Happy to go, sad to leave

Kun eilen pihallemme kokoontui ihana läksiäisjoukko parhaita ystäviämme, kaikkien kanssa halattiin lopuksi ja sanottiin, että nähdään tässä vielä ennen lähtöä. Kaikki karttelivat jäähyväisiä. Ja ne yhdet realistit, jotka eivät näin tehneet, nostattivat kyyneleet silmiin. Nähdään ensi kesänä.

ksJDu0qoSLymfxidXVax3g_thumb_4273

Äsken menin kahvikupin kanssa yläkerran aulan röykkiötä valloittamaan. Istuin hetkeksi alas ja silmäni osuivat lautapeleihin – nuo voisinkin pakata nyt mökille. Tallustelin alakertaan tyhjän laatikon luo, ja mietin, että isken pelit siihen. Sitten keksin, että on nälkä ja hain pientä välipalaa mukaan. Lähdin palasen ja kahvikupin kanssa yläkerran aulan röykkiötä valloittamaan. Istuin hetkeksi alas ja mietin, että mitä mun pitikään tässä tehdä. Söin rauhassa ja hörpin kahviani. Silmäni osuivat lautapeleihin – nuo voisinkin pakata nyt mökille.

Tavallaan voisin väittää, että tämä uusintakierros palautti muistini, mutta enemmän tuntuu siltä, että se oli aivan itsenäinen (joskin identtinen) ja todellinen tapahtumien ketju.

Tarvitsen lomaa.

Haastattelussa Kahvihetkiä maailmalla-podcastissa

Sain suuren kunnian olla Helenan ja Lillin haastateltavana Kahvihetkiä maailmalla-podcastissa. Jos haluat kuulla tarkemmin meidän lähtötunnelmista ja syistä lähteä, niin ei muuta kuin luurit korviin ja suunta tänne.

2015_09_18_9f3908f9-9b72-4461-908e-3eeaa082da7c
Kamakahonu

Oliko tämä elämä minun unelmani vai ehkä sittenkin jonkun toisen unelma?

Siihen havahtui Anu, joka oli vasta pari vuotta sitten rakennuttanut miehensä kanssa Helsinkiin omakotitalon. Talo oli ihana ja sisustaminenkin tosi mieluista, mutta… jotain elämästä puuttui.

Kaukokaipuu oli valtava. Se oli alkanut nakertaa sisusta jo silloin aikoinaan, 14 vuoden takaisen Havaijin matkan jälkeen. Jonain päivänä meidänkin perhe muuttaa tänne, oli miehen kanssa haaveiltu. Mutta aikaa kului, lapsia syntyi ja elämä vei eteenpäin.

– Jos tätä ei olisi nyt tehty, olisi tämä unelma jäänyt puheen tasolle, Anu sanoo Helsingissä. Matkaan lähdetään viimeinkin muutaman viikon päästä.

Kun mies jäi yrittäjäksi, opettajana työskentelevä Anu nimittäin viimein ryhtyi toimeen. Hän päätti hakea vapaaehtoistyöpaikkaa – mistäpä muualta kuin Havaijilta. Ja sai.

Koko omaisuus on nyt myynnissä. Mukaan matkaan lähtevät vain muusikkona työskentelevän miehen laitteet, vaatteita, ehkä joku taulu ja kirjoja.

Kohta lähdetään!

 

 

 

Ensimmäiset jäähyväiset

Tässä tulevien läksiäisten ja jäähyväisten sarjassa ensimmäiset laatuaan pidettiin eilen. Koulussa. Opettajan työ on siitä kamalaa, että ei ainoastaan suvivirsi herkistä joka kerta, vaan joskus joku luokka saa myös ihan rehellisesti itkemäänkin. Ja jos nyt vielä tarkkoja ollaan, ja aina ollaan, olen viimeisen kymmenen vuoden aikana eronnut vain kahdesta omasta luokasta ja molemmilla kerroilla se on oikeasti mennyt tunteisiin. Mielenkiintoisin hetki koko lukuvuonna on näinä eron vuosina ollut tietysti siinä todistustenjaon yhteydessä, kun olen yrittänyt pitää läksiäis”puhetta” koko jengin ja heidän vanhempiensa edessä. Eilenkään en tosin onneksi ollut lainkaan ainoa, joka luokassa kyynelehti, mutta olin kylläkin ainoa, joka yritti puhua samaan aikaan.

IMG_3186

Suunnitelmissa on tällä hetkellä pitää ainakin kolmet erilaiset läksiäiset. Voi olla, että olen tullut liioitelleeksi vähän. On nimittäin aivan mahdollista, että emme saakaan viisumeillemme jatkoa ja ensi kesäksi suunniteltu Suomen visiittimme jääkin pysyväksi ja olen suurieleisesti mennyt kutsumaan juhliini ystäviä, joita en välttämättä muutenkaan näkisi kuin kerran kesässä.

Mulle on silti tärkeää nyt tehdä tämä näin. Oli nimittäin aika, jolloin olisin voinut poistua maasta vaikka päivän varoitusajalla, ilman kyyneliä, ja vain mennä. Nyt olen juurtunut ja kiintynyt ja tehnyt kaikkea sellaista, mikä tekee lähdöstä aika paljon vaikeampaa.

Mitä eilisiin kevätjuhliin tulee, niin en niistä huolimatta vieläkään millään meinaa ymmärtää, että olen nyt lomalla. Että tosiaan, en ole laittamassa aamulla kelloa soimaan, vaan voin ainakin ajatuksen tasolla nukkua pitkään (eli ainakin seitsemään, jos jälkikasvulla on tuurilla hyvä aamu). Olen katsokaas melkoinen putkiaivo, enkä pysty keskittymään kunnolla kuin yhteen asiaan kerrallaan ja tähän saakka se on ollut mun omakseni muodostunut ryhmä nelosluokkalaisia ja heidän juhlansa. Mun juhlat. Ja nyt kun ne on pidetty ja itkut osittain itketty, voin taas kurkistaa putken läpi kohti seuraavaa etappia.

Kas, sehän on lento maailman toiselle puolen. Ja kaikki on vielä aivan vaiheessa täällä.