takana tasolla näkyy myös äidiltä saamani vallan mainio pieni säästölipas.

20170723_152727

20170723_143419

Kuten huomaatte, mustiin kehyksiin puetut julisteemme koristavat kodin montaa nurkkaa ja paikkaa, joihin ne eivät oikeasti edes sovi. Tuossa ylemmän kuvan käytävän varrella on kaksi vessaa, joissa molemmissa on suihkut ja ammeet sekä päädyssä siintää lasten yhteinen huone. Omalle yöpöydälleni valitsin taulun, joka kehoittaa loistamaan kirkkaana kuin timantti ja suurehkon kellon, jota Esikoinen voi aamuisin tuijotella (koska on takuuvarmasti tullut jossain vaiheessa aamuyötä viereen) ja olla ihan hiljaa siihen saakka, kunnes äidin saa herättää.

Lastenhuone on niin pieni, että sen kuvaaminen kävi haasteelliseksi, mutta kerrottakoon, että siellä on kaksi sänkyä, pieni työpöytä ja tummanruskea lipasto. No ja muutama mustiin kehyksiin puettu juliste.

20170723_200534

Ihaninta kodissamme on kuitenkin sen sijainti. Olen aivan hullaantunut näihin auringonlaskuihin ja käyn joka ilta takapihallamme tuijottelemassa niitä. Liekö mallioppimista, mutta lapset rakastavat myös suunnattomasti näitä auringonlaskuja ja vuorta ja merta. Jännä, miten yhteen meneekin.

Tällaista täällä meillä on! Kiva, kun osallistuitte kierrokselle! Osaattekin jo varmaan itse ulos.