Myanmar, joka taisi muuttaa minua

Muistatteko, kun joskus kerroin, että mietin aina kroonisesti matkoilla, että voisinko asua kyseisessä maassa? Listalle on näemmä tulleet paikat, joihin haluaisin jäädä ainakin aina kuukaudeksi kerrallaan, koska pari viikkoa ei tunnu riittävän mihinkään. Olemme olleet Myanmarissa nyt viikon. Aika on tuntunut kyllä pidemmältä, sellaisella hyvällä tavalla, kun päiviin mahtuu paljon uutta ja erilaista ja tärkeää, eikä mikään hetki toista edellistä. Vajaaksi jää silti täällä oleminen. Myanmar on ihan rehellisesti sanottuna vienyt palan mun sydäntä ja toivoisin voivani jäädä vielä hetkeksi ja ensi kerralla tuoda myös kaikki mun ystävät mukana.

EFF77A34-D67C-4C1C-B4CC-2079718C5EEFDD727A40-936D-4D2C-B303-F33419D559FF

Järjestömme on tehnyt Myanmarissa töitä nyt muutaman vuoden. Puolisoni on täällä jo viidettä kertaa. Hän on mm. konsultoinut yrityksiä ja rakentanut jo pidempään hedelmällistä yhteistyötä eri tahojen kanssa ja kiertänyt useammissa pienissä kylissä ihmisiä tapaamassa. Minä ja lapset ollaan Myanmarissa nyt ensimmäistä kertaa ja olen ollut vaikuttunut, millaiset verkostot tuttumme ovat tiimiensä kanssa tänne jo luoneet. Olemme viikon sisällä tavanneet monien eri kehitysapujärjestöjen sekä lähetystyöläisten väkeä ja kuulleet paikallisia päättäjiä sekä kontakteja ja jokainen tapaamamme henkilö on jättänyt muhun jonkunlaisen jäljen. Parasta on ollut nähdä, kuinka täällä tehdään töitä nimenomaan paikallisten kanssa rinnakkain. Viime viikolla kuuntelin maan varapresidentin vaimon pitämää puhetta, jossa hän toiveikkaana kuvasi, kuinka maan vapautuminen on heihin vaikuttanut (mm. niin, että hän voi chin-naisena puhua nykyään julkisesti pelkäämättä kuolemaa) ja kuinka paljon töitä tehdään demokraattisen tulevaisuuden puolesta. Vaikka tässä upeassa maassa on edelleen käynnissä valtavia ihmisoikeusrikkomuksia, palaa täällä myös toivo paremmasta.

Myanmariin matkailusta on keskusteltu aika paljon, kuten pitääkin. Tämä köyhä maa tarvitsee tuloja, mutta tämä kulttuuri ei tarvitse rellestäviä länsimaalaisia pikkiriikkisissä vaatteissaan. Mun näkökantani olisi se, että Myanmariin matkaavan olisi hyvä ymmärtää, mihin tulee. Myanmaria repii edelleen sisällissota, vaikka sitä ei useimmilla alueilla enää näekään ja kansa toipuu vielä pitkään kohtaamastaan diktatuurista. Olen lukenut mainintoja myös siitä, että omien varojen ohjautumisesta yksityisille tahoille armeijan sijaan kannattaa pitää mahdollisuuksien mukaan huolta – tämä tosin vaatii asioihin perehtymistä ennakkoon eikä välttämättä ole mikään helppo tehtävä meille tavan kansalaisille. Pukeutuminen on täällä kautta linjan konservatiivista ja on ainoastaan viisasta ja kunnioittavaa pitää itsekin yllä samaa linjaa, eli pukeutua vain nilkkapituisiin housuihin tai hameisiin sekä t-paitoihin.

CFF4DE4C-CF60-4422-ABED-13EEB3C59587
D37749A8-62A7-406A-A1CA-0DE5E746861E

Me olemme nyt Taunggyissä, kaupungissa ylempänä vuorilla Yangonista pohjoiseen. Ihmiset ovat olleet kaikkialla ystävällisiä, mutta eivät tunkeilevia. Vain muutama on eksynyt ottamaan kuvia sinisilmäisistä lapsinähtävyyksistämme. Ajelimme eilen kaupungista vajaan tunnin matkan pieneen kylään tapaamaan perhettä, joka oli kutsunut meidät luokseen. Noin ehkä meidän ikäinen pariskunta asui itse rakentamassaan kodissa, jonka olohuoneen kulmia tukivat bambunoksat, seininä toimivat kontin osat ja kattona pressut. Kodissaan heillä asui kolme omaa lasta ja 23 orpolasta. Näin talvella lämpötila laskee öisin alle kymmeneen ja joskus lähelle nollaa, joten kylmyys kalvaa pieniä nukkujia näin tammikuussa. Mies kertoi, että kyläläiset kivittävät heitä ja heidän taloaan usein, koska he ovat alueen ainoat kristityt ja se on monille täällä uhkaavaa ja järkyttävää. Perheellä on pulaa ruuasta, eikä heillä ole autoa, joten he kulkevat lasten kanssa usean kilometrin matkat kouluun ja takaisin päivittäin kävellen. Minä ja puoliso toisiimme katsomatta menimme lopuksi miehen luo ja yhdestä suusta kerroimme, että haluamme alkaa tukea tätä perhettä kuukausittain. Kulttuuriin kuuluen mies ensin kieltäytyi avustamme ja kertoi juuri saaneensa kertalahjoituksen joltain. Sanoin uudelleen, että haluamme lasten saavan ruokaa joka päivä ja meillä olisi mahdollisuus heille jotain antaa ja myös kutsua ystäviämme tukijoukkoihin mukaan, jolloin mies puhkesi itkuun ja meitä halaamaan.

Olen tästä asti ollut sisuskalujani myöten jonkinlaisessa turbulenssissa. Olen tehnyt järjestötyötä nyt kaksi ja puoli vuotta, mutta ei tällaiseen voi mitenkään täysin tottua. Mietin taas, miten etuoikeutettuja me ollaan, kun satuimme syntymään maahan, jossa lähtöviiva on aivan toisessa kohtaa kuin vaikka näillä lapsilla täällä. Mietin, miten pienellä avustuksella päästään täällä pitkälle. Me ei jouduta luopumaan yhtään mistään, ehkä muutamasta take away-kahvista kuussa jos siitäkään, ja voidaan omalla pienellä summalla tehdä isoa muutosta 26 lapsen ja heidän vanhempiensa elämässä. Musta se on lopulta hyvin yksinkertaista matikkaa, että jos meillä on antaa ja heillä tarve, niin silloin tehdään mitä voidaan. Ei siksi että itsellä olisi sitä myöten parempi omatunto ja kuviteltu sädekehä loistaisi kirkkaampaa kilometrien päähän vaan siksi, että pienikin apu voi oikeasti muuttaa jonkun toisen ihmisen arkea ihan massiivisella tavalla. Tällä ei tietenkään koko maailmaa muuteta, mutta eipä sellaista voi keltään odottaakaan. Olisi se vaan ollut silti niin eri asia kävellä pois tekemättä mitään sen jälkeen, kun hätä oli saanut ihan oikeat nimet ja kasvot.

DEBA3A05-4C93-4AF8-94F5-553F67CB7A60
Poikien makuutila.

F8E520A5-B4A7-414A-85A6-D6D798F85C24844FF226-9CD7-4265-BF65-62DA688AF3DBOlen aina välillä kuullut, että me asumme nykyään kuplassa (Marju kirjoitti tästä aiheesta juuri hyvän tekstin) ja tottahan se tietysti on. Me asumme Australiassa ollessamme kuplassa. Mutta niin asuvat kaikki muutkin maailman ihmiset. Suomessa asutaan sellaisessa kuplassa, jossa hanasta tulee puhdasta vettä, sisällä on talvisinkin lämmin, koulu on ilmaista ja siellä saa syödä, on harrastuksia, terveydenhuolto, hammaslääkärit ja synnytyssairaalat. Suomi on oma kuplansa ihan siinä missä mikä tahansa muukin. Ulkomaille muutto pakottaa siihen, että se edellinen kupla puhkeaa ja luulen, että tästä tulee myös monille meille se tuttu kulttuurishokin kokemus. Sovinto uuden maan kanssa lienee sitten sitä uuden kuplan rakentamista uuteen paikkaan ja tämän jälkeen se Suomi-kupla tuntuukin itselle vieraammalta ja etäisemmältä kuin ennen.

Myanmar on taas puhkonut jotain aiemmin rakentamaani, koska olen ajatellut näitä ihmisiä ja tätä ihanaa kansaa koko ajan meidän täällä ollessamme. Näitä lähtökohtia, köyhyyttä, kansanmurhia. Tämä maa on täynnä ihan mieletöntä kauneutta ja koskematonta luontoa, palvelualttiutta ja mykistävää arkkitehtuuria. Sanoisin, että kaikkien pitäisi päästä käymään Myanmarissa, mutta ei vain niissä tunnetuimmista turistikohteissa. Lupaan sydämentykytyksiä ja ainakin hetkeksi maahan kaadettuja omia murheita, jos joskus saatte mahdollisuuden päästä näihin kyliin jonkun vieraaksi. Vapaaehtoiseksi pääsee kyllä useammankin järjestön matkaan, jos tämän sorttinen maailman lähestyminen kiinnostaa.

55450253-CA7E-450F-B4D7-C60ADB8C4F33

Täällä on tapahtunut paljon muutakin hienoa, myös sellaista, mistä en voi blogissa kertoa. Ihan mieletön maa, joka on jo nyt jättänyt muhun pysyvän jäljen. En tiedä olenko yhtään sen parempi ihminen nyt kuin tänne tullessa, tuskin, mutta jotenkin sinne sydämeen on taas tullut raivattua lisää tilaa ja oma maailmankuva on laajentunut ainakin muutamalla askeleella. Ja se on aina arvokasta joka tapauksessa.

Katkeransuloiset lähtemiset ja saapumiset

Lento lähti Suomesta viisi päivää sitten ja jo nyt me elellään aivan toisessa todellisuudessa, erilaisten tuoksujen, äänien ja makujen maailmassa. Lähtö kirpaisi taas hetken, juuri siinä turvatarkastuksen ja maasta nousun välillä. Siihen väliin mahtuu aina kyyneliä, vaikka ovatkin olleet vähenemään päin, jos ekaan kertaan vertaa. Viisas 7-vuotiaani puristi kättäni ja totesi räkää ryystäen, että on tosi kiva taas mennä, vaikka onkin vaikea lähteä. On paljon tunteita. Kukapa sitä olisi osannut paremmin tilannetta taas tiivistääkään.
F1B33EF2-4B2D-4074-8870-6D0D22393CEF

Mutta nyt me ollaan Kaakkois-Aasiassa (josta kirjoitan tarkemmin ensi kerralla) ja mun sielu on palannut takaisin johonkin tilaan, mikä tuntuu omalta. Mä rakastan tätä hulinaa, palmuja, kreisejä taksireissuja ja tätä ruokaa. Ja kuulkaa, me ollaan täällä meidän Konan parhaiden ystävien kanssa! Lähtö Konalta oli siksikin vaikea, ettei tiedetty, ketä me enää ikinä nähdään ja jos, niin missä ja milloin. Ja nyt tässä meidän kotimatkalla me stopattiin tänne kahdeksi viikoksi ja ollaan saatu taas viettää aikaa yhdessä. Lapset on olleet aivan huumassa ja solahtaneet taas johonkin omaan maailmaansa hetkeksi – kunnes kohta jälleen erotaan, eikä tiedetä, koska nähdään seuraavaksi. Suomesta lähteminen on siksi aina helpompaa, että me tiedetään lomiemme sinne useimmiten suuntautuvan. Muusta ei sitten vielä tiedetäkään, paitsi että haluaisimme tavata toisiamme edes kerran vuodessa. Ihan missä vaan, kunhan tavataan.

Lähteminen on aina vähän vaikeaa, mutta saapumisessa on taas joku ihana taika. Seikkailunnälkä ei ole näköjään asettumassa mihinkään ja olen tullut sinuiksi sen kanssa, että meidän elämä on nyt vähän out of the norm. Parempi olla vertailematta muihin, niin menee ihan hyvin.
1CC0BA2D-7FEC-4CA9-ADBE-CB4DA4B89E2C

Viimeiset kaksi päivää ollaan vietetty Kuopuksen kanssa huoneella vatsavaivoja potien. Nyt on voimat vähän heikkona mullakin, vaikka ei tässä mulla muuta kuin etten ole saanut aamun jälkeen oikein syötyä mitään. Kohta taas uuteen nousuun. Telkkarista ollaan katseltu Leijonakuningasta ja Animal Planetia ja yritetty yhdessä toipua. Ensi viikolla palataan kotiin. Kyllä muuten onkin ollut jo vähän ikävä.

Lähtöpäivä

Me mennään taas, lento lähtee illalla. Suuntaamme ensin Kaakkois-Aasiaan töihin ja kuun loppupuolella ennen koulujen alkua takaisin kotiin Perthiin. Kun kaksi ja puoli vuotta sitten muutettiin Konalle, oli läksiäiset ja paljon kyyneliä. Nyt ei ole, ei ainakaan juhlia, kyyneleitäkin maltillisesti. Luulen, että kaikki elämämme osapuolet ovat tottuneet ulkomailla asumiseemme ja lähtöihin ei enää liity suuria juhlallisuuksia. Lempeitä viestejä ja halauksia kyllä aina, kun mahdollista.

cyI+Z7vvSrmQXPvLtC%VPA_thumb_3a4

Loma Suomessa meni hyvin ja saimme kaikesta kyllin. Nyt tuntuu hyvältä ja oikealta ajalta lähteä. Vanhempieni kodin olohuone on räjähtänyt neljästä matkalaukusta, joita olemme viimeiset kaksi päivää täällä pakanneet. Jännittää sopivasti. Ei niin, että menisi yöunet, mutta kuitenkin sillä tavalla, että vähän lepattaa.

Nyt se on taas mentävä, maailma kutsuu!