Lydas antoi niin maukkaan kuvauksen unelmakodistaan, etten voinut olla tarttumatta samaan haaveiluun.
Oma unelmakotini olisi selkeälinjainen, valkoinen, kaksikerroksinen kivitalo. Eteinen avautuisi suurena ja sitä ympäröisi kauttaaltaan peilikaapistot, jokaiselle perheenjäsenelle oma. Sinne saisi sitten kukin tyylillään sulloa omat pihatamineensa, joihin toki täällä lukeutuvat lähinnä vain kengät ja hatut. Hienoa näissä kaapeissa olisi etenkin automaattinen hiekkaimuri sekä jalkahikituuletin (tällä en ollenkaan viittaa siihen, että jonkun kengät meillä haisisi, mutta ihan noin varokeinona). Yksi kaappi olisi sellainen paddle boardit, aurinkorasvat, piknikviltit, aurinkovarjot, märät uikkarit ja pyyhkeet sekä snorklauskamat syövä yksilö, joka kuivattaisi ja järjestäisi ne perheen bondaillessa olohuoneessa. Sieltä sitten voisi ihan vaan nimellä kutsumalla saada tarpeisiinsa sopivat kamat valmiiksi kassiin pakattuna, kun uusi rantapäivä taas koittaisi. Ennen kuin sisäänpyrkijä voisi eteisen kynnyksen ylittää, ovenkarmit kiskaisisivat hellästi kaiken hiekan pois myös sieltä, minne aurinko ei paista. Eli päänahasta.
Eteisen ovelta avautuisi näkymä valtavaan oleskelutilaan (eikä suoraan keittiöön, kuten täällä kaikissa kodeissa), jonka päävärinä toimisi puhdas valkoinen. Huonekaluissa näkyisi kaunis, skandinaavinen linja, eivätkä ne likaahylkivien pintojensa ansiosta koskaan olisi täynnä ruokatahroja tai muita, kysymyksiä herättäviä märkiä länttejä. Kalliit arvoesineet ja perheen perinnehopeat pysyisivät sisäänrakennettujen anturiensa ansiosta rauhassa, sillä ken niihin koskee, saa tuntea anturien piston.
Kalliilla arvoesineillä tarkoitan mustiin kehyksiin puettuja julisteita ja pöytälamppuja, perinnehopeoilla en niin yhtään mitään.
Keittiö olisi valkoinen, siinä olisi kaunis tumma kivipinta ja puhetta ymmärtävä kahvinkeitin. Sellainen kiva, että siltä voisi tilata vaikka vaniljalaten tai pumpkin spice chain millä tahansa maitovaihtoehdolla. Ja sellainen blenderikin siellä olisi, että se sisuksistaan loihtisi yrtit ja marjat ja muut superruuat sisältävät smoothiet, mehulingosta puhumattakaan. Toki edelleen tykkäisin kokata ja leipoa, joten jääkaappi olisi sillä tavalla yhteistyökykyinen, että se täyttäisi aina itse itsensä. Toiveideni mukaan, ajatuksiani lukien. Lajitellut jätteet syöksyisivät ääntä pitämättä maan nieluun aina öisin. Joku pesisi sen jälkeen biojäteastian.
Lapsilla olisi isot omat huoneet ja molemmilla parvet. Huoneet pysyisivät aina siistinä äärimmilleen viedyn lelusäilytysjärjestelmänsä (ja tekniikan, joka estäisi illalla kiipeämästä parvelle, jos huone olisi siivoton) ansiosta. Molemmilla olisi koko seinän mitalta vetolaatikkotilaa niin, että jokaiseen pieneen laatikkoon saisi lajiteltua kamppeet yksityiskohtaisen tarkasti: yhteen legoukkojen päät, toiseen kypärät, kolmanteen my little ponien irrotettavat harjat, toiseen itse ponit ja niin edelleen. Piirustuspaperia saisi aina seinästä kohteliaasti tilaamalla lisää ja värikynät, vesivärit ja tussit olisivat sievässä järjestyksessä papereiden vieressä. Valmiit taideteokset niputtuisivat automaattisesti esittelykuntoon, minkä jälkeen ne arkistoituisivat sopuisasti kassaholviin.
Jos tietynlainen meteli nousisi lastenhuoneissa liian korkeaksi, laskeutuisi katosta äänieristeseinät, jotka toimisivat kätevästi myös muistutuksena siitä, että nyt on tullut vähän liikaa mekkaloitua. Seinät nousisivat ylös, kun niiltä pyytäisi kauniisti anteeksi. Sama toistuisi, jos huoneessa riideltäisiin. Silloin anteeksipyynnön kylkeen pitäisi lisätä vielä halaus. Sekä sisarukselle että seinälle.
Makuuhuoneen kyljessä olisi omat, järjestyksessä pysyvät vaatehuoneet (jossa vaatteet myös silittyisivät ihan vaan henkarissa roikkumalla) sekä oma kylpyhuone porealtaineen. Talossa olisi myös sellainen huone, jossa siellä olija saisi täyden rauhan istua täydellisessä hiljaisuudessa ja vain tuijottaa ulos. Jollain tavalla pehmustettu se voisi hyvin olla.
Oikein sellainen lämminhenkinen koti se olisi, että sen lattioilla olisi mahdoton juosta (paitsi hädässä, mutta tämän askelluksen lattia tunnistaisi) ja jonka pinnoilla ei sormen(tai elämän)jälkiä tavattaisi. Riippumatot, sohvat, lepotuolit ja erilaiset kutsuvat rentousnurkkaukset olisivat tämän kodin keskiössä. Ja valtava ruokapöytä, jonka ääressä olisi usein ystäviä syömässä.
Ikkunasta avautuisi näkymä valtamerelle ja pihalla huojuisivat palmut. Pihan uima-altaasta voisi liaanin varassa hypätä suoraan myös mereen. Terassilla olisi kiva katsella ulapalle laskevaa aurinkoa aina iltaisin. Terassin pihakalusteet tarjoisilivat jäähdytettyä valkoviiniä ja muita virkokkeita toiveiden ja iän sallimissa rajoissa.
Tällaisia kotiunelmia! Kyllä minä voisin tässä talossa uskoa viihtyväni.
Konalla 