Ummikkolapsi oppii englantia, osa IV: luolamiesten kokonaiset lauseet

Edellisestä kielikatsauksesta on vajaa kuukausi, mutta yhtäkkiä täällä puhutaan englantia. Älkää tokikaan liikaa innostuko. Lauseet ovat useimmiten melkoista luolamiestasoa, mutta kokonaisia ajatuksia kuitenkin, vaikka aiheiltaan pyörivätkin hyvin yksinkertaisten teemojen ympärillä.

Screen Shot 2017-11-01 at 21.04.26

Viime viikolla Esikoinen oli sopinut luokkakaverinsa kanssa skeittitreffit. En tiedä, miten. Skeittailemassa sitten ollessamme hän esitteli parhaan ystävänsä luokkakaverilleen sanoin this is my friend, Kai. Saatoin hihkaista jotain huonosti tunnistettavaa siihen väliin, ihan vaan ilokseni. Ja yllätyttyäni.

Tämä samainen luokkakaveri kysyi viime viikolla pojalta, että do you wanna go swim with me? Tähän Esikoinen vastasi innoissaan, että yes, let’s go swim Magic sands! I like this Magic Sands!

Perjantaisella retkellä kuulin juuri viisi vuotta täyttäneen Kuopuksen esitelleen lelukissansa ystävälleen sanoin this is boy, this is girl. Repuistaan hän kertoi, aloittaen suomeksi, että hänellä on niitä one small, two big.

Ekaluokkalainen on ollut vähän huolissaan, että unohtaa täällä suomen kielen. Tavallaan ymmärrän häntä. Me kun luetaan pojan lukuläksyjä, niin saatan useinkin tuijottaa kuvaa, jonka vieressä lukee slippers, ja miettiä, että mitkä ihmeet ne nyt olikaan suomeksi. Kuulostaa aivan älyvapaalta, tiedän, koska kyllähän minä nyt suomea osaan. Mutta eilenkin mainitsin pojalle, että tulevalla luokkaretkellä tullaan oppimaan uutta turtleseista. Turtleseista!

Screen Shot 2017-11-01 at 20.54.55
leapfrog.com

 

Ennen viimeviikkoiselle yöretkelle lähtöä Esikoinen sai ystävältään isänsä puhelimeen ääniviestin, jossa lapsi kertoi olevansa fiiliksissä tulevasta lähdöstä. Puoliso neuvoi poikaa vastaamaan viestiin, mutta harjoittelu jäi vähän vähälle. Äänitys päälle ja poika kertomaan, että I’m so sexcited.

Sitä ei vissiin lähetetty sitä viestiä.

Kuin elokuvista: muutto ulkomaille

Mussa on aina virrannut seikkailijan verta. Lapsena muistan samaistuneeni Muumeissa Nuuskamuikkuseen, joka halusi joka talvi pakata tavaransa ja lähteä huuliharppuaan soitellen, ainakin ajatuksissani, kylmää karkuun tai tarinoiden kulkureihin, jotka yksin matkasivat pussukat olkavarsillaan keikkuen ympäri maailmaa. Koskaan en nähnyt itseäni satujen äitihahmoina, jotka ottivat muut hoiviinsa tai prinsessoina, jotka odottivat prinssejään saapuviksi, päinvastoin.

Reissuelämän romantisointi ei toki piirrettyihin lopu. Mä olen aina saanut ihan näin ajattelevana aikuisenakin kiksit Eat, pray, love-tyyppisistä tarinoista, joissa se oikea minä ja onni elämään löytyy nimenomaan matkustamisen ja uusien, mielenkiintoisten ihmisten kautta. Mutta kuten omassa elämässäni nyt näin muutenkin, oma ulkomaille muuttoni ei ole mennyt ihan niin kuin elokuvissa.

20170904_183744

En toki sano, etteikö niin voisi jollekin tapahtuakin. Olen nimittäin esimerkiksi tavannut parin, jonka rakkaustarina on kuin suoraan valkokankaalta. Sellainen ”15 minuutin jälkeen tapaamisestamme menimme ensimmäisille treffeillemme ja kolmen päivän kuluttua tiesimme, että tulemme menemään naimisiin”-tyyppinen kohtaaminen. Pari on edelleen onnellisesti yhdessä, kera kolmen lapsensa. Että tapahtuu sitä. Ja varmasti joillekin myös reissuelämä on tuntunut juuri siltä, miltä aina kuvittelin Nuuskamuikkusesta tuntuvan, kun hän reissuilleen lähti. Ei yksinäisyyttä, ei kaipuuta, ei pelkoja, ainoastaan vapautta.

Tietysti tämäkin lähtö olisi ollut erilainen, jos olisin ollut sellaisessa tilanteessa, että olisin lähtenyt yksin. Olisin ratsastanut tukka hulmuten auringonlaskuun (tämä nyt olkoon joku mielikuva tässä, sillä oikeasti pelkään hevosia eivätkä lyhyet hiukset varsinaisesti hulmua) ja huolehtinut vain itsestäni. En tiedä, missä vaiheessa se olisi käynyt yksinäiseksi, mutta tällähän hetkellä salaa haaveilen siitä, että voisin tehdä päivät pitkät työtä, jossa en koskaan tapaisi ketään. Että voisin vaikka sulkeutua kirjastoon kirjoittamaan koko päiväksi ja kääntää selkäni maailmalle, sen sijaan että olen intestiivisesti tekemisissä ihmisten kanssa koko ajan. Mutta pointtina tässä nyt vähän kaukaa hakien se, että kaikissa ihanissa saduissa ja elokuvissa henkilöt lähtevät matkaan aina yksin eivätkä perheen kanssa, jolloin alati muuttuvia palasia on aivan tajuttomasti enemmän nenän edessä koko ajan. Tässä kun on tullut vanhempana kohdattua sellaisia riemukkaita hetkiä, että lapset ovat reagoineet tavoilleen ominaisesti (eli voimakkaasti) asioihin ja vaikka parhaani olen tehnyt, niin ei silti ihan maaliin ole mennyt.

20170911_132428

Ehkä mä jollain tasolla kuitenkin odotin, että olisin saanut täällä ne elokuvakohtaukseni. Odotuksistani huolimatta en ole tässä löytänyt itseäni sen kummemmin (en kyllä ole etsinytkään), en saanut yhteyttä johonkin kadotettuun, en ole sen vapaammin hengittänyt kuin ennen lähtöäkään. Mulla ja kotimaassa olevilla eräillä parhaimmista ystävistäni on ollut jo pitkään sisäpiirivitsi ’voittoisista tarinoista’ joita niin kovasti aina kuulee joidenkin ihmisten omista elämistään, parisuhteistaan ja yleisistä onnistumisistaan muille kertovan. Omia me edelleen odotamme, mutta kerron kyllä sitten, kun sellainen saapuu hohtavana eteeni.

Ulkomaille muuttaminen on omasta näkövinkkelistäni katseltuna ollut osittain yksi valtava pain in the ass. Leffat jättävät kertomatta sen, että lähtöjärjestelyt ovat työläitä, kalliita ja useimmiten hitaita. Yksinäisyys kohteessa ei ole omavalintaista, joten se voi pahimmillaan olla piinaavaa ja painavaa. Ulkopuolisuuden tunnetta joutuu sietämään aikansa ja sitä, ettei samanhenkisiä ystäviä todennäköisesti löydä ihan heti. Vieraan kielen käyttäminen väsyttää aivoja niin paljon, että iltaisin pilkkiminen alkaa usein jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää.

Sopeutuminen on sellainen prosessi, jota on miltei mahdotonta kuvailla sanoin. Yhtä aikaa kun voi olla niin tavattoman onnellinen ja aivan pihalla, tyytyväisempi kuin koskaan, mutta silti alakuloinen. Ja näiden ääripäiden välissä kaikkeen tottuu ja arki ruksuttaa ihan samalla tavoin kuin missä tahansa muuallakin.

20170911_132520

En mä silti tiedä, haluaisinko nähdä elokuvaa tästä. Nytkin mieluummin katsoisin jonkun voittoisan tarinan siitä, miten lähteminen ratkaisi kaiken. Me tarvitaan niitä tarinoita. Jääköön arkirealismi ruudun tälle puolelle.

Ja lisättäköön nyt vielä se, että uskoisin, etten olisi nyt juuri missään muualla maailmassa elämääni yhtä tyytyväinen kuin olen täällä. Mä tiedän, että meidän kuuluu olla nyt täällä ja se ratkaisee kaiken. Tavallaan pyyhkii pois joka sanan, mitä juuri kirjoitin. Ja kun jonkun näin varmaksi tietää, sitä ei ala kyseenalaistaa edes silloin, kun on vähän vastatuulta.

Ja huipullahan tuulee aina.

 

Kaksi kuukautta kohteessa

Tuli syyskuu. Eikä sitä ole täällä huomannut muusta kuin siitä, että koulut ja työt pyörivät ja iltaisin voi jo käyttää tennareita sandaalien sijaan.

20170901_195720

Suomessa olen usein kuullut, että näytän nuoremmalta kuin olen. Täällä olen kuullut sitä vielä paljon enemmän. Ehkä asiaan on vaikuttanut pohjolan pakkasissa jäätyneet geenini tai täkäläisten yleisesti ottaen huonompi ruokavalio, mutta jopa mun silmään väki täällä näyttää paljon vanhemmalta kuin mitä onkaan. Ja heihin verrattuna olen sitten tietenkin melkoinen junnu, mitä ulkonäköön tulee.

Tässä pyöreästi kahden kuukauden kohdilla tuntuu yhtäkkiä yllättävän tasaiselta. Arkeen on löytynyt sellaisia tavallisia palasia kuin että missä käydään kaupassa, mitä sieltä ostetaan, kenen kanssa soitellaan ja mitä tehdään koulu- ja työpäivien jälkeen. Olen niin hullaantunut Havaijiin, että olen nyt aivan valmis sanomaan, etten enää koskaan haluaisi asua maassa, jossa on neljä vuodenaikaa. Kaikki tiedämme, että tämä mielipide voi vielä muuttua ja pidätän toki oikeuden kaikkien mielipiteideni muutokseen tästä hetkestä loppuun saakka, mutta nyt on näin. Olen tähän asti selvinnyt pimeän ajasta mustalla huumorilla, mutta luulen, että olen käyttänyt leikkimielisen, mutta kuitenkin vakavasti otettavan varastoni sääsarkasmia nyt loppuun.

20170901_195548

Kahden kuukauden aikana kuulumisiani on kysynyt vanhempieni lisäksi pieni joukko läheisimpiä ystäviäni sekä toinen tuore expat, jonka kanssa olemme valvoskelleet messengerissä samankaltaisia ajatuksia vaihdellen. Ystävien kanssa olemme laitelleet toisillemme ääniviestejä, upeita videoita ja viestejä, joista joistakin puuttuu ä-pisteet. Olen kuullut päiväkotien aloituksista, työhaasteista, työnhauista, synttäreistä, ekaluokan aloituksista, eskareista, iloista ja suruista. Toisella puolella maailmaa täysin vastakkaisella aikavyöhykkeellä tulee aina asumaan ihmisiä, joita ilman en aio elämääni elää, vaikka näkisimme toisiamme vain kerran vuodessa.

20170901_195318

Asiat hoituvat täällä hitaasti ja tehotonta työaikaa kulutetaan koulun seinien sisällä aivan turhaan, mutta se nyt on pientä. Netti pätkii, mutta keskellä Tyyntämerta sen tavallaan ymmärtää. Kaiken maailman lappusia pitää täytellä ties minne, koska harvaa asiaa voi hoitaa netissä, mutta se nyt on semmosta. Kun ilmoitan, että nämä asiat ovat alkaneet ottaa päähän, lienee honeymoon Konan kanssa virallisesti ohi.

Nyt vielä mennään sydänlaput silmillä.