Ummikkolapsi oppii englantia, osa II: tilanne ennen koulun alkua

Ummikkolapsemme ovat ensimmäisen ulkomaan kuukautensa aikana omaksuneet englantia vähän eri tahtiin. Asiasta sen enempää tietämättä veikkaisin kahden vuoden ikäeron selittävän tätä aika paljon. Mitään emme ole kummallekaan sen kummemmin opettaneet, mutta pari kuukautta vajaa seitsenvuotias Esikoinen on etenkin ehtinyt yllättää useammassakin tilanteessa.

Pojan suusta on yhtäkkiä, aivan oikeissa tilanteissa, tullut kaverille pyyntöinä come on ja let’s go, ja kun lapsi maistoi Kope Lanin taivaalliseksi kehuttua, saarella tehtyä jäätelöä, hän kommentoi luontevasti awesome – mitä jäätelö todella oli. Eilen illalla sain toivotuksen Good night, mom, I love you.

En tiedä, mistä ja miten nämä lausahdukset ovat matkaan tarttuneet.

Nbr6J3PXSlmAiv5jZRNxKQ_thumb_43e0

Viime viikolla Esikoinen skeittaili ystäväperheemme pojan kanssa kampuksen ruokalan edessä, minkä jälkeen lähdimme kävelemään synttärijuhliin viereiseen leikkipuistoon. Poika seisoi puiston portin edessä ja kysyi that way? Kaverikin melkein hämmentyi vieressä, kun kuuli taas yhtäkkiä omaa kieltään, vaikkakin vain parin sanan verran.

Rannalla samaiset kaverukset etsivät rapuja, mikä ei tosin Esikoisen suusta tullut muodossa crab, vaan crap. En siis ole ihan varma, luuliko amerikkalainen pieni ystävämme lapsemme innostuvan meressä mahdollisesti killuvista ylläreistä vai kivien väleissä lymyilevistä taskuravuista, mutta yhtä innoissaan tuntuivat olevan aiheesta molemmat.

Q%hpdm2LQ8O5t3NOWADJDg_thumb_43e2

Vaikka kieltä onkin jo alkanut tarttua mieleen ihan itsestään, kyllä silti ihan asianmukaisesti jännitän lapsen ensimmäisen luokan alkua, mikä vajaan viikon päähän ajoittuu. Mutta kuten niin monessa kohtaa on jo sanottu, lapset tottuu, lapset sopeutuu, lapset oppivat kielen nopeasti ja kyllä se siitä.

Tilanne siis ainakin isommalla lapsella kuuden viikon Havaijilla asumisen jälkeen, näiden sarjan ensimmäisessä osassa esiteltyjen muutaman sanan lisäksi: yes, no, oh no, oh my gosh, mom, dad, let’s go, come on, what, please, awesome, excellent, Magic Sands, ladybug, gecko, cat, baby, good night, spy, what’s your name.

Kyllä näistä jo ihan kivan keskustelun saa aikaiseksi.

Suomalaislapset sekaan kansainväliseen kouluun

Olen ollut ensimmäisen työviikkoni aikana rehellisesti sanottuna enemmän huolissani kuin luottavainen. Tiedän, ettei se auta mitään ja kyllä tästä taas noustaan, mutta tällä viikolla on tullut kyllä aika paljon uutta kerralla.

Olen ollut onnellinen, että muksut saivat käydä suurimman osan lapsuuttaan suomalaisissa, ihanissa päiväkodeissa ja istua kuralätäköissä samalla, kun muualla maailmassa harjoiteltiin akateemisia taitoja. He ovat saaneet leikkiä vapaasti, muodostaa ystävyyssuhteita ja tärkeitä suhteita hoitaviin aikuisiin. Nyt se loppui. Se vapaa leikki ainakin.

Aci+tWaHSdmKghznY9VEfw_thumb_4370

Lokakuussa viisi vuotta täyttävä Kuopus aloitti loppuviikolla paikallisen eskarin. Ensitunnelmat tytön suusta: laulettiin aivan liikaa enkä ymmärtänyt mitään. Väsytti. Tuli kuuma ja jano ja nälkä enkä saanut pitää taukoja.

Lapsen mukana ollut puoliso kertoi, klo 8-11.30 välillä koko aamupäivä täyttyi ohjatusta toiminnasta. Vapaata ei pidetä, koska eskarilaisillekin on olemassa korkeat opetuksen standardit ja asiakokonaisuudet, jotka pitää käsitellä. Vaikka touhu keskittyikin vielä lauluihin ja periaatteessa leikkeihin, piti koko ajan keskittyä ja tehdä asiat ohjeiden mukaan. Iltapäivät lienevät samanlaisia, mutta aloitamme nyt ensin puolella päivällä.

Kuopus oli kuulemma koko ryhmästä ainoa, joka ei jaksanut enää puolen yhdentoista jälkeen keskittyä. Minusta se on täysin ymmärrettävää. Pelkään, että lapsi saa tästä hyvästä jatkossa jäähyjä tai toruja.

vV0OiF3nSZGVw58tqNNXlA_thumb_437b

Yritän kertoa itselleni, että Suomen systeemi on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen ja että lapset yli kulttuurirajojen yleensä aloittavat akateemisten taitojen harjoittelun aikaisin ja selviävät aikuisuuteen ilman suurempia traumoja. Meillä saattaa mennä koko syyslukukausi totutteluun. Onneksi kummallekaan ei tule juurikaan kotitehtäviä, vaan päivien päätyttyä klo 14.45 voimme kaikki huokaista helpotuksesta ja olla vaan.

Esikoispoikamme on luonteeltaan vahva, mutta hyvin herkkä ja on nyt jo jännittänyt päivää, jolloin koulu alkaa ja joutuu jäämään yksin luokkaan. Miltähän meistä aikuisista tuntuisi, jos meidät heitettäisiin töihin vaikka Intiaan, jonka kieltä harvempi meistä osaa ja sitten yrittäisimme katsoa muilta, että mitähän meiltä nyt odotetaan. Miettikää, miten paljon energiaa sellainen vie. Entä, jos tulee huono olo? Pää kipeäksi? Joku lyö välkällä?

Vaikka pystyn periaatteessa ammattiroolini kautta sanomaan, että lapset oppivat kyllä kieltä, selviävät aivan varmasti ja heidän opettajansa pitävät heistä huolen, äiti minussa on eri mieltä. Äiti on huolissaan. Pelkään, että molemmat itkeskelevät ensimmäiset viikot yksin luokissaan, kun eivät vaan ymmärrä, missä mennään eivätkä pysty edes kaverille murheistaan puhua.

4c5vNdJBRciv%trLhzAAKA_thumb_436f

Pelkään myös, että he väsyvät näihin vaatimuksiin. Olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtää, miksi niin monet valitsevat Amerikassa kotikoulun. Matikassa Esikoisen ei kyllä ekaluokalla tarvitse periaatteessa oppia muuta kuin kymmenjärjestelmä sekä perus yhteen- ja vähennyslaskuja, mikä tulee kyllä todennäköisesti sujumaan ihan mallikkaasti. Lukemisen ja kirjoittamisen vaatimukset ovat kuitenkin kovat, mutta ESL-oppilaana lapsi saa varmaan vähän siimaa tässä. Luokalle tosin jätetään aika helposti, jos eivät standardit täyty. Tai sitten siirretään luokalta, mutta kakkosellakin jatkaa lukemista ykkösten kanssa. Oikein parhaimmat oppilaat skippaavat luokkia.

Voihan nyt tietysti olla niinkin, että alkukankeuden jälkeen molemmat sujahtavat tavallaan muusta tietämättä tähän malliin ihan huomaamatta ja tykkäävät koulusta. Hukkaan meni sitten tämäkin hyvä stressaaminen.

Suomalaisena opettajana Havaijilla – mitähän tästä tulee

Olen ollut töissä nyt kokonaista kolme päivää ja suurimman osaan aikaa jonkinlaisessa kulttuurishokissa. En vielä tiedä tulevasta todellisuudestani mitään ja on varmasti aivan liian aikaista sanoa mitään alkavasta lukuvuodesta, mutta sanon silti. Keskustelut muiden opettajien kanssa ja etenkin niiden erot suomalaiskollegoihin nähden ovat saaneet pyörät päässäni pyörimään ja montaa asiaa olen tässä jo ehtinyt pohdiskella. Sain myös maanantaiaamuna tietää, että mulle tuleekin oma luokka, 2-3rd yhdysluokka, mikä oli kyllä ihan kiva uutinen.

En ole aikoihin tuntenut oloani ammatillisesti näin epävarmaksi, mutta täkäläinen opetussuunnitelma ja vieraan kielen käyttö ovat kyllä onnistuneet saamaan mut jännittämään aikalailla. Olen kulkenut ympäriinsä puhelimen sanakirjan kanssa ja kertaillut mm. sellaisia termejä kuin successive, convey, stanza ja subtract. Kun näin pöydälläni ensimmäisen kerran Singapore math-kirjat, mietin, että miten sairaassa täällä voidaan opettaa tokaluokkalaiselle (joka on samanaikäinen kuin Suomen ekaluokkalainen) esimerkiksi laskua 248-169.

20170809_185047

Vähän tämän jälkeen luin koulumme kuulemma keskivertokolmasluokkalaisen nelisivuisen aineen ja mietin, että Suomessa samaan pystyisi ehkä joku vitonen. Taso tuntuu siis tässä vaiheessa korkealta ja jo monta kertaa olen ehtinyt kuulla, kuinka lasten tulee meet the standards.

Mietin myös, että vielä kielipuolipoikani tulee oppimaan täällä, että vokaali on vowel ja jakaa divide, mutta ei välttämättä koskaan tule kysyneeksi niiden suomalaisia vastineita. Toivon silti, että molempien muksujen suomen kielen taito ei jäisi tästä eteenpäin vain arkikielen tasolle, vaan että onnistuisimme pitämään kielen edelleen elävänä ja sanavaraston rikkaana – etenkin siis, jos päädymme olemaan täällä pidempään.

Ekaluokkalaisetkin vetävät täällä heti alusta saakka joka viikko klo 8.00-14.45 pitkät koulupäivät, kuten kaikki muutkin ikäluokat, mikä on suomalaisnäkökulmasta melkoisen jäätävää. Iltapäivinä on toki lähinnä liikuntaa ja musiikkia, mutta mielenkiintoisena yksityiskohtana myös korean kielen tunteja. Välintunteja on koko koulupäivän aikana yksi, vartin mittainen, ja puoliltapäivin on tunnin lounastauko, ja tämä on kuulemma paljon public schooleihin verrattuna.

Täällä koulutulokkaiden odotetaan periaatteessa osaavan jo elokuussa lukea. Onneksi Esikoinen oppikin joskus talvella vähän vahingossa itsekseen lukemaan, sen jälkeen kun oli ensin alkanut kirjoittamaan. Hän ei tosin ole juurikaan taitoa sittemmin harjoitellut ja lukeminen on edelleen melkein yhtä hidasta kuin se oli alkuun. Eipä se varmaan mitään haittaa, vastassa kun on uuden kielen opettelu, mitä hän ei lukiessaan ymmärtäisi kuitenkaan, vaikka kuinka paahtaisi menemään.

ukfz+UKJQoC44zx31jRnog_thumb_43c6

Olen rehellinen: ekan päivän iltana olin stressissä, että miten mä tulen taklaamaan yhdysluokan matikan, lukemisen ja kirjoittamisen, ja miten mun lapseni tulee tähän koulukulttuuriin sopeutumaan. Seuraavana yönä heräsin painajaiseen, jossa puoliso menetti yhtäkkiä autoa ajaessaan tajuntansa ja samaan aikaan Esikoinen tuli kertomaan, että näki unta, jossa minä kuolin. Sitten päädyinkin valvomaan ehkä tunnin.

Eilen luin lisää opetussuunnitelmaa ja huomasin, että matikassa me ei edes olla niin kaukana toisistamme ja tavoitteet ovat kotimaan kanssa sittenkin melko samat. Singaporestakin olin tehnyt liian nopeita johtopäätöksiä ja otan metodista sen hyvät osat ja jätän vaikeimmat laskut vaan pois. Kollegatkin ovat vakuutelleet, että pieniä leikitetään luokissa paljon.

Mutta hei, jotain hyvääkin: mä pystyn kävelemaan töihin, näen matkalla Tyynenmeren ja haistan viereisen kotieläinfarmin. Luokkahuoneeni nimi on Maui ja Esikoisen tuleva ope on kiva. Ja kotipihallamme kasvaa bataattia, papaijaa, rosmariinia, limeä ja basilikaa – tämänkin opin tänään.

Mrs. Anu koulumaailmasta kuittaa ja palaa taas myöhemmin asiaan.