Isot linjat ovat olleet tämän muuton kanssa helppo hoitaa. Huonekalujen myynti Torissa on ollut niin hauskaa ja yksinkertaista kuin se on aina, mutta ainakin tavaroista on päästy nopeasti eroon. Se on kaikki tämä pieni sälä ja säätö, mikä on paljon rasittavampaa. Tämä muuttoon liittyvä metatyö, eli kaikki se ajatustyö, joka surraa taustalla koko ajan ja mitä Jenny Lehtinen ruoti perhe-elämään liittyen jo aikoja sitten, meinaa räjäyttää tällä hetkellä mun pääni täällä. Enkä tarkoita vihjailla mitään, mutta siinä missä jatkuva aivotyö tapahtuu yleensä lähinnä äidin päässä ja nytkin omani meinaa pimahtaa tämän työmäärän alla, on puolisoni sitä mieltä, ettei tässä ole enää paljoakaan hoidettavana ennen muuttoa.

Mutta sellaista vaan, että voiko lapsen pitkät kalsarit heittää jo kiertoon, vai odotammeko vielä mahdollisia lumisateita ennen lähtöä? Kasvavatkohan lapset ulos tuulihousuistaan ennen joulukuuta, jolloin niitä ehkä ensimmäisen kerran Havaijilla tarvittaisiin vai menemmeköhän ylös vuorille jo heti heinäkuussa, jolloin tuulipuku voisi olla itsellekin ihan kova juttu? Aionko leipoa kohteessa? Jos kahvinkeitin jää Suomeen, niin miksi ottaisimme sinne mitään muutakaan keittiöstä? Saako saarelta kaiken, mitä nyt keksin siellä tarvita? Ostin itselleni jo lennolle uuden, tarpeeksi suuren repun, josta on helppo kouria kamoja lasten käyttöön pitkin matkaa, sillä olen tullut tässä samalla ajatelleeksi, että lentolaukku on maailman huonoin kaveri pitkälle lennolle lasten kanssa. Ovatko lasten omat reput tarpeeksi suuret? Riittävätkö rusinat evääksi? No eivät tietenkään ja olenhan tässä jo ehtinyt suunnitella melkoisen kolmen ruokalajin eväsvalikoiman Atlantinylityslennolle sekä ohjelmanumerot ilahduttavalle useamman tunnin pysähdykselle Arlandan lentokentällä.

Milla listasi juuri tärkeitä tavaroita, jotka lähtevät heidän jenginsä mukaan muutaman tuhannen kilometrin matkalle Suomesta Espanjaan. Minäkin olen tänään viettänyt koko päivän saman kysymyksen äärellä.

Kierrätyksen nimissä en pysty edes tässä kohtaa sulkemaan silmiäni ja vain heittämään tavaraa roskiin ennen lähtöä. Ennen lopullista uupumista kaikki tavarat käydään läpi viimeistä ahdistusta myöten. Äidilleni lykkäsin tänään kaiken puolikäytetyn kosmetiikan ajalta ennen Mádaraa ja hajuvedet epa. eli ennen päänsärkyjen alkua. Mukaan maailman toiselle laidalle lähtee eteeristen öljyjen arsenaalini, joka on parantanut ihoni ja perheeni ihon kunnon siinä määrin, että olen ensimmäistä kertaa vuosikausiin saanut kehuja kauniista ja heleästä ihosta. Ajatella! Osansa tästä innostuksesta ovat saaneet myös ystäväni, joille olen alkanut tehdä omia sekoituksiani: pelargoniaa ryppyihin, sitruunaruohoa punoitukseen ja laventelia rauhoittamaan, esimerkiksi. Olen sielultani melkoinen hippi, mitä ei välttämättä heti ulospäin uskoisi.

No nyt menin sivuraiteille.

Palataan löyhästi aiheeseen. Tänään olen myös etsiskellyt kadonneita korvisten kantoja sekä selvitellyt sekaisin menneitä kaulakoruja ja erotellut niistä ne, jotka otan mukaan. Miten ovat korut päässeet tällaiseen sotkuun, kysytte. Voisinpa antaa vastaukseksi jotain muuta kuin sen, että olen melkoinen pyryharakka, mitä tällaiseen järjestelmällisyyteen tulee – vai pitäisikö muotoilla asia uudestaan ja käyttää samasta asiasta kauniimpaa ilmaisua: olen vain tällä tavalla boheemi.

Mitä ihmettä tehdään Nintendolle ja Duck hunt-pyssyille, joita ei millään raaskisi antaa kellekään, mutta joiden roudaaminen toiselle puolelle palloa olisi sangen järjetöntä? Mihin kuuluvat jatkossa ikivanha dvd-kokoelma tai sadat cd-levyt? Mihin kuuluvat ne tavarat, jotka haluaa säilyttää vain, koska niissä on tunnearvoa?

Lupaan teille, että jos pääsemme oikeasti Havaijin maaperälle ehjin nahoin tai ylipäätään, järjissämme ja tavarat jotenkin sijoiteltuina, on juhlain aika.