Haastattelussa Kahvihetkiä maailmalla-podcastissa

Sain suuren kunnian olla Helenan ja Lillin haastateltavana Kahvihetkiä maailmalla-podcastissa. Jos haluat kuulla tarkemmin meidän lähtötunnelmista ja syistä lähteä, niin ei muuta kuin luurit korviin ja suunta tänne.

2015_09_18_9f3908f9-9b72-4461-908e-3eeaa082da7c
Kamakahonu

Oliko tämä elämä minun unelmani vai ehkä sittenkin jonkun toisen unelma?

Siihen havahtui Anu, joka oli vasta pari vuotta sitten rakennuttanut miehensä kanssa Helsinkiin omakotitalon. Talo oli ihana ja sisustaminenkin tosi mieluista, mutta… jotain elämästä puuttui.

Kaukokaipuu oli valtava. Se oli alkanut nakertaa sisusta jo silloin aikoinaan, 14 vuoden takaisen Havaijin matkan jälkeen. Jonain päivänä meidänkin perhe muuttaa tänne, oli miehen kanssa haaveiltu. Mutta aikaa kului, lapsia syntyi ja elämä vei eteenpäin.

– Jos tätä ei olisi nyt tehty, olisi tämä unelma jäänyt puheen tasolle, Anu sanoo Helsingissä. Matkaan lähdetään viimeinkin muutaman viikon päästä.

Kun mies jäi yrittäjäksi, opettajana työskentelevä Anu nimittäin viimein ryhtyi toimeen. Hän päätti hakea vapaaehtoistyöpaikkaa – mistäpä muualta kuin Havaijilta. Ja sai.

Koko omaisuus on nyt myynnissä. Mukaan matkaan lähtevät vain muusikkona työskentelevän miehen laitteet, vaatteita, ehkä joku taulu ja kirjoja.

Kohta lähdetään!

 

 

 

Päiväkotihaastattelu 4-vuotiaalle

Huijasin vähän, kun kerroin aiemmin Kuopuksen aloittavan Havaijilla päiväkodin. Tai en ehkä huijannut, menin vain asioiden edelle. Hän nimittäin sai päiväkotipaikan vasta tänään.

Se on sikäli tietysti kiva, että nyt meille kaikille neljälle on tiedossa varma sijoituspaikka elokuun alusta lukien. Kuitenkin lapselle tuli hyväksymiskirjeen mukana myös kutsu haastatteluun, joka hoidetaan päiväkodin johtajan kanssa ensi viikolla Skypen kautta.

En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.

Haastattelun funktio ei ajankohtansa takia voi olla lapsen päiväkotikelpoisuuden tarkistaminen – tämä kun olisi näin älykkäästi ajatellen kannattanut hoitaa ennen remmiin hyväksymistä. Ehkä syy voi olla toive tutustua lapseen vähän etukäteen, mutta kerrataanpa hyvissä ajoin pari pientä faktaa liittyen tähän Skype-hetkeen:

  • olemme 13 tuntia Konan aikaa edellä. Varhaisin heidän tarjoamansa haastatteluaika oli aamulla klo 8.30, jolloin meillä täällä Pohjolassa kello on 21.30. Suorastaan nelivuotiaan parasta aikaa!
  • lapsi ei puhu sanaakaan englantia.

 

Screen Shot 2017-06-02 at 20.46.27
Vanha kuva, aihe pian taas ajankohtainen.

 

Näen jo päässäni episodin, jossa pilkkivä Kuopus istuu sylissäni, iloinen päiväkodin täti kyselee häneltä kysymyksiä, minä niitä tulkkaamaan vähintään yhtä iloisena – ja Kuopus ei vastaa mitään, turhautuu, ja poistuu paikalta. Ja minä siinä sitten selittämään, kuinka on katsokaas kello jo aika paljon täällä ja oikein ihana tyttö se on.

Varmaan ihan hyvä, että tämä haastattelukutsu tuli vasta nyt.

 

Säätöä ja valtavaa loman odotusta

Meillä alkaa lasten kanssa loma lauantaina. Tämän opettajarouvan ja hänen lastensa kesäkuut ovat olleet tähän saakka siitä hilpeät, että yleensä siinä vaiheessa kukaan lasten kavereista ei ole ollut vielä lomalla, eikä opettajan puolisokaan tietenkään, joten olemme yrittäneet vimmatusti keksiä kolmistaan tekemistä päivisin. Viime vuonna vielä sinisilmäisesti odotin loman alultamme rauhallisia aamuja, verkkaisia aamupaloja, kuumaa kahvia, omalla pihalla kellettelyä sekä mahdollisuuksia ojentautua suoraksi ja lukea kirjaa, mutta tänä vuonna tiedän jo paremmin.

Tämä kesäkuu se tuo tullessaan vielä sellaisen jännittävän lisäosan lomapäiviemme ratoksi, että tässä samallahan pitäisi pakata talollinen tavaraa jonnekin pois. Osa huonekaluista on jo myyty, osa odottaa myyntiä, loput hakenee Fida ja muutamat päiväkirjat (joita en tule koskaan lukemaan) ja valokuva-albumit (joita katselen joskus nostalgiaryypyn tarpeessa) kulkeutuvat vanhempieni varastoon reissumme ajaksi. Olkoon reissu sitten minkä mittainen vain, tätähän emme vielä tiedä.

Tällä hetkellä Esikoisen huone on täynnä talon tulevien asukkaiden tavaroita ja pojan tavarat on kiikutettu naapurihuoneeseen pikkusiskon riesaksi. Kuopuksen vaatekaapit on myyty, joten molempien lasten vaatteet ovat somissa laatikoissaan pitkin meidän makkarin lattiaa. Ruokapöytä on myyty, mutta sen ympärillä olleita penkkejä ei, joten penkit on kaadettu ja niistä tehty maja lapsille keittiön lattialle. En ole ihan varma, mitä ajattelin, kun tämän penkkipalatsin heille rakensin, mutta en ainakaan sitä, että majathan vaativat sisäänsä melkoisen määrän kaikenlaista ylimääräistä tavaraa, kuten nyt vaikka vesivärit, leimasimet, höyhenet ja marmorikuulat. Ja majassa pitää saada myös syödä.

FullSizeRender-4

Lapset ovat tainneet jo tottua siihen, että meillä ei ole enää siistiä. Noin niin kuin koskaan enää. Joka nurkassa on joku nyssäkkä menossa jonnekin ja pahin keko syntyy olkkariin aina silloin, kun ullakon luukkua raotetaan. Toivon tämän olevan heistä kivaa, vähän niin kuin leirillä olis.

Leirielämää jäljellä tasan neljä viikkoa tänään.