Kesäloma lähenee ja nyt vähän väsyttää

Meidän kesälomaan eli aikaan Suomessa on enää seitsemisen viikkoa. Sellainen perus loppulukuvuoden väsymys on jo päässyt hiipimään päälle ja muutaman viikon päästä alkaa taas tavaroiden sorttaaminen, laatikoihin pakkaaminen ja eteenpäin lahjoittaminen. Edelleen meillä on vaan liikaa kamaa. Olen löytänyt itseni haaveilemasta tiny home-kommuunista; jos meillä olisi metrin kokoinen koti, ei sinne voisi vahingossakaan kertyä mitään ylimääräistä. Kuka sitä tropiikissa mitään taloa tarvitsee, kun voisi laittaa olohuoneen vaikka katoksen alle ulos.

IMG_8696.PNG
Aivan niin, Letterfolk.

Aika on omituinen käsite. Mulla on ihan sellainen fiilis, että juurihan me tänne tultiin, ja nyt sitten pitääkin jo alkaa valmistautua lähtöön. Osittain koen, että edelleen totuttelen elämään täällä ja yritän sopeutua, etenkin työmaalla. Moni asia on vieläkin täynnä uutuudenviehätystä ja kuitenkin kohta ollaan jo siinä kohti, että eka vuosi täällä tulee täyteen.

Mä toivon, että meillä olisi hyvä loma Suomessa. Vähän olen jo etukäteen jännittänyt (tosin itseltäni salaa) lasten reaktioita, koska nehän saattaa tulla heille itselleen suurimpana yllätyksenä. Entä, jos jotkut kaverit eivät haluakaan enää porukoihinsa? Jos siellä ei olekaan niin ihanaa kuin mitä on koko vuoden odottanut?

IMG_8649.JPG

Opettaminen täällä on ollut pidemmän päälle vähän raskas laiva. Olen kyllä melkoisen helpottunut, että kohta ollaan maalissa. Kyllä nää kulttuurierot vaan on ja pysyy, ei sille minkään mahda. On ollut kieltämättä haastavaa huomata, miten tiukassa tietynlaiset systeemit ovat vain siksi, että ne ovat tuttuja ja jossain joskus hyviksi kehuttuja. Mitään eräältä suomalaiselta opettajalta tulleita ajatuksia ei oikein mitenkään voi lähteä amerikkalaisen koulun toiminnan päälle liimaamaan, kun jo koko sana education tarkoittaa meille eri asioita.

Haaveilin jo muutama kuukausi sitten, että kirjoittaisin tänne tämän mantereen markkinoille kirjan siitä, mikä suomalaisessa koulussa on niin hyvää ja miksi. En vaan tiedä, ottaisiko siitä kukaan onkeensa. Jostain syystä näen edessäni vain pari valtavaa tuulimyllyä.

Pikkusen turnajaiskestävyys koetuksella jollain.

Muuten on kyllä kaikki ihan hyvin.

Harjoittelijan ohjaamisen loputon suo

Sain joulukuussa 20-vuotiaan harjoittelijan luokkaani. Hän on omalla tavallaan oikein ihana. Mutta siinä mielessä tilanne on ollut alusta saakka haastava, että hän on myös ensimmäinen mun luokassa työskennellyt harjoittelija, jolla ei ole alasta tuntiakaan opintoja takana, eikä ennen tänne tuloa päivääkään työkokemusta luokasta. Persoonana hän on oikeinkin vahva, sellainen mainion mustavalkoinen nuori, jolla on mielipide joka asiaan, vaikka ei ehkä asiaa joka mielipiteeseen.

En tässä kohtaa kerro, kenestä hän hieman muistuttaa, silloin kun tämä eräs oli vielä itse 20-vuotias. Mutta ymmärrätte ehkä, että vaikka todella välitän tästä tytöstä, ihan oikeasti, on jo alkuasetelma ollut hivenen vaikea. Eikä me olla hiertymiltä tässä vältyttykään.

Mä tiedän, etten millään muotoa ole mikään täydellinen ohjaaja, mutta tiedän myös, etten ole lainkaan sieltä pahimmastakaan päästä. Yleensä olen ihan positiivinen ja pyrin sellaiseen rakentavaan ohjaamiseen. Silti, viimeksi tänään kävimme keskustelun, jossa harjoittelijani kertoi, ettei suinkaan loukkaantunut palautteestani, mutta etten ehkä ymmärrä häntä oikein. Hänellä kun on sydän paikallaan.

27591827_10159898945975203_608917995_n

Yritin selittää, ettei kyse ollut nyt hänen sydämensä asennosta eikä siitä, ettenkö tietäisi, että hän haluaa tehdä parhaansa. Kyse oli tällä kertaa siitä, että jos istuu autistisen pojan vieressä ja pyytää lasta hetki hetkeltä selittämään, miksi hän tekee matematiikassa virheitä, lapsi hyvin todennäköisesti hämmentyy.

Selitin, kuinka erityislapsia ja lasten oppimisvaikeuksia kannattaa mun mielestä lähestyä. Kerroin, että tällekin kyseiselle pojalle asiat ovat niin konkreettisia, että siirtyminen murtolukuja harjoitellessa tutusta pyöreästä kuviosta (jota kutsumme ilman muuta pizzaksi) numerojanalle on suunnilleen sama asia kuin hyppäisi omasta äidinkielestä unkarin opiskeluun. Opettajan pitää auttaa lasta luomaan yhteys näiden kahden kuvan välille opettamalla asia kuin se tulisi lapselle täysin uutena asiana. Antaa murtolukukakut käsiin kosketeltaviksi ja laittaa lapsi samaan aikaan vaikka hyppimään lattialla numerojanan yli. Ja kehua jokaisesta onnistumisesta matkalla.

Mutta kun luulen ettet ymmärrä, että minä haluan parasta näille lapsille.

Niin, kyllä minä ymmärrän ja tiedän sen, mutta yritän nyt sanoa, että se jatkuva kyseleminen saattaa lapsesta tuntua ahdistavalta. Hän kun ei osaa vastata sinulle, miksi tekee niin kuin tekee. Hän kun ei vielä ymmärrä ollenkaan, mitä ylipäänsä tekee, mutta yrittää kuitenkin niin kovasti.

Olen väärinymmärretty, koska minä todella välitän näistä lapsista.

26781574_10159795592985203_643263104_o

Mä en siis nyt osaa ollenkaan. Mielestäni mä todella yritän aina puhua tilanteista yksi kerrallaan, vetämättä mitään persoonakysymyksiä joukkoon, ja mallintaa itse sitä, mitä opetan. Toki aina on mahdollista, että jonkun sokean pisteen siivittämänä kritisoin tätä ihmislasta mennen tullen, enkä vaan millään tajua sitä itse. Puolisoni suuressa armossaan sanoi mulle, että mun pitäisi nyt muistaa, että hän tosiaan on vielä aika nuori ja minä se aikuinen ja että mun pitäisi pyytää anteeksi, jos pahoitin hänen mielensä. Kamalan hankalalta nyt kyllä tuntuu, kun haluaisin pitää mieluummin kiinni siitä, etten tehnyt häntä kohtaan mitään väärää.

Voisitko ensi kerralla olla tarkempi siinä, mitä odotat minulta. Kommunikaatiotaidot ovat selvästi asia, mitä jokaisen pitää harjoitella koko elämänsä ajan, lol.

Lol, tosiaan.

Never talk to strangers ja muita sekalaisia havaintoja

Viikko töissä oli kiireinen. Tuntisuunnitelmien kirjoitteluun tottumaton suomalaisopettaja rustasi suunnitelmiaan päivisin niin pitkään, että käytti niihin melkein enemmän aikaa kuin hän tulee käyttämään itse opettamiseen. En tiedä, miksi puhuin yllättäen itsestäni kolmannessa persoonassa. No mutta, salaa ja valikoidun avoimesti toivon, että lukuvuoden edetessä suunnitelmien lähettelystä rehtorille luovuttaisiin kokonaan ja saisin vaan keskittyä siihen, minkä osaan.

Illat ovat alkaneet ihan vähän viilentyä. Että syksyn tuntua täälläkin, täällä Havaijilla.

Kuopus tuli tänään innoissaan huikkaamaan mulle, että äiti oh my gosh, tuu heti kattomaan. Olivat katsomassa parkour-videoita isänsä kanssa, oh my gosh. Esikoinen kertoi, että puhuu nykyään aina bananasta, koska ei meinaa millään muistaa, että se on banaani.

IMG_20170813_212945_448

Työpaikalla päätettiin, että ykkös-kakkonen yhdistetään ja mulle jääkin pelkkä kolmonen. Se on ihan kamalan ihanaa. Kun kerroin Esikoiselle, että hänen luokalleen tuleekin mukaan kahdeksan tokaluokkalaista tyttöä, Kuopus virnisti ja sanoi, että jotain ihastusta voi ilmaantua. Nauroin niin, että meinasin pudota penkiltä.

Kuopus on oppinut ensimmäisellä preschool-viikollaan paljon uusia lauluja, laskemaan englanniksi kymmeneen, Havaijin saarten nimet ja erilaisia arjen askareita, kuten kukkien asettelua maljakoihin. Olemme vähän siinäkin omituisia, kun emme vain jättäneet nelivuotiastamme heti yksin hoitoon, vaan hyvin suomalaiseen tapaan puoliso oli tytön mukana siellä koko viikon. Muut lapset eskariryhmässä kutsuvat miestäni tällä hetkellä etuliitteellä Uncle.

20170819_122041

Tänä aamuna rannalla pari amerikkalaisturistityttöä lähestyi Kuopusta yhteisten leikkien toivossa. Olen neuvonut puhumaan vaikka suomea, niin ymmärtäisivät ystävät, ettei samaa kieltä ole, mutta silti voi jotain yhdessä touhuta. Tähän mennessä tämä ei ole vielä kertaakaan onnistunut, vaan neiti on lähinnä hiljaa siinä seissyt. Puoliso meni tänään hätiin tilannetta selvittämään. Lapset katsoivat miestä hetken ja lähtivät karkuun.

Eräät Kaliforniasta kotoisin olevat tuttumme kertoivat viime viikolla, että he ovat jo hyvissä ajoin alkaneet opettaa pienille lapsilleen siitä, kuinka vieraille ei saa puhua ja että sisarustenkin tulee vaihtaa vaatteet vessassa pois muiden silmistä. Olen itse vielä valinnut olla opettamasta, että jokainen vastaantuleva on mahdollinen lastensieppaaja ja suomalaisena lienee turha edes mainita, vaihtaako kukaan vaatteita tässä huushollissa vessassa.

Never talk to strangers. Älä myöskään viuhahda. Edes kotona.