Havaijilla ei ole enää niin kuuma ja muita huomioita

Tässä päivänä eräänä totesimme puolison kanssa melkein yhteen ääneen, että Havaijilla ei ole enää niin kuuma kuin silloin, kun tänne tulimme. Hetken olimme sitten tyytyväisinä molemmat siinä ajatuksessa, että tässä ollaan menty kohti saaren kuuminta kuukautta sillä lailla päinvastaisesti, että ilma onkin alkanut poikkeuksellisesti vähän viilentyä.

Samaan hengenvetoon todettiin, että juomavesikin varmaan puhdistetaan nykyisellään jotenkin eri tavalla, kun se ei maistu enää niin oudolta.

Välillä sitä todella löytää itsensä olemasta fiksumpi kuin aiemmin uskoikaan.

20170731_210216

Kun tulimme vajaa kuukausi sitten Konalle, kärsimme paikoin liiasta helteestä. Kerran ensimmäisellä viikolla aloimme pahaa aavistamatta kävellä muutaman sadan metrin matkaa läheiselle pienelle farmille eläimiä katsomaan ja löysimme itsemme kärvistelemästä jo puolimatkassa tuskastuttavan kuuman helteen kourissa. Esikoinen tsemppasi raivolla takaisin kotiin, siinä missä nelivuotias itkien ilmoitti, että jää kökkimään juurikin siihen paikkaan, jos ei nyt heti saa repparikyytiä kotiin. Ja minä mietin, että jos otan vielä tuon vajaa kaksikymmentä kiloa selkääni, saatan ihan oikeasti pyörtyä seuraavassa ylämäessä. Kukaan ei pyörtynyt, mutta silloin päätimme, ettemme ehkä enää ikinä kävele täällä minnekään.

Enää ei tunnu koskaan samalta, vaikka aurinko paistaisi pilvettömältä taivaalta (mikä on onneksi kesäisin harvinaisempaa) ja island breeze unohtaisi kokonaan puhaltaa. Pidemmätkin matkat taittuvat meiltä kaikilta ihan reippain askelin ja sellaisen kohtuullisen kokovartalohien kanssa osaa jo elää. Todennäköisesti palelisimme hieman, jos nyt tulisimme takaisin Suomen ihaniin 25-asteisiin helteisiin, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

20170731_205203

Vesikin tulee, vaikkette tätä ehkä uskoisikaan, ihan samoista putkista kuin neljä viikkoa sitten, mutta maku on meidän suissa jo vallan passeli. Lapset ovat alkaneet myös taas syödä aterioilla enemmän kuin yhden maistiaislusikallisen verran. Luonnonjogurtti ei ole enää pahaa, makaronit eivät ole pahoja, tomaatit eivät ole pahoja, ananas ei ole pahaa, kaakao ei ole pahaa. Korjaan, ei saa sanoa pahaa, saa sanoa, että minä en tykkää.

Kuopus totesi juuri toissailtana iltapalapöydässä, että hän on alkanut jo ihan vähän tottua tähän uuteen kotiin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että niin me muutkin.

 

Ikävintä on vertaistuen puute

Mulla vihdoin välähti eilen illalla, mistä mulla on niin pahasti hiertänyt nämä ensimmäiset viikot täällä. Tiesin kyllä jo etukäteen, että harvalle yksilölle ulkomaille muuttaminen on pelkästään helppoa ja ihanaa ja itseni tuntien tiesin myös, että lämpiän yleensä aina vähän hitaasti, vaikka miten kuuma olisi. En silti saanut yhtään sen tarkemmin kiinni, että mikä tässä nyt mättää.

20170726_212137

Yhtäkkiä sitten eilen syttyi lamppu päässä: vertaistuen puute on loistanut viimeiset kolme viikkoa poissaolollaan ja juuri silloin, kun sitä eniten kaipaisin. Enkä pelkästään muuttoon liittyen, vaan ihan kaikkeen. Olen katsokaas ollut viime viikot varma, että vain tässä taloudessa sisarukset riitelevät niin olemattomista asioista kuin meillä ja että vain minä jaksan sitä melkoisen huonosti. Olen päätellyt, että koska täällä näen rannoilla vain iloisia perheitä (mihin lukeudumme aivan tarkoin itsekin), ei heillä kellään käydä mitään vääntöjä edes silloin, kun kodin ovet menevät kiinni.

En tietenkään ole syntynyt aivan eilen, joten tiesin kyllä, ettei tämä ole totta. Kaikilla on kaikenlaista, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mutta kaiken maailman säätöjen pohtiminen yksin sai ne mulla kasvamaan taas ulos mittasuhteistaan. Eikä puolisoa lasketa vertaistueksi, sillä hän on se tyyppi, jonka kanssa nämä tilanteet eletään. Ja sattuu olemaan myös sen verran rasittavan tyytyväinen ja rento koko ajan, ettei siitä olisi muutenkaan vertaistukiryhmäläiseksi.

Hei, olen siippa, ja mun mielestä kaikki on ihan hyvin.

IMG_20170725_104019_409

Kotimaassa olevien ystävien virtuaalituen saaminen on ollut sikäli haastavaa, että kun minä lasken kymmeneen, he vetelevät sikeitä. Viestejä on toki monen kanssa vaihdettu tiuhaan joko iltamyöhällä tai aamulla aikaisin, mutta ei se ole aivan sama asia kuin se, että aiemmin pystyi soittamaan tai pyytämään ihan jopa kylään saakka kesken minkä tahansa shown. Ja missään ei ikinä ollut mitään ihmeellistä kenellekään, aivan tuttuja olivat tilanteet jokaiselle ihan omasta takaa. Mutta nyt mulla on ollut kaikki nämä oman perheen asiat naamalla neljä viikkoa putkeen ilman juurikaan mitään ulkopuolisia suhteita. No vähän liioittelin, mutta kuitenkin noin suurin piirtein. Keskenään ollaan oltu tässä melkein kaiken aikaa. Ja tällä lailla ei ole ihmisen kyllä pidemmän päälle hyvä elää.

Kun tajusin tämän, koko ongelma jotenkin vaan katosi. Hiffasin, terävä kun olen, että lihaa ja verta olevien kavereiden ja ystävien saaminen kestää ja nyt tässä vaan annetaan ajan kulua ja tehdään itse se, mikä voidaan. Että kyllä se siitä. Ja on sitä muillakin riitoja.

Ja tänään ei sitten riideltykään. Joskus näinkin.