Ummikkolapsi oppii englantia, osa III: pihalla koulussa

Ekaluokkaa on takana nyt seitsemän ja eskaria kahdeksan viikkoa. Kielen kanssa eletään mystistä vaihetta. Molempien opettajat kertovat, että lapset tuntuvat ymmärtävän ohjeita jo hyvin, mutta lapset itse sanovat, etteivät ymmärrä yhtään mitään. Me vanhemmat taas ei tiedetä, mitä lapset ihan oikeasti tällä hetkellä osaavat.

Kuopus laulaa lähes koko ajan. Muutama viikko sitten hän lauloi oppimaansa laulua, joiden sanoista oli poiminut pelkät vokaalit suunnilleen oikeille paikoilleen. Niin suloinen ja koominen yhtä aikaa, etten voinut olla (sala)kuvaamatta esitystä.

Eilen tyttö lauloi taas uutta laulua ja nyt tunnistin jo kaikki sanat. Lapsi itse tuskin edelleenkään ymmärtää, mitä laulaa, mutta osaa jo kuunnellen poimia oikeat sanat käyttöönsä.

20171007_082555

Kavereiden kanssa lapset hörhöävät ihan niin kuin ennenkin. Poika on jatkanut lähinnä mölyämisen universaalia kieltä käyttäen ja tyttö turvautuu mm. ilveilyyn. Yksinkertaisia käskyjä kuten come on, let’s go, yes ja no käytetään edelleen keskustelujen kivijalkana.

Poika harjoittelee koulussa tunnistamaan ja kirjoittamaan yksitavuisia sanoja kuvien avulla. Kertaustunnilla opettaja oli näyttänyt pojalle hatun kuvaa ja pyytänyt kirjoittamaan sen. Paperille oli ilmestynyt sana hät, mistä opettaja oli ollut varsin riemuissaan.

Lapsi myös piirsi mulle juuri kuvan, johon kirjoitti Ailavjuu. Kuulostaa keksityltä, mutta ei sitä ole.

20171007_082417

Esikoisella on läksynä lukea englanninkielisiä kirjoja yhteensä 90 minuuttia viikossa. Käytännössä siis me luemme lapselle ja sitten tulkkaamme ne lause kerrallaan suomeksi. Nyt saimme koulusta kuvasanakirjoja harjoiteltavaksi ja tutustumme sanoihin kuin vauvojen kanssa ikään. Kotona emme kyllä enää opettele englantia sen enempää, vaan annamme aivojen levätä. On nimittäin väsynyttä väki täällä. Savu näyttää nousevan korvista ja molemmat ovat syvällä unessa iltaisin tasan kahdeksalta.

Mutta kyllä muakin väsyttää tämä kaikki, vielä uusi, ja toisen kielen jatkuva käyttö. Tässä puolison oltua pois kotoa (hän saapuu tänään!) ajattelin toiveikkaana, että ainakin iltaisin saan sitten ruhtinaallisesti omaa aikaa, kun lapset sammuvat niin aikasin. No, itsehän olen mennyt noin puolen tunnin kuluttua perästä petiin.

Kun aivot pääsevät rauhoittumaan ja lepäämään täällä päivisinkin vähän paremmin, ollaan taas voitettu yksi muuttoon liittyvä haaste. Ehkä ensi vuonna.

Äärilaitoja ekalta kouluviikolta

Tämän viikon maanantaina saavutettiin meidän perheessä taas yksi uusi virstanpylväs: Esikoinen aloitti ekaluokan. Viikosta ei ole värejä puuttunut.

Vähän on ollut ilmassa sellaista, että koulussa on kyllä opettajan mukaan mennyt hyvin ja tunneilla poika on ihanan parinsa (suloinen tokaluokkalainen tyttö, joka kunnia-asianaan nyt hoivaa tätä uutta vaaleapehkoista, sinisilmäistä tulokasta) avustuksella nauraen harjoitellut englantia, mutta äidin nähdessä sitten repeää itkemään, ettei jaksa enää yhtään sekuntia yhtään mitään. Mulla on ollut paikoin vaikea motivoitua koululapsiani kaitsemaan, kun olen miettinyt, että kuinkahan kovasti se oma lapsi koulussa milloinkin mahtaa surra.

Sitten toisaalta on taas ollut niitäkin hetkiä, että oikeastiko me nyt todella asutaan täällä paratiisissa. Että nämä kadut ja keskustan rantaviiva on nyt mun kotiani. Miten voi olla? Kuinka onnekkaita me ollaankaan.

Mutta kaiken onnen ja jokaisen unelman päällä on aina hintalappu.

feyXKSySa912fdpxkBA_thumb_43e8

Muutto ulkomaille on ollut ajoittain kyyneleitä ja kiukkua (en tietenkään yleistä, itsestäni tässä puhun vaan). Se on ollut äärilaidasta toiseen viskovaa tunnevuoristorataa sekä erillisyyden ja ulkopuolisuuden tunteiden kestämistä – ja samaan aikaan merkityksen kokemista, omien unelmien toteutumista ja jatkuvaa uuden arjen ihmettelyä. Ilmassa on ollut koko ajan odotusta paremmasta ja luja usko siihen, että tämä on ja tulee olemaan paras juttu ehkä ikinä. Ja kuitenkin suurimman osan aikaa elämä on jatkanut urillaan ollen varsin arkista, tavallista ja tasaista. Tosin tavallinen on pitänyt määritellä uudestaan.

Kuopus toivoi tänään juuri ennen nukahtamistaan, että oppisi pian englannin. Harmittaa kuulemma, kun eskarissa kaikki muut osaavat keskenään puhua, mutta hän ei osaa sanoa kellekään mitään. Tässä odotellessa on kuitenkin tullut kehittäneeksi ystävänsä kanssa oman kielen. Sellaisen kivan, että solkottavat siansaksaa molemmat nelivuotiaat ja ovat ihan tyytyväisiä lopputulokseen.

Otan mallia tytöstä ja kehitän jonkun mielikuvituskaverin itselleni tässä suurempaa ystäväjoukkoa odotellessa.